DAGNY (_hymyillen_). Mutta hän säästää sinua enemmän, kuin mieleesi on;
minä muistan kyllä, hän rakastaa sinua melkein liiaksi.
SIGURD. Minne hän meni?
THOROLF. Laivaan; -- lähtekäämme nyt, hän tulee jälestäpäin!
SIGURD. Minä odotan miehiäni, ne tuovat tavaroita ja sitovat laivat
kiini.
THOROLF. Minun pitää sinne avuksi! (_menee rantaan_).
SIGURD (_vähän mietittyään_). Dagny, armas vaimoni, nyt olemme kahden
kesken; minun on sinulle sanottava asioita, joita ei enää käy
salaaminen.
DAGNY (_kummastellen_). Mitä tarkoitat?
SIGURD. Vaaralliseksi muuttuu, luulen ma, tämä käynti Gunnar'in talossa.
DAGNY. Vaaralliseksi? Luuletko Gunnar'in -- --?
SIGUKD. Gunnar on uljas, kelpo mies; ei, ei, -- mutta parempi olisi
ollut, että olisimme lähteneet täältä käymättä Gunnar'in luona.
DAGNY. Sinä peloitat minua! Sigurd, mitä tarkoitat?
SIGURD. Vastaa ensin kysymykseeni. Missä on ranne-rengas, jonka kerran
sulle annoin?
DAGNY (_näyttää sen_). Kädessäni tässä; sinä käskit minun yhäti
kantamaan sitä kädessäni.
SIGURD. Heitä se meren pohjaan, niin syvälle, ett'ei sitä ikinä löydetä;
sillä se voipi vielä olla syynä monen miehen kuolemaan!
DAGNY. Rengas!
SIGURD (_hilliten ääntään_). Sinä iltana, jolloin nais-ryöstö tapahtui
isäsi luona, -- sinä muistat kai --
DAGNY. Sitäkö en muistaisi!
SIGURD. _Siitä_ ai'on nyt puhua.
DAGNY (_kiinittäen huomiotaan_). Mitä siitä; puhu!
SIGURD. Siellä oli juhla, sen tiedät; sinä menit aikaisin
makuu-huoneesesi; mutta Hjördis jäi miesten seuraan juoma-pöytään.
Ahkeraan kulki juoma-sarvi ympäri, ja kaikenlaisia lupauksia vannottiin.
Minä vannon vieväni kauniin immen muassani Islannista lähteissäni;
Gunnar vannoi samoin ja antoi juoma-sarven Hjördis'ille. Tämä nousi
seisoalleen ja teki lupauksen, ett'ei kukaan sankari saisi häntä
puolisokseen, pait se, joka menisi hänen huoneesensa, tappaisi karhun,
joka oli sidottu ovenpieleen, ja kantaisi hänet sylissään pois.
DAGNY. Niin niin, sen tiedän!
SIGURD. Mutta kaikki pitivät sitä mahdottomana; sillä karhu oli julmin
pedoista; ei kukaan muu kuin Hjördis uskaltanut lähetä sitä, ja sillä
oli kahdenkymmenen miehen voima.
DAGNY. Mutta Gunnar tappoi sen kuitenkin, ja tuli siitä sankartyöstään
kuuluisaksi kaikkialla.
SIGURD (_tukahdutetulla äänellä_). Niin tuli, -- mutta -- *minä* sen
työn tein!
DAGNY (_huudahtaen_). Sinä!
SIGURD. Kun miehet olivat hälventyneet juhlahuoneesta, pyysi Gunnar
minua puheilleen kahden kesken makuu-huoneesen. Siellä sanoi hän:
"Hjördis on minulle rakkahin kaikkia naisia; min'en voi elää ilman
häntä." Minä vastasin: "No, mene hänen huoneesensa; tiedäthän Hjördis'in
ehdot." Mutta hän sanoi: "Rakastuneelle on elämä kallis; tietämätöntä
on, onnistuisiko mun tappaa karhu, ja minua peloittaa nyt uhrata
elämäni; sillä samassa kadottaisin myöskin Hjördis'in." Kauvan puhelimme
keskenämme, ja loppu oli se, että Gunnar valmisti laivansa lähtöön,
mutta minä vedin miekkani, pukeuduin Gunnar'in sota-asuun ja menin
Hjördis'in huoneesen.
DAGNY (_ylevällä ilolla_). Ja sinä -- sinä tapoit karhun!
SIGURD. Minä. Huoneessa oli pimeä, kuni korpin siipien suojassa; Hjördis
luuli Gunnar'in olevan vieressään, -- sima kiihoitti ja kuumensi häntä,
-- hän otti rannerenkaan kädestään ja antoi sen mulle -- se on tuo SAMA,
joka on sun kädessäsi.
DAGNY (_vitkaan_). Ja sinä makasit yön Hjördis'in vieressä?
SIGURD. Paljastettu miekka oli välillämme (_lyhyt äänettömyys_). Ennen
päivän koittoa kannoin minä Hjördis'in Gunnar'in laivaan; hän ei
huomannut viekkauttamme ja Gunnar purjehti pois hänen kanssaan. --
Sitten menin minä sinun makuuhuoneesesi, jossa tapasin sinut naisiesi
seurassa; -- ja mitä sitten tapahtui, sen sinä tiedät; minä lähdin
Islannista, vieden kauniin immen muassani, kuten vannonutkin olin, ja
sinä olet siitälähtein uskollisesti seurannut minua kaikilla retkilläni.
