valkeni. Kiinan hovissa lähetystöjen vastaanotto tapahtuu aamulla
aikaiseen. Keisari Kien Long, vaikka oli jo 83 vuotinen, oli joka aamu,
auringon noustessa, jo virkatoimissaan.
Lord M--n vastaanottoa varten oli tehty puistoon iso, kullattujen
patsasten kannattama teltta, johon valtaistuin asetettiin. Maa oli
peitetty kauneilla, kalleilla matoilla ja koristeltu somasti
kirjaelluilla patjoilla. Kattoa kaunistivat verrattoman taidokkaasti
maalatut lyhdyt.
Kellojen sointi ja torvien toitotus ilmaisi keisarin tulon. Hän tuli 16
miehen kantamassa kantotuolissa. Suuri joukko lipun ja varjostimien
kantajoita ympäröi häntä. Keisari oli puettu yksinkertaiseen, ruskeaan
silkkipukuun. Ainoana koristeena oli hatussa hohtava jalokivi.
Keisari otti ystävällisesti vastaan Lord M., joka taivuttaen ainoastaan
toisen polvensa, taritsi hänelle anomuskirjeen ja hallitsijansa
lähettämät lahjat.
Lahjat keisari otti vastaan verona. Lord M. sai vastaanottaa
vastalahjoja, mutta vaan suosionosoituksena.
Päivällisen jälkeen vietiin vieraat katselemaan voimistelijoita ja
nuorallatanssijoita. -- Lähetystö vieraili hovissa koko viikon ja sai
olla pidoissa, jotka pidettiin keisarin syntymäpäivänä.
Pitojen jälkeen ilmotettiin lähetystölle sen poislähtemisajan jo
tulleen! Lord M. muistutti anomuskirjeestä. Keisari lupasi vastauksen
lähettää -- Kantoniin. Ei auttanut muu, kuin
Pehkingistä lähteminen!
Mutta heidän ei annettu valita paluutietä! Joukko virkamiehiä lähti
mukaan, jotka kaikin tavoin estivät Lord M. ottamasta oloista selkoa.
He veivät hänet suurta kanavaa ja jokia pitkin Kantoniin. 10 viikkoa
kesti se matka ja lähetystö oli miltei vankina koko ajan!
Keisari kirjoitti ystävällisen kirjeen Englannin kuninkaalle, Yrjö
III:lle, mutta ei suostunut avaamaan Ningpoon ja Amoin satamia
Englannille.
Päätarkoitukseen nähden ei matka onnistunut, mutta ei se siltä turha
ollut. Sen seurauksena oli Kantonissa asuvan maaherran eroittaminen
virasta. Nylkeminen myös kiellettiin. --
Kien Longin aikana joutui Tiibet ahdistukseen, Nepaalilaiset uhkasivat
sen rajamaita. Silloin sen pappikuningas, Dalai Lama, pyysi apua
Kiinaan hallitukselta. Keisari auttoi, mutta palkkioksi täytyi Tiibetin
suostua veroa maksamaan Kiinalle. Siten Tiibet tunnustaa Kiinan
yliherruuden, mutta Kiinalla ei ole oikeutta sekaantua sen sisällisiin
asioihin.
Ijäkkääksi tultuaan luopui Kien Long ruunusta, joka siten joutui hänen
pojalleen _Kia Kingille_. Hallitus oli hänen käsissään v. 1796-1821.
Hän vastusti ankarasti ooppiumin maahan tuomista. Häntä seurasi hänen
poikansa _Tao Kuang_, v. 1821-1851. Hänen aikanaan oli ensimäinen
ooppiumisota. Miehuullisesti hän vastusti ulkomaalaisia,
jotka asevoimalla tahtoivat hänet pakoittaa ooppiumikaupan
laillistuttamiseen. He onnistuivat siinä hänen poikansa _Hsien Fongin_
aikana, Hsien Fong kuoli v. 1861. Tao Kuangin aikana alkoi maassa
kauhea sisällinen kapina, jota kutsuttiin
T'ai p'ing kapinaksi.
Kapinan johtajana oli pääasiallisesti Hong Siu Tsuen niminen mies.
