Kun tuli syksy, huomasi Pe Ontjes Lau, että hänen liikkeellään ei
ollut mitään hätää. Hän jätti jahtiliikkeen ja hänen täytyi laajentaa
säilytysmakasiiniaan, ja rakentaa makasiinin katolle tuulimylly, joka
kaikesta rasvaamisesta huolimatta kaiken päivää hiljaa ja ilkeästi
kitkui.
Juuri kuin he klubbissa olivat selvillä: "Hänen käy hullusti! Tietysti
käy hänen hullusti! Semmoinen ei voi menestyä Hilligenleissä", juuri
samaan aikaan tiesi Pe Ontjes Lau, että hänellä oli liike, joka tuotti
hänelle iloa ja joka voi elättää vaimon ja lapset. Silloin kohotti hän
päätään ja etsi Anna Bojea.
Hän oli nimittäin hillinnyt silmänsä, niin ett'eivät ne olleet
katsoneet muuhun kuin maissiin ja ohrasäkkeihin ja oveliin talonpojan
silmiin. Mutta nyt kohotti hän päätään ja alkoi tähystellä ympärilleen.
Ja kun Pe Ontjes Lau, entinen suuri ja komea Goodefroon perämies ja
nykyinen viljakauppias kohottaa päätään, niin silloin ovat asiat aina
selvät. Hän kohotti siis päätään lyhyine vaaleine täysipartoineen, ja
katsahti ympärilleen. Missä on Anna Boje?
Eräänä sumuisena lokakuunpäivänä tuli äiti kyökkiin ja sanoi: "Kuule,
perämies Lau meni juuri ohitse ja napautti ikkunaan ja kysyi, missä
sinä olet, hän ei ollut nähnyt sinua niin pitkään aikaan".