Passepartout saa suunnattoman pitkän nenän.
Seuraavana aamuna ei Passepartout enää ollutkaan niin ripeä; hän oli
nälissänsä ja päätti hankkia rahaa tavalla tai toisella, mitä pikemmin
sitä parempi. Hän olisi voinut myydä kellonsa, mutta ennen hän olisi
kuollut nälkään. Nyt jos koskaan tuli hänen koettaa saada hyötyä
kovasta, vaikkei soinnukkaasta äänestänsä.
Hän muisti muutamia englantilaisia ja ranskalaisia lauluja ja päätti
koettaa onneansa. Japanilaiset -- niin arveli Passepartout -- ovat
kaiketi suuria musiikin suosijoita, sillä kaikki siellä suoritetaan
symbaalien, tamtamien ja rumpujen soidessa; kyllä kai he sitten osaavat
oikean arvon antaa eurooppalaiselle lauluniekalle.
Mutta kenties oli vielä liian aikaista alkaa laulajaisia, ja kenties
musiikin suosijat, odottamattoman aikaisin herätettyinä, eivät
hoksaisikaan maksaa sellaisessa rahassa, missä on oikein mikadon kuva
päällä.
Passepartout päätti odottaa muutamia hetkiä. Kävellessään tuossa rupesi
hän kumminkin arvelemaan olevansa liian hyvissä vaatteissa ollakseen
kulkeva laulaja. Hän päätti vaihtaa vaatteensa toisiksi, jotka olisivat
paremmassa sopusoinnussa hänen asemansa kanssa. Täten saa hän jotakin
väliä, ja sittenhän sopii täyttää ensin vatsan vaatimukset.
Sanasta työhön. Kauan aikaa haeskeltuansa löysi hän viimein vanhain
vaatteiden kaupustelijan, joka kohta mielistyi eurooppalaiseen pukuun.
Pian oli Passepartout saanut ylleen vanhan japanilaisen hameen ja
päähänsä jonkinlaisen turbaanin, pahanpäiväiseksi vaalenneen auringon
paisteesta ja sateesta. Mutta sen sijaan kilisi nyt koko joukko pieniä
hopearahoja hänen taskussaan.
-- Sopiihan minun ajatella olevani naamiaisissa, -- lohdutteli
Passepartout itseään.
Tällä lailla japanilaistunut Passepartout meni heti ensi työkseen
pienenläntään ravintolaan ja söi siellä hyvän kananpaistin ja muutaman
kahmalollisen riisiä, sanalla sanoen hän söi kuin ainakin mies, jonka
päivällinen vielä on tietämättömissä.
Syötyään tarpeeksensa hän arveli:
-- Nyt on paras pitää kurssit kohdallaan. Tuskin näitä vaateriepuja
vaihtamalla tän japanilaisemmiksi enää saa. Pitää keksiä keino, millä
piammiten pääsisin tipo tieheni tästä Auringon maasta, josta mulla on
pelkkiä ikäviä muistoja.
Passepartout arveli ensin mennä hakemaan Amerikkaan lähteviä
höyrylaivoja. Hän aikoi tarjoutua kokiksi tai passariksi, vaatien
palkakseen maksuttoman matkan ja ruuan. San Fransiskoon päästyänsä hän
kyllä tulee toimeen. Tärkeintä oli päästä vain Tyynen valtameren
poikki, ja tätä matkaa oli 4,600 peninkulmaa.
Passepartout'illa ei ollut tapana liian kauan kuhnailla; hän ohjasi
senvuoksi askeleensa Jokohaman satamaa kohti. Mutta mitä lähemmäksi
sitä hän tuli, sitä enemmin näytti hänestä mahdottomalta panna
aikomuksensa toimeen. Kuinka saattaisi amerikkalaisella höyrylaivalla
olla puutetta kokista tai palvelijasta? Keliäpä voisi olla luottamusta
tällaiseen linnunpelättiin? Eihän hänellä ole yhtään todistusta, yhtään
puolustuskirjaa!
Tuossapa hän äkkiä huomasi suunnattoman suuren ilmoituksen, jota eräs
mies kuljetteli katuja pitkin. Ilmoitus oli kirjoitettu myöskin
englanninkielellä ja kuului näin:
/*
The honourable William Batulcar'in
Joukko japanilaisia akrobaatteja.
Viimeinen näytäntö, jossa
ennen lähtöänsä Amerikan Yhdys-Valtoihin
esiintyvät
Pitkät--Nenät--Pitkät--Nenät
Tingu jumalan välittömän suojeluksen alla.
Erittäin viehättävä.
*/
-- Amerikan Yhdysvaltoihin! -- huudahti Passepartout. -- Sinnehän tästä
minäkin meinaan lähteä.
Hän seurasi ilmoituksen kantajaa ja tuli pian japanilaiseen
kaupunginosaan. Neljännestunnin kuluttua saapui hän ison puurakennuksen
edustalle, jonka harjalla liehui lippuja ja jonka ulkoseinille oli
maalattu ilman perspektiiviä, mutta kirjavissa väreissä, koko
japanilainen silmänkääntäjäin joukko.
