Kapteeni Speedy tekee suuret kaupat Phileas Foggin kanssa.
Näytti siltä, kuin herra Fogg viimeinkin olisi kokonaan voittanut
kaikki vastukset, tämän viimeisenkin.
Kapteeni Speedy oli puhunut totta kehuessaan laivan nopeakulkuisuutta:
11 tai 12 solmua se teki kuin tekikin.
Jos nyt vain -- piti näet vieläkin muutama "jos" oleman -- meri ei ylly
liian ankaraksi eikä tuuli käänny itäiseksi, jos ei laiva joudu
haaksirikkoon ja jos ei koneeseen tule mitään vikaa, niin ennättää
"Henrietta" kyllä yhdeksässä päivässä Liverpooliin, jonne New-Yorkista
on 3,000 peninkulmaa.
Laivaväkeä "Henrietta'lla" oli, paitsi kapteenia, kaksi perämiestä ja
17 matruusia, joista kaksi koneenkäyttäjää ja kuusi lämmittäjää. Kaikki
olivat valmiit koettamaan parastansa. Kapteeni Speedy, joka oli hyvin
herkkä seteleille, lupasi kaikin mokomin pitää huolta matkan
joutumisesta. Hän oli taitava merimies, tuo karhu.
Ensimmäisinä päivinä kaikki kävi hyvin. Meri ei ollut ankara; tuuli
puhalsi luoteesta; purjeita vedettiin ylös, ja "Henrietta" kulki kuin
oikea transatlanttilainen konsanaankin.
Passepartout oli ihastuksissaan. Laivaväki ei ollut milloinkaan nähnyt
toista niin lystiä poikaa ja niin notkeata päälliseksi. Hän oli sangen
ystävällinen matruuseille ja kummastutti heitä hypyillään ja
keikauksillaan. Hän antoi heille lystikkäitä nimiä. Hänen tähtensä he
tekivät työtä kuin gentlemannit ja lämmittäjät lämmittivät kuin
sankarit. Hänen lystillisyytensä tarttui ehdottomasti kaikkiin. Hän oli
unohtanut kaikki entiset vaivat ja vastukset. Hän ajatteli vain pian
saavutettavaa päämaalia, ja joskus hän pulpahteli pelkästä
maltittomuudesta, niinkuin vesi "Henrietta'n" kattiloissa.
Tuontuostakin astui hän kerran ja toisen Fiksin ympäri, luoden häneen
paljon puhuvia silmäyksiä, jotka kyllä ilmoittivat hänen ajatuksensa;
mutta mitään hän ei poliisille puhunut. Ei ollut enää luottamusta
vähääkään entisten ystävysten välillä.
Fiks oli muuten alla päin ja haki yksinäisyyttä. Usein kuului hän
jupisevan jotakin itsekseen. Passepartout oli vakuutettu Fiksin
huomanneen erhetyksensä ja katuvan nyt katkerasti sitä, että oli
juossut ympäri maailman ihan ilman aikojansa. Mutta kunnon Passepartout
ei tahtonut osoittaa riemuansa eikä lisätä Fiksin noloutta ottamalla
päällensä voittajan ylpeätä muotoa.
Auda rouva oli iloinen ja täynnä toivoa. Mr. Fogg oli -- tietysti --
tyyni kuten aina.
Joka päivä puolenpäivän aikana teki kapteeni Speedy tarkastuksiansa ja
osoitti kartalla Mr. Foggille, millä kohdalla laiva milloinkin oli.
Joulukuun 13 p:nä kuljettiin Terra-Nuova nimisen karin viimeisen niemen
sivutse. Mainittu kari on hyvin vaarallinen, vallankin talvisaikaan,
jolloin usein sattuu sumuja ja tuulenkäännöksiä.
Edellisenä iltana oli barometri äkkiä ruvennut laskeutumaan ja tiesi
pikaista ilmanmuutosta. Yöllä kävi ilma kylmemmäksi, ja samalla kääntyi
tuulikin kaakkoiseen. Tämä ei ollut edullista. Kapteeni Speedyn täytyi
vetää purjeet alas ja kulkea pelkän höyryn voimalla. Höyrylaivan kulku
hidastui, aallot rupesivat kovasti pieksämään laivan kylkiä; tuuli
yltyi lopulta vihurimyrskyksi, ja näyttipä oikein synkältä
"Henrietta'n" tuleva kohtalo.
