Passepartout'ia ei tarvitse kahta kertaa käskeä.
Saville-row'in asukkaat olisivat seuraavana päivänä kovin kummastuneet,
jos heille olisi sanottu Mr. Foggin jälleen astuneen asuntoonsa. Portti
ja akkunat olivat kiinni kuten ennenkin. Ulkoapäin ei huomannut mitään
muutosta.
Asemahuoneelta lähdettäessä oli Phileas Fogg lähettänyt Passepartout'in
ostamaan ruokatarpeita ja itse mennyt kotiinsa. Tavallisella
tyyneydellänsä hän oli vastaanottanut tämän ankaran iskun. Perikadossa!
Ja ainoastaan tuon typerän poliisimiehen tähden! Tehtyään niin
säntillisesti tuon pitkän kiertomatkansa, voitettuaan niin monta
estettä, vältettyään niin monta vaaraa, ennätettyään tehdä vielä jotain
hyvääkin matkallansa -- joutua sitten haaksirikkoon itse satamassa; se
oli kauheata! Mukaan otetusta rahasummasta ei enää ollut jäljellä kuin
mitätön summa. Omaisuutta ei hänellä ollut muuta kuin ne 20 tuhatta
puntaa, jotka olivat talletettuina Baring Brothers'illa, ja ne hänen
tuli maksaa tovereillensa Reform-Clubissa. Suunnattomain matkakulunkien
perästä ei vedon voittaminen olisi tehnyt häntä rikkaammaksi -- ja
varmaa on, ettei hän ollut matkallensa lähtenytkään rikastuakseen,
sillä hän oli semmoisia, jotka lyövät vetoa kunnian vuoksi vain, --
mutta vedon menettäminen saattoi hänet ihan häviöön. Nyt oli hän
kumminkin tehnyt päätöksensä; hän tiesi, mitä hänen nyt oli tekeminen.
Yksi huone talossa Saville-row'in varrella laitettiin Mrs. Audalle.
Nuori rouva oli ihan epätoivoissaan. Muutamista Mr. Foggin lauseista
päättäen hän huomasi hänellä olevan surkeita aikomuksia.
Tunnettua onkin, mimmoisiin huimiin keinoihin nuo omituiset
englantilaiset viimein usein ryhtyvät. Passepartout piti kaikessa
salaisuudessa isäntäänsä huolellisesti silmällä.
Ensi työkseen oli kunnon ranskalainen hypännyt kamariinsa ja
sammuttanut kaasun, joka oli palaa lekottanut siellä 80 vuorokautta.
Kirjelaatikosta hän oli löytänyt kaasuyhtiön laskun ja arveli sen
nähtyään parhaaksi keskeyttää tällaiset liiat kulungit.
Yö kului. Herra Fogg oli tosin ollut vuoteellansa, mutta oliko hän
saanut unta? Mrs. Auda puolestaan ei ollut silmäänsäkään ummistanut.
Passepartout oli valvonut uskollisena kuin koira isäntänsä ovella.
Aamulla Mr. Fogg kutsui hänet luokseen ja muutamalla sanalla käski
hänen pitää huolta Mrs. Audan aamiaisesta. Itse hän ei sanonut
tahtovansa kuin kupillisen teetä ja vähän leipää. Mrs. Auda suokoon
anteeksi, ettei hän voinut tulla aamiais- eikä päivällispöytäänkään,
sillä hänen täytyi järjestää asioitansa. Illalla hän vasta oli pyytävä
päästä nuoren rouvan puheille.
Saatuansa määräykset päivän töistä ei Passepartout'illa ollut muuta
kuin tehdä mitä käsketty oli. Mutta hänen oli mahdoton lähteä
huoneestansa; yhä hän vain ajatteli kylmäveristä isäntäänsä.
Passepartout'in omaatuntoa kalvoi mato, sillä yhä enemmän ja enemmän
hän vain syytti itseänsä isäntänsä suuresta onnettomuudesta. Voi, voi
sentään! Miksei hän ollut ilmoittanut hänelle ennakolta Fiksin aikeita?
Silloinhan ei Mr. Fogg suinkaan olisi tullut raahanneeksi Fiksiä
mukanaan hamaan Liverpooliin, ja silloin...
Passepartout ei voinut enää pidättää itseänsä.
-- Isäntä hyvä, monsieur Fogg! -- huudahti hän. -- Kirotkaa minua,
sillä minunhan on syy, että...