Tämä oli the honourable Batulcarin, jonkinlaisen amerikkalaisen
Barnumin, laitos. Hänen johdettavanansa oli joukko nuorallatanssijoita,
silmänkääntäjiä, klovneja, akrobaatteja, ratsastajia, voimistelijoita,
ja nyt, ilmoituksen mukaan, oli hän antava viimeisen näytännön ennen
lähtöänsä Auringon valtakunnasta Amerikan Yhdysvaltoihin.
Passepartout astui pylväskäytävään ja pyysi saada puhutella Mr.
Batulcaria. Mr. Batulcar tuli omassa persoonassaan.
-- Mitäs teillä on tarvis? -- kysäisi tämä Passepartout'ilta, luullen
häntä ensin japanilaiseksi.
-- Ettekö ole palvelijan puutteessa? -- kysyi Passepartout.
-- Palvelijanko? -- sanoi Batulcar silitellen harmaata leukapartaansa;
-- minulla on heitä kaksi, nöyrää ja uskollista, jotka eivät ole
minusta milloinkaan luopuneet ja joille minun ei tarvitse maksaa mitään
palkkaa. Ja ne ovat tässä näin.
Niin sanottuaan hän osoitti käsivarsiansa, joissa paisuili suonia,
paksuja kuin kontrabasson kielet.
-- Eikö minusta siis voi olla yhtään hyötyä teille?
-- Ei vähääkään!
-- Hiis! Olisipa ollut hyvä, jos olisin päässyt matkustamaan teidän
kanssanne.
-- Vai niin! -- sanoi the honourable Batulcar.
-- Te olette japanilainen yhtä paljon kuin minä olen apina. Miksikä
siis olette laittautuneet tuon näköiseksi?
-- Puku kukkaroa myöten.
-- Se on totta se. Oletteko ranskalainen?
-- Olen kyllä, Pariisista.
-- Sitten tietysti osaatte irvistellä.
-- Peijakas! -- vastasi Passepartout, hieman suuttuen, kuultuaan, että
hänen kansallisuutensa oli antanut aihetta mokomaan kysymykseen. --
Kyllä me ranskalaiset osaamme irvistellä, vaikkemme niin hyvin kuin
amerikkalaiset.
-- Totta sekin on. No niin, ellen saata ottaa teitä palvelijakseni,
niin saatanhan ottaa teidät klovniksi eli hulluttelijaksi. Tiedättehän,
että Ranskassa on ulkomaisia klovneja ja ulkomailla ranskalaisia?
-- Kyllä.
-- Oletteko väkevä?
-- Varsinkin pöydästä noustuani.
-- Osaatteko laulaa?
-- Osaan, -- vastasi Passepartout, joka ennen oli laulanut joissakuissa
katukonserteissa.
-- Mutta osaatteko laulaa pää alaspäin, hyrrä täydessä vauhdissa
vasemmalla jalalla ja miekka tasapainossa oikealla?
-- Kyllä semmoistakin, -- vastasi Passepartout muistaen nuoruutensa
aikuisia taidetemppuja.
-- Sepä se on pääasia, -- sanoi the honourable Batulcar.
Passepartout sai klovnin paikan. Hänen tuli tehdä yhtä ja toista tuossa
kuuluisassa japanilaisessa joukkueessa. Toimi ei ollut ihan
mielenperäistä, mutta kahdeksan päivän kuluttuahan hän pääsee lähtemään
San Fransiskoon.
Näytelmä, josta the honourable Batulcar niin komeasti oli ilmoitellut,
oli alkava kello kolme, ja pian jo soittaa rämisteli japanilainen
soittokunta rakennuksen ulkopuolella. Selvää on, ettei Passepartout
ennättänyt harjoitella mitään roolia, mutta hänen täytyi tukevain
hartiainsa väellä olla osallisena eräässä "ihmispyramidi" nimisessä
tempussa, jonka oli näyttävä Pitkät--Nenät--Pitkät--Nenät. Tämä
"erittäin viehättävä" oli oleva näytännön viimeinen osa.
Kello ei vielä ollut lyönyt kolmea, kun jo kaikki sijat olivat ihmisiä
täynnä. Eurooppalaisia ja maanasukkaita, kiinalaisia ja japanilaisia,
miehiä, vaimoja ja lapsia oli rientänyt sinne penkeille ja looseihin.
Musikantit olivat tulleet sisälle, orkesteri oli täydellinen, ja nyt
alkoivat gongit, tamtamit, kalistimet, huilut, tamburiinit ja isot
rummut pitää hirveätä melua.