Passepartout synkistyi samalla kuin taivaskin; kaksi päivää hän vietti
sanomattomassa tuskassa. Mutta kapteeni oli uljas merimies, joka
tarkoin tunsi laivansa; "Henrietta" halkaisi aaltoja, milloin ei niiden
harjalle noussut, ja eteenpäin riennettiin vaan. Myrsky tosin ei ollut
semmoisia, jotka kiitävät parin sadan kilometrin nopeudella tunnissa,
mutta ankara se kumminkin oli, ja pahaksi onneksi tuulikin vielä
puhalsi kaakosta, niin ettei käynyt purjeita nostaminen.
Joulukuun 16 p:nä oli herra Fogg ollut matkalla 75 päivää. "Henrietta"
oli jäljellä määrätystä ajasta, ei kumminkaan niin paljoa, että olisi
ollut syytä pelätä. Pian oltiin jo puolimatkassa ja vaarallisimmista
paikoista oli jo päästy. Mutta kapteeni Speedy ei sanonut vielä
mitään. Kesäiseen aikaan olisi kyllä saattanut olla varma matkan
onnistumisesta, mutta talvella oltiin kokonaan sopimattomain ilmain
mielivallassa. Hän toivoi kumminkin: jos tuuli pettää, niin tekeehän
toki höyry työtään.
Mainittuna päivänä tuli koneenkäyttäjä laivan kannelle ja jutteli
siellä kauan aikaa vilkkaasti kapteenin kanssa.
Tietämättä miksi -- luultavasti jonkun aavistuksen vaikutuksesta --
Passepartout tunsi kummallista ahdistusta sydämessään. Hän näki
kapteenin viuhtovan sangen maltitonna, kulkiessaan edestakaisin
kiroillen ja jalkaansa polkien; hän näki kapteenin menevän alas
kajuuttaansa. Passepartout olisi kernaasti antanut pois toisen
korvansa, jos vain olisi voinut toisella kuulla, mitä he juttelivat.
Viimein kuului kapteeni sanovan koneenkäyttäjälle:
-- Onko se varma?
-- Ihan varma. Muistakaa, että hamasta New-Yorkista saakka on valkeata
poltettu kaikissa neljässä uunissa.
-- Kirous! -- ärjäisi kapteeni. -- Mitäs nyt tehdään?
-- Paras on, että asia ilmoitetaan Mr. Foggille, -- sanoi
koneenkäyttäjä.
-- Ilmoitetaan, ilmoitetaan, -- matki kapteeni Speedy. -- Mitäs
tonttuja siitä lähtee! Kun hänelle on ilmoitettu, kun hänen
kumppaneilleen on ilmoitettu, kun kaikille peijakkaille on ilmoitettu,
onkos asia sillä autettu?
-- Ei ole, mutta se, jota asia likimmiten koskee, tietänee asian
järjestää.
-- Likimmiten tässä asia koskee minua, -- kiljaisi kapteeni Speedy ja
kirosi niin karkeasti, että paukahti.
Koneenkäyttäjä meni alas koneruumaan. Passepartout oli kuullut
loppuosan heidän keskusteluaan; nähtävästi oli asia ollut jotakin hyvin
tärkeätä. Kapteeni käveli pitkin askelin kajuutassaan, niinkuin ainakin
se, jonka viha on noussut ylimmilleen.
Siitä Passepartout vähät; hän meni kapteenin luokse.
-- Kuulkaapas, kapteeni ... -- alkoi hän.
-- Mene hakemaan isäntääsi, senkin aasi! -- ärjäisi Andrew Speedy
ottaen häntä olkapäistä ja kiepsauttaen hänet ympäri, ja teki kädellään
uhkaavan liikkeen.
Passepartout ei pysähtynyt katsomaan, mitä tuo liike oikeastaan
merkitsi, vaan meni kiiruusti Mr. Foggin luo ja saattoi hänet kapteenin
kajuuttaan.
-- Onko teillä jotakin sanottavaa? -- kysyi Mr. Fogg kapteenilta.
-- On kyllä, Mr. Fogg! -- kiljui Andrew Speedy voimatta hillitä
itseään; -- vieköön hitto kaikki ne, joilla on liian kova kiire!
