Jokohama on tärkeä pysäyspaikka Tyynen valtameren rannalla, ja sinne
poikkeavatkin kaikki posti- sekä matkustajalaivat, jotka kulkevat
Pohjois-Amerikan, Kiinan, Japanin ja Itä-Indian saarten väliä. Jokohama
on Jeddo lahden rannalla, lähellä samannimistä suunnatonta kaupunkia,
joka on Japanin keisarikunnan toinen pääkaupunki ja jossa aikoinansa
asui Taikun, maallinen keisari. Sen kilpailijana oli Meako, jossa piti
asuntoansa Mikado, suoraan jumalista polveutuva hengellinen hallitsija.
"Carnatic" kävi laiturin viereen lähelle aallonmurtajaa ja
pakkahuoneita, keskelle laivoja kaikilta maailman ääriltä.
Passepartout astui ilman sen suurempaa innostusta tähän Auringon lasten
omituiseen maahan. Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa sattuma
ohjaajaksensa ja umpimähkään mennä katuja myöten astumaan.
Hän tuli ensin eurooppalaiseen kaupungin osaan, jossa oli mataloita
taloja kuisteineen ja komeine pylvästöineen; ympärillä hän huomasi
toreja, laivaveistämöjä ja tavaravarastoja joka haaralla. Siellä,
niinkuin Hongkongissa ja Kalkuttassakin, vilisi amerikkalaisia,
englantilaisia, kiinalaisia, hollantilaisia, kauppiaita, jotka ostivat
ja myivät jos jotakin, ja kaikkien näiden joukossa oli ranskalainen
niin outo, kuin olisi hänet äkkiä suinpäin viskattu hottentottien
maahan.
Passepartout'illa oli kumminkin yksi keino päästäksensä pulasta,
nimittäin kääntyä Ranskan ja Englannin konsulivirastoihin Jokohamassa,
mutta hän ei tahtonut mennä kertoilemaan kohtaloaan, joka oli niin
likeisesti liitetty hänen isäntänsä kohtaloon, ja päätti ensin koettaa
kaikkia muita keinoja.
Kuljettuaan eurooppalaisen kaupunginosan läpi, jossa sattuma ei
ensinkään näkynyt hänestä huolivan, tuli hän japanilaiseen
kaupunginosaan.
Hän oli lujasti päättänyt astua eteenpäin vaikka hamaan Jeddoon asti.
Maanasukasten asuma osa kaupunkia on nimeltä Benten, ja Benteniksi
sanotaan myös erästä meren jumalatarta, jota palvellaan läheisillä
saarilla. Täällä Bentenissä oli ihmeellisen kauniita petäjä- ja
seetrikujia, hyvin kummallisesti rakennettuja portaaleja, siltoja
bambuputkistojen ja korkeiden kasvien keskellä, temppeleitä
satavuotisten seetripuiden siimeksessä, Buddhan pappeja ja Konfutsen
uskolaisia, outoja katuja ja laumoittain punaposkisia lapsia, joita
olisi luullut vastikään irtileikatuiksi japanilaisista seinäverhoista
ja jotka leikittelivät lyhytjalkaisten pikku koirain ja hännättömäin
keltaisten kissain kanssa.
Kadut olivat kirjavinaan ihmisistä, joita tuli ja meni. Siellä kulki
pappeja juhlakulussa, rämisytellen yksitoikkoisia rumpujansa;
jakuniineja, tulli- tahi poliisimiehiä, kiillotetut suippohatut päässä
ja kaksi miekkaa vyöllä; sotamiehiä siniviiruisissa pumpulipuvuissa ja
suusta ladattavat pyssyt olalla; mikadon henkivartioita avaroissa
silkkinutuissa, haarniskoissa ja hameissa; muuta sotaväkeä ihan
toisenlaisissa puvuissa, sillä Japanissa pidetään sotilasammattia yhtä
suuressa kunniassa kuin sitä Kiinassa halveksitaan. Sitäpaitsi
kulki siellä almun-anojia, toivioretkeläisiä pitkissä mekoissa,
siviilimiehiä, tukka sileä ja musta kuin eebenpuu, vartalo pitkä, jalat
heikot, ihonväri vivahteleva vaskesta himmeään valkoiseen, mutta ei
milloinkaan keltainen, niinkuin kiinalaisilla, joista japanilaiset
muutenkin suuresti eroavat.
