SIGURD. Nyt on jo myöhäistä; sinähän juuri -- --

DAGNY. Silloin rakastin Hjördis'ia; mutta nyt --; minä olen kuullut

hänen lausuvan sanoja, joita pelkään ajatellakkin (SIGURD'IN MIEHET,

_muita vieraita miehiä, naisia j. n. e. perältä_).

GUNNAR (_pieni äänettömyys, jonka aikana kummankinpuoliset tervehdykset

j. n. e_.) Nyt juoma-pöydän ääreen! Ylimmäinen vieraani, Örnulf

vuonoilta, tulee sittemmin; sen on Thorolf vakuuttanut.

HJÖRDIS (_talon väelle_). Olutta ja simaa esille, jotta kieli irroittuu

ja mieli muuttuu iloiseksi!

(GUNNAR _saattaa_ SIGURD'IN _oikeanpuoliselle kunnia-istuimelle_. DAGNY

_istuu Sigurdin oikealle puolelle,_ HJÖRDIS _saman pöydän toiselle

puolen, vastapäätä Sigurdia,_ THOROLF'ille _osoitetaan samalla tavoin

paikka toisen pöydän ääreen, vastapäätä_ GUNNAR'IA, _joka istuu

suuremmalle kunnia-istuimelle. Toiset asettuvat pöytien ääreen

perällepäin_).

HJÖRDIS (_äänettömyyden jälkeen, jonka ajalla juodaan ja puhutellaan

toisiaan hiljaa pöydän yli_). Harvoin sattuu, että on näin monta

urhokasta miestä yhdessä, kuin tänä iltana tässä. Sopivata olisi siis

huvitellaida tapojemme mukaan: Kertokoon jokainen sankar-työnsä, niin

saapi kukin keskenään määrätä, ken on etevin urhoista.

GUNNAR. Se tapa ei ole hyvä juoma-seurassa; usein siitä kiista syntyy.

HJÖRDIS. Empä tähän saakka ole Gunnar Herse'ä pelkuriksi luullut.

SIGURD. Sitä ei varmaankaan luule kukaan; mutta liian pitkä aika

kuluisi, jos jokainen meistä kertoisi uros-työnsä. Kerro meille

ennemmin, Gunnar, matkastasi Permanmaalle; niin pitkä matka pohjoiseen

on kyllin uskaljas työ, sekin, ja kernaasti kertomustas kuultelemme.

HJÖRDIS. Perman-retki on kauppiaitten asioita ja vähemmin sopivat

sankarten keskustella. Ei, ala sinä, Sigurd! Muuten luulen, ett'et siedä

miestäni kiitettävän; ala! Sano suoraan; kerro uros-työsi, jota

suurimpana pidät.

SIGURD. No, koska mua pakoitat, niin olkoon sitten. Minä olin

viikinki-retkilläni Orknö'n lähellä; siellä hyökkäsi viholliset

päällemme, mutta me voitimme heiltä laivat, ja minä taistelin yksinäni

kahdeksaa miestä vastaan.

HJÖRDIS. Mainiota oli se; mutta olitko sinä täydessä asussa?

SIGURD. Täydessä asussa, varustettu kirveellä, keihäällä ja kilvellä.

HJÖRDIS. Mainiota se oli sittenkin. Nyt pitää sinun, Gunnar, sanoa

työsi, jonka pidät uljaimpana.

GUNNAR (_vastenmielisesti_). Minä surmasin kaksi berserkiä, jotka oli

ryöstäneet kauppalaivan; sitte päästin minä vangitut kauppiaat kotiinsa

ja annoin heille laivansa takaisin ilman lunastus-rahoitta. Englannin

kuningas piti tekoni hyvänä, sanoi minun käyttäineen rehellisesti,

kiitti mua ja antoi mulle lahjoja siitä.

HJÖRDIS. Totisesti, Gunnar, suurempiakin uros-töitä voisit mainita!

GUNNAR (_kiivaasti_). Muuta en voi kunniakseni lukea! Siitä kuin

viimeksi Islannista lähdin, olen elänyt hiljaisuudessa ja käynyt

ainoastaan moniailla kaupparetkillä. Tästä jo kylliksi!

HJÖRDIS. Jos itse salaat kunniaasi, täytyy vaimosi puhua.

GUNNAR. Vaiti, Hjördis -- minä kiellän sua!

HJÖRDIS. Sigurd taisteli kahdeksaa miestä vastaan täydessä asussa,

Gunnar meni yön pimeässä minun huoneeseni, kaatoi karhun, jolla oli

kahdenkymmenen miehen voima, ja hänellä oli ainoastaan pieni, lyhyt

miekka kädessä.