-- Mitäs nyt?
-- Niin nyt ... näettekös, asia on sitä laatua, että hiilistä tulee
loppu, jos tässä tällä lailla korvennetaan yhä vieläkin. "Henrietta" on
aiottu kulkevaksi yhtä paljon purjeilla kuin höyrylläkin, ja vaikka
meillä oli tarpeeksi hiiliä päästäksemme Bordeaux'hin, niin ei niitä
riitä kumminkaan Liverpooliin asti tämmöisellä huimalla menolla.
Passepartout tunsi jalkainsa horjuvan. Mr. Fogg ei liikauttanut
jäsentänsäkään.
-- Huomaattehan, -- jatkoi kapteeni, -- että jos olisi ollut
New-Yorkissa aikaa, niin olisin kyllä varustanut hiiliä tarpeeksi.
Mutta tehän tulitte luokseni kello neljännestä yli kahdeksan, ja kello
9 läksimme liikkeelle. Hiilien ottamiseen olisi mennyt koko päivä, niin
juuri, koko päivä, niin että te tässä sittenkin olette kaikkeen syynä.
Ja sitten, jos vaan tuo peijakkaan tuuli, joka nyt puhaltaa ihan vasten
naamaa, tonttu vieköön, olisi pysynyt luoteisena! No niin, minä sanon
teille ennakolta, että jos tulta pidetään joka uunissa, niin ei täällä
kahden päivän perästä ole hiilen poroakaan koko laivalla.
-- Vai niin, -- virkkoi herra Fogg.
Hän käveli sitten edestakaisin 20 minuuttia osoittamatta mitä ajatuksia
hänessä liikkui.
Sen jälkeen hän astui jälleen kapteenin luo.
-- Sanoittehan laivanne olevan myytävänä.
-- Niin sanoin, ja niin se onkin.
-- Minä ostan sen.
-- Tekö? ... nytkö? ... täälläkö?
-- Mitä se maksaa?
-- Mr. Fogg, -- vastasi kapteeni, hyvin nolona, -- en minä liikoja
vaadi. "Henrietta" on jo 11 vuotta vanha! Isännät ja minä myymme sen 50
tuhannesta dollarista.
-- Minä suostun.
-- Mutta sitten meidän tulee tehdä kauppakontrahti...
-- Ei ole tarvis, minä maksan rahassa.
Passepartout ei ollut enää kalpea, hän oli tulipunainen, hän oli
tukehtumaisillaan.
Mr. Fogg, viitattuaan kapteenia tulemaan mukaan, meni kajuuttaansa.
Andrew Speedy seurasi häntä tietämättä oikein, oliko tekemisissä
viisaan ihmisen vai hullunko kanssa.
Tultuaan kajuuttaansa sanoi Mr. Fogg:
-- Älkää kovin kummastelko tätä tekoani. Asia on se, että minä menetän
20 tuhatta puntaa, jollen ole Lontoossa joulukuun 21 p:nä kello 8.45
illalla. Kas tässä 50 tuhatta dollaria.
Kapteeni otti rahat sanaakaan sanomatta, mutta hänen kätensä vapisi.
-- Ja nyt on laiva minun, -- sanoi herra Fogg.
-- Niin on, kölistä maston nenään.
-- Hyvä! Lämmittäkää viimeiseen hiilipalaseen saakka!
Kapteeni meni, ja tuokion kuluttua nousi sakea savu "Henrietta'n"
piipusta.
Fiks, kuultuaan millaisen kaupan Phileas Fogg oli tehnyt ja minkä
äärettömän summan maksanut, oli vähällä saada halvauksen. Mutta hän
toipui viimein. Nyt oli Phileas Fogg jo menettänyt vähää vaille 20
tuhatta puntaa, mutta olihan pankista varastettu 55 tuhatta puntaa!
Laiva kulki yhä täysin höyryin, mutta kahden päivän perästä, joulukuun
18:ntena, ilmoitti ensimmäinen koneenkäyttäjä hiilten loppuvan samana
päivänä.
-- Hyvä! -- sanoi Mr. Fogg. -- Mutta tulta ei saa vähentää. Kapteeni,
pitkältäkö on vielä Liverpooliin?
-- 770 peninkulmaa.
-- Hakatkaa haloiksi kaikki, mitä laivalla puuta on, ja lämmittäkää
niillä.
