ÖRNULF (_kiivaasti_). Poikani! Missä on hän?
GUNNAR. Thorolf on surmattu!
ÖRNULF. Surmattu! Thorolf? Thorolf? Haa, sä valehtelet!
GUNNAR. Kuumimman sydän-vereni antaisin, jos hänet henkiin saisin!
HJÖRDIS (_Örnulf'ille_). Itse oli Thorolf syypää kohtaloonsa; synkillä
kertomuksilla ilmoitti hän sinun karanneen Egil'in päälle ja tappaneen
hänet; -- puoleksi vihamiehinä erosimme viimeksi toisistamme; sinä olet
ennen surmannut sukulaisiani; ja paitsi sitä, -- kuni avosuu nulikka
käyttihe hän juhlassamme; hän suuttui leikistä ja käytti ilkeitä sanoja;
-- vasta silloin kiivastui Gunnar; vasta silloin hän poikasi surmasi; ja
luullakseni oli hänellä kyllin syytä siihen.
ÖRNULF (_tyynesti_). Sinä osoitat olevasi vaimo, sillä sinä käytät
turhia sanoja. Mitä se hyödyttää? Kun Thorolf on surmattu, niin siinä on
hänen satunsa loppu.
EGIL. Koska Thorolf on surmattu, en minä saakkaan merimiehiä.
ÖRNULF. Et, Egil, -- nyt olemme kadottaneet miehemme kumpainenkin.
(_Hjördis'ille_) Isäsi lausui:
"Surun saattaa surmaajalle
Jökul'in -- sen jälkeläinen."
Hyvin olet sinä pitänyt huolta siitä, että hänen sanansa toteutuivat.
(_vaikenee hetkeksi, kääntyen erääsen mieheen_). Minne sai hän
kuolin-haavan?
MIES. Keskelle otsaansa.
ÖRNULF (_tyytyväisnä_). Hm; se oli kunniallinen paikka; siis ei hän
ollut selin surmaajaansa. Kaatuiko hän kyljelleen, vai Gunnar'in
jalkoihin?
MIES. Puoleksi kyljelleen ja puoleksi Gunnar'iin päin.
ÖRNULF. Se ennustaa ainoastaan puolta kostoa; niin, niin, -- saamme
nähdä!
GUNNAR (_läheten_). Örnulf, minä tiedän kyllä, ett'ei koko omaisuuteni
riitä sinun vahinkoasi palkitsemaan; mutta vaadi minulta, mitä tahdot --
--
ÖRNULF (_kiivaasti, keskeyttäen_). Anna mulle Thorolf'in ruumis, ja
salli minun mennä! Missä lepää Thorolf'ini?
GUNNAR (_viittaa äänetönnä perälle_).
ÖRNULF (_astuu pari askelta, kääntyy, jyreästi Sigurd'ille, Dagny'lle ja
muille, jotka surkutellen aikovat seurata häntä_). Jääkää! Luuletteko
Örnulf'ia seurattavan suru-huoneesta, kuni nyyhkivää naista! Jääkää,
sanon ma! -- Thorolf'in jaksan minä yksinäni kantaa, (_tyynesti,
voimalla_). Surma sorti poikani kaikki; vaan ei kenkään toki näe minun
köykistyvän! (_menee vitkaan ulos_).
HJÖRDIS (_teeskennellyllä naurulla_). Niin, menköön hän vain mielensä
mukaan; nyt emme enää tarvitse liian suuria joukkoja, jos hän vielä
mielisi vaatia meitä taisteloon! Tämä, Dagny -- tämä oli ehkä viimeinen
kerta, kuin isäsi lähti mokomien asioiden tähden Islannista!
SIGURD (_liikutettuna_). Voi, inhoittavaa!
DAGNY (_samoin_). Sinä saatat vielä pilkata häntä! Pilkata häntä --
huolimatta siitä, mitä täällä tapahtunut on!
HJÖRDIS. Tehtyä tekoa pitää kiitettämän! Vihaa ja kostoa vannoin minä
tän' aamuna Örnulf'ille; -- Jökul'in surman voin kyllä unhoittaa, kaiken
muun, paitsi kohtaloni häpäisemistä. Hän kutsui minua jalkavaimoksi; jos
se olisinkin, ei mun sitä hävetä tarvitseisi; sillä Gunnar on sinun
isääsi mahtavampi; hän on sinun omaa miestäsi mainiompi, kuuluisampi!
DAGNY (_vihassa_). Erehdyt, Hjördis, -- ja heti saavat kaikki tietää,
että sinä elät pelkurin katon alla!
SIGURD (_kiivaasti_). Dagny, mitä ai'ot!
GUNNAR. Pelkurin!
HJÖRDIS (_pilkkanaurulla_). Tiedottasi puhut sinä, ajelet tuulia takaa!
