Simo Affleck.
Nyt ruvettiin ajattelemaan, miten vihollista parhaiten otettaisiin
vastaan. Talonpoikain lukumäärä nousi tosin satoihin, sillä yhä edelleen
oli uusia tulvinut Hovilaan "pesänjakoa" toimittamaan, mutta heillä ei
ollut sitä järjestystä, jonka puutteessa suuretkaan voimat eivät
sanottavia saa aikaan. Majurilla taasen oli harjaantunutta väkeä, joka
hehkui innosta saada näyttää, miten sodassa käy.
Hovilan isossa pirtissä pidettiin lyhyt neuvottelu, ja sitten lähdettiin
puolustustoimiin. Kun oli monta kättä käytettävissä, ehdittiin vähässä
ajassa valmistautua melkoisesti. Talonpojat rakensivat itselleen
varustuksia, joiden takaa voitaisiin ampua. Kujalle kyhättiin kartanon
lähelle hirsistä korkea rintavarustus. Hovilassa olevia ampumavarastoja
jaettiin yleisölle niin pitkälle kuin riitti.
Majurin vangittu vartioväki oli saanut vihiä herransa tulosta, ja sitä
kaitsemaan täytyi jättää joltinenkin määrä talonpoikia.
Lyhyt joulukuun päivä oli loppunut; hämärä sulki vaippaansa maan. Taivas
oli sees, idästä nousi täysikuu runsaalla hohteella valaisemaan lähimmän
tulevaisuuden kohtauksia. Kukin riensi osoitetulle paikalleen; suurin
osa asettui kujalle rintavarustuksen luo, jota tietä majurin odotettiin
tulevan. Täällä johti pitäjänluutnantti Ahlholm; Sormuinen, Karjalainen
ja Ikonen olivat hänen joukkoaan. Kartanolle oli asettunut melkoinen
parvi olemaan varuilla, jos majuri tulisi jotakin takatietä. Tätä
joukkoa komensi Sipo Nevalainen; täällä olivat myös Turuinen, Tikka,
Sykkö ja (älkäämme unohtako) rovasti Haerkepaeus. Hän sanallaan kehoitti
talonpoikia puolustamaan oikeuttansa ja lupasi Jumalan apua heille.
Syviin ajatuksiin vaipuneena seisoi vähän erillään toisista muskettia
vasten nojautuneena Sipo Nevalainen. Hän katseli kirkasta taivasta,
jolta herttainen kuu ja suurimmat tähdet tyynesti loistivat maahan.
"Te kirkkaat valot tuolla avaruuden äärettömässä valtameressä!" mietti
Sipo. "Juhlallisessa hiljaisuudessa sieltä tarkkaatte niitä pieniä
jokapäiväisiä huolia, jotka meitä tomun lapsia ahdistavat. Tuntuupa
ikäänkuin korvissani kuulisin kiitoskuoronne nousevan Ijankaikkisen
istuimen eteen. Mutta me saamme alati riitaa, sortoa ja katkeruutta
kärsiä niin kauan, kunnes täältä muutamme joko teihin, Onnelan
valoisille valkamille, taikkapa oloihin, jotka ovat näitä vielä
kolkompia."
"Olinhan minäkin kerran onnellinen", jatkoi Sipo mietteitään. "Toivon
ruusuvalossa hohti maailma edessäni; olin rikas, minulla oli kaunis,
hellästi rakastava vaimo ja reippaita lapsukaisia. On minulla nytkin
tavaraa, mutta rakkautta puuttuu, ja silloin puuttuu _kaikki_: sen nyt
tunnen. -- Mutta olenko itse syypää tähän muutokseen?"
Sipon muoto synkistyi. Pyhän Augustinuksen ennakkomääräysoppi, joka on
niin monta etevää sielua kaikkina aikoina hurmannut ja vanginnut, oli
alkanut juurtua myös Nevalaisen mieleen.
"Mitäpä tässä lörpöttelen", virkkoi Sipo ynseästi. "Kukin on kohtalonsa
orja; siis pois kaikki turhat epäilykset. Tulkoon rintaani rautainen
lujuus ja into, sillä ratkaiseva hetki lähestyy, sen tunnen."
Sipon viime lause johti hänen ajatuksensa takaisin laveilta retkiltä
tosioloihin. Hän astui joukkonsa luo ja rupesi sitä järjestämään.
Jättäkäämme hetkeksi Nevalainen ja muut Hovilan puolustajat odottamaan
ryntäystä.
Maantiellä seisoi lähellä Hovilan kujan suuta mies, joka näytti
miettivän kääntyä kujalle, mutta oli pysähtynyt kuullessaan etempää
maantieltä säännöllistä astuntaa. Kohta oli joukko saapunut yksinäisen
miehen luo.
"Kuka siellä?" ärjäisi jyreällä äänellä ratsastaja joukon etupäästä.
"Mies, joka rakastaa isänmaataan ja sen puoltajia ja tahtoo sen
häpäisemistä ehkäistä", kuului vastaus.
"Nimesi?" kysyi ääni hevosen selästä.