Näytäntö alkoi. Täytyy tunnustaa, että japanilaiset ovat maailman
etevimpiä temppujen tekijöitä. Yksi esim. viuhtoi viuhkallansa pieniä
paperilappuja, jotka lentelivät kuin perhoset. Toinen puhalteli
piipustansa hyvänhajuisia savuja, laitellen nopeasti ilmaan sinerviä
sanoja, joista muodostui mielistelylause yleisölle. Kolmas näytti
taitoansa palavilla kynttilöillä, heitellen niitä ilmaan ja ottaen
jälleen kiinni sekä sammutellen niitä, aina sen mukaan kuin ne tulivat
hänen suunsa kohdalle, ja taaskin sytytellen niitä, hetkeksikään
keskeytymättä. Neljäs näytti ihmeellisiä temppuja hyrrillä: hyrrät
kulkivat täydessä vauhdissa milloin piipunvartta myöten, milloin miekan
kärjellä, milloin rautalankoja myöten, milloin hiuksia myöten, joita
oli vedetty yli koko näytäntölavan; hyrrät pyörivät kristallimaljan
laidalla, nousivat ylös bambukeppiä myöten, hyppien ja pyörähdellen jos
jonnekin päin, yhä vain pysyen liikkeessä ja synnyttäen siten
kummallisia, erilaatuisia säveliä. Silmänkääntäjät viskelivät niitä
ylös ilmaan ja ottivat niitä jälleen kiinni, ja yhä ne vain pyörivät;
he pistivät niitä taskuihinsa, ja yhä vieläkin ne pyörivät niin
taskuissa kuin jälleen ulos otettuinakin -- kunnes vihdoin remahtivat
rikki, heitellen ympärilleen säkeniä ja savua.
Tarpeetonta on kuvailla kaikkia akrobaattien ja voimistelijain
ihmeellisiä temppuja. Tikapuitten ja salkojen ja pallojen ja tynnyrien
heitteleminen tapahtui sanomattoman tarkasti. Päätemppu oli vielä
jäljellä. Pian esiintyivät nimittäin Pitkät--Nenät, joitten vertaisia
tempuntekijöitä ei ollut Eurooppa vielä nähnytkään.
Nämä Pitkät--Nenät ovat erityinen joukko Tingu jumalan välittömän
suojeluksen alla. He olivat puettuina kuin keskiajan sankarit; selässä
oli kaksi loistavaa siipeä. Etevintä heissä kumminkin oli heidän pitkät
nenänsä ja näiden käyttäminen. Nämä nenät olivat bambuputkesta tehtyjä,
viisi, kuusi, jopa kymmenenkin jalkaa pitkiä, toiset suoria, toiset
vääriä, muutamat sileitä, muutamat muhkuraisia. Ne oli lujasti
kiinnitetty kasvoihin, ja niillä nyt merkillisiä temppuja tehtiin.
Parikymmentä tällaista nenäsankaria kävi lattialle selälleen, nenät
ylöspäin, muut nenälliset nousivat sitten näiden päälle ja hyppivät
kuin hurjat alimmaisten nenänkärjillä, heitellen kuperkeikkoja ja
tehden oikein kummallisia vehkeitä.
Erittäin merkillinen oli tänään oleva "ihmispyramidi", jossa noin 50
nenäniekkaa oli kuvaava "Juggernautin vaunuja". Perustuksena, jolla
pyramidi oli rakennettava, olivat nuo nenät. Eräs konstiniekka, jonka
oli määrä olla pyramidin pohjalla, oli äkkiä lähtenyt tiehensä, ja
Passepartout oli käsketty toimittamaan hänen virkaansa.
Passepartout parka oli tietysti nolona, kun sai ylleen keskiaikaisen
puvun, kirjavat siivet selkäänsä ja kasvoihinsa kuutta jalkaa pitkän
nenän! Mutta tämä nenähän oli hänen leipälähteensä, ja pian hän taas
rauhoittui.
Hän astui näyttämölle ja kävi muutamain muiden kanssa maahan,
Juggernautin vaunujen pohjaksi, nenä ylöspäin. Toiset asettuivat näille
nenille, kolmannet taas niiden nenille, ja niin kasvoi vähitellen
pyramidi, jonka huippu nousi aivan katon rajalle.
Rajut kättentaputukset kajahtivat, yltyen yhä kovemmiksi, musiikki
pauhasi kuin hirveä ukkonen ... mutta äkkiä alkoi pyramidi huojua,
tasapaino särkyi, yksi pohjalla olevista nenistä antoi perään, ja koko
pyramidi hajota romahti maahan.
Passepartout oli ollut tähän syypää. Hän ei kestänyt asemillaan, vaan
lensi katsojain luo, käyttämättä kumminkaan siipiänsä, hyppäsi laipion
yli, lankesi erään katsojan eteen ja huudahti:
-- Isäntä! Isäntä!
-- Tekö täällä?
-- Minä.
-- No siinä tapauksessa suoraa päätä laivalle, poikaseni.
Mr. Fogg, Mrs. Auda, joka myös oli mukana, ja Passepartout läksivät
ulos. Mutta siellä oli the honourable Batulcar, joka vihan vimmassa
vaati korvausta pyramidin hajoamisesta. Phileas Fogg hillitsi hänen
vihansa viskaamalla hänelle kourallisen seteleitä. Kello puoli 7
astuivat tuttavamme laivalle, joka kohta oli lähtevä. Passepartout'illa
oli yhä selässään siivet ja kasvoissa kuuden jalan pituinen nenä, jota
hän ei vielä ollut ennättänyt ottaa pois.