GUNNAR (_tunteittensa vallassa_). Vaimo, ei sanaakaan enää!

DAGNY (_hiljaa_). Sigurd, voitko kärsiä -- --!

SIGURD (_samoin_). Rauhoitu!

HJÖRDIS (_toisille_). Ja nyt, urheat miehet, -- kumpi on urhokkaampi,

Sigurd'iko vai Gunnar?

GUNNAR. Hiljaa!

HJÖRDIS (_hilliten ääntään_). Sanokaa suoraan, sitä on oikeus vaatia!

VANHAMIES. (_vieraista_). Jos totuus sanottaman pitää, on Gunnar'in työ

uljain, mitä kenkään on tehnyt; Gunnar on urhokkain sankari ja hänen

jälkeensä Sigurd.

GUNNAR, (_luoden silmäyksen pöydän yli_). Haa, Sigurd, Sigurd, jos

tietäisit -- --!

DAGNY (_hiljaa_). Tuo on liikaa -- ystävänäkin!

SIGURD. Vaiti, vaimoni! (_ääneen toisille_). Niin, varmaan on Gunnar

kunnollisin kaikista; ja semmoisena pitäisin minä häntä, vaikk'ei hän

koskaan olisi tuota urostyötään tehnytkään; sillä sitä pidän minä

vähemmässä arvossa, kuin te.

HJÖRDIS. Tuo on kateutesi kieltä, Sigurd viikinki!

SIGURD (_vilkuillen häneen silmillään_). Suuresti erehdyt sinä nyt!

(_ystävällisesti Gunnar'ille, juoden hänen maljansa pöydän yli_). Terve,

jalo Gunnar; ystävyytemme on kestävä, vaikka ken tahansa koettaisi

murtaa sitä.

HJÖRDIS. Sitä ei koeta kukaan, minun tietääkseni.

SIGURD. Älä sano niin; melkeinpä voisi luulla sinun kutsuneen meidät

tänne juominkiin, voidaksesi kiihoittaa meitä riitaan.

HJÖRDIS. Tuo on sinun luonteesi mukaista, Sigurd; nyt kiukuittelet sinä,

kun et saanut olla etevin mies seurassa!

SIGURD. Aina olen minä pitänyt Gunnar'ia etevämpänä itseäni.

HJÖRDIS. No niin, -- Gunnar'in jälessä on myöskin hyvä sia, ja --

(_sivu-silmäys Thorolf'iin_) jos Örnulf olisi ollut täällä, olisi hän

ehkä saanut kolmannen sian.

THOROLF. Siinä tapauksessa olisi isäsi Jökul joutunut liian alas;

(_seuraava sananvaihto käypi kummaltakin nousevalla, mutta toki

tukahdutetulla kiihkolla._)

HJÖRDIS. Sitä sun ei pidä sanoa! Onhan Örnulf runoniekka, ja mutistaanpa

hänen ylistäneen olemattomiakin seikkojansa.

THOROLF. Onneton se, joka mokomata mutisee, niin kovaa, että minä sen

kuulen!

HJÖRDIS (_pistävällä naurulla_). Rupeaisitko sinä kostajaksi?

THOROLF. Kostajaksi, jonka kosto kauvas kuuluisi!

HJÖRDIS. No sitte juon minä maljasi, toivottaen sulle pikaista

parrankasvua.

THOROLF. Parratonkin mies on liian hyvä kiistelemään naisväen kanssa.

HJÖRDIS. Mutta hento miesten taisteloon; siksipä isäsi jättikin sinut

valkean vahdiksi Islantiin, lähteissään veljinesi viikinki-retkille.

THOROLF. Paha kyllä, ett'ei hän pitänyt sinua yhtä tarkasti silmällä;

sitten et olisi lähtenyt ryöstö-naisena Islannista!

GUNNAR. SIGURD. Thorolf!

DAGNY (_yht'aikaa_). Veikko!

HJÖRDIS (_hiljaa vavisten kiukusta_). Haa, malta -- maltahan!

THOROLF (_tarjoten Gunnar'ille kätensä_). Älä ole vihoissasi, Gunnar; --

pahoja sanoja pääsi huuliltani; mutta vaimosi kiihoitti mua!

DAGNY (_hiljaa, rukoillen_). Kasvin-sisko, niin totta kuin minusta

koskaan olet pitänyt, älä riitaa haastele!

