(Eero Lehmuksen vuokrahuone leskirouva Nemlanderin asunnossa. Oikealla
leveä ikkunasyvennys kirjoituspöytineen ja kiikkutuolineen. Etualalla
samalla puelella leposohva ja tupakkapöytä, perällä kirjakaappi.
Vasemmalla ovi rouva Nemlanderin puolelle, keskellä uuni, ja samassa
seinässä taempana verhoilla varustettu vuodekomero. Peräseinässä ovi
pieneen eteiseen, johon eri sisäänkäytävä portailta. Ovesta vasemmalle
välisuojuksen takana pesulaite. Seinillä muutamia tauluja ja pari
kuivettunutta laakeriseppelettä nauhoineen).
EERO LEHMUS (Istua, pää vasemman käden varassa, kirjoituspöydän
ääressä, lukien sanomalehteä). Murhaavaa! Masennettu kokonaan! (Viskaa
hermostuneesti sanomalehden pois, sytyttää paperossin ja ryhtyy
kirjoittamaan. Kotvasen mietittyään hän viskaa kynänkin pöydälle.) Ei.
Ei suju. (Nousee ylös ja lähtee kävelemään edestakaisin huoneessaan.)
EMMA NEMLANDER (kolkuttaa vasemmalle vievälle ovelle). Saako tulla
sisään?
LEHMUS. Sisään, sisään!
EMMA. Huomenta, Eero!
LEHMUS. Huomenta, täti. Mitäs kuuluu?
EMMA. Kiitos. Mitäs itsellesi?
LEHMUS. Vielä häntä kysytte! — Mikäs lasku tuo on kädessänne?
EMMA. Pesusi tuotiin Elfsjön pesulaitoksesta.
LEHMUS. Tuotakoon se tänne sitte!
EMMA. Tyttö ei sano jättävänsä, ellei saa maksua.
LEHMUS. Maksakaa, täti! Tehän olette minun rahastonhoitajani.
EMMA. Mutta, Eero hyvä, minä en voi enää.
LEHMUS. Enkä minäkään. Vieköön tyttö pesun takaisin sitte!
EMMA. Eihän tämä nyt ole laitaa. Juurihan oli uuden näytelmäsi
ensi-ilta.
LEHMUS. Jolloin minut tapettiin täydellisesti.
EMMA. Vaan saithan näytelmästäsi kuitenkin tekijäpalkkion?
LEHMUS. Se on jo aikoja sitte syöty.
EMMA. Ja sinä lupasit, kun näytelmäsi oli esitetty, suorittaa minulle
vuokravelkasi, jota jo kolmatta kuukautta olen odottanut.
LEHMUS. Odotin prosentteja näytännöistä. Mutta toiveet pettävät, täti
kulta, — meitä kirjailijoita varsinkin useimmiten.
EMMA. Ymmärräthän kuitenkin, poikaseni, etten ajan pitkään enää voi
olla sinun tyhjän rahastosikaan hoitajana?
LEHMUS. Vaikeatahan se taitaa olla.
EMMA. Sillä eläähän minunkin pitää ja vuokrat maksaa myös.
LEHMUS. Niin, täti kulta, ei tässä nyt ole edessä muu kuin kuolla
ruumiillisestikin. Kuolkaamme sitte yhdessä! Sehän on aina helpompi —
hyvässä seurassa.
EMMA. Mitä sinä nyt, kultaseni, tuolla lailla leikkiä lasket vakavista
asioista? (Perällä soi eteisen kello.)
LEHMUS (menee ja aukaisee oven. Eteisessä.) Terve mieheen!
ILMARI KALPA (tulee). Terve, terve!
LEHMUS (palaten huoneeseen.) Käy sisään!
KALPA (riisuu päällystakkinsa eteiseen). Taisin tulla häiritsemään?
(Astuu sisään.)
LEHMUS. Et ollenkaan. Parahiksi tulit pelastajana. Täti tässä minua on
karhuamassa.
EMMA (on aikonut poistua, mutta seisoo vielä huoneessa, käsi oven
rivassa). Niin, ehkä herra Kalpa on niin hyvä ja auttaa ystävätään,
koska satuitte parahiksi tulemaan?
KALPA (katellen rouva Nemlanderia). Huomenta, täti! Että täti kehtaakin
ahdistella köyhiä nuoria miehiä ja näin varhain aamusella!
EMMA. Teitä, herra Kalpa, minä kehtaankin, sillä tehän saitte tuhat
markkaa valtion palkintoa viimeisestä romaanistanne.
KALPA. Sillä ei pitkälle pääse. Mutta jos hankitte Eerolle ja minulle
valtion eläkkeen, silloin lupaamme maksaa kaikki saatavanne.
LEHMUS. Niin, täti, pankaa parhaat voimanne liikkeelle, niin on
elämämme pelastettu.
EMMA. Tuomoiset miehet, kuin te, joutavat siinä tapauksessa pikemmin
kuolemaan. Sillä jos te eläkkeen saisitte, niin tuskinpa viitsisitte
enää mitään kirjoittaakaan. Nälkä se teitä vielä pakoittaa työtä
tekemään. Semmoisia te olette. (Poistuu vasemmalle.)
KALPA. Kuulitko mitä hän sanoi?
LEHMUS. Olikohan siinä vähän tottakin, hänen puheessaan?!
KALPA. Hän taitaa olla filosoofi, tämä sinun tätisi.
