RISTO: Mitäs itse tuumit?
JUSSI: Ei kai se aivan mahdotonta olisi.
RISTO: Ei, veikkonen. Minä valitsen tavarani paremmin. Eikä minun
poikani honottaisi ulkoa.
JUSSI: Vähätkö siis että minä? Vain sillä perusteella että Sanna oli
silloin meidän yhteinen emännöitsijämme!
RISTO: En minä väitä mitään, eikä minua liikuta mitä ihmiset puhuvat.
Ajattelin vain että Sanna-riepu poikineen jää nyt ihmisten joukkoon,
joilla on käärmeen kieli.
JUSSI: Olet sittenkin katkeroitunut.
RISTO: Mille? Kenelle? — Se vaatisi jo koko paljon itsetärkeyttä.
JUSSI: Pilailet vakavissa asioissa.
RISTO: Aiotko kieltää dieetistäni senkin huvin?
JUSSI: Aiotko tulla leikattavaksi vai etkö?
RISTO: En. Ajattelin tässä vielä että varalääninsihteerillämme on
huonoin takki koko virastossa. Ja rouva kai jo kuudetta kertaa
raskaana. Tuskin kerskaan pahasti, jos oletan että lähdölläni voin
valmistaa heille pienen iloisen yllätyksen. Ja testamentillani kenties
toisen tuolle emännöitsijälle.