Raamatun mukaan on rikkaan vaikea päästä taivaan valtakuntaan; mutta
aivan mahdotonta on köyhän välikannenmatkustajan Atlantinlaivalla
päästä rikkaiden valtakuntaan, s.o. kävelykansille ja muihin
luokkamatkustajain mukavuuksiin. Siinä kohdin on laivalaki rautaisen
ankara. Silloin kun he eivät ole sullotut vieriviereen kerroksittain
yleneville makuulavereilleen tahi aterioi ruokailusuojissaan, saavat
he nauttia raitista ilmaa — jos merikivulta kykenevät — etukannella,
johon sentään helähtelee rikkaiden ruoka- ja konserttisalongista
kuuluvan laivaorkesterin säveleitä. Väririkas onkin kuva tällaisen
jättiläislaivan etukansielämästä. Siirtolaisten joukossa tapaa jokaista
Europan kansallisuutta, mutta slaavilaiset, juutalaiset ja italialaiset
ovat kumminkin valtaosana. Mikä perempänä matkustaville on aivan
pian ohimenevä liike- tai huvimatka, merkitsee heille käännettä koko
elämässä, matkaa vapaiden valtio- ja yhteiskuntaolojen ja rajattomien
työmahdollisuuksien luvattuun maahan — niin ainakin heidän omissa
ajatuksissaan. Kohtelu, siisteys ja ruoka-järjestys on nykyisissä
upeissa jättiläislaivoissa mallikelpoinen, verrattuna 80- ja 90-lukujen
siirtolaislaivoihin, joissa komento kaikessa kurjuudessaan melkein
muistutti oloja edellisten vuosisatojen orjalaivoissa. Ravintoa
jaetaan runsaasti jokaiselle, ja laivamiehet pitävät ahkerasti heidän
oleskelusuojiaan puhtaina meritautisten ja muuten siivottomain
matkatoverien iletyksistä.
Joka tapauksessa kuvittelee siirtyvänsä Danten manalasta ylös
paratiisiin, kun kurkistaa varakkaampien matkustajain puolelle. II
luokassa sovitetaan 6-8 matkustajaa samaan makuuhyttiin, I luokassa
2-4; ja ravintojärjestys ja muut mukavuudet ovat molemmissa jokseenkin
samat. Aamukahvi tai -tee voileipineen, puolinen lämpimine ruokineen,
iltapäivätee, päivällinen monine ruokalajineen ja illallispala
kylmine leikkeleineen ynnä maitoannoksineen kuuluvat matkalipun
hintaan. Tuoretta leipää leivotaan laivassa joka päivä, juomavettä —
ruokapöydässä Amerikassa niin suosittua jäävettä — saa mielinmäärin.
Olut ja viini on itsensä kustannettava, ken niitä haluaa, paitsi
sairaustapauksissa, jolloin laivanlääkärin määräyksestä viiniä ja
etelänhedelmiä tarjotaan laivan puolesta. Kala- ja mätivoileipiä
jakavat edeskäyvät samoin ilmaiseksi merikivun lievennykseksi.
Välipalaa, erikoisannoksia ja virvokkeita saa eri maksusta tilata ja
nauttia yläkerroksissa sijaitsevassa annosruokalassa, joka upeudessa
vetää vertoja minkä hyvänsä maahotellin kahvilasalille.
Merikivusta on jo mainittu. Sepä onkin valtamerenmatkustajan pahin
vihollinen ja säästää laivayhtiöltä melkoisesti ruokavarojen menekkiä.
Se aiheutuu meren aaltoilemisesta ja laivan vaappumisesta, eikä
sitä voi millään lääkkeillä estää eikä parantaa. Kenellä on roteva
ruumiinrakennus ja varsinkin terve vatsa, se kärsii siitä vähemmin.
