sattui monia liikuttavia ja järisyttäviä kohtauksia. Purren tullessa
laivan lähelle nähtiin erään äidin pieni lapsi käsivarrella riippuvan
taivaan ja veden välillä, pidellen epätoivoisesti molemmin käsin kiinni
laivanreunalta riippuvasta köydestä. Mitä suurimmalla ponnistuksella
kiiruhtivat pelastajat auttamaan onnetonta. Äiti poloinen, jonka
voimat olivat nähtävästi uupuneet, syöksyy alas veneeseen, mutta
lapsi — viereen aaltoihin! Jotkut veteen pudonneista olivat
suonenvedontapaisesti pureutuneet hampaineen tahi tarrautuneet kynsin
niin tuimasti lähellä uiskenteleviin köysiin ja pelastusveneiden
sirpaleisiin, jotta heistä tulvehti veri virtoina. Muuan, joka oli
uiden koettanut pelastaa hukkuvaa äitiään, nostetaan tajuttomana
veneeseen; ja muuan nainen koettaa epätoivoisesti pidellä sisartaan
veneenlaidalla, kunnes sattuu kolhaisemaan päänsä laivan-kylkeen,
pyörtyy ja käy kykenemättömäksi sen enempää auttamaan.
Kaksi hinaajalaivaa, _Azalea_ ja _Salama_, jotka olivat Reposaaren
satamassa ja joiden oli määrä puolta tuntia myöhemmin lähteä
kaupunkiin, eivät onneksi olleet vielä ennättäneet lähteä.
Ensinmainittu oli parastaikaa hinaustyössä ja voi heti paikalla
kiirehtää apuun; ja sen pikaista saapumista saatiin kiittää siitä, että
niinkin paljon ihmisiä noin vaikeissa olosuhteissa tuli pelastetuksi.
Nuorien ja keksien avulla hinautuivat niin monet kuin voivat palavan
laivan perästä hinaaja-alukseen, joka myöskin korjasi vedestä osan
niistä, jotka olivat säilyneet hengissä. Myöhemmin saapui Salama
mukanaan sammutusvehkeitä ja proomuja pelastamaan lastia, josta ei
kuitenkaan saatu enää mitään korjatuksi. Sitten hinattiin palava hylky
Reposaaren salmeen luotsiaseman luo, missä se valaisi koko yön seudun
kaamealla loimollaan, antaen kauvempana asuvienkin aavistaa mitä oli
tapahtunut.
Tulen- ja vedenvaarasta korjatut, sekä elävät että kuolleet, koottiin
vähitellen Reposaareen, jossa vallitsi koko yöntienoon sydäntäsärkevä
valittelu — eikä vain haaksirikkoutuneiden keskuudessa, vaan myöskin
seudun asukkaiden, jotka olivat ylen järkytetyt kaikesta näkemästään
ja kuulemastaan surkeudesta. Harvoilla pelastetuista oli muuta kuin
välttämättömimmät vaatekappaleet päällään, monella ei edes niitäkään,
niin että melkein jokaiselle oli hankittava apua.
Kapteeni Liljeqvist lausui julki sydämmellisen kiitollisuutensa
niinhyvin norjalaiselle kapteenille hänen miehekkäästä avustaan kuin
kahdelle matkustajalle, saksalaiselle kauppamatkustajalle Lappelle ja
eräälle oululaiselle oluenpanijalle, jotka olivat reippaasti toimineet
onnettomuustoveriensa pelastamiseksi.
Surman omiksi joutuneiden joukossa mainitaan kolme palanutta, nim.
rehtori Höckert Pietarsaaresta sekä _Österbotten’in_ koneenkäyttäjä
Johansson ja lämmittäjä Bange. Molemmat jälkimmäiset olivat työvuorossa
konehuoneessa ja kuolivat sankareina vartiopaikallaan. 13-14 henkeä
hukkui, m.m. konsuli Malmin (tunnetun suurlahjoittajan) puoliso
Pietarsaaresta, rouva Wallenius Oulusta ja laivan ravintoloitsijatar
neiti Holmudd. Eräs äiti, jonka neljä lasta hukkui ja jonka nimestä ei
saatu tietoa, kuoli yön kuluessa sen perheen luona Reposaaressa, joka
oli ottanut hänet hoivaansa.
Syynä tulen irtipääsyyn oli muuan erääseen Kristiinankaupunkiin
matkalla olevaan laivanmiehistöön kuuluva mies, joka
huolimattomuudessaan oli viskannut palavan paperossin tervattujen
tappurapaalien viereen. Muuna lastina oli jauhoja ja n. 120 laatikkoa
tulitikkuja. Tuli levisi sellaisella vauhdilla, että muutamassa
silmänräpäyksessä suurin osa kantta oli liekkien vallassa.
Reposaaressa kerättiin kohta raha-apua varattomimmille pelastuneista.
Höyryl. _Aavasaksa_ Turusta lähetettiin heti tiedon sinne tultua
noutamaan haaksirikkoisia sekä hinaamaan hiiltynyt ja savuava
laivanhylky Reposaaren laivasiltaan.
Yleisiä tulipalonsyitä merellä.
Aivan samanlainen alku lienee ollut höyryl. _Bore I:n_ palolla
Helsingin satamassa kesällä v. 1915, vaikka tämä laiva oli silloin
satamassa ja tuli pääsi irti rannalla olevasta tavarasuojasta, jossa
jotkut tupakoivat poikanulikat olivat samoin sytyttäneet tappurapaaleja
tuleen.
Toisinaan ei tulipalon syynä tarvitse olla huolimaton tulenpitely, eikä
edes sen tarvitse olla ihmisten tai koneiden aiheuttama, vaan lastin
laadun ja sälytyksen. Palo-öljyä ja ruutiakin vaarallisempia tavaroita
ovat kivihiili ja puuvilla. Eräänä vuonna hävisi tietymättömiin 32
Englannin satamista lähtenyttä hiililaivaa, joista täysin varmasti
tiedetään kymmenen palaneen poroksi merenselällä, ja hyvällä syyllä
voi päätellä useimpain toistenkin perineen saman kohtalon. Nimenomaan
hieno kivihiilipöly on kuumetessaan erikoisen tulenarkaa; ja kun
sitä ruvetaan vedellä valelemaan, syntyy miltei silmänräpäyksessä
myrkyllistä kaasua, joka on tukahduttaa sammuttajat. Samoin on
puuvillan laita. Jos sitä lastataan laivaan hiukankaan kosteana —
sateen kastuttamana tai muuten — ja se sitten tiheään ahdettuna kuivaa
ja joutuu lisäksi vielä koneiden lämmön ulottuviin, voi se syttyä aivan
itsestään. (Puuvilla onkin erinomaisen herkkää palamaan; siitähän
kemiallisin liuoksin valmistetaan pumpuliruutia, joka on äärettömän
paljon voimakkaampaa kuin tavallinen musta ruuti.)
"Tulipalosta ja valkeanvaarasta, vedenhädästä ja pahasta äkillisestä
kuolemasta varjele meitä, laupias Herra Jumala!" oli vanhassa
virsikirjassa rukous. Kaikki nuo peljättävät vaarat voivat uhata aivan
yhdenaikaisesti, kun laiva syttyy merellä palamaan.