HJÖRDIS (_hymyillen_). Kuuluuhan leikki juominkiin, jos hauskuutta

halutaan.

GUNNAR (_on puhellut hiljaa Thorolf'in kanssa_). Sinä olet kelpo poika!

(_antaa hälle miekan, joka riippuu kunnia-istuimen vieressä_). Tuossa,

Thorolf, ota tuo. Käytä sitä kunnolla ja olkaamme ystävät aina.

HJÖRDIS. Aseitasi ei sinun pitäisi antaa pois, Gunnar; muuten sanovat

ihmiset sinun lahjoittavan senlaista tavaraa, jota et itse voi käyttää!

THOROLF (_on tarkastellut miekkaa_). Kiitos, Gunnar, lahjastas;

epä-rehellisissä toimissa ei sitä koskaan käytetä.

HJÖRDIS. Älä siis koskaan lainaa sitä veljillesi, jos tuon lupauksesi

pitää ai'ot.

GUNNAR. Hjördis!

HJÖRDIS (_jatkaen_). Mutta älä myöskään ripusta sitä isäsi tuvan

seinään; siellä se riippuisi epärehellisten miesten aseiden keskellä.

THOROLF. Totta sekin, Hjördis, -- sun isäsi kirves ja kilpi on riippunut

siellä jo monta vuotta.

HJÖRDIS (_hilliten itseään_). Sinulla ei ole muuta suussasikaan, kuin

pistoksia siitä, että Örnulf surmasi isäni; mutta jos huhussa on perää,

ei se työ käynytkään niin rehellisesti, kuin sinä luulet.

THOROLF. Mitä huhua tarkoitat?

HJÖRDIS (_viekkaasti hymyillen_). Minä en tohdi sanoa sitä; sinä suutut.

THOROLF. No, ole vaiti sitten, -- se onkin paras. (_kääntyy pois

hänestä_).

HJÖRDIS. No, saattaahan sen sentään sanoakin. Onko totta, Thorolf, että

isäsi kolme yötä peräkkäin istui Smalserhorn'in noidan luona keittämässä

loihtu-nesteitä, ennenkuin hän uskalsi käydä Jökul'in kanssa

kaksin-taisteloon? (_Kaikki nousevat; liikutus_).

GUNNAR. SIGURD. DAGNY. Hjördis!

THOROLF (_raivoissaan_). Niin häpeällistä valhetta ei sulle kukaan

kertonut ole Örnulf vanhuksesta! Sen olet itse keksinyt; sillä yhtä

myrkyllinen, kuin sinä, täytyisi sen olla, joka moista saattaa kertoa!

Isääni syytät sinä pahimmasta konnan työstä maailmassa! (_heittää miekan

takaisin_). *Tuossa*, Gunnar, *tuossa*, ota lahjasi jälleen; min'en ota

antimia talosta, jossa isääni pilkataan ja häväistään!

GUNNAR. Thorolf, kuulehan!

THOROLF. Päästä minut! Mutta varoillanne pitäisi teidän nyt olla, sekä

sinun että Hjördis'in; sillä juuri tällä hetkellä on isäni vallassa se,

joka on teille kallihin maailmassa!

HJÖRDIS (_hämmästyen_). Isälläsi on --!

GUNNAR (_huudahtaen_). Mitä sanot!

SIGURD (_äkkiä_). Missä Örnulf on?

THOROLF (_pilkkanaurulla_). Etelä-puolella -- ja veljeni ovat muassa!

GUNNAR. Etelä-puolella!

HJÖRDIS (_huudahtaa_). Gunnar! Örnulf on surmannut poikamme Egil'in!

GUNNAR. Surmannut! -- Egil surmattu! Onneton silloin Örnulf ja hänen

sukunsa! Thorolf, sano suoraan; -- onko se totta?

SIGURD. Gunnar! Gunnar -- kuulehan!

GUNNAR. Sano heti, jos henkesi on sulle rakas!

THOROLF. Peloittaa et mua voi! Odota, kunnes isäni tulee. Mutta sinä,

Hjördis, -- iloitse sill'aikaa, minä kuulin tänään lausuttavan: "Tänä

iltana ei Gunnar Herse'n eikä hänen vaimonsa tarvitse ylpeillä

perillisestään enää!" (_Menee perältä_).

GUNNAR (_syvimmässä tuskassa_). Surmattu, -- surmattu! Egil-pikkuiseni

surmattu!

