Pikainen silmäys San Fransiskoon. Kokous siellä.
Kello 7 aamulla astuivat Phileas Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout
Amerikan mantereelle -- jos siksi sopii nimittää maallenousu-lauttaa,
johon he laivasta laskeutuivat. Nämä lautat, nousten ja laskeutuen
nousu- ja pakoveden mukaan, helpottavat suuresti laivain lastaamista ja
purkamista. Siellä oli ankkurissa kaikenkokoisia klippereitä
(amerikkalaisia nopeakulkuisia purjealuksia), höyrylaivoja kaikista
maista ja noita monikerroksisia höyryaluksia, jotka kulkevat Sacramento
virtaa ja sen lisäjokia myöten. Sinne asetetaan varastoon kaikki
kauppatavarat, joita tuodaan tai viedään Meksikon, Perun, Chilen,
Brasilian, Euroopan, Aasian ja Tyynen valtameren saarten väliä.
Passepartout, iloissansa siitä, että oli päässyt Amerikkaan, katsoi
sopivaksi laskeutua lautalle taiteellisella hyppäyksellä, sitä
kauniinta tyyliä. Mutta kun lautan hirret sattuivat sillä kohden
olemaan mädänneitä, niin hän oli vähällä mennä lautan läpi veteen.
Ranskalainen nolostui koko lailla tästä tempusta ja parkaisi niin
pahasti, että suunnaton parvi pelikaaneja ja muita vesilintuja, näiden
uivien laitureiden tavallisia asukkaita, pyrähti lentoon.
Maihin päästyä tiedusteli Mr. Fogg kohta, milloin juna lähtee
New-Yorkiin. Sen oli määrä lähteä kello 6 illalla. Mr. Foggilla oli
siis koko päivä aikaa katsella Kalifornian pääkaupunkia. Hän vuokrasi
vaunut 3 dollarista (15 mk.) ja nousi niihin Mrs. Audan kanssa.
Passepartout kiipesi kuskin viereen, ja niin lähdettiin International
Hotel'iin.
Korkealta asemaltaan Passepartout katseli suurella uteliaisuudella
tuota isoa amerikkalaista kaupunkia: sen leveitä katuja, matalia taloja
suorissa linjoissa, kirkkoja ja temppelejä anglosaksilais-goottilaista
tyyliä, suunnattoman suuria laivaveistämöitä, tavaramakasiineja, isoja
kuin palatsit, mitkä puusta, mitkä tiilistä. Kaduilla kiiteli suurin
joukoin car'eja (rattaita), omnibus'eja, raitiotievaunuja, ja
laitakäytävillä vilisi amerikkalaisia ja eurooppalaisia kuin myös
kiinalaisia ja hinduja -- sanalla sanoen väestö, jonka luku oli
kolmattasataa tuhatta.
Passepartout oli kovin hämmästynyt kaikesta, mitä sai nähdä. Tässä nyt
oli tuo sadunomainen kaupunki vuodelta 1849, rosvojen, murhapolttajain
ja murhamiesten kaupunki, jonne tätä heittiöväkeä oli rientänyt kultaa
kaivamaan, jossa oli pelattu kultahiedasta pistoli toisessa ja puukko
toisessa kädessä. Mutta nuo "hyvät ajat" olivat olleet ja menneet. San
Fransisko oli nyt suuri kauppakaupunki. Kadut leikkaavat toisiansa
suorissa kulmissa suoden sijaa viheriöitseville square'ille
(kävelypaikoille). Kaikkien niitten ylitse kohoili kaupungintalon
korkea torni, jossa yövartiat vahtiansa pitävät. Sitäpaitsi oli siinä
kiinalainen kaupunki, ikäänkuin olisi tuotu lelurasiassa Taivaan lasten
valtakunnasta. Ei täällä näkynyt sombreroja (leveälierisiä hattuja), ei
punaisia paitoja kullankaivajain ajoilta, ei höyhentöyhtöisiä
indiaanipäähineitä; kaikkialla vain gentlemanneja silkkihatut päässä ja
mustat puvut yllä, ja kaikilla niillä oli sanomaton kiire. Muutamien
katujen varsilla, niinkuin Montgommery-streetin -- Lontoon
Regent-street, Pariisin Boulevard des Italiens, New-Yorkin Broadway --
oli peräkkäin pitkissä riveissä komeita puoteja, joiden akkunoihin oli
asetettu tuotteita ja teoksia kaikilta maailman kulmilta.