DAGNY. Sitä ei pidä salattaman enää; minä vaikenin, kunnes pilkkasit
isääni ja kaatuneita veljiäni; minä vaikenin, kun Örnulf oli läsnä;
sillä hänen ei pitänyt saada tietää Thorolf'in kaatuneen konnan iskusta;
mutta nyt; -- älä enää milloinkaan korskaile Gunnar'in sankartyöstä
Islannissa; sillä Gunnar on pelkuri! Miekka, joka oli sinun ja
pedonsurmaajan välillä, se riippuu mieheni kupeella, -- ja rannerenkaasi
lahjoitit sinä Sigurd'ille, (_ottaa sen kädestään, pitää sitä ilmassa_)
-- se on tässä!
HJÖRDIS (_raivossa_). Sigurd'ille!
JOUKKO. Sigurd! Sigurd'ihan sankartyön siis tekikin!
HJÖRDIS (_vavisten mielenliikutuksesta_). Hän, hänkö! -- Gunnar, onko se
totta!
GUNNAR (_jalolla tyyneydellä._) Kaikki on totta; paitsi että minä olen
pelkuri -- min'en ole pelkuri, enkä konnakaan.
SIGURD (_liikutettuna_). Et ole, Gunnar! etkä ole koskaan ollutkaan!
(_toisille_). Eespäin, mieheni! Pois täältä!
DAGNY (_astuessaan ulos Hjördis'ille_). Kumpi on nyt uljain mies
joukossa, minun mieheni vai sinunko? (_Menee Sigurd'in ja hänen seuransa
kanssa_).
HJÖRDIS (_itseks._). Nyt on minulla ainoastaan yksi teko jälellä; --
yksi toimi täytettävä: Sigurd'in tai minun pitää kuolla!
Kolmas näytös.
(GUNNAR HERSE'N _tupa. Päivä._)
(_Hjördis istuu penkillä vastapäätä pienempää kunnia-istuinta, punoen
jousen-jännettä; pöydällä jousi ynnä moniaita nuolia_).
HJÖRDIS (_venytellen jännettä_). Se on sitkeä ja vahva; (_silmäys
nuoliin_) kärjet raskaat ja terävät -- (_antaa käsiensä vaipua alas_)
mutta missä on käsi, joka --! (_kiivaasti_). Hän on pilkanut minua,
pilkannut minua, hän -- Sigurd! Minun täytyy vihata häntä enemmän kuin
muita, sen hyvin huomaan; mutta monta päivää ei enää kulukkaan,
ennenkuin minä olen -- (_mietiskellen_). Niin, mutta käsi, käsi, joka
sen työn tekee --?
(GUNNAR _äännetönnä; mietteissään perällä_).
HJÖRDIS (_pienen äänettömyyden jälkeen_). Kuinka jaksat, mieheni?
GUNNAR. Huonosti, Hjördis; tuota eilistä en saa mielestäni; se yhä
sydäntäni vaivaa.
HJÖRDIS. Tee kuin minä; ota jotain työtä käsille.
GUNNAR. Niin kai pitää tehdäkin.
(_Äännettömyys; Gunnar kävelee edestakaisin, huomaa, lähestyy häntä_).
Mitä sinä teet?
HJÖRDIS (_katsomatta häneen_). Punon jousen-jännettä; näethän sen.
GUNNAR. Jousen-jännettä -- omista hiuksistasi!
HJÖRDIS (_omituisesti hymyillen_). Nykyään tehdään suuria töitä joka
hetki; sinä surmasit kasvin-veljeni, ja minä olen punonut tätä
aamun-koitteesta saakka.
GUNNAR. Hjördis! Hjördis!
HJÖRDIS (_katsoo ylös_). Mitä nyt?
GUNNAR. Missä olit sinä viime yönä?
HJÖRDIS. Viime yönä?
GUNNAR. Sin'et ollut makuuhuoneessa.
HJÖRDIS. Mistä sen tiedät?
GUNNAR. Minä en saattanut nukkua; näin levottomia unia tuosta, -- tuosta
Thorolf'in seikasta; minusta oli, kuin olisi hän tullut ja -- no niin,
minä heräsin; silloin kuulin ihanan, kummallisen laulun hyrisevän; minä
nousin; ra'otin ovea; -- täällä, täällä istuit sinä rovion ääressä, --
sen liekki oli sininen ja punainen, -- sinä valmistit nuolia ja lausuit
loihtu-runoja niitä vahvistaaksesi.
HJÖRDIS. Se oli tärkeän tarpeellista; sillä kova on rinta, joka niiden
tänään lävistää pitää.
GUNNAR. Minä ymmärrän tarkoituksesi; sinä tahdot sortaa Sigurd'in.
HJÖRDIS. Hm, kenties.
