hän sen sijaan teki ahkerasti, ja niihinpä oli yllinkyllin aikaa. Hän
ihailee Madeiran, "paratiisisaaren" ikuista kevättä, joka lähetti
lauhkean tervehdyksen saarta kaukaa kaartavan laivan kannelle; tahi
juovuttavaa tuoksua Javan metsistä, missä Intian-jasmiinit kukkivat
palmujen juurella ja iäti leuto ilma täyttyi ihanilla lemuilla,
"joilta ei tahtonut malttaa mennä yöksikään hyttiinsä". Merenvaahdossa
leikitteli valkoisia delfiinejä ja pyöriäisiä, tahikka ilmestyi
aaltoja halkoen näkyviin satumaisen suuri vettä ruiskuttava valas.
Ilman asukkaista lupasivat pitkämatkaisille purjehtijoille rauhallista
ankkuripaikkaa riemulla tervehdityt, mustan- ja valkeankirjavan
silkin tavoin välkkyvät Kapkyyhkyset; kun taas iltahämärässä
ulappaa siivillään viistävä myrskylintu herätti taikauskoisissa
merenkulkijoissa puistattavaa kammoa, sen kun uskottiin tietävän jotain
pahaa.
Jokainen lukenut mies oli "valistuksen aikana" harras luonnontutkija,
pappismiehet latinansa ohella varsinkin. "Naturalia"-kokoelmia harrasti
jokainen ajanhengen tasolla pysyvä henkilö, kokoillen niihin koti-
ja ulkomaan harvinaisuuksia. Sellaisia kokosi Wallenbergkin kirjansa
pariin lukuun, mutta ne ovat vallan erikoista laatua. Havaitsemansa
merkilliset eläimet muuttuvat hänelle merkkikuviksi "ihmisten
lapsista", ja niiden kuvailussa hän osottaa sangen sattuvaa ja hienoa
luonnehtimistaitoa. Hän alkaa lentokalalla, "joka pääsi livahtamaan
Luojan käsistä puolivalmiina ja saa sentakia elää iäti epävakaisena.
Lentokalan siveellisenä luonteenomaisuutena on leuhkana huolettomuus
ja vekkuli vallattomuus. Se leikkii ilmassa ja vedessä, mutta
kuolee kuivalla maalla". Silloin hän kai ajatteli omaa "siveellistä
luonteenomaisuuttaan", joka myöskin oli "huolettoman leuhkana ja
vekkulin vallaton". Toiseen merkilliseen otukseen, joka "arvattavasti
on lintumaailmassa kaikkein typerin ja täynnä mustia syöpäläisiä", hän
vertaa terävästi Ruotsin "vapauden ajan" lukemattomia valtioviisaita
"kannunvalajia" pikkuporvariston piireissä. Se on lentokalan äkäisin
vihollinen, ja sen vuoksi Wallenberg kohtelee sitä vanhalla kaunalla.
"Se muistuttaa paraiten mestari Esinahkaa kotona, joka juoksee pois
lestinsä tai syylinsä äärestä valtiollisiin juopottelukokouksiin". Ja
aikansa ahmateille ja nautiskelijoille hän löytää verrattoman kaiman
"merisudessa", hurjan ahnaassa haikalassa, "joka näyttää olevan pelkkää
nielua, vatsaa ja siitoselimiä ja joka pureutuu kiini valaanpyytäjän
koukkuun, vaikka veri virtaa sen leuvoista, kunnes kuolee siihen".
Kirja ilmestyi vasta pari vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen, ja
jo silloin pudistelivat äreät vanhat herrat peruukkejaan viistoon
lukiessaan sen "vekkulin vallattomuuksia"; mutta Ruotsin suuren
yleisön ja varsinkin pirteän nuorison mielikirjaksi tuli se heti ja on
sellaisena pysynyt kohta puolentoista vuosisataa.