HJÖRDIS (_hurjana_). Ja sinä -- sinä annoit hänen mennä! Et kosta

ainokaisen jälkeisesi surmaa! Katala konna olet sinä, ellet -- --!

GUNNAR (_mieletönnä_). Miekka, -- kirves! Se oli viimeinen uutinen,

jonka hän kertoi! (_sieppaa kirveen eräältä läsnä-olevista, syöksyy

ulos_).

SIGURD (_aikoo seurata_). Gunnar, malta mieles.

HJÖRDIS (_estää häntä_). Jää, jää sinä vain! Miehet kyllä eroittavat

heidät; minä tunnen Gunnar'in! (_huudahdus joukosta ovella_).

SIGURD. DAGNY. Mitä se?

YKSI JOUKOSTA. Thorolf kaatui!

SIGURD. Thorolf! Haa, päästä!

DAGNY. Veikkoni! Voi, veikkoni!

(SIGURD _aikoo syöksyä ulos; samassa hajoaa joukko;_ GUNNAR _astuu

sisään, heittää tullessaan kirveen oven-suuhun_).

GUNNAR. Nyt se on tehty. Egil'in surma on kostettu!

SIGURD. Onneksesi, ellet vain ollut liian hätäinen.

GUNNAR. Ehkä, ehkä; mutta Egil, Egil, kaunis pikkuiseni!

HJÖRDIS. Nyt meidän pitää tarttua aseihin ja etsiä apua ystäviltämme;

sillä Thorolf'illa on monta kostajaa.

GUNNAR (_synkästi_). Hän itse on pahin kostaja; yöt, päivät on hän

mielessäni.

HJÖRDIS. Thorolf sai ansaitun palkkansa. Suvun töistä suku vastatkoon.

GUNNAR. Tosi kyllä; mutta yhden seikan tiedän vain: Iloisempi oli

mieleni ennen Thorolf'in surmaamista.

HJÖRDIS. Veri-yö on aina vaikein; -- kun sen vain kestää, on kaikki

ohitse. Katalalla kavaluudella on Örnulf kostoansa onnistumaan saanut;

julkiseen taisteloon meitä vastaan hän ei ryhtynyt, oletteli

sovinnollista mieltä, ja hyökkäsi sitten turvattoman lapsemme kimppuun!

Haa, minun huomioni oli tarkempi, kuin teidän; minä heti älysin

Örnulf'in ilkeän viekkauden; sen vuoksi olikin mulla kyllä syytä

kiihoittamaan sinua häntä ja koko hänen petollista sukuansa vastaan!

GUNNAR (_kiiholla_). Niin olikin! Mitätön on minun kostoni Örnulf'in

konnantyöhön verraten. Hän kadotti Thorolf'in, mutta kuitenkin on

hänellä kuusi poikaa jälellä, minulla ei ainoatakaan!

MIES. (_entäen perältä_). Örnulf vuonoilta tulee!

GUNNAR. Örnulf!

HJÖRDIS JA MUUTAMIA MIEHIÄ. Aseihin! Aseihin!

DAGNY (_yht'aikaa_). Isäni!

SIGURD (_aavistus lensi päähän_) Örnulf --! Voi Gunnar, Gunnar!

GUNNAR (_vetäin kalpansa_). Kaikki miehet! Kosto Egil'in surmaajalle!

(_Örnulf tulee Egil käsivarrella_).

GUNNAR (_huudahtaa_). Egil!

ÖRNULF. Täss'annan teille takaisin Egil-pikkuisenne!

KAIKKI (_keskenään_). Egil! Egil elää!

GUNNAR (_antaa kalpansa pudota_). Mua voi, mit' olen tehnyt!

DAGNY. Oi, Thorolf, veljyeni!

SIGURD. Tuot' aattelinkin!

ÖRNULF (_laskien Egil'in lattialle_). Tuossa, Gunnar, on kaunis

poikosesi jälleen!

EGIL. Isä! Örnulf-vanhus ei ollenkaan tahtonut tehdä minulle pahaa,

niinkuin sinä sanoit, viedessäsi minut täältä pois!

ÖRNULF (_Hjördis'ille_). Nyt olen suorittanut sakkoni isäsi surmasta;

nyt voimme, luullakseni, tehdä sovinnon.

HJÖRDIS (_tukahdutetulla liikutuksella_). Kenties!

GUNNAR (_kuni heräten_). Onko tämä kauhistava uni, joka mua harhaan vie!

Sinä -- sinä saatat Egil'in vanhempiensa syliin!

ÖRNULF. Niinkuin näet; mutta tiedä, Egil ei ollut kaukana kuoleman

kourista.