Kapteeni nyykäytti päätään. Hänen mielestään oli aivan luonnollista,
että laiva poltetaan ... sehän ei enää ollut hänen omansa.
Saattaa helposti arvata, kuinka suuri määrä kuivaa puuta menee kovan
höyryn saamiseksi. Sinä päivänä särjettiin kajuutat, komentosilta ja
ruhvit.
Seuraavana päivänä, joulukuun 19:ntenä, poltettiin höyrykattilain alla
mastot, varamastot, parrut ja kaikki mitä irtonaista kannella oli.
Mastot sahattiin ja hakattiin. Laivaväki osoitti tavatonta kestävyyttä.
Passepartout hakkasi ja pilkkoi seitsemän miehen voimalla. Hävitys oli
yleinen.
Joulukuun 20 p:nä kulutti valkea lipputangot, suuren osan kannesta
j.n.e. "Henrietta" oli nyt kuin mikä lotja ikään.
Mutta samanapa päivänä näkyi Irlannin ranta ja Fastenetin majakka.
Kello 10 illalla oli laiva kumminkin vasta Queenstownin kohdalla.
Phileas Foggilla ei ollut enää kuin 24 tuntia aikaa ennättääksensä
Lontooseen! Saman verran aikaa tarvitsi "Henrietta" päästäksensä
Liverpooliin, sittenkin ainoastaan täysin höyryin kulkien. Mutta
höyrypä rupesi jo loppumaan.
-- Kaikki käy meitä vastoin, -- sanoi kapteeni Speedy. -- Nyt ollaan
vasta Queenstownin ulkopuolella.
-- Vai niin! -- sanoi herra Fogg. -- Tuoko on Queenstown?
-- Niin on.
-- Pääsemmekö satamaan?
-- Vasta kello 3, luodeveden mukaan.
-- Pitää siis odottaa, -- vastasi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti,
osoittamatta kasvoissaan, kuinka hän koetti keksiä keinoa, jolla
vieläkin kerran voittaisi vastukset.
Queenstown on satama Irlannin rannalla, johon transatlanttiset
höyrylaivat, Yhdysvalloista tullessaan, sivumennen jättävät postin.
Tämä kuljetetaan sieltä Dubliniin pikajunilla, jotka aina ovat valmiina
lähtemään. Dublinista se kiidätetään Liverpooliin pikakulkuisilla
höyrylaivoilla, niin että se saapuu sinne 12 tuntia ennen kuin
nopeimmatkaan meriyhtiöitten alukset.
Nämä 12 tuntia, jotka Amerikan posti voittaa ajassa, päätti Mr. Fogg
voittaa hänkin. Sen sijaan että hän "Henrietta'lla" olisi tullut
Liverpooliin vasta seuraavana iltana, pääsee hän sinne puolenpäivän
aikana ja ennättää siis sittenkin Lontooseen ennen kello 8.45 illalla.
Kello 1:n paikoilla aamulla laski "Henrietta" Queenstownin satamaan, ja
matkustajat kiiruhtivat heti kohta maihin.
Fiksissä heräsi nyt julma halu ottaa herra Fogg kiinni. Mutta sitä hän
ei tehnyt kumminkaan. Miksei? Mikä taistelu kävi hänen sydämessään?
Oliko hän muuttanut ajatuksensa herra Foggista? Huomasiko hän
viimeinkin erehtyneensä? Ei hän kumminkaan luopunut herra Foggista.
Yhdessä hänen, Mrs. Audan ja Passepartout'in kanssa hän astui
rautatievaunuun. Juna läksi kello puoli kaksi ja tuli Dubliniin aamun
koittaessa. He kävivät heti sen jälkeen höyrylaivalle, joka läksi
Liverpooliin.
Kello 11.40 päivällä joulukuun 21 p:nä astui Phileas Fogg viimeinkin
Liverpooliin laiturille. Hänellä oli nyt enää kuuden tunnin matka
Lontooseen.
Tässä silmänräpäyksessä läheni häntä Fiks, laski kätensä hänen olalleen
ja otti esille vangitsemiskäskyn.
-- Tehän olette Phileas Fogg? -- kysyi hän.
-- Niin kyllä.
-- Kuningattaren[12] nimessä vangitsen teidät!