oli hänen sydämessään eräänä iltana. Illalliseksi oli hänellä vaan
puuroa. Korjattuaan tähteen istui hän huoneessaan. Kolkutus kuului
ovelta ja sisälle astuva mies pyysi hänen tulemaan hänen kotiinsa,
sillä hänen emäntänsä sairasti. Nuorukainen nousi, seurasi hakijaa.
Huoneessa, johon hänet vietiin, makasi äitiraukka sairaana ja joukko
kalpeita lapsukaisia ympäröi häntä. Herra Taylor kertoo siitä
jokseenkin näin:
"Nähtyäni tuon kurjuuden, ajattelin: jos mulla olisi taskussani kaksi
shillinkiä ja kuusi pensiä, niin antaisin heille shillingin, mutta nyt
se on minulla kaikki yhtenä rahana. Puhuin heille rakastavaisesta
Isästä taivaassa, johon saamme luottaa, mutta silloin sanoi ääni
povessani: 'sinä ulkokullattu! ethän sinäkään luota Jumalaan, jollei
sulla ole shillinki ja kuusi pensiä!' Minä olin tukalassa asemassa.
Kyllä tahdoin auttaa heitä rahallakin, mutta puoli ruununen, jonka
omasin, oli yhtenä rahana. Ei johtunut mieleeni, että minun olisi
annettava se kokonaan. Ehdottelin rukousta. Lankesimme polvillemme,
mutta minä tuskin taisin lausua 'Isä meidän', puhumattakaan
rukoilemisesta. Koko ajan huusi ääni povessani: 'ethän sinäkään usko,
jollei sulla ole puolitoista shillinkiä taskussasi!'
"Yht'äkkiä mulle selveni mitä oli tehtävä. Otin rahan taskustani,
annoin sen miehelle ja Jumalalle olkoon kiitos, vaimo tuli pelastetuksi
ja minä myös! Sieltä mennessäni oli sydämeni yhtä tyhjä, kuin
taskunikin. Hullin kadut kaikuivat kiitosvirsistä ja onnellisena kävin
sinä iltana nukkumaan. Sanoin Herralle levolle käydessäni:
"'Rakas Herra! nyt minulla ei ole rahaa, ei ruokaakaan muuta, kuin
puuron tähde aamiaiseksi. Herra rakas! älä unohda tätä asiaa!
"Aamulla syödessäni aamiaistani, toi posti kirjeen ja paketin.
Jälkimäistä avatessani, näin siinä parin kintaita ja niiden sisässä oli
10 shillingin kultaraha! Siihen pankkiin, josta semmoinen korko
maksettiin, päätin aina panna rahani! Olihan se runsas korko öisestä
velasta!"
Näin harjaantui herra Taylor luottamuksella lähestymään taivaallista
Isää. Aikoen lähteä kauvas pakanamaille oli hänen tunnettava se Herra,
jonka käskyläisenä hän lähti. Keväällä v. 1851 hän tutustui Lontoossa
olevien Kiinan lähetystä harrastavien miesten kanssa ja suostui
lähtemään Kiinaan "The Chinese Evangelisation Society'n" lähettiläänä.
Syyskuussa v. 1853 lähti hän Englannista ja saapui Kiinaan Maaliskuussa
v. 1854. Siellä raivosi parhaallaan "T'ai p'ing" kapina. Shanghai,
jonne hän ensin asettui asumaan, oli suuremmaksi osaksi raunioina,
sillä se oli kauvan aikaa ollut kapinallisten hallussa. Siellä meni
ensimmäiset ajat kielen oppimisessa. V. 1856 hän muutti Ningpoon
Tshenkiang maakunnassa. Siellä selveni hänelle monet Raamatun paikat ja
hän alkoi toimia sieltä saatujen periaatteiden mukaan. Hän luki sieltä
sanat: "älkää kellenkään velassa olko" (Rom. 13:8.). Lähetys, jonka
palveluksessa hän oli, oli velassa ja hän ei enään voinut hyvällä
omallatunnolla ottaa vastaan lainattuja rahoja. Jos Herra tarvitsee
työmiehiä, on Hänellä varatkin, ajatteli hän. Mielipiteensä hän ilmaisi
johtokunnalle, joka ei niitä hyväksynyt. Hudson Taylor erosi lähetyksen
palveluksesta ja hänen työtoverinsa samaten. He luottivat Herraan, joka
heidät kutsunut oli ja oli pitävä heistä murheen. He tahtoivat tehdä
Jumalan sanan jälkeen, eivätkä ole koskaan tarvinneet katua
kuuliaisuuden polulla kulkemistaan.
