KALPA. Tuo alkaa jo olla liikaa suvaitsevaisuutta meikäläisiä
arvostelijoita kohtaan. Kun toinen valheella ja parjauksella, ilman
minkäänlaisia todisteita, riistää toiselta kunnian ja maineen...
LEHMUS. Ja leivän.
KALPA. Niin siitä jo haastettaisiin kaksintaisteluun muualla maailmassa.
LEHMUS. Vaan ei meillä.
KALPA. Siinä olisi kuitenkin saatava aikaan muutos meilläkin.
LEHMUS. Millä keinoin? Vastalauseilla ei asia parane eikä oikeudessa,
lauman silmissä maine puhdistu. Se on parjaustahra, joka ainoastaan
aikaa myöten voi kulua pois. Ei auta muu kuin kuolla tahi ampua
parjaaja kuoliaaksi.
KALPA. Ja sitte kirjailla Tuonentuvilla tahi tiilenpäitä lukiessa.
LEHMUS. Ainakaan ei tarvitsisi kummassakaan paikassa vuokrasta eikä
ruumiin ravinnosta huolehtia. (Eteisen kello soi.)
KALPA. Joko taaskin karhu on luoksesi tulossa? Älä aukaise! Sano, ettet
ole kotona!
LEHMUS (menee eteiseen). Kuka siellä.
ARMI KANERVA (ulkoa.) Ole huoleti! Minä se olen.