International Hotel'iin tultua tuntui Passepartout'ista niinkuin
oltaisiin ihan Englannissa. Alakerrassa oli suunnattoman suuri "bar",
jonkinlainen ravintola, jossa ken hyvänsä sai nauttia kuivattua lihaa,
ostronisoppaa, biscuiteja ja Chester-juustoa ihan ilmaiseksi. Ei
huolinut maksaa muusta kuin juomatavaroista, oluesta, portviinistä,
sherrystä, jos kenen mieli sellaista teki. Tämä oli Passepartout'in
mielestä oikein "kerrassaan amerikkalaista".
Pääravintola oli komea. Mr. Fogg ja Mrs. Auda kävivät pöytään, johon
pikimustat neekerit kantoivat heille hienoja herkkuja pikkaraisissa
astioissa.
Murkinan jälkeen meni Phileas Fogg Mrs. Audan kanssa Englannin
konsulivirastoon näyttämään passiansa. Kadulla hän kohtasi
palvelijansa, joka esitteli, että ennen rautatielle-lähtöä ostettaisiin
muutama tusina Enfieldin pyssyjä tahi Coltin revolvereja. Passepartout
näet oli kuullut puhuttavan, että siuks- ja pawnies-indiaanit joskus
pysäyttävät junia ryöstääkseen matkamiehiä, aivan kuin tavalliset
maantierosvot Espanjassa. Mr. Fogg arveli tuommoisen varovaisuuskeinon
olevan aivan tarpeetonta, mutta jätti kumminkin palvelijansa omaan
valtaan tehdä mitä parhaaksi näkee.
Tuskin hän oli astunut paria sataa askelta edemmäksi, kun kohtasi
Fiksin. Poliisimies näytti peräti kummastuneelta. Mitenkä! Mr. Fogg ja
hän olivat yhdessä tulleet Tyynen valtameren yli näkemättä toisiansa
laivalla! Sehän ihmeellistä! Kaikissa tapauksissa ei Fiks voinut muuta
kuin olla sanomattomasti iloinen kohdattuaan tämän gentlemannin, jolle
hän oli niin suuressa kiitollisuuden velassa, ja koska asiansa vaativat
häntä Eurooppaan, niin pitäisi hän kunnianansa saada matkustaa näin
hauskassa seurassa.
Mr. Fogg vastasi kunnian olevan hänen puolellaan, ja Fiks -- joka oli
päättänyt pitää silmällä kaikkia hänen askeleitansa -- pyysi saada
heidän seurassansa tulla katselemaan tätä kummallista kaupunkia. Hänen
pyyntöönsä suostuttiin.
Ja näin he menivät, Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks, astumaan katuja
pitkin. Pian he tulivat Montgommery-streetille, jossa ihmisiä tulvaili
äärettömästi. Kadulla ja sivukäytävillä vilisi ihmisiä, huolimatta
vaunuista ja muista ajoneuvoista, joita lakkaamatta kulki edestakaisin.
Eläviä ilmoituksia kulki väentungoksessa, lippuja liehui joka haaralla.
Kovia huutoja kuului kaikkialta:
-- Eläköön Kamerfield!
-- Eläköön Mandiboy!
Tässä oli nähtävästi kokous; niin ainakin Fiks arveli ja lisäsi:
-- Parasta lienee, ettemme mene väentungokseen, ei sieltä muuta saa
kuin nyrkiniskuja.
-- Niin kyllä, -- sanoi Phileas Fogg, -- ja nyrkinisku, vaikka olisikin
n.s. valtiollinen, on nyrkinisku kumminkin.
Fiks katsoi velvollisuudekseen nauraa näin sukkelalle pilapuheelle.
Voidaksensa paremmin nähdä ja olla suojassa tungokselta asettuivat Mrs.
Auda, Phileas Fogg ja Fiks erään rakennuksen portaitten pengerrykselle.
