Keskiajan merikaupungit.
Kaupunkien merkitys keskiajalla. — Italian merikaupungit; Marco Polon
matka; Kaupunkien riitaisuudet; — Hansaliitto; Hansan rikkaus ja
mahtavuus; Hansan vallan vaipuminen. — Keskiajan alukset.
Kaupunkien merkitys keskiajalla.
Varhaisemman keskiajan päätunnusmerkkinä oli, paitsi syvää
uskonnollista tunnetta ja sen nojassa paisuvaa kirkonvaltaa,
ritarielämä seikkailuineen, lemmenpalveluksineen ja muine teennäisen
korkeine elämänihanteineen. Aseidenkäyttöön harjautunutta ritaria
yksistään pidettiin vapaana miehenä; ja kun hänessä seikkailunhalun
ohella paloi merkillisellä tavalla yhtynyt saaliin himo ja
uskonnollinen innostus, lähti hän valloittamaan miekanterällä pyhiä
paikkoja "uskottomien" muhamettilaisten käsistä tahi kääntämään
Pohjois- ja Itä-Europan pakanakansoja kristinuskoon. Mutta ritariuden
ihanteet pilasi aikaa myöten tietämättömyys ja tapainraakuus, hillitön
sorron- j a voitonhimo; uskonnolliset menot ja sievistelevät tavat
muuttuivat pelkäksi karkean aistillisuuden ulkoverhoksi. Huolimatta
enää lähteä kaukomaille uskottomien sekaan saalista hankkimaan,
kävivät ritarit kotiseudulla keskenään ryöstö- ja kosto-sotia sekä
riistivät sangen mielellään ympäristönsä aseettomilta porvareilta
ja muilta elinkeinonharjottajilta ynnä maaorjuudessa elävältä
talonpoikaisväestöltä kaiken mitä suinkin irti saivat. Etenkin
kulkuteiden ja vesiväylien varsilla sijaitsevat ritarilinnat
muuttuivat vasituisiksi ryöväripesiksi, joiden turvin kuuluisat
"rosvoritarit" verottivat sietämättömästi ohikulkevia kauppiaita ja
ympäröivää seutua.
Ahdistetut elinkeinonharjottajat vetäytyivät silloin kaupunkien
turviin, joiden ympäri kohosi vahvoja muureja; he liittyivät
kiinteästi järjestetyiksi ja aseharjoituksia pitäviksi ammatti- eli
veljeskunniksi, "kilteiksi", ja olivat valmiit asevoimin puolustamaan
omaisuuttaan, henkeään ja vapauttaan. Ajan rauhattomuus oli omiaan
ripeästi kasvattamaan kaupunkien väkilukua; käsiteollisuuden ja kaupan
vaurastuessa kasvoi niiden rikkaus ja yhtä rinnan niiden valtiollinen
merkitys ja mahti. Hallitsijat, ritaristo ja ylempi hengellinen
sääty olivat rahantarpeessaan pakotetut alinomaa turvautumaan niiden
apuun, ja vastalahjaksi vaativat kaupungit yhä suurempia oikeuksia
ja "vapauksia". Täten saivat alkunsa Saksan mahtavat valtakunnan
kaupungit, jotka ympäröivine alueineen muodostivat itsenäisiä
pikkuvaltioita keskelle suurta "pyhää roomalaista keisarikuntaa" ja
säilyttivät asemansa sellaisina aina 19. vuosisadan alkuun asti.
Aivan erikoinen merkitys niinhyvin koko keskiaikaisen sivistyselämän
kuin sitä erikoisesti edistävän merenkulun alalla on silloisilla
merikaupungeilla, joista muita mahtavammiksi kohosivat etelässä eräät
Italian kauppakaupungit ja pohjoisessa Pohjois-Saksan kuuluisa Hansa.
Italian merikaupungit.
Vanhan Rooman vallan rauetessa pirstoiksi ja sen emämaan
Italian hajotessa epälukuisiksi, keskenänsä alituisesti
kinasteleviksi pieniksi ruhtinaskunniksi peri sen valtiollisen
aseman ensimmäinen sen pirstoista kohonnut suurvalta, Byzantiumin
eli Itä-Rooman keisarikunta. Mutta yhtä vähän kuin vanhoilla
roomalaisilla oli taipumusta ja halua merenkulun harjottamiseen,
oli sitä myöskin itäisen tytärvaltakunnan asukkailla. Merenkulku ja
kaupanteko Välimerellä joutui aikaisin Italian merikaupungeille,
nimenomaan mahtavimmille niistä ja toistensa katkerille kilpailijoille,
_Genovalle, Pisalle ja Venetsialle_.
