Seuraavana päivänä vietiin sotavangit Frankfurt an der Oderiin.
Minulle oli tuo kaupunki hyvin tuttu, ja oli minullakin kunnia olla
monelle sen arvoisalle asukkaalle tuttu. Tämä kunnia oli kumminkin
ylellisyystavaroita: moinen kunnia olisi nyt helposti saattanut maksaa
henkeni. Aatelkaas nimittäin, että joku rehellinen frankfurtilainen
olisi astunut talonsa portille ja tervehtinyt yliadjutanttia herra
tohtoriksi ja tiedustellut niitä minun sota- ja voittolaulujani...
Kaupungin portille saavuttaissa tykytti sydämeni valtavasti. Minä
painoin suuren upseerinhattuni syvään silmilleni ja kätkin nenäni,
sen-aikuiseen keikaritapaan, syvälle kaulaliinaan. Minua hävetti astua
tuohon tuttuun kaupunkiin vankien joukossa kuin mikä pahantekijä ikään,
ja pahantekijäähän minussa hiukan olikin: olinhan valehdellut ja
ottanut itselleni sotilaan-arvoja, joita ei minulla ollut.
Suuri lauma tyhjäntoimittajia oli alinomaa ympärilläni, -- ei
vainenkaan, en tahdo noin pahaa heistä puhua. Kaiketi he tulivat
sääliväisyydestä tahi toivoen löytävänsä meidän joukossa jonkun ystävän
tai armaan sukulaisen. Iltahämärä oli jo laskeutunut kaupungin yli,
mutta sittenkin lymysin minä repaleisten matkatoverieni taajimpaan
joukkoon, heidän astuessaan reippaasti avonaisin kasvoin, ikäänkuin
olisivat tahtoneet sanoa: "katsokaa vaan, tällaista sitä saa kärsiä
kuninkaan ja isänmaan tähden". Hyvällä omalla-tunnolla olisin minäkin
voinut sanoa samaa, mutta sellainen hyvä avu, jonka on saavuttanut
vastoin tahtoansa, on tikusta tikkuun ihan synnin näköinen. Vihdoin
tultiin kenrali- ja platskommendantin luota yöpaikkaan. Meidät,
upseerit, sullottiin huononpäiväiseen ravintolaan, kunniavahti ovella,
vaikka olimme sekä suullisesti että kirjallisesti kunniasanalla
vakuuttaneet, ett'emme omin luvin itseämme vankeudesta päästä.
Minun on tunnustaminen, ett'en minä tällä kunniasanalla ensinkään
tarkoittanut täyttä totta, sillä allekirjoittaessani "yliadjutantti",
ajattelin minä näin: pitäköön yliadjutantti vaan sotilaallisen
kunniasanansa, johon herra tohtori ja maisteri ei ole sidottu.
Pimeän tultua pyysin päästä vielä kaupungille, tavatakseni muutamia
ystäviä; minä tarkoitin: joitakuita huolimattomia vartijoita kaupungin
porteilla. Se kiellettiin kohteliaalla tavalla, Kosk'ei minua
kumminkaan tuvan ovella kukaan pidättänyt; kosk'ei minulta portilla
kenkään kysynyt: minne matka; kosk'ei kadulla kukaan salvannut minulta
tietä: ja kosk'ei edes kukaan pannut pahakseen, että minä menin
kaupunginportille, raitista ilmaa hengittämään -- vartija piti minua
kaiketi franskalaisena upseerina -- niin läksin minä empimättä
koettelemaan onneani edelleen. Minä karkasin, selvästi sanoen, elikkä,
niinkuin sanat jalossa sotakielessä kuuluvat: minä rantsioneerasin
itseni. On näet sotakielessäkin löydetty sanoja, joihin saattaa kätkeä
synnin ja häpeän, vaikk'ei sota muutoin niitä lainkaan kammoa:
retrogradi-liike on samaa kuin pakoon pötkiminen; rekvisitioni on samaa
kuin väkivallalla ottaminen. Siinä todistus yhä kehittyvästä
kultturista siinäkin säädyssä, joka viran puolesta hävittää kultturia,
ja joka etupäässä kerskailee suoruudesta ja avonaisuudesta.