-- Minä en syytä ketään, -- vastasi Phileas Fogg mitä levollisimmalla
äänellä. -- Menkää!
Passepartout meni nuoren rouvan luokse ja ilmoitti hänelle herra Foggin
aikeet.
-- Madame, --- lisäsi hän, -- yksinäni min'en voi mitään, en niin
mitään. Min'en voi vaikuttaa isäntääni, mutta kenties te...
-- Mitäpäs minä voisin vaikuttaa? -- vastasi Mrs. Auda. -- Mr. Fogg ei
kuuntele ketään. Onko hän milloinkaan käsittänyt minun kiitollisuuttani
häntä kohtaan? Onko hän milloinkaan lukenut mitä sydämessäni liikkuu?
Ystävä hyvä, häntä ei saa jättää yksikseen, ei hetkeksikään. Sanoitteko
hänen tahtovan puhutella minua illalla?
-- Niin, madame; asia koskee kaiketi teidän tilanne turvaamista
Englannissa.
-- Saa nähdä, -- vastasi nuori rouva ja vaipui syviin ajatuksiin.
Koko tämän sunnuntain näytti siltä, kuin talo Saville-row'in varrella
olisi ollut aivan autiona, ja ensi kertaa jäi nyt Phileas Fogg
menemättä klubiin, kun kello parlamenttitalon tornissa löi 11.30.
Ja mitäpäs hän olisi klubiin mennytkään? Eiväthän hänen ystävänsä enää
olleet odottamassa häntä siellä. Kosk'ei hän eilis-iltana, tuon kovan
onnen lauvantaina, joulukuun 21:nä, ollut kello 8.45 saapunut
Reform-Clubin saliin, niin oli hän siis menettänyt vetonsa. Ei hänen
myöskään tarvinnut mennä pankkiirinsa luokse nostamaan 20 tuhatta
puntaansa, sillä vetokumppaneillahan oli käsissään hänen antamansa
shekki, eikä rahain ulossaamiseksi tarvita kuin nimen allekirjoitus
vain vekselille.
Herra Foggin ei siis tarvinnut mennä ulos, eikä hän mennytkään. Hän
vain istui huoneessansa papereitaan järjestellen. Passepartout
sitävastoin kulki portaita ylös ja alas talossa Saville-row'in
varrella. Aika ei ottanut poika paralta yhtään kuluakseen. Hän kuunteli
isäntänsä oven takana, lohdutellen itseään sillä, ettei hän siinä tee
mitään sopimatonta. Pilkistipä hän joskus avaimen reiästäkin ja luuli
olevansa siihenkin oikeutettu. Passepartout pelkäsi joka hetki pahinta.
Silloin tällöin johtui hänen mieleensä Fiks, mutta hän oli muuttanut
mielipiteensä. Hän ei tahtonut mitenkään puuttua poliisimieheen. Fiks
oli erehtynyt niinkuin kaikki muutkin Phileas Foggin suhteen, mutta
senhän hän oli tehnyt vakaumuksensa jälkeen ja velvollisuuttansa
täyttäen, sillä välin kuin hän itse... Ja mato kalvoi omaatuntoa
jälleen, ja hän piti itseänsä kelvottomimpana kelvottomimmista.
Kun Passepartout'in kävi jo kovin kolkoksi olla yksin, kolkutti hän
Mrs. Audan ovelle, astui sisään hänen huoneeseensa ja istahti nurkkaan,
sanaakaan sanomatta, katsellen nuorta rouvaa, joka yhä vain oli syvissä
ajatuksissa.
Kello puoli 7 käski Mr. Fogg kysyä Mrs. Audalta, saisiko hän tulla
hänen puheillensa, ja minuutin kuluttua he olivat kahdenkesken
huoneessa.
Phileas Fogg otti tuolin ja istahti takkavalkean eteen Mrs. Audaa
vastapäätä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt vähintäkään ilmettä. Matkalta
palannut Fogg oli ihan samanlainen kuin maikalle lähtenyt Fogg.
Viisi minuuttia hän istui ihan ääneti. Sitten hän nosti silmänsä Mrs.
Audaan ja sanoi:
-- Hyvä rouva, voitteko antaa minulle anteeksi sen, että toin teidät
mukanani Englantiin?
-- Minäkö, Mr. Fogg? -- vastasi Mrs. Auda koettaen hillitä sydämensä
kovaa tykytystä.