Tottumus on myöskin tässä toinen luonto, niin että ammattimerimiehet
eivät siitä paljon tiedä. Viimeisten 10-15 vuoden kuluessa, kun
vakavakäyntisiä jättiläislaivoja on rakennettu valtamerireiteille,
sanotaankin tämän merenkauhun menettäneen puolet voimastaan. Taudin
erikoistunnustuksena on, ettei nautittu ruoka pysy lainkaan sisässä,
ja kalvavasta nälästä huolimatta jo pelkkä ruoan näkeminen ja
ajatteleminenkin alkaa ylöttää. Makuulla on pakostakin oltava, vaikkei
silloinkaan löydä mistään asennosta lepoa eikä lievennystä. Vahvan
shampanjan nauttiminen pitäisi kumminkin olla hyväksi, mutta ei muiden
väkijuomien. Ylhäällä kannella ollessa on vältettävä katsomasta
mastonhuippuihin ja muihin huojuviin laivan osiin ja sen sijaan vain
jäykästi tuijoteltava ylös taivaalle tai kauvas merelle. Suolaiset
voileivät ovat myöskin vahvistukseksi.
Elämä yläkansilla.
Harvat raukat sentään jaksavat pitää merikipua koko matkan, jollei
pitkittyviä tuulisia säitä satu. Useimmat virkistyvät siitä parin
ensi vuorokauden potemisen jälkeen ja hoippuvat kalpeina kärsimyksen
haamuina jälleen ihmisten ilmoille kävelykansien mukaviin lepotuoleihin
tai — mikä vielä parempi — ruokasaliin, ottamaan takaisin
menettämiänsä ruokailuetuja. Pitkissä, lumivalkein liinoin katetuissa
pöydissä saattaa istua 700:kin ihmistä yhdellä haavaa, laivan kapteeni
kunniapaikalla ja arvokkaimmat matkustajat hänen ympärillään, toisten
odottaessa vuoroansa toiskertaisen tarjoilun tapahtuessa. Aterian
kuluessa soittelee laivan orkesteri ylhäällä lehterillä.
Ateriani väliajoilla nautitaan raittiista, suolaisesta meri-ilmasta
kävelykansilla, jotka ovat niin leveät, että niillä voi harjottaa
ajanvietteeksi monenmoisia leikkejä ja urheiluja. Miespuolinen yleisö
viihtyy kernaasti tupakkasalongissa tarinoimassa ja korttia lyömässä,
naiset omassa erityissalongissaan. Toiset istuvat runsaskirjastoisessa
lukusalongissa, toiset taas pistäytyvät vaihteen vuoksi katselemassa
välikansimatkustajain kirjavaa päiväelämää.
Kaikenlaisia muitakin mukavuuksia on tarjolla, jotta maantuntu ei
unohtuisi matkustajilta. Avara uima-allas suihkeineen tarjoo mieluista
virkistystä ruumiille. Sieltä päästyä sopii poiketa parturitupaan
ajattamaan leukansa sileäksi ja saamaan hajuvesisuihkeen nenäliinaansa.
Sievästä kukkaismyymälästä voi ostaa kukan napinläpeen ja kokonaisen
kimpun jollekin naistuttavalle. Verkkopallonlyöjillä on tennishallinsa
ja lapsilla leikkisalinsa, joissa käy ilo ja elämä yhtä vilkas kuin
konsanaan maankamaralla. Eräissä uusimmissa laivoissa painetaan
omassa pienoiskirjapainossa jokapäiväinen sanomalehtikin, joka
sisältää päivänuutuuksia laivaelämästä, lokikirjan itsessään kuivia
mutta mielenkiinnolla seurattuja salaisuuksia sekä todella tuoreita
tietoja vanhan ja uuden mantereen valtio- ja pörssielämästä, jotka
laivan kipinäsähkötyksen teräslangat sieppaavat rannikkoasemilta tahi
ohikulkevista aluksista.
Illan tullen päivällisen syötyä suuressa ruokasalissa raivataan pöydät
ja tuolit peremmälle ja avara suoja muutetaan tanssisaliksi, jossa
hännyshelmaherrat ja avokaulanaiset pyörivät uusimpien muotitanssien
tahdissa. Säännöllisesti toimeenpannaan joka matkalla myöskin
hyväntekeväisyyskonsertti, jossa joukkoon sattuneet ammattitaiteilijat
esiintyvät ja jonka pääsymaksut tulevat laivamiehistön ja erinäisten
puutteessa olevien välikansimatkustajien hyväksi. Pimeän tullen
muuttavat monet tuhannet sähkölamput kaikkialla yön valoisaksi
päiväksi. Komean näyn tarjoo vastaantulevalle laivalle tällainen uiva
kaupunki, joka lukemattomista akkunoistaan valoa säteillen kyntää
järkkymättömän varmana valtameren aavaa ulappaa.
