* * * * *
Mitä varten hän oikeastaan eläisi? Eihän hänellä ollut ketään, ei
ainoatakaan ihmistä. Arvid, lapset, kaikki olivat hänelle vieraita. Hän
tunsi jälleen omituisen pistoksen.
Musiikki tunki sisään sekä nauru ja melu.
Hän kuuli Gertrudin äänen ja Birgerin remakkaa naurua. Ehdottomasti
hänestä tuntui että se oli Arvid.
— — — Mikä hänen oli, koska hänestä nyt tuntui, ettei voinut kestää
kauempaa?
Tietysti hän voi. Olihan monella muulla ollut vaikeampia seikkoja
kestettävinä — miksi ei hän sitten kestäisi?
Kello löi yksi. Alhaalla ruvettiin tekemään lähtöä.
Piha tuli täyteen iloisia, kovaäänisiä ihmisiä.
Hän tarkkasi Birgerin ääntä: oliko hän nyt jälleen juonut liiaksi?
Hän kuuli Samuel Sternin naurun. Se läheni. Mitä hänellä oli täällä
tekemistä? Tietysti hänen piti saattaa naiset kotiin. — — —
Hänen sydäntänsä kouristi, kun hän kuuli että hän oli noin iloinen.
Mutta miksi ei Samuel Stern saisi olla iloinen kuten toisetkin?
Asianlaita oli vain niin, että hän itse oli käynyt niin kurjan heikoksi.
Gertrud syöksähti sisään.
— Sinähän et ole sammuttanut valkeata, äiti! Arvelinkin juuri, että
olisit unohtanut tehdä sen! — — —
— Enkö ole todellakaan sitä tehnyt? Minusta on kuin olisin koko ajan
tuijottanut pimeään. — Onko sinulla ollut hauska?
— Kovin hauska! Olisitpa nähnyt, kuinka oivallisella tuulella Omar
Pasha oli... hän on saanut kaikki nuoret tytöt rakastumaan itseensä...
kaikki tyyni! Ja se oli hyvä saavutus, sillä onhan hänellä muitakin
rautoja tulessa... Rouva Gyllenskjold — hänhän on saanut hänet
ansoihinsa. Älä näytä niin halveksivalta, äiti; sillä hän on tosiaankin
ihmeellinen, ja on oikein huvittavaa katsella, kuinka hän saa naiset
itseään hakkailemaan. —
— Luulen, ystäväni, että sinä käsität väärin tukkukauppias Sternin!
— Ei, äiti, vaan minä luulen että sinä et ymmärrä tätä tällaista.
Tuosta kiihkeän romantillisesta rakkaudesta, joka lienee ollut muodissa
sinun aikoinasi, me Jumalan kiitos olemme päässeet, — me huvittelemme
ja säilytämme sydämemme murtumattomina. Isä sanoo myöskin aina, että
niin juuri on oleva. Mutta nyt minun täytyy mennä, tulen nukkumaan
suloisesti. — — —
Birgerkö? Niin, hän meni klubille. Terveisiä vain — — — ei, ei hän
käskenyt sanomaan, — tiedäthän, kuinka hänellä on paljon puuhaa yhäti
ja aina. Nyt sammutan valkean!