Lisäksi hän vielä näki ajokalujen, palankiinien, hevosien,
kantomiesten, purjevaatteella katettujen kantotuolien, bambuputkesta
tehtyjen kantovuoteitten välissä naisia, jotka käydä sipsuttelivat
vaatetohvelit, olkisandaalit tai puukengät pienissä jaloissa, naisia,
rumanpuoleisia, rinta likistetty, hampaat mustattuina, oikein muodin
mukaan, ja puettuina kansalliseen "kirimon" nimiseen pukuun, joka on
jonkinlainen yönuttu, köytetty silkkivyöllä, sen päät solmittu selän
taakse hassumaiseksi rusetiksi. (Tämän muodin näkyvät pariisittaret
ottaneen Japanin tyttäriltä.)
Passepartout kulki muutamia hetkiä tässä kirjavassa joukossa katsellen
kummallisia, runsaasti tavaroilla täytettyjä puoteja; basaareja, joiden
akkunoihin oli pantu esille japanilaisten kultaseppäin teoksia;
liehuvilla lipuilla koristettuja ravintoloita, joihin häneltä oli pääsy
kielletty; teenjuontipaikkoja, joissa juodaan kupillinen lämmintä,
hyvänhajuista vettä sekä riisiryynistä keitettyä "saki" nimistä juomaa;
polttohuoneita, joissa poltetaan erittäin hienoa tupakkaa, mutta ei
oopiumia, sillä tätä Japanissa tuskin ensinkään tunnetaan.
Kunnon Passepartout oli kulussansa pian joutunut ulos kaupungista. Hän
näki edessään suunnattomia riisivainioita, joissa juuri vuoden
viimeiset kukat levittivät lemuansa; upeita kameliakukkia, ei enää
vesoissa, vaan puissa; aituuksien sisällä bambu-, kirsikka-, luumu- ja
omenapuita, joita Japanissa viljellään enemmin kukkain kuin hedelmäin
tähden ja joita liehuvat linnunpelätit suojelivat varpusilta,
kyyhkysiltä, variksilta ja muilta ahnailta linnuilta. Ei sitä
majesteetillistä seetripuuta, jossa ei isolla kotkalla olisi ollut
pesää; ei sitä surupajua, jonka siimeksessä ei olisi ollut surumielistä
haikaraa seisomassa toisella jalallansa. Vihdoin ylt'ympärillä
variksia, sorsia, kalasääskiä, metsähanhia ja tavattoman paljon kurkia,
joita japanilaiset palvelevat jumala-olentoina ja jotka heidän
mielestään ovat onnen vertauskuvia.
Vaeltaessaan huomasi hän maassa viikunan tapaisia esineitä.
-- Hyvä juttu, -- arveli hän; -- nyt sopii syödä illallista.
Varmuuden vuoksi haistoi hän ensin noita viikunan tapaisia, mutta
niiden lemun laita oli niin ja näin.
-- Ei ole onnea, ei merkkiäkään! -- sanoi hän.
Mies parka oli kyllä, ennakolta arvaten asian mutkat, syönyt niin lujan
murkinan "Carnatic'illa" kuin suinkin oli jaksanut, mutta vaellettuansa
koko päivän tunsi hän vatsansa kurnailevan. Hän oli huomannut, ettei
lampaan- ja sianlihaa ollut lainkaan lihapuodeissa, ja kun hän sen
lisäksi tiesi, ettei Japanissa härkiä koskaan tapeta, niitä kun
käytetään vain maanviljelystöissä, niin hän päätti, että liha oli hyvin
harvinaista Japanissa. Hän olikin oikeassa; mutta raavaanlihan sijasta
olisi hänen vatsansa kyllä tyytynyt metsäsian- ja vuorikauriin-,
peltokanan- ja peltopyyn-, kalan- ja kananpaistiin, joita japanilaiset
melkein yksinomaisesti käyttävät ruokanansa, paitsi riisiä monessa eri
muodossa. Mutta Passepartout'in täytyi tyytyä tilaansa ja hän heittikin
huomiseksi kaikki huolet ja hommat.
Yön tullessa Passepartout palasi takaisin japanilaiseen kaupunginosaan.
Hän astui katuja pitkin monenväristen lyhtyjen valossa, katsellen,
kuinka silmänkääntäjät tekivät erinomaisia temppujansa ja kuinka
astrologit täydessä touhussa ennustelivat kiikarin ympärille
kerääntyneelle väkijoukolle taivaan tähtien mukaan. Sitten hän tuli
rantaan, jossa näki kalastajia tuulastamassa.
Kaduilta väheni vähenemistään väki. Patrulleja kulki tuon tuostakin.
Nähdessään noita poliisimiehiä komeissa univormuissa, seurue perässä,
sanoi Passepartout naurahtaen:
-- Kas niin! Tuossa taas japanilainen lähetyskunta matkalla Eurooppaan!