GUNNAR. Sitä tahtoasi et milloinkaan perille saa. Sigurd'in kanssa elän
minä sovussa, vaikka sinä kuinka mua kiihoittaisit.
HJÖRDIS (_kummallisella hymyllä_). Luuletko niin?
GUNNAR. Siitä olen vakuutettu!
HJÖRDIS (_tarjoo hänelle jänteen_). Sanoppa, Gunnar, -- voitko au'aista
tuon solmun?
GUNNAR (_koeteltuaan_). En, se on liian kova ja konstikkaasti punottu.
HJÖRDIS (_nousee_). Nornan langat ovat konstikkaammin punotut; niitä
vielä vähemmin voit auaista!
GUNNAR. Koukkuiset ovat voimallisten tiet; -- niitä emme tunne
kumpainenkaan.
HJÖRDIS. Yhden seikan tiedän toki varmaan: Sigurd saattaa meidät
kumpaisenkin onnettomuuteen. (_Äänettömyys; Gunnar syvissä mietteissä_).
HJÖRDIS (_on hiljaa pitänyt häntä silmällä_). Mitä mietiskelet?
GUNNAR. Unta, jonka vast'ikään näin. Minä olin, näet, tehnyt pyytämäsi
työn; Sigurd makasi hengetönnä tanterella; sinä seisoit lähellä aivan
kalpeana. Minä sanoin: "Oletko nyt iloinen, kun tahtosi on tapahtunut?"
Mutta sinä nauroit ja vastasit: "Iloisempi olisin, jos sinä, Gunnar,
makaisit tuossa Sigurd'in siassa."
HJÖRDIS (_pakoitetulla naurulla_). Huonosti tunnet sinä minut, jos
mokoma hullumainen uni voisi mieltäsi rasittaa!
GUNNAR. Hm! -- Sanoppa, Hjördis, mitä pidät tuvastamme?
HJÖRDIS. Totta puhuen, Gunnar, -- se on välin mielestäni liian ahdas.
GUNNAR. Niin niin, sitä olen minäkin mietiskellyt; meitä on yksi liikaa.
HJÖRDIS. Ehkäpä kaksikin.
GUNNAR (_kuulematta sitä_). Mutta se parannetaan.
HJÖRDIS (_katsoo häneen kysyvästi_). Parannetaan? Sinä ai'ot siis -- --?
GUNNAR. Valmistaa laivani ja purjehtia pois maasta; minä tahdon voittaa
nyt kadotetun kunniani takaisin, kunniani, jonka kadotin sentähden, että
sinä olit minulle rakkahin kaikesta maailmassa.
HJÖRDIS (_mietteissään_). Sinä lähdet pois maasta? Niin, niin, se lienee
paras meille kummallekkin.
GUNNAR. Siitä päivästä alkain, jolloin Islannista lähdimme, olen
huomannut onnellisuutemme olevan poissa. Sinun luonteesi on ylevä ja
vahva; välin minä sinua todella pelkään; mutta, kummallista -- mutta
kuitenkin minä sinua sanomattomasti rakastan; minä tunnen viehättävän
pelon sinua kohtaan, -- minusta tuntuu, että sinä voisit viekoitella
minua ilkiöntöihin, ja kuitenkin pitäisin minä oikeana kaikkea, mitä
sinä vaadit (_hiljaisella päänpudistuksella_). Käsittämättömät ovat
nornan päätökset; Sigurd olisi sopiva puolisoksi sulle.
HJÖRDIS (_huudahtaen_). Sigurd!
GUNNAR. Niin, Sigurd. Sinun silmiäsi pimittää nyt viha ja kostonhimo,
muuten pitäisit häntä parempana. Sigurd'inlainen olisi minun pitänyt
olla, niin olisin voinut sinun elämäsi hupaiseksi tehdä.
HJÖRDIS (_kovassa, vaan tukahdutetussa liikutuksessa_). Ja sen -- sen
luulet sinä Sigurd'in voivan?
GUNNAR. Hän on vahvaluontoinen, ja sen lisäksi ylevä, kuin sinäkin.
HJÖRDIS (_kiivaasti_). Jos niin on -- (_malttaen_) yhdentekevä!
(_hurjasti_) Gunnar, surmaa Sigurd!
GUNNAR. En milloinkaan!
HJÖRDIS. Petos ja kavaluus saattoi minut sinun vaimoksesi; -- olkoon se
unhotettu! Viisi ilotonta vuotta olen täällä istunut; -- kaikki olkoon
unhotettu sinä päivänä, jona Sigurd henkensä heittää!
GUNNAR. Minun käteni ei häntä vahingoittaa saa (_peräytyy tahdoltaan_).
Hjördis, Hjördis, älä kiusaa minua!