GUNNAR. Sen tiedän.

ÖRNULF. Etkö enemmin iloitse, vaikka hän terveenä ja raittiina kotiisi

palajaa?

GUNNAR. Jos hän olisi ennemmin palannut, olisin enemmän iloinnut. Mutta

sanohan kaikki, -- -- mitä tapahtunut on!

ÖRNULF. Vähän siitä sanomista. Kåre-talonpojalla oli murhan-aikeet

mielessä perhettänne kohtaan; senvuoksi kokosi hän seurakseen moniaita

muita pahantekiöitä ja lähti eteläänpäin Egil'iä tavoittamaan.

GUNNAR. Kåre! (_hiljaa_) Haa, nyt ymmärrän Thorolf'in sanat!

ÖRNULF. Minä sain kuulla hänen aikeensa; mokoma konnan työ ei

milloinkaan saa onnistua. Sakkoa Jökul'in murhasta en tahtonut maksaa,

ja mielelläni, Gunnar, olisin kaatanut sinut kaksintaistelossa, jos

seikat olisivat vaatineet, -- mutta sukuasi tahdoin toki suojella;

senvuoksi lähdin poikineni Kåre'n jälestä.

SIGURD (_hiljaa_). Onneton työ on täällä tehty!

ÖRNULF. Kun hänet saavutin, olivat Egil'in seuraajat jo köysissä,

poikasi vihamiehes vallassa, kauvan eivät he enään olisi säästäneet

häntä. Alkoipa tulinen taistelu! Terävämpiä iskuja olen harvoin

vaihdellut; Kåre ja kaksi seuralaistaan pakeni sydänmaahan; toiset

makaavat rauhallista unta, josta lienee heitä vaikea herättää.

GUNNAR (_pingolla_). Mutta sinä -- sinä, Örnulf -- --?

ÖRNULF (_synkästi_). Kuusi poikaani kävi kanssani kamppailuun.

GUNNAR (_hengästyneenä_). Mutta kotiin palasi?

ÖRNULF. Ei yksikään.

GUNNAR (_kauhistuen_). Ei yksikään! (_hilj._). Ja Thorolf, Thorolf!

(_Syvä liikutus joukossa. Hjördis näkyy olevan sisällisessä taistelossa;

Dagny itkee hiljaa oikeanpuolisen kunnia-istuimen vieressä. Sigurd

tuskallisessa liikutuksessa hänen vieressään_).

ÖRNULF (_lyhyen äänettömyyden jälkeen_). Raskasta on, korkean kuusen

lailla rehevänä kohottaen päätänsä, yhdessä ainoassa myrskyssä,

tykkänään tulla karsituksi. Toki -- mies kestäköön miehen vaiheet; --

antakaa mulle juoma-sarvi, mulle juoma-sarvi; minä juon poikieni

muistoksi. (_Eräs Sigurd'in miehistä antaa hälle juomasarven_). Terve

teille pontevat poikani, jotka nyt ratsastatte sankarten viimeistä

tietä! Kupari-portit eivät sulkeudu teidän jälkeenne, sillä teitä seuraa

suuri joukko! (_juo, antaa sarven pois_). Ja nyt kotiin, Islantiin;

Örnulf'in sankar-retki on päättynyt; vankassa puussa on ainoastaan yksi

vihanta oksa jälellä enää, ja sitä pitää suojella. Missä on Thorolf?

EGIL (_isälleen_). Niin, näytäppäs mulle Thorolf! Örnulf sanoi, että hän

laittaa mulle laivan ja siihen monta, monta meri-miestä.

ÖRNULF. Kiitos kaikille onnettarille, ett'ei Thorolf mua seurannut,

sillä jos hänkin, -- -- ei, vaikka väkevä olenkin, -- se isku olisi toki

tuntunut tuiki raskaalta. Mutta miks'ei hän tule? Aina on hän ollut

ensimmäinen isäänsä vastassa; sillä meistä molemmista tuntuu, kuin emme

voisi elää päivääkään, näkemättä toisiamme.

GUNNAR. Örnulf, Örnulf!

ÖRNULF (_kasvavalla levottomuudella_). Haudan kolkko hiljaisuus

vallitsee tässä, näen mä; -- mikä teidän on -- missä on Thorolf?

DAGNY. Sigurd, Sigurd, -- nyt hänen pitää katkerimman kalkkinsa juoda!

Helgelannin sankarit: Näytelmä neljässä näytöksessä · 第 8 / 15 题