Toiselle puolen katua, hiilikauppiaan varaston ja petrolikauppiaan
puodin välille, oli rakennettu suuri puhujalava, jota kohti väki näkyi
liikkuvan.
Mutta mikähän kokous tämä oli? Sitä ei Phileas Fogg tiennyt sanoa.
Oliko tässä valittavana korkea siviili- tai sotavirkamies, valtion
kuvernööri tai edusmies kongressiin? Jotain sellaista se mahtoi olla,
päättäen tuosta suuresta kiihkosta, jossa koko kaupunki näkyi olevan.
Yht'äkkiä syntyi suuri liike kansassa. Kaikki nostivat kätensä ylös.
Muutamat olivat nyrkissä ja näkyivät kohouvan pudotakseen jälleen alas
lujalla iskulla, kesken huutoja ja kirkumisia -- epäilemättä sangen
tuntuva äänestämisen tapa. Kansanjoukko aaltoili sinne tänne, lippuja
liehuteltiin, ne katosivat hetkiseksi ja ilmaantuivat jälleen, mutta
aivan repaleisina. Väen aaltoileminen läheni aina portaille saakka,
päitten kohotessa ja laskeutuessa aivan kuin aallot äkkinäisen vihurin
noustua. Mustain hattujen luku väheni vähenemistään, ja suurin osa
niistä näkyi kutistuneen pienemmäksi entistänsä.
-- Nähtävästi on tämä joku valtiollinen meeting (kokous), -- sanoi
Fiks, -- ja toimeenpantu kaiketi hyvinkin tärkeän asian tähden. En
yhtään kummastelisi, jos jälleen nousisi Alabama-juttu, vaikka se onkin
ratkaistu.
-- Saattaa olla, -- sanoi Mr. Fogg kuivasti.
-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Fiks, -- on tässä kaksi riitapuolta,
the honourable Kamerfieldin ja the honourable Mandiboyn.
Mrs. Auda, nojaten Phileas Foggin käsivarteen, katseli kummastellen
tuota pauhaavata joukkoa. Fiks kyseli paraillaan lähellä seisovilta
syytä tähän meluun, mutta samassa alkoi entistä suurempi liike.
Eläköön-huudot ja sättimiset kasvoivat entistä hurjemmiksi. Lipunvarret
muuttuivat tappeluaseiksi. Ei käsiä missään, pelkkiä nyrkkejä vain.
Pysähtyneiden vaunujen katoilta annettiin iskuja puoleen ja toiseen.
Heittoaseina käytettiin mitä sattui. Kenkiä ja saappaita lenteli
ilmassa; kuuluipa pari revolverinkin laukausta pamahtavan niin
kansallisesti ja kodikkaasti.
Väki läheni portaita, ja alimmaiset raput tulivat pian täyteen. Toisen
puolueen oli nähtävästi täytynyt peräytyä, vaikkei vielä voitu sanoa
Mandiboynko vai Kamerfieldin.
-- Parasta lienee, että väistymme pois täältä, -- sanoi Fiks, joka piti
oikein isällistä murhetta herra Foggista; -- sillä jos Englannilla on
lusikka tässä liemessä ja täällä saavat tietää, mistä maasta me olemme,
niin saattaa käydä hullusti.
-- Englannin kansalainen ... -- yritti herra Fogg sanoa.
Mutta hän ei ennättänyt puhua loppuun. Hänen takanansa portailla nousi
hirveitä huutoja: Eläköön Mandiboy, eläköön, hip, hip, hurraa! --
Siellä oli joukko mandiboylaisia, jotka rupesivat ahdistamaan
kamerfieldiläisiä sivulta päin.
Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks olivat kahden tulen välissä. Väistyminen
oli myöhäistä. Tuo ihmisjoukko, varustettu lyijypäisillä sauvoilla ja
karangoilla, oli vastustamaton. Phileas Fogg ja Fiks, jotka koettivat
suojella nuorta rouvaa, saivat senkin seitsemän kolausta ja tyrkkäystä.
