Majatalon lihava emäntä astui pöytäni luo ja kysyi minulta käsi
puuskassa, aionko olla yötä.
-- En.
-- Aiotteko vielä ennättää kaupunkiin?
-- Kyllä. -- Mieleni oli hyvä, että utelias eukko kyseli, sillä itse
olin vielä uteliaampi tietämään, missä tienoin maailmaa minä olon.
-- Ettekö tahtoisi ottaa mukaanne erästä rouvas-ihmistä, joka tuli
tänne jalkaisin ja nyt lepää väsyneenä? Saisitte hyvät juomarahat.
-- Kernaasti. -- Ja tuon sanoin aivan sydämeni pohjasta, ensiksi
juomarahan ja toiseksi seuran toivossa.
-- Eiköhän olisi paras lähteä liikkeelle vasta päivän koittaessa,
sillä yöstä ei ole kenenkään ystäväksi, varsinkaan sotaiseen aikaan?
Täällä vilisee Franskalaisia ja Preussilaisia, jotka ovat eksyneet
joukoistansa. Ei päivää, ellei murhia ja miestappoja ja ryöväyksiä.
Minua hirvitti, mutta minä nyökäytin päätäni.
-- Herättäkää minut ja se mamseli pari tuntia ennen päivän nousua, --
sanoin minä. -- Ennätän minä sittenkin hyvissä ajoin perille. Ei
isäntäväki siitä sen pahemmin purpata.
Minä jäin, ja se teki hyvää sekä minun että hevosten ja mamselinkin.
Päätin kumminkin lähteä liikkeelle aamulla varhain, harkiten näin:
aamulla on turvallisin kulkea, koskapa ne, jotka näkevät hyväksi
antautua yön vaaroihin, menevät pelvosta tai väsymyksestä päivän ajaksi
piiloon: ne taas, jotka päivällä tahtovat kulkea, eivät vaella öiseen
aikaan.
Panin maata talliin, mutta uneni oli kissanunta. Heti kuin kylässä
kirkonkello löi neljä, olin minäkin kelpo hepojeni ääressä. Minä
herätin talonväen. Rengin valjastaessa hevosia, tarkastelin minä lyhdyn
alakuloisessa valossa uutta omaisuuttani, vaunuja. Vaununkorissa oli
useampia luodinläpiä. Vaunujen sisästä löytyi tyhjä miekantuppi,
sivulaukuissa soma hopeahelainen piippu, pesä merenvahasta, ja sen
vieressä silkkinen tupakkakukkaro, johon oli kirjailtu lemmenkukka ja
sen ympärille hellät sanat: _souvenir de l'amitié_ (ystävyyden
muistoksi), -- kaiketikin entisen herrani, tuon employé'n, galantti
valloitus joltakulta saksattarelta. Takaistuimen alainen laatikko oli
lukossa. Sen avaimen oli employé tarpeettomasti kyllä vienyt mukanaan.
Emäntä tuli ja alkoi haukotellen luetella, mitä kaikkea minä ja
hevoseni olimme syöneet ja juoneet. Minusta tuo oli varsin
pitkäveteistä, ja osasinhan sitä paitsi kaiken tuon ulkoakin. Minä
keskeytin eukon tarinan, sanoen:
-- Kyllä mamseli maksaa minunkin puolestani.
Nousin vaunuihin ja asetuin perä-istuimelle, missä herrani ennen oli
istunut. Siinähän oli lämpimämpi ja mukavampi, ja siinähän,
toivoakseni, on hauska haastellakin mamselin kanssa.
Hän tuli vihdoin tuvasta. Hänet autettiin minun viereeni. Minä huusin
"hyvästi", ja niin lähdettiin.
Hauskasta keskustelusta ei kumminkaan tullut mitään, sillä
matkatoverini hyyristyi vaununkolkkaan, niin loitos minusta kuin
mahdollista. Minä koetin saada puhetta alkuun, kainosti huomauttamalla,
että ilma on hyvin kolakka, tai että vielä on niin pimeä, tai että tie
ei ole oikein hyvä, mutta hän vastasi vaan moniaan uneliaan "kyllä" tai
"ei", eikä sitten ollut tietääkseenkään minusta ja minun huomioistani.
Nämä huomiot alkoivat sentään käydä yhä kummallisemmiksi, sitä myöten
kuin kaunis toverini -- pimeässä tuo kauneus oli enemmän aavistettua
kuin nähtyä -- vaunujen heilahdellessa alkoi unimielissään kallistua
yhä enemmän minun puoleeni. Pelkästä säälistä, ett'ei tuo lapsi parka
kovin pahasti vatkaantuisi, siirryin minä pari kolme tuumaa lähemmäs.
Hetken kuluttua painui nukkujan pää minun olalleni, jotenkin kovalle
pielukselle. Minun kävi häntä armo, ja senvuoksi heitin vasemman käteni
hänen ympärilleen, tukeakseni häntä. Hän nukkui makeasti viattomuuden
unta eikä herännyt edes minun levottoman sydämeni palpatuksistakaan,
sillä välin kuin minä itse vapisin kuin pahantekijä.
Ensi kertaa elämässäni kannattelin tuntikausia rinnallani nais-olentoa
... suo anteeksi, Fredrika, jos minä tässä silmänräpäyksessä -- ei
vainenkaan, ei ollut sydämeni uskoton sinulle silloinkaan, sillä
sinuahan minä nytkin ajattelin. Kuvailin mielessäni, että sinähän se
tässä vieressäni istutkin; sinun luoksesihan pyrki minun salainen
huokaukseni, ja sinua tarkoitti se rikoksellinen suudelma, jonka minä
painoin hänen -- päähineesensä. Sen minä vaan sanon, että kun on
tuommoinen nais-olento, jonka povi nousee ja laskee lempeän hengityksen
melodioissa, niin pankaa siihen rinnalle lumiukko älkääkä vanhaa
poikaa, yhdeksänneljättä vuoden iässä!