Skandinavian maiden etäinen asema, niiden silloisten asukkaiden
alhainen sivistystaso sekä kirjallisten muistomerkkien vähälukuisuus
ovat aikaansaaneet, etteivät viikinkien vaellukset ohimentyään jääneet
pysyväisen tietoisuuden esineiksi muualla Europassa. Enimmän tarjoo
niistä tietoja Islannin vanha runous, joka tuolla syrjäisellä saarella,
kaukana maailman valtateistä, on säilynyt hämmästyttävän elinvoimaisena
halki vuosisatojen. Joka tapauksessa on niillä ollut erittäin suuri
merkitys sekä maapallomme tunnetuksi tulemisessa että hyvin monien
maanäärien asuttamisessa; ja moniaissa myöhemmin eturiviin kohonneissa
maissa ovat muinaisten viikinkien valtateot olleet tärkeinä tekijöinä
historiallisessa kehityksessä.
Varhaisimmat retkensä viikingit suuntasivat Islantiin, jolle he
saaren iäti lumisen ja jäisen luonnon mukaan antoivat "jäämään"
nimen. Varsinaisen asutuksensa se sai Norjasta, josta kuningas
Harald Kaunotukan v. 870 paikoilla kukistamat mahtimiehet muuttivat
tuonne ikuisen tulen ja jään keskeen, siirtäen sinne mukanaan vanhan
norjalaisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen. Sata vuotta myöhemmin
matkasi norjalaisia purjehtijoita yhä kauvemmas luoteeseen päin
keksien maan, jolle sen ensimmäinen vakituinen asukas, muuan _Erik
Raudi_ eli _Puna-Erik_, antoi perin nurinkurisen nimen Grönlanti eli
"Vihanta maa", siten houkutellakseen muitakin maanmiehiään sinne
asettumaan. Ja hänen poikansa Leif jatkoi vieläkin kauvemmaksi, astuen
ensimmäisenä europalaisena jalkansa Amerikan kamaralle. Hän saapui
näet New-Foundlandin kalliosaarelle, jota nimitti "Hellulandiksi"
(Kallio-maaksi), ja nykyisen Massachusetts-valtion rannikolle, jolle
hän siellä tapaamainsa villien viiniköynnösten takia antoi nimeksi
"Vinland det goda" (Hyvä viinimaa). Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa
vanhan viikinkiasutuksen kumminkin hävitti ajanmittaan eskimojen eli
"skrällinkien" kääpiökansa; mutta Islannissa se on säilynyt halki
aikojen laatuaan ainokaisena jalokivenä kansakuntien kruunussa.
Historiantutkijain kesken on väitelty siitä, oliko se _Rollo_ eli
_Gånge Rolf_ ("Jalankävijä Rolf", koskapa mikään ratsu muka ei kyennyt
kannattamaan hänen jättiläisruhoaan), joka 9:nnen sataluvun alussa
perusti Luoteis-Ranskaan itsenäisen viikinkivaltion Normandian,
norjalaista vaiko tanskalaista syntyperää. Olipa tuon seikan laita
miten hyvänsä — verrattomasti sivistyneemmän kansanaineksen
keskeen asettuneina normannit ("pohjan miehet") sulautuivat tuota
pikaa tyyten ympäristöönsä, omistaen yksinpä sen kielenkin. Kun
Rolfin jälkeläinen _Vilhelm Valloittaja_ sata vuotta myöhemmin
teki uuden viikinkiretken Englantiin, jossa lyhyt tanskalaisvalta
hiukan aikaisemmin oli murrettu, ja muutti sinne paroonineen, pysyi
sielläkin ranskankieli pitkät ajat ylimysten kielenä. Ja rakkautensa
mereen ja halunsa merentakaisiin valloituksiin jättivät nuo vanhain
viikinkien jälkeläiset perinnöksi tälle mitä moninaisimmista aineksista
muodostuneelle saarelaiskansalle, jota perintöä nykyinen Suur-Britannia
saa meren kaulaileman asemansa ohella kiittää siitä, että se on
kohonnut maailman mahtavimmaksi meri- ja siirtomaavallaksi.