Mr. Fogg, tyynenä kuin ennenkin, koetti puolustaa itseään sillä
voimalla, minkä luonto on pannut jokaisen englantilaisen kyynärpäihin,
mutta turhaan. Muuan kookas, harteva, tummaihoinen punaparta, joka
näkyi olevan joukon johtajana, nosti hirveän nyrkkinsä Mr. Foggia
vastaan ja olisi kohdellut häntä oikein kovalla kädellä, jollei
uskollinen Fiks olisi asettunut väliin ja saanut lyöntiä omaan
kalloonsa. Iso kuhmu nousi heti paikalla salapoliisin korkean hatun
alla, joka litistyi litteäksi kuin pannukakku.
-- Yankee![8] -- sanoi herra Fogg luoden vastustajaansa silmäyksen
täynnä ylenkatsetta.
-- English!
-- Kyllä kohtaamme vielä toisemme.
-- Kohtaamme kyllä.
-- Milloin vaan tahdotte.
-- Nimenne?
-- Phileas Fogg. Ja teidän?
-- Eversti Stamp Proctor.
Väkijoukko kulki ohitse. Fiks kaatui kumoon, mutta nousi jälleen. Hän
ei ollut saanut mitään sen pahempaa vammaa, mutta hänen vaatteensa
olivat ihan repaleissa. Hänen matkanuttunsa oli kahtena kappaleena, ja
housut olivat sen pukuosan kaltaiset, joita muutamat indiaaniheimot
pitävät, otettuaan kumminkin -- muotinsa heilläkin -- ensin pois
takakappaleen. Mrs. Audalle kaikeksi onneksi ei ollut tapahtunut mitään
pahaa. Nyrkiniskun sai Fiks pitää hyvänään.
-- Kiitos, -- sanoi Mr. Fogg hänelle, kun oli päästy väentungoksesta.
-- Ei kestä kiittää, -- vastasi Fiks, -- mutta tulkaa.
-- Minne?
-- Vaatepuotiin.
Semmoisessa puodissa käynti olikin sangen tarpeen. Phileas Fogg ja Fiks
olivat tosiaankin niin revityissä puvuissa, että olisi saattanut luulla
heidän vast'ikään innokkaasti tapelleen keskenänsä Kamerfieldin tai
Mandiboyn tähden.
Tunnin kuluttua olivat he jälleen hyvissä vaatteissa ja palasivat
takaisin International Hotel'iin.
Passepartout odotteli isäntäänsä ja oli jo hankkinut puolen tusinaa
kuusipiippuisia puukkorevolvereita. Nähtyään Fiksin isäntänsä seurassa
hän synkistyi, mutta Mrs. Audan kerrottua kohtauksesta kadulla tuli
Passepartout jälleen hyville mielin: eihän Fiks ollutkaan vihollinen,
vaan liittolainen. Mies näkyi pitävän sanansa.
Päivällisen jälkeen he nousivat jälleen vaunuihin mennäkseen
rautatielle. Vaunun ovella kysäisi Mr. Fogg Fiksiltä:
-- Oletteko nähneet eversti Proctoria?
-- En, -- vastasi Fiks.
-- Kyllä minä tulen takaisin Amerikkaan häntä hakemaan, -- virkkoi
Phileas Fogg kylmästi. -- Englannin alamainen ei voi sietää tuommoista
loukkausta.
Poliisimies naurahti, mutta ei vastannut mitään. Niinkuin näkyy, oli
Mr. Fogg sellaisia englantilaisia, jotka eivät suvaitse
kaksintaisteluita omassa maassaan, mutta kernaasti tappelevat
ulkomailla ylläpitääkseen kansansa kunniaa.
Neljännestä vailla kuusi he tulivat junalle, joka oli valmiina
lähtemään.
Rautatievaunuun astuessaan virkkoi herra Fogg konduktöörille:
-- Tänäänhän on tapahtunut melskeitä San Fransiskossa?
-- Se oli vain meeting, sir.
-- Luulin huomanneeni kiihkoa kaduilla.
-- Se oli vain yksinkertainen vaalikokous.
-- Kaiketi valittiin rykmentin päällikkö? -- kysäisi Mr. Fogg.
-- Ei, sir; valittiin rauhantuomari.
Phileas Fogg astui vaunuun, ja juna läksi liikkeelle.