Hänellä ei nyt ollut mitään tiettyä aineellista apua. Monasti olivat
ahdingot suuret, mutta aina tuli apu oikealla ajalla. Usein muistui
hänelle mieleen miten Herra oli auttanut häntä sinäkin iltana, kun
Hullissa ollessaan oli kääntynyt Hänen puoleensa! Olihan Jumala
sanonut:
"Avuksi huuda minua hädässäsi ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun
pitää kunnioittaman minua!"
Otettuaan tuon askeleen, joka monen mielestä näytti oudolta, oli
siunaus hänen osanaan. "Kaikki menestyi, mitä hän teki." Ei kulunut
pitkiä aikoja, kuin 30 sielua oli siirretty pimeydestä valkeuteen. Ne
olivat ihania kevätpäiviä nuo ajat Ningpoossa! Jumalan henki puhalsi
kuolleiden ylitse ja he heräsivät. Työ lisääntyi ja työmiehistä oli
puute. He rukoilivat viittä työmiestä Ningpoon.
Jumalan tiet ovat ihmeelliset.
Kerran kuulin herra Taylorin sanovan: "Jumala etsi pientä miestä ja
löysi minut!" Niin, herra Taylor oli pieni mies ruumiillisesti ja
henkisesti omissa silmissään pieni, mutta Jumala oli uskonut suuren
työn hänelle. Hudson Taylor oli antautunut Jumalan johdatettavaksi ja
ihmeellisesti Herra veikin häntä suurta päämäärää kohti. Ningpoossa
ollessa ei hänellä ollut aikaa ajattelemiseen, vaan toimintaan kului
joka hetki. Se pieni piiri, missä hän työskenteli oli hänelle rakas ja
alituinen ajatuksen aihe. Ahkerassa työssä ollen murtui hänen
terveytensä ja hänen oli palattava kotimaahan. Se oli kova isku.
Tultuaan Englantiin ei hän malttanut täydellisesti levätä. Katsellen
työhuoneensa seinällä riippuvaa Kiinan karttaa tulivat nyt
kaukaisemmatkin maakunnat häntä lähemmä, alkoivat anastaa alaa hänen
sydämessään, joka alkoi laajeta laajenemistaan. Hän alkoi ajatella
niitä satoja miljoonia ihmislapsia, jotka asuivat sisämaassa ja alkoi
rukoilla heidän edestään. Heille olisi vietävä sanoma Jeesuksesta!
Maassa olevat lähetyssaarnaajat työskentelivät rannikolla, mutta
sisämaassa ei ollut ainoatakaan rauhansanoman julistajaa. Hänen
sydäntään ahdisti! Mitä piti hänen tekemän? Ahdistettu sydän puhkesi
puhumaan. Hän kirjoitti Kiinan tarpeista innolla ja lämmöllä puhui
siellä vallitsevasta pimeydestä. Hän kääntyi usean lähetystä
harrastavan henkilön puoleen, toivoen heissä voivansa herättää
rakkautta sisämaassa asuvaisiin Kiinalaisiin, mutta aina uudelleen ja
uudelleen hän pettyi. Sydämet olivat kylmät.
"Mistä varat? Mistä työmiehet? Emme saa Jumalan edelle mennä?"
sanottiin.
Kiinan sisämaa lepäsi raskaana kuormana hänen sydämellään. Hän rupesi
sortumaan sitä kantaessaan. Eräänä päivänä, ollessaan kylpymatkalla
Brightonissa, istui hän meren rannalla ajatellen hänelle painona olevaa
asiaa. Sydämessään puhellen sanoi hän: "ei kukaan näe Kiinan sisämaan
hätää. Ei kukaan halua lähteä sinne. Jos minä näen hädän, miksi en itse
mene sinne, luottaen Jumalaan? Jumala on antanut meille viisi työmiestä
Ningpoota varten, eikös Hän antaisi sisämaatakin varten tarvittavat
työvoimat?"