"Juhana Nevalainen", vastasi puhuteltu.
"Juhana Nevalainen!" toisti kysyjä. "Semmoista ei ole Nurmeksessa."
"Hän on Sipon poika", vastasi usea joukosta. "Kyllä me hänet tunnemme."
"Hän on meidän puoluetta eikä ryssän ystävä", lisäsi muuan.
Ratsumies oli hetken ääneti. "Mitä tässä seisot?" kysyi hän taas
Juhanalta.
"Morsiameni on ryöstetty Hovilaan, ja tahdon hänet pelastaa, menköön
vaikka henkeni."
"Tuo kuuluu kummalta", lausui ratsastaja, joka vieläkin oli selin
kuutamoon, niin ettei hänen muotoaan voinut eroittaa. "Mitä morsiamesi
voi Hovilassa" -- hän keskeytti puheensa, lisäten äkkiä: "oletko
vakooja?"
"Henkeni on teidän vallassanne, herra majuri. Minä pyydän teidän
turvissanne päästä pelastamaan onnettoman morsiameni, jonka tunnoton
veli on riistänyt kotoa ja vienyt talonpoikain tuomittavaksi sen vuoksi,
että neito ilmoitti Hovilaan Käkisalmen retkestä, joka siten estettiin."
"Minä luotan sinuun", sanoi Affleck. "Kymmenen miehen seurassa saat
tuolta pienen rakennuksen takaa hyökätä pihalle. Minä kuljen suoraan
kujaa."
"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana.
"Helvetti!" karjaisi majuri. "Miehet!" lausui hän väelleen; "muistakaa
talonpoikia!"
Uhkaavaa aseiden kalinaa kuului.
"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri
hammasta purren. "Mutta annahan kun minä saan nuo riivatut taulapäät
kynsiini, niin makkaraselkinä heidät laitan täältä liikkeelle. Pieni
rakennus porona! Ties mitä muuta tomppelit ovat toimineet!"
"Tuosta teidän tienne menee", viittasi majuri sitte niille kymmenelle,
joita Juhanan tuli seurata. "Älkää hyökätkö ennenkun laukaisen
pistoolini kujan puolelta. Vasempaan, mars!"
Nuo kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle.
Kuutamo valaisi nyt selvästi ratsumiestä. Hän oli harteva ja iso
kasvultaan. Päässä oli kypärä, jonka alta tuijottavia silmiä saattoi
kooltaan verrata Venäjän kolikkoon. Kasvot oli ryppyiset, ja erityisesti
pisti silmään kaksi syvää vakoa suun kummallakin puolen. Posket olivat
lihakkaat, ikäänkuin hervottomasti riippuen alaspäin ja vetäen
suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei näkynyt nimeksikään.
Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin kavioiden töminää ja
sitten askelten kopinaa ja olivat valmiit vastarintaan.
Pitäjänluutnantti Ahlholm rohkaisi heitä, vakuuttaen saattavansa tapella
yhtä hyvin kuin Affleck.
"Älkää ampuko ennenkun ne p--leet ovat kymmenen askeleen päässä", kielsi
hän.
Mutta kymmenen askeleen päähän rintavarustuksesta ei Affleck vienytkään
sotamiehiään. Hän marssitti heidät kujalta pellolle ja pakoitti täten
talonpojat luopumaan rintavarustuksesta, josta ei nyt ollut mitään
hyötyä.
"Ampukaa ne pedot", huusi Ahlholm. Pamauksia kuului, mutta laukaukset
eivät tuottaneet vahinkoa. Affleck kielsi miehiään ampumasta ja läheni
lähenemistään Hovilan isoa rakennusta, jonka takana Sipo Nevalainen
joukkoineen seisoi.
Nyt kuului pistoolin laukaus. Juhana miehineen hyökkäsi pihalle. Juuri
tallin nurkasta kääntyessään hän hätkähtäen näki isänsä seisovan
miesjoukon etupäässä.
Sipo Nevalainen kalpeni huomatessaan poikansa. Hänen kädestään putosi
musketti; hän tirkisteli tulijaan äänetönnä kuin aaveeseen. Hänen
poikansa Affleckin väessä! tämä oli näky, jota isän oli vaikea käsittää.
Hetken seisoi Sipo siten ikäänkuin lumottuna. Sitten hän puhkesi
puhumaan: "Miehet! Tuossa tulee poika isäänsä asevoimalla vihollisen
valtaan antamaan. Katsokaa! Hän julkeaa katsella minua silmiin!"
Sipo sieppasi pudonneen muskettinsa, kohotti sen ja viritti hanan. Hän
tähtäsi. Juhana seisoi kuin kivettyneenä; hän ei voinut paikalta
liikahtaa. Kuului pamaus; ruudin savu esti Sipoa selvästi näkemästä
eteensä, mutta kuitenkin huomasi hän Juhanan kaatuvan.
Yleinen hämmästys tästä teosta hälventyi pian muihin tapahtumiin.
Affleck oli juuri tulossa kartanolle.
