Tänään tuli Aaner Hananger alas luokseni ja kysyi, tahdoinko minä
nähdä jotakin. Sitte otti hän kokonaisen helmen esille rasiasta ja
näytti minulle sen. Helmen oli hän löytänyt kolme vuotta sitte suuresta
simpukan kuoresta, ja hän luuli olevansa samalla rikas mies; sillä
helmi maksoi varmaankin satoja. Hän matkusti kaupunkiin samana päivänä;
mutta siellä tarjosivat he hänelle helmestä ainoastaan puolentoista
talaria, koskapa se oli norjalainen. Jos se olisi ollut kiinalainen tai
jotakin sinne päin, olisi hän saanut paljoa enemmän.
Mutta sitäpä ei Aanen tajunnut. Ja sen vuoksi palasi hän jälleen kotia
ja piti helmen itselleen. Sillä se hohti niin kauniisti, ettei hän sitä
voinut antaa siitä hinnasta.
Jumala ties', minusta näytti niin kauniilta nähdä vanhan merimiehen
seisovan helmi kourassaan ja katselevan sitä. Se sopi paljoa paremmin
hänen käteensä kuin monen muun. Kaunis olisi kuva: Kalastaja, istuen
veneessään, avoin näkinkuori kädessä, ja tuijottaen ihmeissään toisessa
kädessään olevaa kirkasta helmeä. Helmi sopisi niin erinomaisesti
kuvaan. --
Helmet vaikuttavat itsessään omituisen tunnelman. Ne vaikuttavat kuin
meren laulut. Itse asiassa niillä onkin jotakin merestä itsessään.
Valkoisia, kimaltelevia helmiä -- -- ja kesäaamuna ajelehtivassa
veneessä -- -- kun aaltoja, pehmeitä kuin silkkisametti, tulee ja menee.
Tahi tumman mustia helmiä ja lyijyharmaa meri ukonilmaa vastassa --
ikäänkuin tulipunaisen auringon vihmoittamana.