HJÖRDIS. Siis täytyy minun etsiä toinen kostaja; kauvan ei Sigurd enää
pilkkaa minua eikä sinua! (_puristaen käsiään pudistuttavaisessa
kiukussa_). Dagnyn luona -- tuon yksinkertaisen naisen luona hänen
kanssaan puhelee hän luultavasti nyt kahdenkesken, maikaillen häntä,
nauraen meitä; kertoo loukkauksesta, joka minua kohtasi, kun hän sinun
sijassasi ryösti minut; kertoo, kuinka hän viekkaasti nauroi seisoessaan
pimeässä huoneessa, kun en häntä tuntenut!
GUNNAR. Sitä ei hän tee; ei, sitä hän ei tee!
HJÖRDIS (_kovaa_). Sigurd'in ja Dagny'n pitää kuolla! Minä en voi
hengittää, ennenkuin ne kaksi ovat olemattomissa! (_aivan lähellä häntä,
säihkyvin silmin, hurjasti, kuiskaten_). Jos siinä työssä voisit auttaa
minua, Gunnar, -- silloin eläisin kanssasi rakkaudessa; silloin
puristaisin sinut syliini niin lämpimästi, niin hurjasti, kuin et
koskaan ole osannut uneksiakkaan!
GUNNAR (_horjuen_). Hjördis! Sinä -- --!
HJÖRDIS. Tuossa käteni, Gunnar; -- sitten ovat pilviset päivämme ohitse;
sitten en enää jätä tupaa, kun sinä sisään astut; en käytä kovia sanoja
sinua kohtaan, en karkoita hymyäsi, kun iloinen olet; minä pukeudun
silkkiin ja koristuksiin; jos lähdet retkille, seuraan minä sinua, --
juhlassa istun vieressäsi, täytän juomasarvesi, juon onneksesi ja laulan
kauniita runoja, jotka sydäntäsi ilahuttavat!
GUNNAR (_melkein voitettuna_). Tottako sinä mielisit -- --!
HJÖRDIS. Enemmänkin, kymmentä vertaa enemmän, usko pois! Kosta vain!
Kosta Sigurd'ille ja Dagny'lle, niin minä -- (_keskeyttää, huomatessaan
oven aukeavan_). Dagny, -- tuletko sinä tänne!
DAGNY (_perältä_). Gunnar Herse; varusta kiireesti miehesi!
GUNNAR. Varustaa? Ketä vastaan?
DAGNY. Kåre talonpoika lähestyy ynnä joukko henki-pattoja; ne aikovat
hyökätä päällesi; Sigurd esti niiden aikeet äsken; mutta ken tietää --
--
GUNNAR (_liikutettuna_). Sen on Sigurd tehnyt minun hyväkseni!
DAGNY. Sigurd on totisesti uskollinen ystäväsi.
GUNNAR. Ja me, Hjördis, -- me ajattelimme --; niin, kuten sanoin, --
kaikki sinun puheesi on loihtu-kieltä; jok'ainoa teko, jonka sinä vain
mainitset, näyttää minusta herttaiselta.
DAGNY (_kummastellen_). Mitä tarkoitat?
GUNNAR. En mitään, en mitään! Kiitoksia sanomastas, Dagny; nyt menen
minä kokoomaan miehiäni. (_menee, pysähtyy, läheten Dagny'a jälleen_).
Sanoppas, -- kuinka voipi Örnulf?
DAGNY. Älä kysykkään. Eilen vei hän Thorolf'in ruumiin laivaan; nyt
par'aikaa luopi hän yhteis-hautaa pojilleen tuonne meren rantaan.
(GUNNAR _ääneti pois perällä_).
DAGNY. Ennen iltaa ei ole vielä vaaraa (_läheten_). Hjördis, minulla on
vielä yksi asia taloon; minun olisi sinun kanssasi puhuttavaa.
HJÖRDIS. Minun kanssani? Eilisestäkö tapauksesta?
DAGNY. Enimmästi siitä. Hjördis, kasvinsiskoni, älä vihaa minua; unhoita
sanat, jotka suruni ja paha-mieleni sai suustani silloin; anna anteeksi
loukkaukseni sinua kohtaan; sillä, usko minua, nyt olen minä kymmentä
vertaa onnettomampi sinua!
HJÖRDIS. Onneton -- sinäkö; -- Sigurd'in vaimona?
DAGNY. *Minunhan* oli syy kaikkeen siihen, mitä tapahtui, -- kiistaan,
Thorolf'in kuolemaan, sinun ja Gunnar'in pilkkaan. Kaikkeen olen minä
syypää! Voi minua; -- niin onnellinen oli kohtaloni tähän saakka; mutta
tämän päivän jälkeen en enää milloinkaan onnen hetkeä nauttia voi.
HJÖRDIS (_päähän pisti aate_). Mutta tätä ennen -- näinä viitenä vuonna
-- tänä pitkänä aikana olet ollut aina onnellinen?
DAGNY. Voitko sitä epäilläkkään!