HJÖRDIS. Niin, niin kai, -- Sigurd on kuuluisa mies -- vaikka Gunnar
onkin häntä kuuluisampi.
DAGNY. Gunnar?
HJÖRDIS. Yhden työn teki Gunnar, johon ei Sigurd tohtinut ryhtyä; -- no,
mitäpä siitä; -- mutta sanoppas, kun Sigurd oli viikinki-retkillään ja
sinä seurasit häntä, -- kun kuulit kalpojen kalskeen tulisessa
taistelossa, kun purppura-punainen hurme laivan kannelle pirskahteli, --
eikö syntynyt mieleesi voittamaton himo taistelemaan miesten rivissä,
etkö pukeutunut sota-asuun, etkö tarttunut aseihin?
DAGNY. En milloinkaan! Mitä ajattelet? Minä, nainen?
HJÖRDIS. Nainen, nainen, -- hm, ei kenkään tiedä, mitä nainen mahtaa! --
No, yhden seikan voit toki mulle sanoa, Dagny; sillä sinä sen varmaan
tiedät: Kun mies syleilee naista, jota se rakastaa, -- onko totta, että
naisen veri silloin tuliseksi muuttuu, hänen povensa rauhattomasti
kohoilee, hän uinahtaa eriskummaisen sulon valtaamana?
DAGNY (_punastuu_). Hjördis, kuinka saatat -- --!
HJÖRDIS. No mutta, sanohan toki -- --!
DAGNY. Varmaan sinäkin sen olet saanut tuntea.
HJÖRDIS. Olen, yhden kerran, yhden ainoan kerran; sinä yönä, jolloin
Gunnar oli luonani huoneessani; hän puristi minua syliinsä, niin että
rautapaita ratkesi ja silloin, silloin --!
DAGNY (_huomaamatta_). Mitä! Sigurd --!
HJÖDIS. Sigurd? Ken puhuu Sigurd'ista? Minä puhuin Gunnar'ista, -- sinä
yönä, jolloin nais-ryöstö -- --