Siinä, meren rannalla, hän ikäänkuin uhrasi itsensä, pyhitti elämänsä
Kiinan sisämaata varten. Raamattuunsa hän siinä istuessaan kirjoitti:
"Rukoilin Jumalalta 24 halukasta, työhönkykenevää työntekijää.
Brightonissa Kesäk. 25 p. 1865."
Kuorma oli vierähtänyt hänen sydämeltään. Iloisena, virkistyneenä
palasi hän kotiinsa. Uskossa otettu askele oli taas otettu ja uudelle
uralle lähti Hudson Taylor.
V:des Luku.
Kiinan Sisämaan Lähetyksen synty.
Herra _W.T. Bergerin_ kauniissa kartanossa vieraili Kiinan
lähetyssaarnaaja usein ja siellä puhkesi lähetyksen puuhun uusi
silmikko, joka sai nimekseen "China Inland Mission" (Kiinan Sisämaan
Lähetys). Siellä muodosteltiin sen perussäännöt. Se oli oleva koti,
johon otettiin kaikkiin protestanttisiin kirkkokuntiin kuuluvia
henkilöitä. Ainoana ehtona oli todellinen sydämen muuttuminen ja halu
elää Jumalalle, sekä varmuus siitä, että kutsu lähetystyöhön oli tullut
Jumalalta. Se ei sitoutunut maksamaan määrättyä palkkaa, vaan sen
mukaan, kuin Jumala varoja antoi. Se ei lainannut eikä ottanut lainaa.
Jos se antoi, antoi se lahjaksi. Se ei turvannut maallisen vallan, vaan
yksin Jumalan apuun. Sille ei koottu varoja keräysten, vaan rukouksen
kautta. Näiden periaatteiden mukaan sen tuli toimia.
Kun 26 p. Toukokuuta v. 1865 valkeni, oli Hudson Taylor valmiina
lähtemään Kiinaan toisen kerran pienen toverijoukon kanssa. Jumala oli
kuullut hänen rukouksensa, lähettänyt miehet ja varat. Seurueessa oli
nyt 7 miestä, 10 naista ja 4 lasta. He olivat köyhiä, mutta heillä oli
rikas Isä, johon turvaten he lähtivät kaukaiseen, vieraaseen maahan.
Tuskinpa "Lammermuir" laivassa toisten lienee matkustanut niin
onnellista seuruetta, kuin tämä seurue oli. Myrskyisen merimatkan
jälkeen saapuivat he Syyskuussa Shanghaihen. Eräs uskovainen,
ulkomaalainen kauppias antoi heille kaksikerroksisen varastohuoneensa
asuttavaksi. Johtaja kävi yksin Ningpoossa, jossa ilokseen näki työn
edistyneen ja työalan laajenneen.
Lokakuun alkupuolella oli pieni seurue valmiina lähtemään sisämaahan.
Veneillä kulettiin kanavia ja jokia pitkin. Sivutessa suuria kyliä ja
väkirikkaita kaupunkeja tiedusteltiin huoneita, mutta ei saatu. Ilmat
muuttuivat kylmiksi ja veneissä olo tuli vaaralliseksi heikoille. Moni
sairastui ja palvelijat uhkasivat jättää heidät. Venemiehetkin
halusivat palata. Uhkaavista pilvistä huolimatta mielet olivat
hilpeinä. Raamattua luettiin ahkerasti ja usein polvistuttiin
rukoilemaan.
Tultuaan Hangtsheohen, oli heille asunto tarjona erään ulkomaalaisen
kodissa. Kohta saivat he vuokratuksi oman asunnon. Jumalan siunaus
seurasi heitä. Uusia asemia avattiin, uusia tovereita saapui. Jumala
lähetti työntekijät, antoi varat ja avasi ovet. Kiitos ja ylistysvirret
sulostuttivat olon niissä majoissa, joissa he oleskelivat.
Ne olivat ihanat ajat, ajat semmoiset, jolloin saatiin tuntea Jumalan
siunauksen virtaavan alas taivaasta. Monasti olivat koetukset suuret,
mutta juuri niinä hetkinä saivat kokea Herran lupausten lujuuden. Herra
ei antanut lastensa tulla häpiään.
Heitä surusi Herralle, ja Hän sinusta murheen pitää. (Ps. 55:23).
Hän tuntee Minun nimeni, sentähden Minä varjelen hänet. Hän avuksi
huutaa Minua, sentähden Minä kuulen häntä. Hänen tykönänsä olen Minä
tuskassa. Siitä Minä tempaan hänet pois ja saatan hänet kunniaan.