LEHMUS. Kuule! Onnistuitkos mitään hankkimaan?
KALPA. Tietysti. Tuossa ne viisisataa, (ottaa lompakostaan rahat ja
antaa Lehmukselle) jotka toivoit saavasi.
LEHMUS (kätellen) Oletpas sinä koko kelpo takoja, seppo Ilmari!
KALPA. Katoakin sitte täältä maalle uutta näytelmääsi viimeistelemään,
niinkuin halusit!
LEHMUS. Mistäs sinä nämät rahat hommasit?
KALPA. Mitä se sinua liikuttaa? Vai kadehditko vielä hyvää nimeäni?
LEHMUS. Siis vekselillä. No, sama se sitte. — Vaan voinhan nyt jäädä
tännekin viimeistelemään.
KALPA. Itsehän valitit mielesi niin masentuneeksi, ettet sanonut
kykeneväsi enää mitään aikaan saamaan. Siksipä arvelin, että sinun
pitäisi päästä pois täältä vähän haihduttamaan synkkämielisyyttäsi. Ja
samalla pääset karhujasikin näkemästä.
EMMA (tulee, tuoden pärekorissa Lehmuksen pesun). Tässä...
KALPA. Tuostakin!
LEHMUS. No, mitä nyt? Tätihän tuo ne sittenkin.
EMMA. Minä nyt vielä tämän viimeisen kerran maksoin Eeron pesun.
LEHMUS. Ihanko totta? Olettepa te kovin kiltti sittenkin, täti. Ihan
minun pitää saada pussata teitä. (Halailee Emmaa).
KALPA. Ja minä sitte myös. Yhdyn siihen täydestä sydämestäni. (Halailee
Emmaa toiselta puolen).
EMMA. Menkää matkaanne, senkin roikaleet! (Sysää heidät luotaan).
KALPA. Noin kiittämätön!
EMMA. He! No, ota sitte, Eero, ja korjaa paitasi tästä korista, että
tyttö saa sen takaisin!
LEHMUS. Pankaa ne tuonne vuoteelle! Ei minulla nyt ole aikaa, vieraan
läsnäollessa, niitä korjata.
EMMA. Vai vielä sekin minun pitää tehdä?! (Ottaa pesun korista ja
sijoittaa vuoteelle). Olettepas te kohteliaita, hyvät nuoret herrat!
LEHMUS. Anteeksi nyt, täti, mutta minä olen niin epäkäytännöllinen
talouden toimissa.
KALPA. Eikö täti ymmärrä, miksei Eero tahdo antaa koria tädille? Sehän
ruotsalaisilla merkitsee rukkasien antamista. Ja Eerohan niin syvästi
tätiä rakastaa. (Emmaa taputellen).
EMMA.(joka on sillä välin saanut pesun sijoitetuksi vuoteelle). Menkää
jo tiehenne, sanoin minä!
KALPA. Ai, ai, nyt täti taisi suuttua?!
LEHMUS. Ole jo vähemmällä, seppo!
EMMA. Minä tässä parastani koetan...
KALPA. Kuulkaa, Rouva Nemlander, paljonko se Eeron pesulasku teki?
EMMA. Neljä markkaa yhdeksänkymmentä penniä.
KALPA. No, sen minä maksan, koska olette noin herttainen ja kiltti
vuokralaistanne kohtaan. Kas tässä! (Ottaa lompakostaan viisimarkkaa).
Kymmenen penniä saa jäädä asiatytölle.
EMMA (joka ihmeissään ja hieman epäröiden ottaa Kalvalta setelin). En
minä uskonut, että herra Kalpa olisi näin hyväsydäminen.
LEHMUS. Mutta siinä sen näitte nyt.
EMMA. Oikein minun vuorostani pitää saada herra Kalpaa suudella
— (Heittää kätensä Kalvan kaulaan ja suutelee häntä). täydestä
sydämestäni.
KALPA. Menkää hiiteen, sanon minä! (Sysää Emman luotaan).
LEHMUS. Noin kiittämätön!
KALPA. Ja minä tahdon samalla varoittaa tätiä yhdestä asiasta.
EMMA. Minua? Mistä?
KALPA. Täti ei saa enää karhuta Eeroa vuokrasta, ennenkun hän itse
tulee maksamaan.
LEHMUS. Mikä ehkä tapahtuu hyvinkin pian.
KALPA. Lupaakos täti sen?
EMMA. No, jos se niin on, kuin Eero sanoo?...
LEHMUS. On, on.
KALPA. Täti saa nyt mennä jo!
EMMA (leppoisasti). No, no! No, no! (Peräytyy ovelle.) Hyvästi sitte,
mokomatkin...!
LEHMUS. Niin, anteeksi nyt, täti! Minä tulen toiste puheellenne
asioissamme.
EMMA (pyörähtää ympäri ja poistuu vasemmalle).
LEHMUS. Ihanhan sinä isännöit täällä kuin omassa talossasi. Täti raukan
melkein ajoit ulos.
KALPA. Sen se raha tekee. Sinä saat kuitenkin vielä jäädä.
LEHMUS. Vielä?
KALPA. Kunnes minä lähden. Tahdoin ensin kuulla, mitä sanot Turpaisen
viimeisestä arvostelusta.
LEHMUS Sen juuri tässä äsken luin. — Sika!
KALPA. Kuin aina. Ilman edesvastuun tunnetta kokonaan, se mies.