Tulo uuteen maailmaan.
Sivuutettua New Foundlandin tasalla sijaitsevan vaarallisen
jäävuorivyöhykkeen, jossa Titanic ja epälukuiset pienemmät alukset
ovat tavanneet tuhonsa, alkaa Amerikan "maantuntu" vaikuttaa. Avarana
kuin valtameri aukee laivankeulan eteen New Yorkin kanavan suu. Kohta
pilkottaa Long Islandin matala, keltainen hietarannikko oikealla
kädellä ja Majakkasaaren vilkkuvalkea suoraan edessä. Monilukuisia
pieniä höyryjä vilisee selällä, välittäen liikettä uuden maailman
pääkaupungin ja rannoilla sijaitsevien huvilakylpyläkaupunkien
välillä, ja jolloinkin porhaltaa vastaan samallainen jättialus
matkalla Europaan. Sandy Hookin kohdalla hiljentää tuleva laiva
vauhtiaan saapuessaan kapeaan, ankkuripoijujen saartamaan kanavaan;
ja silloin alkaa etäällä häämöttää eriskummallinen, häikäisevän
kirkas vuorirykelmä. Kuljettua kahden, maailman järeimmillä
rannikonpuolustustykeillä varustetun linnoituksen välistä seurataan
New Jerseyn kaunista, lukemattomain huvilain kattamaa rantaa, kunnes
saavutaan Hudson-virralle, joka yhdessä Itävirran kanssa kaartaa
varsinaista New Yorkia Manhattan-saarellaan. Nyt leviää silmäin eteen
maailman ihmeellisin satamapanorama — tuo merkillinen, valkeana
kajastava vuorirykelmä irtautuukin joukoksi erillisiä, huikean korkeita
rakennuksia. Ne ovat New Yorkin kuuluisia "pilvenpiirtäjiä", teräksestä
ja marmorista rakennettuja monikymmenkerroksisia jättiläistaloja.
Kun laivalla ei ole "Keltaista Jaakkoa" (keltaisen-mustaa koleera-
tai ruttolippua) mastossaan, pääsevät matkustajat sivuuttamaan ikävän
karanteeniaseman. Mutta tullista he eivät yhtä helposti selviydy, jo
kanavan suulle tullessa ovat he varustaneet matkalaukkunsa ja -arkkunsa
käsille ja ottaneet kalleutensa laivan tulen- ja tiirikankestävästä
aarreholvista; niin että kun pikku tullipursilla vastaan kiirehtivät
"publikaanit" nousevat niitä nuuskimaan, käy toimitus nopeasti ja
tottuneesti. Tullipetosta yritetään mielellään, sillä Yhdysvallat
asettavat maahantuoduille ylellisyystavaroille erittäin korkeat
tullimaksut.
Tämän viimeisen kiirastulen läpikäytyä pääsevät luokkamatkustajat
vapaasti maihin, mutta III luokan siirtolaiset ahdetaan kuin
lammaskatras Ellis-saaren pelolla odotellulle vastaanottoasemalle.
Siellä tutkitaan kansallisuus, terveys, rahavarat, perhesuhteet ja
työnsaannin mahdollisuus. "Setä Jonatan" (Yhdysvaltain pilanimi) ei
enää otakaan uusia tulokkaita yhtä mieluisesti vastaan kuin 1880-
ja 90-luvuilla. Maihinpääsyehtoja siirtolaisille on tiukentamistaan
tiukennettu, ja monesti saavat näitä kuljettaneet yhtiöt palauttaa
laivanlastittain takaisin sellaisia matkustajia, jotka eivät täytä
kaikkia ankaria vaatimuksia. Mutta myöskin kaikkea mahdollista
apua ja neuvoa annetaan hyväksytyille siirtolaisille, varsinkin
mitä majapaikkoihin ja matkan jatkumiseen tulee; ja erityisellä
huolella koetetaan varoa, etteivät he joutuisi tunnottomien
siirtolais-"runnarien" käsiin, jotka jo heti alussa ovat nostaneet tien
pystyyn tuhansilta lännen kultalaan pyrkiviltä.