Keisari ja Kenraali.
Veri punaisena oli aurinko laskeunut. Hämäryys ja yö leveni sotakentän
yli, jossa tuhansittain kuolleita ja haavoitettuja makasi. Kamalasti
kaikui seutu haavoitettuiden valitushuudoista, jotka kylmällä maalla
veressänsä vääntelivät itseään. Venäläiset olivat kadottaneet suuren
tappelun. Ruotsalaiset, ehkä miesluvussa Venäläisiä vähemmän, olivat
vieneet heiltä voiton. Paljon vankia ja koko Venäläisten tykistö oli
Ruotsalaisten käsissä.
Kenraali Scheremetew, joka itse oli haavoitettu, odotti vähäisessä,
alhaisessa huonehessa, lääkäriä. Hän valitti suurta tuskaansa, sillä
kipeä, ehk'ei vaarallinen, oli haavansa ja vielä kipeämpi rinnassansa
tieto, että hänen oli edesvastaus tästä tappelun onnettomuudesta.
Silloin ilmoitettiin, että Ruotsalaisten lähettiläs tahtoi päästä hänen
puheelleen. Ruotsalainen upsieri saatettiin Scheremetewin luo ja
vankien vaihetus oli hänellä asiana. Hän tarjosi kaikki Venäläis
upsierit, joiden seassa myös oli keisarin lemmitty kenraali Labanow,
saadakseen takasin Ruotsalaisten päälliköt Wrangelin, Oxenstjernan ja
muita upsiereita, joiden seassa myös oli majori Fersen, joka oli jäänyt
haavojansa sairastamaan Marienburgiin.
Scheremetew kuuli mieli hyvillään tätä esitystä, semmenkin kun siten
sai takasin taidollisen Labanowin ja översti Muraldjewin, ja
vapisevalla kädellä piirsi hän allekirjoituksensa kirjeesen, jossa
mainittiin upsierien nimet.
Kaksi päivää oli kulunut, kun illan puhteessa kenraali Labanow.
joukkoneen astui Venäjän leiriin. Hän antoi Scheremetewille kirjeen
Ferseniltä, jonka oli saanut eräältä upsierilta omistajalle
annettavaksi. Tässä kirjeessä kiitti Fersen Scheremetewiä siitä, että
tämä oli ottanut Martan turviinsa ja semmenkin siitä, että oli vienyt
hänet pois sodan jaloista. Tätä kirjettä seurasi toinen Martalle, jonka
Fersen pyysi kenraalin lähettää Moskovaan. Tässä kirjeessään ilmoitti
Aksel palavan rakkautensa ja suuren kaipionsa. Tämä kirje oli
viimeinen, minkä Martta Akseliltaan sai.
Scheremetew kirjoitti puolisolleen Moskovaan, johon myöskin lähetti
Akselin kirjeen.
Kuului sanoma silloin että tsaari, keisari, oli riento marssissa
tulossa etelästä; että hänellä oli mukanansa suuri paljous väkeä,
joiden kanssa kiiruhti Scheremetewille avuksi, että hän kaiken mokomin,
maksakoon mitä tahansa, tahtoi voittaa ikuiseksi Liivin maan.
Keisari tuli. Tulivihaisia säteitä lennätti silmänsä kun Elokuun 23
päivänä 1703 astui Scheremetewin leiriin. Sanaa sanomatta ratsasti hän
leirin läpi, hän silmäili rykmenttien jäänöksiä. Hän silmäili pitkän
aikaa Scheremetewiä, jonka hän tähän saakka oli sankarina ja
ymmärtäväisenä pitänyt, sekä uskollisena sotapäällikkönä kunnioittanut.
"Sinun tykistösi, missä se on?" kuului ääni pääkenraalille, kun
vasemman sotarinnan puolella keisari havaitsi kuusi tahi kahdeksan
vähäistä kanonaa, jotka kolmesta kymmenestä olivat jälillä.
"Ne otti viholliset," vastasi Scheremetew, "kun minä haavoitettuna
makasin."
"Sinun pitää ne takaisin ottaman," huusi keisari äänellä, josta
lähellä katsojat hämmästyivät. "Sinun pitää ne minulle takasin tuoman,
tahi, niin totta kun pyhä Yrjänä elää, saat Siperiassa muistaa kuolin
päivääsi saakka tätä tappelua," niin kuuluivat keisarin sanat ja
Scheremetew oli kadottanut keisarinsa armon. --
Kymmenen päivää myöhemmin istutti kenraali Scheremetew Mitau'in
muureille ensimäisenä pyhän Yrjänät lipun.
Edellisessä tappelussa oli Scheremetew menettänyt kuusikolmatta tykkiä,
niiden siaan antoi hän keisarille neljäkymmentä suurta linnakanoonaa ja
kolme vahvaa tykistöpatteria. Kun keisari näitä Scheremetewin antamia
lahjoja näki, sanoi hän: "Hyvin tehty, Ivanovits. Tästä päivästä olet
sinä sotamarsalkki ja ruhtinas."
Kun Inkerin maa oli Ruotsalaisista tyhjä, läksi keisari Puolaan, johon
suurella prameudella vei mukaansa yhden lipun, jonka oli Ruotsalaisilta
voittanut. Kuningas August Puolassa ja keisari uudistivat vanhan
liittonsa ja Pietari vietti monta päivää juhlallisissa pidoissa, joita
kuningas keisarille kunniaksi piti. Uusi sotamarsalkka Scheremetew
asetettiin Astrakaniin matkustavaisten sotilaiden pääkenraaliksi,
jossa hänellä oli työnä kukistaa niitä Strelitsein jäänöksiä, mitkä
luostariin suletun Eudoksian hyödyksi olivat nostaneet kapinan ja
murhanneet päämiehensä.