Vielä hetki, ja sotilaiden riemuhuuto kajahti kartanolla. Pyssynperien
ja miekkojen kalske kaikui ylt'ympäri, ja piha oli kohta ruudinsavua
täynnä.
Tavattoman kylmäverisesti johti majuri mustan ratsunsa selästä
rynnäkköä. Muuan talonpoika rohkeni tarttua hänen ratsunsa suitsiin,
mutta pistoolin laukaus karkoitti uskalikon.
Yleinen häiriö alkoi päästä valtaan talonpoikien keskuudessa. Ne, jotka
vartioivat Hovilan varusväkeä, alkoivat peljätä kohtaloaan ja jättivät
vartioittavat omiin valtoihinsa. Kohta tulivat näkyviin Jessenhaus,
Björn ja Arnkijl; heidän lisäkseen alkoi ilmaantua muitakin.
Rovasti Haerkepaeus, jonka virkatoimiin sota luonnollisesti ei kuulunut,
koska hän joka pyhä kirkossa lausui: "maassa olkoon rauha ja ihmisille
hyvä tahto", oli jo ensi laukauksia ammuttaessa "mennyt katsomaan,
vieläkö Affleckille oli lisää väkeä tulossa". Samoin uljas
pitäjänluutnantti Ahlholmkin, joka "ei p--lettäkään peljännyt", oli
siirtynyt toiselle näyttämölle, missä asiat eivät käyneet näin hullusti.
Useimmat talonpojista, nähden vastarinnan turhaksi, olivat paenneet
taistelukentältä. Sipoakaan ei näkynyt.
Sallimus ei ollut suonut isän lopettaa poikansa henkeä. Kuula oli
sattunut Juhanaa oikeaan olkapäähän. Kun taistelu oli lakannut, nousi
hän pystyyn ja astui isoon pirttiin, jossa hänen haavansa pestiin. Hänet
pantiin sitten vuoteelle levähtämään. Verenvuoto oli tehnyt hänet aivan
kalpeaksi.
Majuri kutsui nyt Hovilan suojelusväen ja ne talonpojat, jotka oli saatu
kiinni, kartanon isoon pirttiin. Ensin hän tutki, millä kannalla asiat
olivat olleet talonpoikain tullessa Hovilaan.
"Pietari Jessenhaus", sanoi Affleck, "vuodeksi olet erossa
palveluksestani. Sinä olet huoleton poissaollessani. Se ei kelpaa."
Björn hieroi hiukan kämmeniään.
"Arnkijl", sanoi majuri, "sinulla on kykyä, älyä ja samalla kestävyyttä.
Sinä olet tästä alkaen ensimäinen veronkantajani niin kauan kuin sen
luottamuksen ansaitset."
Arnkijl kumarsi syvään. "Herra majuri, minä olen aivan ansaitsematon ja
kokematon --"
"Joutavia, -- älä minulle tolkuta, me tunnemme toisemme", katkaisi
majuri puheen.
Elsa seisoi muiden joukossa. Hänen kalpeat kasvonsa olivat saaneet
takaisin säihkynsä, kun hän näki Juhanan.
"Ahaa", huusi Affleck, "tuossa varmaan on morsian. No, Nevalainen,
Herran nimessä, ota neitonen haltuusi."
"Miten voin teitä palkita?" sanoi Juhana liikutettuna.
"Minä olen jo palkittu", vastasi majuri puoleksi katkerasti, puoleksi
alakuloisesti. "Minä en ole Nurmeksessa vielä kiitosta kuullut -- enkä
tahtonutkaan", lisäsi hän ylpeästi, ikäänkuin häveten edellisiä
sanojaan.
"Herra majuri", kuului oven puolelta valittava ääni, joka oli vanhan
toimeliaan Matleena-kokin, "ne hävyttömät ovat syöneet piirakaiset,
ispinät, poronlihat, pöystit ja kaikki muut parhaat palat ja juoneet
pikatongit, renskat ja portviini-pullot suihinsa. Rovasti joi
portviiniä."
"Lohduta mielesi, vanha, uskollinen Matleena", sanoi Affleck.
"Nurmeslaisten vero nousee tältä vuodelta kaksinkertaiseksi, ja sitten
ostetaan uudet viinit ja paistit."
"Armollinen majuri, olisin halunnut ne konnat lihamy'yksi hakata",
lausui tiitterä kokki.
"Kyllä kai", tuumi majuri. "Mutta on aika mennä levolle. Pane nyt,
mummoni, ensin pöydälle, mitä kokoon saat. Meillä on hitonmoinen nälkä."
Matleena riensi toimeensa, ja kohta oli ruoka pöydällä. Majuri
tovereineen hotaisi hontoonsa minkä jaksoi. Sitten panivat väsyneet
sotilaat levolle, ja aamuyöstä nukkuivat majurin talossa kaikki, paitsi
neljä sotamiestä, jotka olivat vartiona. Juhana ja Elsa eivät nyt
uskaltaneet lähteä kotiinsa, vaan jäivät majurin käskystä hekin yöksi
Hovilaan.