DAGNY (_liikutettuna_). Uljas mieheni! Sinä teit tuon sankartyön; -- oi,
ett'en sitä heti ajatellut; eihän kukaan muu ollut siihen kykeneväkään!
Tuon oivallisen, ylevän Hjördis'in olisit sinä voittanut, ja valitsit
kuitenkin minut! Kymmenenkertaisesti rakkaampi pitäisi sun olla minulle
nyt, ellet jo olisi ollut kaikkein rakkahimpani maailmassa!
SIGURD. Dagny, hyvä vaimoni, nyt tiedät kaikki -- mitä sun tietämän
pitää. Minun täytyi sinua varoittaa; sillä rengasta, -- älä koskaan anna
Hjördis'in nähdä sitä! Tekisit minulle mieliksi, jos heittäsit sen pois
-- meren syvyyteen!
DAGNY. En, Sigurd, siksi on se minulle liian rakas; onhan se sinun
lahjoittamasi! Mutta ole huoletta, minä salaan sitä suurimmalla
tarkkuudella, enkä koskaan ilmaise mitä mulle äsken lausuit.
(THOROLF _tulee rannasta_ SIGURD'IN MIEHIEN _kanssa_).
THOROLF. Kaikki on valmisna juhlaretkeä varten!
DAGNY. Tule Sigurd, -- sä jalo, uljas sankari!
SIGURD. Tyynesti, Dagny, -- tyynesti! Sinun vallassasi on nyt, päättääkö
tämän retken rauha vai surma! (_ripeästi toisille_). Eespäin kaikki,
juhlalle Gunnar'in taloon! (_menee_ DAGNY'N _kanssa oikealle_; TOISET
_seuraavat_).
Toinen näytös.
(_Juhla-huone *Gunnar Hersen* luonna. Ulosvievä ovi on perällä:
pienempiä ovia sivuilla. Etualalla, vasemmalla, suuri kunnia-istuin,
sitä vastapäätä, oikealla, pienempi. Keskellä lattiaa palaa tuli
muuratulla koroituksella. Perällä, kummallakin puolen ovea, koroituksia
naisia varten. Kummastakin kunnia-istuimesta, seiniä myöten, perälle
saakka kaksi pitkää pöytää, penkit kummallakin puolen niitä. Ulkona
pimeä; rovio valaisee tupaa_).
(HJÖRDIS ja DAGNY tulevat oikealta).
DAGNY. En, Hjördis, min' en ymmärrä sinua; nyt olet näyttänyt minulle
koko tilanne ja talonne; min' en ymmärrä, mitä sinulta puuttuu; ja
kaikki mitä sinulla on, on kaunista ja oivallista; -- kuinka saatat siis
valittaa?
HJÖRDIS. Hm, sulje kotka häkkiin, saat nähdä se pureksii puikkoja,
olkoot ne sitten joko raudasta tai kullasta.
DAGNY. Yhdessä kohdin olet sinä minua rikkaampi; sinulla on Egil, pikku
poikosesi.
HJÖRDIS. Parempi olisi, jos ei mulla olisi yhtään jälkeistä, kuin että
tuo yksikin on häpeässä syntynyt.
DAGNY. Häpeässä?
HJÖRDIS. Etkö muista, mitä isäs sanoi? Egil on jalkavaimon poika; niinpä
hänen sanansa kuuluivat.
DAGNY. Raivoisan lauseista ei pidä huolia.
HJÖRDIS Miks'ei; Örnulf oli oikeassa; Egil on hento; kyllä, näkyykin
että hän on äpärä-lapsi.
DAGNY. Hjördis, kuinka saatat sinä -- --!
HJÖRDIS (_huomaamatta sitä_). Siten imee häpeä itsensä vereen, kuni
kärmeen myrkky. Kunniallisissa sankarlapsissa on toisenlaista malmia;
minä olen kuullut tarinan eräästä kuningattaresta, joka neuloi koltin
poikansa ihoon; eikä lapsi edes silmäänsä räpäyttänyt (_ilkeällä
katsannolla_). Dagny, samalla tavoin koetan minäkin Egil'iä!
DAGNY (_kauhistuen_). Hjördis! Hjördis!
HJÖRDIS (_nauraen_). Hahaha! Luulitko tarkoittavani totta? (_muuttaa
äänensä_). Mutta usko; jos tahdot, minua ahdistaa välin kummallinen --
kummallinen, kiusaava halu mokomiin tekoihin; se lienee sukuperäistä, --
sillä minun sanotaan olevan jötun'in sukua. -- No, istuhan, Dagny; sinä
olet matkustellut kaukana, ylt'ympäri näinä viitenä, vuotena; --
sanoppas -- kuninkaidenkin luona kai useasti vierailit?
DAGNY. Usein kyllä, -- erittäinkin Aedhelstan'in luona Englannissa.
HJÖRDIS. Ja sua korkiasti kunnioitettiin kaikkialla; istuit ylimmäisenä
pöydässä?