Sotalaivojen ryhmitys ja aseistus.
Aina 19 vuosisadan puoliväliin saakka olivat sekä sota- että
kauppalaivat puisia, eikä niiden välillä ollut paljon muuta eroa,
kuin että edelliset olivat nopeampikulkuiset ja paremmin aseistetut.
Sotalaivat olivat itse asiassa vähitellen muodostuneet aikaisemmista
asestetuista saatto- (konvoiji) aluksista, joiden turvin kauppalaivat
ryhmissä kulkivat silloin ylen epävarmoilla reiteillä. Minkä
kauppahaahden hyvänsä saattoi varustaa sotalaivaksi, kun lastin tila
käytettiin tykistön ja ampumatarpeiden sijoitusta varten ja merimiesten
lukua lisättiin tykkiniekoilla ja tussarisotilailla.
Kokonsa, purjeidensa ja asestuksensa mukaan sotalaivoja nimitettiin
linjalaivoiksi, frekateiksi, korveteiksi, kaljuunoiksi, hukkerteiksi
j.n.e. Suurimmat olivat linjalaivat, joissa tykistö, kansitykkejä
lukuunottamatta, oli sijoitettu suojattuihin pattereihin, n.s.
kasematteihin, kolmelle jopa neljällekin kannelle päällekkäin —
siitä myöskin nimitys "3- ja 4-kantiset". Tykkejä saattoi niissä olla
aina 136 ja miehistöä 1,200 saakka. Tykkien suut pistivät ammuttaessa
esiin luukuilla varustetuista ampumareijistä eli "tykkiporteista";
ladattaessa ja luudalla puhdistettaessa kiskottiin ne nuorasta
alustaan eli lavettiin kiinnitetyillä pyörillä taapäin. Kansitykit eli
"karonnadit" olivat lyhyitä, mutta erityisen järeitä, ja ne ladattiin
tavallisesti raehauleilla tuhotakseen vihollislaivan miehistöä kannella
ja takilassa.
Erikoisen lajin sotalaivoja muodostivat kaleerit, joita kuljetettiin
soutamalla. Ne vastasivat myöhempiä tykkiveneitä, ollen varustetut
kevyellä tykillä keulassa ja perässä; tyynen vallitessa ne myöskin
hinasivat isoja sotalaivoja taisteluasentoon sekä niiden vahingoituttua
pois turvaan.
Taistelutapa.
Taistelussa oli yleensä sääntönä, että samallaiset laivat antautuivat
ottelemaan keskenään: linjalaivat — jotka nimensä mukaisesti
muodostivat kummankin sotivan puolen taistelurintaman eli -linjan
— linjalaivain kanssa; pienemmät alukset pysyttelivät aluksi joko
kyljillä tahi isompien takana, sekautuen sitten taistelun kehittyessä
nekin kamppailemaan keskenään. Nykyiseen laivatykistöön verraten olivat
silloiset tykit aivan pikkuruisia kapineita, kenttä- ja varsinkin
piiritystykistöä melkoisesti pienemmät, joten suhde niiden välillä
oli siis päinvastainen kuin nykyään. Sen vuoksi niitä käytettiinkin
laivoissa sitä runsaammin. Niiden teho silloisiin puulaivoihin oli
suhteellisesti heikko. Vastustajat voivat lähetä aivan vieri-viereen ja
ampua toistensa kyljet seulaksi ja purjeet rääsyiksi; mutta ahkerasti
paikkailemalla vammojaan voivat ne pysyä edelleenkin vedenpinnalla sekä
omin avuin tai toisten hinaamina pyrkiä turvaan.
Jos vihollislaivaa ei saatu pommittamalla upoksiin, koetettiin se
sytyttää palamaan ampumalla tulisiksi kuumennettuja luoteja ja
viskomalla sen kannelle ja rikiin tulisoihtuja, palavaa pikeä j.n.e.
Rohkein ja tehokkain keino oli kumminkin "entraus" eli kylkirynnäkkö.
Silloin laskettiin veneihin hampaihin saakka aseistettuja miehiä,
jotka soutivat vihollisaluksen kupeelle, kiipesivät kuin kissat ylös
sen kylkiä — käyttäen hyväkseen kaikkia esiin pistäviä ulkoutumia,
alasriippuvia nuoranpäitä ja rynnäkkökeksejä — ja kannelle tultuaan
toimittivat verisaunan pakottaakseen siten laivan miehistön
antautumaan. Niin uskallettua kuin tämä oli kin ja niin veriseksi kuin
käsirysy tavallisesti kävikin, oli aineellinen voitto sitä suurempi:
laiva kaikkine aseineen, varastoineen ja miehineen joutui voittajan
saaliiksi. Huomatessaan vastarinnan turhaksi räjähyttivät puolustajat
usein laivansa ilmaan, jolloin tuho peri heidät itsensä ja ylivoimaiset
viholliset. Vallattu alus hinattiin satamaan korjattavaksi; miehistö
toisinaan pakotettiin voittajan palvelukseen, ja lastin (nimenomaan
kauppalaivojen) arvo jaettiin upseerien ja miehistön kesken
"riistarahoina". Siksipä oli n.s. kaapparitoimi noina aikoina sekä
luvallista että suosittua kaikkien maiden sotalaivastoissa (ks.
tarkemmin XVI Lukua).
Kuten näkyy, muistutti meritaistelu tällöin kaksintaistelua, ottelua
mies miestä vastaan, ja oli omiaan kehittämään mieskohtaista
yritteliäisyyttä ja urhoollisuutta sekä luomaan sellaisia hillittömän
huimia merisankareita kuin Tordenskjold. Vasta myöhemmin, rautalaivojen
päivinä, vaaditaan päälliköiltä etusijassa taktillista ja
meriteknillistä kuntoa.