-- Sanomattakin on selvä, -- sanoin minä, -- ett'en minä astu
seurakuntaani, olematta nainut mies. Kuinkapa saattaisinkaan
virkatoimeni ensi päivinä ottaa päälleni pienen taloutemme maalliset
huolet ja järjestyspuuhat? Miss'on minun työhuoneeni? Miss'on meidän
asuinhuoneemme? Sinun pitää näyttää minulle kaikki tuo, Fredrika. Sinä
olet tuosta vieraasta talosta tekevä lämpöisen kodin. Älä vaan unohda:
työhuoneessani pitää olla akkuna, joka antaa sinun puutarhaasi, niin
että keväisin saatan nähdä, kuinka sinä siellä kylvät ja istuttelet.
Hän naurahti punastuen eikä tahtonut kuullakaan tuollaista. Kumminkin
hän puheli uusista uutimista akkunoissa, ja mitenkä puutarha olisi
järjestettävä, ja eiköhän kävisi halvemmaksi ostaa kaikki, mitä
tarvitaan, Frankfurtista. Sitten hän haasteli vanhasta äidistään, joka
tulee meidän luoksemme, ja kyökistä hän haasteli kanssa ja kellarista.
Näin ollen ei ollut jäljellä muuta kuin ryhtyä tositoimiin: pyytää
Fredrikalle armolliselta herrasväeltä eroa palveluksesta, sanoa irti
katonrajainen kammio ja yksityistunnit, kuulututtaa meidät avioliittoon
j.n.e.
Kaikki kävi, niinkuin käydä piti. Onnitteluja ja pieniä lahjoja tuli
joka haaralta. Pian olin rikkaampi kuin moneen vuoteen tätä ennen.
Muuan berliniläisiä tuttaviani, jonka lapsia olin opettanut, tarjosi
minulle Magdeburgiin asti keveät matkarattaansa, ja sitä tarjousta en
minä suinkaan hyljännyt.
Minä hankin itselleni tarpeenmukaiset passit. Silloin oli levoton aika:
sotaa ja sotahuutoa kaikkialla. Meidän kuningas oli jo lähtenyt
sotalaumoineen Thüringiin, tuota tähän saakka voittamatonta Napoleonia
vastaan. Meille ei tuo sentään kovin suurta huolta tuottanut. Olihan
vallan epäilemätöntä, että Franskalaiset ajetaan ennen neljäätoista
päivää Reinin toiselle puolelle. Ennakolta, hyvin harkitsevana
runoniekkana, olin minä katonrajaisessani jo sepittänyt viisikolmatta
preussilaista sota- ja voittolaulua, joissa kaikki tulevaiset tappelut
oli kuvattu niin tarkkaan, ett'ei tarvinnut kuin liittää niihin vain
tappelutantereen nimi. Berliniläisiltä kustantajilta toivoin niistä
saavani yhden ja toisen taalerin puhtaassa hopeassa. Huolellisena
miehenä pistin nyt voittolaulujen käsikirjoitukset taskuuni siltä
varalta, että ensimmäiset saisin painoon jo Magdeburgissa.
Lokakuun 14:nä, sinä päivänä, jolloin vanha preussilainen maine ja
mahti näki häviönsä Jenassa ja Auerstädtissä, sinä päivänä sanoin
jäähyväiset Fredrikalle. Ensimmäinen ero yhdeksän vuoden perästä!
Häät vietetään, niin oli päätetty, Berlinissä, heti kuin olen palannut
Magdeburgista, ja sitten sitä lähdetään omaan pappilaan. Niin ihanalta
kuin kaikki tuo kaukaa katsellen näyttikään, ei se meitä kumminkaan
voinut lohduttaa. Tuntui kuin meidät temmaistaisiin ainiaaksi
erillemme. Filosofian tohtorina minä kielsin kaiken inhimillisen
aavistuskyvyn, mutta sulhasmiehenä minä hurskaassa yksinkertaisuudessa
uskoin itsekin sitä.
-- Ferdinand! Ferdinand! -- nyyhkytti Fredrika. -- Jumala suojelkoon
sinua! Ole onnellinen, mutta emme me enää toisiamme näe milloinkaan!