Ristiretkien aikoina, toisen vuosituhannen kolmena ensimmäisenä
vuosisatana, kuljettivat Genovan ja Venetsian alukset ristiritareita
Pyhään maahan, eikä tietenkään niin paljon hartaudesta näitä
elähyttävään asiaan kuin itse heistä rikastuakseen. Kristityille
siihen asti suljetun itäisen maailman aarteet avautuivat rohkeille
ja älykkäille laivurikauppiaille. Suunnattomasta ryöstösaaliista
he perivät runsaan osan kuljetusmaksuina ja ristiretkeläisille
myöntämäinsä lainojen korvauksena; itämaiden kallisarvoiset
luonnontuotteet, varsinkin ryydit, ynnä hienotekoiset metalli- ja
kutomatyöt, virtasivat heidän välityksellään Europaan ja ensi sijassa
tietenkin heidän omiin kauppavarastoihinsa. Byzantiumin lahoavan
keisarikunnan joutuessa "ristiritarien" ahneuden kiistakentäksi
riensivät Italian kauppiasvallat kalastamaan sameassa vedessä ja
korjaamaan "vanhemman veljen" osan saaliista. Konstantinopoli
ympäristöineen, "Levantti" eli Vähän-Aasian rannikko saarineen,
jopa etäinen Krimikin Mustan meren pohjoisrannalla näkivät heidän
kauppakonttorejaan syntyvän keskuuteensa kuin sieniä sateen jälkeen, ja
ne joutuivat sekä valtiollisessa että varsinkin kaupallis-rahallisessa
suhteessa niistä riippuvaisiksi sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Yksinpä
muinaisen Hellaankin he vetivät valtapiiriinsä — sinne perusti muuan
firenzeläinen kauppahuone "Ateenan ja Korinthoon herttuakunnan".
Täten merenkulun ja kaupan avulla vaurastuttuaan tuli Italian viisaista
ja äveriäistä rahamiehistä silloisen Europan pankkiireja. Heidän
rahoillaan ruhtinaat kävivät kiistojaan vielä 30-vuotissodan aikana
ja kauvan jälkeenkinpäin. Heidän pankkikonttorejaan oli jokaisessa
tärkeässä kauppa- ja merikaupungissa, joissa heitä kotiseutunsa
mukaan sanottiin "lombardilaisiksi" (Lontoossa kantaa vieläkin
muuan pankkikatu Lombard-kadun nimeä); ja nykyisin käytetystä
pankkisanastosta on hyvä osa senaikaista italialaista alkuperää
(vekselitoimi = lombard-liike, à vista = näytettäessä, j.n.e.).
Marco Polon matka.
Vallattuaan itselleen Vähän-Aasian kaupan pyrkivät italialaiset
kauppias-laivurit yhä kauvemmaksi itään. Intian kallisarvoiset
luonnontuotteet olivat jo tulleet tunnetuiksi Europassa, mutta
kauppateitä sinne sekä koko Aasian-kauppaa pitivät muhamettilaiset
hallussaan.
Viekkaudella ja yritteliäisyydellä koettivat rohkeat italialaiset
retkeilijät päästä tunkeutumaan tuonne tarujen maahan, kalliiden
mattojen kotiseutuun Persiaan ja vieläkin kauvemmas europalaisille
silloin aivan tuntemattomiin Aasian ääriin, joita nimitettiin
yhteisnimellä "Tartariaksi" ja joiden uumenissa kuohahtelevat kansojen
liikehtimiset tuontuostakin viskasivat inahtavia maininkejaan
Europaankin Attilan, Dshingis-kaanin ja Timur Lenkin hurjien laumojen
muodossa.