Aikoen virkamieheksi, luki hän ja matkusti Kantoniin suorittaakseen
tutkintoja siellä. Tapasi siellä kristityitä, mutta heidän puheestaan
hän ei juuri välittänyt. 10:nen vuotta myöhemmin rupesi hän muutamien
ystäviensä kehoituksesta lukemaan kristillisiä kirjoja. Hän liittyi
näihin ystäviinsä. Yhdessä lukivat U. Testamenttia ja pitivät
kokouksia. Näihin hartaushetkiin osaaottajain luku lisääntyi
lisääntymistään. Kokouksen johtajat kutsuivat Jumalaa isäkseen ja
Jeesusta vanhemmaksi veljekseen. He sepittivät hengellisiä lauluja,
joita Tshenkiangissa ollessani kuulin vanhojen ihmisten laulavan vielä
nytkin.
Hong oli innokas, tulinen ja toimelias. Hän ajatteli oman kansansa
surkeata tilaa. Sen epäjumalien paljous kauhistutti häntä ja hän mietti
keinoa, miten hän voisi kansalaisiaan viedä valoon. Innokkaat puheensa
herättivät hänelle seuralaisia ja hänen vaikutusvaltansa kasvoi
kasvamistaan. Seurueeseen yhtyi miehiä peräti toisessa tarkoituksessa
ja ennenkun Hong aavistikaan, oli hän tullut kapinallisten johtajaksi.
Isänmaa oli pelastettava muukalaisten vallasta ja puhdistettava
epäjumalista! Työhön ryhdyttiin. Temppeleihin hyökättiin ja jumalat
hävitettiin. Hävittämisinto valtasi tuhansiin nousevan ihmisjoukon. Se
jakaantui eri osastoihin ja yhä uusia osanottajia astui riveihin.
Pääarmeija kulki etelästä Kiangsii maakunnan halki pohjoista kohden. Se
vyöryi kuin hyökylaineet kaupungista kaupunkiin tuhoten ja hävittäen,
missä sille vastarintaa tehtiin. Toiset joukot kulkivat rantapuolella,
herättäen kauhua kaikkialla.
Pääjoukon saavuttua Jangtsir virran varrella olevan Naanking nimisen
kaupungin läheisyyteen, alkoi se piirittää sitä, valloitti ja
miehitti sen. Siellä Hong huudettiin keisariksi ja Naanking tehtiin
pääkaupungiksi. Kapinallisten sotajoukot marssivat Pehkingiä kohti ja
olisivat senkin valloittaneet, ellei Kiinan hallitus olisi turvautunut
Englantilaisiin ja saanut apua. Englantilaisten avulla kukistettiin
tämä 14 vuotta raivonnut sisällinen sota. Arvellaan 20 miljoonaa
ihmistä kuolleen tässä sodassa. Monet kaupungit tulivat tuhotuksi niin,
että tuskin koskaan jaksavat nousta entiseen kukoistukseensa.
Kaikkialla näkee raunioita. Monet suuret kyläkunnat ovat autioina,
metsittyneinä.
Kapinalliset eivät ajaneet hivuksiaan ja siksi kansa kutsui heitä
"pitkätukkaisiksi."
Matkoillani jouduin erääseen taloon. Rupesin laulamaan hengellisiä
lauluja. Emäntä sanoi: "'pitkätukkaiset' lauloivat samanlaisia
lauluja!" Hän kertoi miten hekin kulkivat kapinan aikana pakosalla
kolme vuotta. "Ne olivat julmia miehiä, eivät edes 'puusia'
säästäneet!" tuumi isäntä. Siitä ajasta asti ovat monet temppelit
olleet autiona, varasten ja yökköjen asumasijana. -- -- --
Kapina tukahdutettiin keisari _Tong Tshirin_ aikana. Hän kuoli
perillisettä. Vallan perijäksi joutui hänen setänsä, prinssi Tshuun,
poika
Kuang Hsyy,
joka oli silloin nelivuotinen. Makaamasta herätetty pikku prinssi oli
itkenyt ja huutanut häntä keisariksi korotettaessa. Hänen
alaikäisyytensä aikana hoiti hänen tätinsä, leskikeisarinna, hallitusta
v. 1889 asti. Silloin keisari meni naimiseen ja otti ohjakset omiin
käsiinsä. V. 1894 leskikeisarinna täytti 60 vuotta. Kiinan kristityt
naiset lahjoittivat hänelle U. Testamentin. Keisari sen nähtyään hankki
itselleen samanlaisen aarteen. -- Useita ulkomaalaisten toimittamia
kirjoja joutui hänen käsiinsä. Ne loivat valon hänen sieluunsa ja
herättivät uusia aatteita hänen mielessään. Keisari alkoi parantaa
oloja valtakunnassaan. Uudistuspuuhien hyväksyjät iloitsivat,
mutta vanhoilla olijat nousivat vastustamaan. Suuri mellakka
syntyi hovissa. Keisari pantiin pois viralta ja ohjat annettiin
leskikeisarinnalle. Keisarin parhaat ystävät tapettiin. Ainoastaan
K'ang niminen pääsi pakoon. Ruununperilliseksi otettiin prinssi Tuan'in
poika. Kaikki keisarin antamat olojen parantamista koskevat julistukset
peruutettiin. Hiljaisuudessa mietittiin, miten päästäisiin yhdellä
ainoalla iskulla irti ulkomaalaisista, joiden vapaat aatteet alkoivat
saada jalansijaa maassa. Vähitellen siitä sitten kehittyi n.k.
