Tuli on irti!
Laivanpalot ennen ja nykyään. — _Höyrylaiva Österbottenin palo_:
Pakokauhu; Pelastustyö. — Yleisiä tulipalonsyitä merellä.
Kamalampaa tilannetta ei juuri voi ajatellakaan kuin on niiden
matkustajain kohtalo, joiden alus aavalla merellä syttyy palamaan.
Räiskyvä tuli ja tukahuttava savu ympärillä, rannaton ulappa edessä;
mahdottomuus saada apua muualta; sen kurin ja tottumuksen puute,
joka saa laivan miehistön sentään säilyttämään kylmäverisyytensä —
kaikki tuo nostattaa poloisissa mielettömän kauhun, jonka vallassa
he kadottavat kaiken inhimillisen arvonsa ja syöksyvät joko sokeasti
suinpäin perikatoon tahi taistelevat villipetoina onnettomuustoveriensa
kanssa pienimmästäkin pelastuksen mahdollisuudesta. Nykyään
ovat pelastuskeinot merilaivoissa sentään suunnattoman paljon
monilukuisemmat ja täydellisemmät kuin vielä vain pari kolme
vuosikymmentä takaperin. Puhumattakaan pelastusveneistä ja korkkivöistä
on niissä automaattisesti suljettavat, ilmanpitävät ovet, joilla
valkean voi rajoittaa syttymäkohtaan, aivan ensi silmänräpäyksessä
toimivat hiilihapporuiskut, joilla sen saa tukahutetuksi jo alkuunsa
j.n.e.
Kuvauksena hiukan varhaisemmasta laivanpalosta, jonka kamala muisto
meillä elää vielä vanhemman polven keskuudessa, kerromme erästä
suomalaista laivaa ja sen matkustajia kohdanneesta onnettomuudesta.
_Österbotten'in_ palo.
Torstaina elokuun 13 p. 1874 oli suomalainen höyrylaiva Österbotten,
kapteeni O. Liljeqvist, matkalla Porista Ouluun. Se oli neljännestuntia
sitten lähtenyt Reposaaren satamasta ja ennättänyt sen ulkopuolella
sijaitsevan Kolmikulman karin taa, kun muuan matkustaja huomasi
tulen päässeen irti eräissä kansilastina olevissa tervatuissa
tappurapaaleissa, jotka suurimmaksi osaksi olivat ahdetut ratassuojien
(Laiva kulki siipirattailla eikä potkurilla) väliin. Laivan
asioitsijalle annettiin paikalla sana vaarasta ja hän huusi siitä
kapteenille, joka oli tällöin komentosillalla ja kohta komensi
miehistön toimittamaan ruiskuletkut käyttökuntoon. Tuli levisi
kuitenkin niin sukkelaan, ettei näitä ennätetty edes kiertää kiinni
pumppuihin, sillä vähemmässä kuin viidessä minuutissa oli koko
keskikansi ilmiliekissä ja navakka tuuli edisti sen raivoa. Sen ohella
oli kapteeni käskenyt kääntää laivan täyttä höyryä takaisin Reposaaren
rantaan; mutta muutaman minuutin kuluttua pakottivat liekit sekä hänen
että peränpitäjän poistumaan komentosillalta. Laiva kulki nyt tuulen ja
aaltojen varassa, kunnes höyrykone tuntemattomasta syystä seisahtui ja
ankkuri voitiin laskea. Täten saatiin palava alus sellaiseen asemaan,
että edes osalla kantta voitiin vielä liikkua. Mutta kun se nyt vaappui
kyljeltä toiselle suorasti kovaa luodetuulta kohti, ympäröivät liekit
tykkänään peräpuolen, niin että salonki-matkustajain oli ylen työlästä
nousta kannelle, vaikka onnettomuus sattui keskipäivällä, nim. klo
puoli 2.
Pakokauhu.
Salongeissa istuttiin juuri päivällisellä, kun huuto kuului: "Tuli
on irti!" Ruokavieraat, alun neljänäkymmentä, koettivat rynnätä ylös
kannelle; ja kun kansimatkustajat, joita oli jokunen useampikin, olivat
jo aivan suunniltaan säikähdyksestä, syntyi hirveä sekasorto ja meteli,
jossa ei enää voitu kuulla mitään komentosanoja. Kapteeni oli käskenyt
selvittää laivan kaikki veneet lähtökuntoon; mutta ennenkuin vielä
ensimmäinenkään oli keritty laskea veteen, oli se jo täpösen täynnä
ihmisiä, ja kun kiinnitysnuorat katkaistiin, kallistui se ja kaikki
siinä istuvat paiskautuivat mereen.
Toinenkin vene täyttyi yhtä nopeasti — vaikka kapteeni ja eräs
puukolla asestettu matruusi seisoivat vieressä vahtina ja koettivat
hillitä joukkoa syöksymästä siihen — ennenkuin sitäkään oli ennätetty
laskea alas. Se katkesi keskeltä kahtia ja siinä ohjain kävi samoin
kuin edellisten. Tällöin paiskattiin myöskin kapteeni veteen. Molemmat
toiset veneet saatiin lasketuiksi onnellisesti, mutta väkevä aaltoilu
murskasi ne kohta laivankylkiä vastaan.
Mitä kamalin hämminki vallitsi nyt onnettomuuspaikalla. Hukkuvien
parkunaan yhtyivät laivalla olevien hätähuudot, joiden nyt — itse
savuun ja liekkeihin menehtymäisillään — tuli yrittää pelastaa
meressä kamppailevia kohtalotovereitaan. Tuli takana ja aallot edessä,
koettivat he pelastusrenkailla ja nuorilla auttaa niin monia kuin
suinkin mahdollista, ja onnistuikin heidän pelastaa moniaita, niiden
joukossa kapteeni. Mutta harvatpa sittekään olisivat jääneet henkiin,
jollei viime tingassa olisi tullut apua toisaalta. Reposaaren satamassa
olevalta norjalaiselta purjelaivalta Tellus oli sen kapteeni O.
Thorssen huomannut onnettomuuden jo melkein alussa ja lähtenyt heti
parin miehen kanssa kiirehtimään paikalle aluksensa purrella. Nämä
reippaat ja uljaat miehet eivät säikkyneet laskea aivan kiinni palavan
laivan kylkeen, vaikka heidän mastonhuippunsa ja purjeensa hiiltyivät,
ja korjasivat aalloista kymmenen kuoleman kanssa kamppailevaa, joista
kuusi sai kiittää heitä hengestään. Kapteeni Thorssen nousi sitten
palavan laivan kannelle ja oli sen päällikölle suureksi avuksi tämän
ylen tukalassa asemassa.