Muutamalla mäenrinteellä seisoo siellä-täällä muutamia laihautareisia
lehmiä kalvamassa. Ja ne kalvavat tuntikaudet saamatta edes
kourallista oikeata ruohoa sisäänsä. Mutta kalvamistaan ne kalvavat
kärsivällisesti koko pitkän päivän. Eilen näin minä myöskin hevosen.
Se oli kivunnut ylös niin pitkälle kuin se oli päässyt, ja seisoi nyt
muutamalla törmällä; silmiini se näytti jonkinlaiselta varjokuvalta
taivasta vastaan. Se näytti kovin suurelta ja jalat sillä oli pitkät
kuin kamelilla. Yksinään se siinä noin seisoi ja huiskutteli ohutta
häntäänsä.
* * * * *
Kaikki täällä on köyhää paitsi meri. En milloinkaan ole nähnyt sitä
rikkaampana.
Muutamien satojen askeleitten päähän siitä, missä asun, tunkeutuu
valtameri; mutta muutamia pitkiä kareja on sillä vastassaan. Sen vuoksi
on täällä alituinen ääntenyhtymä sisäpuolella, mahtava kohina monista
aalloista, jotka ajautuvat varsinaista saaristoa vastaan. Näillä
aalloilla ei ole liikaa kiirettä. Ne tulla laskettelevat suurina,
täyteläinä, milteipä unisina, pysähtyvät usein puolitiessä toisia
odottaakseen; mutta sitte lähtevät ne taas yhtaikaa liikkeelle, toinen
toisensa jälkeen, niin että pitkät karit ovat yhtenä ainoana valkeana
kuohuna.
Ne ovat meren hevoset, merihevoset, jotka temmeltävät.
Taru merihevosesta on varmaankin kotoisin Listeristä. Ensimmäinen, joka
kertoi minulle siitä oli ystäväni ruokinampuja, sama mies, joka lauloi
minulle laulun "hra Pederistä". Hän oli kuullut muutaman Listeriläisen
luotsin, Anders Stokken, siitä kertovan. Hänen kauttansa tutustuin
Andersiin, ja tämä lauloi meille molemmille "merihevosesta, joka
puhdashopeaisine harjoineen uiskentelee kultalaineilla". Se oli komea
laulu, joka olisi ollut kirjoitettava muistiin!
Ja kerran sen jälkeen, kun Anders oli juonut paljon paloviinaa, sanoi
hän, että me saisimme "viedä hänen päänsä, jollei hän itse ollut nähnyt
merihevosta".
"Oli vielä iltaa, kun hän meni alas sinne, jota kutsutaan Greveniksi.
Hän oli ollut poissa Anders Roslin luona, sillä siellä he olivat
saaneet pienokaisen. Mutta nyt tulee uskoa, mitä hän sanoo, sillä se
on totta eikä mitään joutavata. Juuri kun hän oli ottamassa askelen
kiven yli, katsos, siinä näyttää jokin liikkuvan, ja sitte yhtäkkiä
sylkäisee se minua aivan silmille, niin että olin käydä ihan sokeaksi.
Ja sitte on ikäänkuin jokin kiitäisi sivuitseni ja suoraa päätä mereen,
ja kun katson sinne, ulottuu se miltei Grevenistä Knorrfiskeniin, ja
keskeltä on se niin paksu kuin neljä härkää -- ja se oli epäilemättä
merihevonen".