Boksariliike.
Hallitus päätti surmauttaa kaikki muukalaiset. Se saikin innokkaita
kätyreitä hurjista miesjoukoista, joita kaikkialla on ja jotka ovat
aina valmiit mellastamaan. Monet virkamiehet salaisesti auttoivat näitä
joukkoja. Lähetyssaarnaajia ja kristityltä ruvettiin vainoamaan. Ei
kauvan kestänyt ennenkun metelijöitsijäin luku oli kasvanut tuhansiksi.
-- Hallitus auttoi heitä ja he alkoivat marssia Pehkingiä kohti.
Ulkomaalaisilla, jotka siellä asuivat, ei ollut aavistustakaan
vaarasta, johon olivat joutuneet. Saatuaan sanoman boksarien
tuhotöistä, pyysivät ulkovaltain lähettiläät Kiinan hallituksen
lopettamaan heidän turmiollisen toiminnan. Hallitus vastasi: "se on
vaan pienten poikain mellastusta!" Pyyntö uudistettiin ja silloin
sanottiin: "kapinaa on mahdoton kukistaa, sillä se on laajalta
levinnyt!"
Hallitus houkutteli lähettiläiden lähtemään pois Pehkingistä, siten
syöstäkseen heidät surman suuhun, mutta he eivät lähteneet. Nyt
Kiinalaiset alkoivat piirittää ulkovaltain lähetystöjä. Tuhansittain
kristityitä oli paennut ulkomaalaisten turviin. Kaikki yhteys
ulkomaailman kanssa katkaistiin ja lähetystöt olivat kuusi viikkoa yöt,
päivät vihollisten saartamana. Jumala ei kumminkaan antanut heidän
joutua vihollisten käsiin, vaan antoi pelastajain tulla. Ulkovaltain
sotajoukot lähenivät Pehkinguä. Kiinan hovi lahti pakoon aina
Singaniin asti Shensiin. Hirveästi raivosivat ulkovaltain sotilaat
pääkaupungissa. Julmasti he kostivat Kiinalaisille hävittämällä
kaupunkeja ja niitä seutuja, joiden kautta kulkivat. Kovilla ehdoilla
tehtiin rauha. Kuinka kauvaksi ajaksi? -- Ehkä vaan siksi, kunnes Kiina
ehtii vaurastua ja hankkia kunnollisen sotajoukon. Vahingosta
viisastuneena se vielä nousee, -- mutta viisaammalla tavalla, --
muukalaisia vastaan.
Se uneksii ajasta, jolloin hallitus on oman maan miehen käsissä. Se
tahtoo vapautua Maantsheolaisten ikeestä. Keväällä, v. 1900, ilmestyi
Haankeossa julistus, jossa sanotaan:
"Maamme on vaarassa. Maantsheolaiset vievät meidät perikatoon.
Leskikeisarinna hallitsee kelvottomasti. Tahdomme ravistaa heidän
ikeensä niskastamme. Nouskaamme miehissä! Pyytäkäämme ulkomaalaisten
poistumaan maastamme siksi aikaa, kun me sen puhdistamme
Maantsheolaisista. Sitten kutsumme heidät takasin. Jo kolmatta sataa
vuotta olemme valmistelleet tätä -- -- --."
Monen povessa kytee kipinä, joka syttyy ilmiliekkiin tämmöisen puheen
kuultua. Jos johtava henkilö ilmestyy, on kansa kapinaan valmis.