-- Sallikaa minun puhua loppuun, -- jatkoi Mr. Fogg. -- Silloin kun
päätin viedä teidät kauaksi pois siitä maasta, joka oli teille
vaarallinen, silloin minä olin rikas, ja aikomukseni oli antaa osa
omaisuudestani teidän käytettäväksenne. Teidän olonne olisi ollut
silloin onnellinen ja vapaa. Mutta nyt ... nyt olen joutunut häviöön.
-- Minä tiedän sen, Mr. Fogg, -- vastasi nuori rouva, -- ja kysyn
vuorostani teiltäkin: voitteko te antaa anteeksi minulle sen, että olen
seurannut teitä ja kenties minäkin puolestani jouduttanut häviötänne?
-- Hyvä rouva, teidän oli mahdoton jäädä Indiaan; te ette voinut saada
turvaa muuten kuin pakenemalla niin kauas, etteivät nuo hurjat teitä
voisi tavata.
-- Siis, -- jatkoi Auda rouva, -- ei siinä kyllin, että pelastitte
minut kauheasta kuolemasta, te tahdoitte vielä toimittaa minulle
turvallisen aseman Euroopassa.
-- Niin, rouva, -- vastasi Phileas Fogg, -- mutta minua on seurannut
kova onni. Vielä on kumminkin omaisuudestani jäljellä vähäinen osa, ja
sen pyydän saada tarjota teille.
-- Entäs te, entäs te itse?
-- Minä, -- vastasi gentlemanni kylmästi, -- minä en tarvitse mitään.
-- Kuinka! Näettekö jo ennakolta kohtalonne?
-- Kohtalo riippuu siitä, millaiseksi ihminen itse sen asettaa, --
lausui Mr. Fogg hiljaa.
-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Mrs. Auda, -- kurjuus ei saata
koskaan kohdata sellaista miestä kuin te. Teidän ystävänne...
-- Minulla ei ole ystäviä.
-- Sukulaisenne...
-- Ei ole sukulaisiakaan.
-- Sitten surkuttelen teitä, Mr. Fogg, sillä kolkkoa on yksin olla.
Ihanko ilman ystävää, jolle voisitte huolianne huojentaa? Sanotanhan,
että kahdenkesken kestää kovatkin päivät.
-- Niin sanotaan.
-- Mr. Fogg, -- sanoi silloin Mrs. Auda nousten ja ojentaen kätensä
gentlemannille, -- tahdotteko saada sekä sukulaisen että ystävän?
Tahdotteko ottaa minut vaimoksenne?
Mr. Fogg oli noussut seisomaan. Tavaton valo välähti hänen silmistään;
hänen huulensa vavahtivat. Mrs. Auda katsoi häneen. Uskollisuus,
sydämellisyys, vilpittömyys ja sulo loisti tuon nuoren rouvan kauniissa
katseessa, tuon jalon naisen, joka panee alttiiksi kaikki,
pelastaaksensa pelastajansa. Ja tuo katse, se kummastutti Mr. Foggia
ensi alussa; sitten se tunkeusi hänen sisäänsä. Hän sulki silmänsä,
ikäänkuin estääkseen noiden katseiden tunkeumista syvemmälle...
Avattuaan jälleen silmänsä hän virkkoi:
-- Minä rahastan teitä! Pyhimmän kautta maailmassa vannon, minä
rakastan teitä.
-- Ah! -- sanoi Auda rouva, nostaen kätensä sydämelleen.
Passepartout soitettiin sisään. Hän tuli heti paikalla. Mr. Fogg piti
vielä kiinni Mrs. Audan kädestä. Passepartout ymmärsi kaikki, ja hänen
pulleat kasvonsa säteilivät kuin aurinko taivaan laella kuumassa
ilmanalassa.
Mr. Fogg kysyi häneltä, oliko liian myöhäistä mennä ilmoittamaan asiaa
Marian seurakunnan pastorille Samuel Wilsonille.
-- Ei milloinkaan liian myöhäistä, -- sanoi Passepartout ja naurahti
herttaisesti.
Kello olikin vasta 5 minuuttia yli 8.
-- Huomenna siis! -- sanoi hän.
-- Huomenna, maanantainako? -- kysyi Mr. Fogg, luoden silmänsä rouvaan.
-- Niin, huomenna maanantaina! -- vastasi Mrs. Auda.
Passepartout riensi juoksujalassa täyttämään isäntänsä käskyä.