(Ps. 91:14-15).
Lyhyt silmäys K.S.L:n työalan laajenemiseen.
Jo v. 1868 alkupuolella oli lähetys saanut lujan jalansijan. Se oli
juurtunut _Tshenkiang_ maakunnassa ja alkoi nyt haarojaan ojennella
läheisiin naapurimaakuntiin.
Rohkea, vakava ja ahkera Skotlantilainen, _Yrjö Duncan_ lähti
_Kiangsuu_ maakuntaan, asettuen asumaan sen pääkaupunkiin Naankingiin,
jossa työskenteli viisi vuotta. Ruumiillisten voimain riutuminen
pakoitti hänet kotiin palajamaan.
Lähetyksen johtaja, _Hudson Taylor_, tunkeutui samaan maakuntaan, aina
Jangtsheohen asti, jossa hän joutui raivostuneen kansan käsiin
perheineen ja työtovereineen. Saatuaan Tshenkiangissa huoneet asettui
hän sinne.
Herrat _Meadows_ ja _Williamsson_ saapuivat lopulla v. 1868 _Anhuei_
maakunnan pääkaupunkiin Ankingiin. Kansa raivostui muukalaisten sinne
tultua ja huusi: "tappakaa ulkomaalaiset paholaiset!" Jumala esti
kansaa pahasta ja opettajat työskentelivät siellä niin suurella
menestyksellä, että paljon kansaa kääntyi väärältä tieltä.
_Kiangsii_ maakuntaan tuli samaan aikaan ensimäiset opettajat.
Eräänä iltana istui Englannissa kaksi ystävystä katsellen Kiinan
karttaa. Yksi heistä osoitti sormellaan Kiangsiitä sekä Poojang järveä
ja sanoi toverilleen, _E.H. Cardwellille_: "rukoillaanko Herran
lähettämään sinut työskentelemään tuon järven rantamille?" Toinen
suostui siihen ja polvistuen he rukoilivat. Seitsemän vuoden kuluttua
olikin Cardwell Kiinassa, mutta kaukana Poojang järvestä. Kolme
kuukautta työskenneltyään Tshenkiangissa, sairastui hän. Sairaus kesti
puolitoista vuotta. Lääkärit kehoittivat hänen palajamaan Englantiin,
mutta hän sanoi: "ei ennen kun olen käynyt Kiangsiissa ja Poojang
järvellä!" Veneellä lähti hän pohjoista kohden ja tuskin kerkesi viikko
kulua, niin hän jo rupesi paranemaan. Ennen perille saapumistaan oli
hän terve! Monta vuotta työskenteli hän usealla kulmalla Kiangsiissa.
V. 1866 oli lähetyksellä yksi ainoa asema. Ennenkun v. 1869 päättyi,
oli niitä 13 ja työmiehiä oli 33.
Tuli v. 1870. Se oli kova koetuksen aika lähetykselle. Työmiesten
keskuudessa oli paljon sairautta, monet uupuneina, työhön
kykenemättöminä.
Kansan mieli oli kuohuksissa. Huhuja kapinan syttymisestä oli
liikkeellä. Kiangsuu maakunnan maaherra murhattiin. Tientsin nimisessä
kaupungissa, pohjoisessa, oli kauhea mellakka. Kansa hävitti Ranskan
konsulin asunnon, Roomalaiskatolisen kirkon ja orpokodin, sekä murhasi
julmalla tavalla 20 ulkomaalaista. Kapina näytti olevan oven edessä.
Seuraavana vuotena mielet rauhoittuivat ja lähetystyötä jatkettiin
rauhassa. Johtajan heikko terveys pakoitti hänet taas lähtemään
kotimaahan. Siihen asti ei lähetyksellä ollut mitään johtokuntaa
kotimaassa, eikä Kiinassa. "Kristuksen rakkauden" vaatimana oli herra
Berger hoitanut lähetyksen asiat kotimaassa ja herra Taylor Kiinassa.
Työmaan laajentuessa ja työvoimien lisääntyessä enenivät kotoisen
johtajan toimet niin, ettei hän niitä yksin voinut hoitaa ja siten tuli
kotoisen johtokunnan muodostaminen tarpeelliseksi.