Merkillisimpiä kaikkien aikojen uskaliaista löytöretkistä ovat
venetsialaisten Polo-veljien matkat kaukaiseen Kiinaan 13. vuosisadan
lopulla, joiden päähenkilönä ja kertojana esiytyy toisen veljen
poika _Marco Polo_ (1256-1323). Alkaen matkansa Krimin niemimaalta,
jossa venetsialaisilla oli kauppasiirtoloita ja Polo-veljeksillä
haarakonttori, lähtivät he kauppamatkalle Bukharaan, josta mongoolit
veivät heidät halki Aasian aina Katayhin (Kiinaan) saakka ylimmän
valtiaansa Kublai-kaanin luo. Siellä nämä älykkäät ja paljon nähneet
venetsialaiset kauppiaat saivat osakseen huomaavaista kohtelua,
jopa heidät lähetettiin viemään suurkaanin ystävällistä kirjettä
kristikunnan silloiselle päälle, Rooman paaville. Sen tehtävän he
kunnolla toimittivat ja palasivat uudelleen mongoolikeisarin luo
tuoden mukanaan paavin vastauskirjeen sekä toisen veljen nuoren
pojan Marcon. Tällä kertaa he jäivät pysyväisesti suurkaanin hoviin
Kambaluk-kaupungissa (nyk. Pekingissä), jossa varsinkin nuori
Marco Polo aikaa voittaen kohosi hallitsijan suureen suosioon ja
merenkulkutaitoisena käytettiin tärkeissä hallitustoimissa. Kaanin
lähettiläänä hän matkusteli monissa maissa, joissa sitä ennen ei
yksikään europalainen ollut käynyt, Ceylonissa, Etu- ja Taka-Intiassa,
Tibetissä y.m. Kaikkialla hän teki tarkkoja havaintoja maiden laadusta
ja vieraista kansoista, niiden tavoista ja laitoksista. Se olikin
kerrassaan outo, aivan kuin sadunomainen maailma, joka venetsialaista
matkustajaa kohtasi Itä- ja Etelä-Aasiassa. Valtavan suurenmoinen
luonto ja vuosituhansia vanha sivistys — se kaikki oli niin peräti
toisenlaista kuin vanhassa Europassa. Hankkipa hän kuulopuheitten
mukaan tietoja Cipangu-nimisestä maastakin (nyk. Jaapanista), jota
suurkaani turhaan yritteli valloittaa.
Kokonaista 20 vuotta olivat Polot matkallaan, niistä 17 kaanin
palveluksessa.— Marco useita vuosia m.m. suuren maakunnan ja sen
28 kaupungin sijaiskuninkaana. Mutta huolimatta kaikesta siellä
perimästään kunniasta ja varallisuudesta paloi heissä kova koti-ikävä.
Paluumatkaan tarjoutuikin tilaisuus, kun he saivat toimekseen saattaa
erästä suurkaanin tytärtä miehelään etäiseen Persiaan. Matka kävi
turvallisuuden takia meritse. Neljällätoista isolla 4-mastoisella
laivalla purjehti loistava lähetystö, Marco Polo amiraalina,
Taka-Intian ympäri ja ryytikasvien varsinaisen kotiseudun Isojen
Sunda-saarten kautta (missä nähtiin "hännällisiä ihmisiäkin",
arvatenkin orang-utangi-apinoita) helmien ja jalokivien saareen
Ceyloniin ja Etu-Intian rannikolle. Mutta sen sijaan, että olisi
vienyt prinsessan suorinta tietä Persian lahtea pitkin määränpäähän,
lähtivät tutkimushaluiset venetsialaiset kiertelemään Intian merta sen
pohjimmaisia perukoita myöten, käyden Madagaskarissa — joka Polojen
mukaan oli maailman suurin saari ja jossa siihen aikaan vielä eli
Tuhannen ja yhden yön saduissa mainittu Rok-niminen jättiläislintu
(sukupuuttoon kuollut Aepyornis maximus, joka oli kamelikurkea lähes
toista vertaa isompi) — Sansibarissa ja Abessiniassa asti. Sitte vasta
he veivät ylhäisen morsiamen persialaiselle sulhaselle.
V. 1295 he viimein saapuivat Venetsiaan, jossa "heidän omansa
eivät ottaneet heitä vastaan". Poloja oli luultu jo kauvan sitten
kuolleiksi, ja heidän kotitalossaan asui etäisiä sukulaisia,
jotka eivät tahtoneet tietää mitään nukkavieruihin tamineihin
puetuista matkalaisista. Nämä panivat silloin toimeen isot kemut,
kutsuivat sinne kaikki sukulaisensa ja kaupungin arvohenkilöt,
tarjosivat ylellisiä ruokalajeja ja pukeutuivat kolmesti edellistä
yhä komeampaan juhla-asuun. Vihdoin kemujen lopulla he esiytyivät
resuisissa matkavaatteissaan ja ratkoivat irti niiden saumat,
jolloin arvaamattoman kalliita jalokiviä ja helmiä vieryi lattialle
ällistyneitten vierasten ihmeeksi. Nyt vasta heitä uskottiin, ja he
perivät kotitalonsa ja muun entisen omaisuutensa. Marco Polo kohosi
sitten synnyinkaupungissaan suureen arvoon; ja kun hän suurkaanin
kansoista ja rikkauksista puhuessaan alinomaa käytti miljoona-sanaa,
ruvettiin häntä kutsumaan "miljoona-herraksi". Kun myöhemmin syttyi
sota alituisesti keskenään kilpailevien merenkuningattarien Venetsian
ja Genovan välillä, joutui muuatta sotalaivaa komentava Marco Polo
haavoitettuna vihollisten vangiksi. Mutta kuuluisaa vankia kohtelivat
genovalaisetkin suurella huomaavaisuudella. Hän sai yhä uudelleen
jutella uteliaille kuulijoille merkillisistä matkoistaan, kunnes
kertomiseen kyllästyneenä saneli kirjureille niistä lavean esityksen,
joka ilmestyi v. 1298 nimellä "Maailman ihmeet". Tämä mainio teos pysyi
sitten vuosisatoja tärkeimpänä lähdekirjana itäisen pallonpuoliskon
oloista ja — kuten seuraavasta luvusta näemme — antoi varsinaista
aihetta ja virikettä keski- ja uuden ajan rajapyykkinä pidetyille
suurille maantieteellisille löytöretkille.
Kaupunkien riitaisuudet.
Kuten edellisestä käy ilmi, ei Italian mahtavien ja rikkaiden
meri kaupunkien kesken vallinnut sitä yksimielisyyden tunnetta ja
yhteisten etujen silmälläpitoa, jonka puutteesta tämä luonnon auliisti
siunaama maa on kärsinyt koko keski- ja uuden ajan aina lopulliseen
yhdistymiseensä saakka jokunen vuosikymmen sitten. Keskinäinen kateus
saattoi niiden laivat iskemään yhteen kaukaisilla riistavesillä
ja kilpailemaan kauppaeduista vierasten kansallisuuksien luona;
kotivesillä johti sama kiero vietti kutakin ponnistamaan kaikki
voimansa tuhotakseen toisensa täydellisesti. Tuossa lakkaamattomassa
kilpailussa, josta merenkohdussa uiskenteleva Venetsia, "Adrian
meren kuningatar", lopuksi selvisi voittajana, koettivat riitapuolet
vahingoittaa toisiaan sekä avoimilla taisteluilla että käyttämällä
aito-italialaisella oveluudella kavalia syrjäiskuja. Hyökkäys- ja
puolustusliittoja solmittiin vierasten valtiasten, Rooman paavien,
Saksan keisarien, Ranskan ja Espanjan kuninkaiden kanssa. Kuvauksena
senaikaisesta sodankäynnistä kerromme vanhan kuvauksen mukaan Melorian
meritaistelusta, josta kaiken hurjuuden ohella tuulahtaa vastaamme
keskiaikainen ritarillisuus ja romantillisuus.
"Pisalaiset, välittämättä paavin heille julistamasta kirkonkirouksesta,
purjehtivat suurella laivastolla Genovan lahteen, hajoittaen tieltään
paavin suosimia vihollisiaan. (Venetsialainen) Morosini oli heidän
amiraalinsa, ja hän oli mitä hienokäytöksisin mies; sillä kun
genovalaisten lähettiläs tuli huomauttamaan hänelle, että vähän
kunniaa hän perisi käydessään vihollisen kimppuun, jonka puoli
laivastoa oli hajallaan kaukana ja toinen puoli vielä telakalla, myönsi
Morosini sen todeksi ja vetäytyi kohteliaasti takaisin. Täten saivat
genovalaiset aikaa varustautua taisteluun ja lähtivät 100 kaleijan
voimalla ulos merelle, purjehtien kolmion muotoisessa rintamassa.
Viholliset vastapuolet kohtasivat nyt toisensa ja ottelivat oikein
villikissan hurjuudella. Nuolet, peitset, heittokeihäät ja tapparat
pimensivät ilman; suovalla sekoitettua palavaa öljyä virtasi mereen
joka taholle, ja herkeämätön suhina ja jyminä oli saattaa kaukaa
rannaltakin katselevat aivan suunniltaan. Välimeren siniset vedet
värjäytyivät punaisiksi taistelussa vuodatetusta verestä, ja laivojen
ympärillä laineet vallan kiehuivat hukkuvista miehistä, jotka viimeisin
epätoivoisin hengenvedoin kamppailivat keskenään."