"Tankadere'n" laivuri on menettämäisillään luvatun palkinnon.
Olipa tosiaankin uskallettua tämä 800 peninkulman merimatka niin
pienellä aluksella ja erittäinkin tähän aikaan vuodesta. Kiinan
purjehdusvedet ovat hyvin vaarallisia, niissä kun tuulet äkkiä
heittelevät suunnasta toiseen, liiatenkin päiväntasauksen aikaan, ja
nythän oli vasta marraskuu alulla.
Luotsin olisi arvattavasti ollut edullisempi viedä matkustajat aina
Jokohamaan, koska hän sai niin hyvän päiväpalkan. Mutta kovinpa
mieletöntä olisi ollut lähteä tuommoiselle retkelle; rohkeata jo oli
matka Shanghaihinkin. Mutta John Bunsby luotti alukseensa, joka kiiti
kuin sotka aaltojen harjoja pitkin, ja siinä hän kenties olikin
oikeassa.
Illan suussa samana päivänä oli "Tankadere" päässyt Hongkongin
oikullisista väylistä.
-- Minun ei tarvinne, -- sanoi Phileas Fogg, kutterin laskiessa
ulapalle, -- muistuttaa, että kulkua on jouduttaminen niin paljon kuin
mahdollista.
-- Luottakaa minuun, armollinen herra, -- vastasi John Bunsby. --
Purjeita vedämme ylös, minkä tuuli suinkin sallii. Prammipurjeista ei
olisi nyt kuin pelkkää haittaa.
-- Tuo on teidän ammattianne, ei minun; minä luotan teihin.
Phileas Fogg seisoi hajasäärin, kuni oikea merimies, horjahtamatta, ja
katseli aaltoilevaa merta. Nuori nainen istui hänen takanaan ja katseli
surumielin kauas mahtavalle ulapalle, jonka yli hämärä laskeutui ja
jonne hän nyt kiiti heikossa purressa. Hänen päänsä päällä valkoiset
purjeet paisuelivat, kuljettaen häntä ulos avaruuteen kuni siivet.
Tuntui kuin olisi kutteri lennossa kiitänyt ilmojen halki.
Tuli yö. Kuu kävi ensimmäistä neljännestään; sen heikko valo oli pian
sammuva usvaan taivaanrannalla. Pilviä nousi idästä peittäen jo nyt
osan taivaan kantta.
Luotsi oli sytyttänyt lyhtynsä yhteentörmäyksen estämiseksi, sillä
näillä vesillä useinkin tulee aluksia vastakkain satamain
läheisyydessä. Yhteentörmäyksiä tapahtuukin joskus, ja semmoisessa
kohtauksessa olisi luotsin pursi varmaankin mennyt pirstaleiksi.
Fiks istui kokassa ajatuksissaan. Hän pysyi loitompana, tuntien kyllä
Foggin harvapuheisuuden. Muutenkin oli hänen hankala haastella sen
miehen kanssa, jolle hän oli kiitollisuuden velassa. Hän oli nyt varma,
ettei herra Fogg jää Jokohamaan, vaan heti paikalla lähtee sieltä
laivassa San Fransiskoon päästäksensä siten Amerikkaan, tuohon avaraan
maahan, jossa hän kyllä osaa välttää kiinnijoutumisen. Fogg on
suunnitellut matkansa merkillisen hyvin.
Tavallinen varas olisi suoraa päätä kiirehtinyt Yhdysvaltoihin, mutta
Fogg oli lähtenyt kiertoteitä ja kulkenut kolme neljännestä maapallosta
päästäksensä sitä varmemmin Amerikan manterelle, jossa hän rauhassa ja
levossa oli nauttiva pankin rahoja, näytettyään ensin poliisille pitkän
nenän. Mutta mitä tekee Fiks, kun Yhdysvaltoihin on tultu? Päästääkö
hän Foggin näkyvistänsä? Ei, tuhat kertaa ei! Hän seuraa häntä, kunnes
on saanut luovutuskirjan. Se on hänen velvollisuutensa, ja sitä hän
koettaa täyttää viimeiseen silmänräpäykseen asti. Oli miten oli, se
ainakin oli onnellinen seikka, ettei Passepartout enää ollut isäntänsä
luona; heidän viimeisen keskustelunsa jälkeen oli Fiksille tuiki
tärkeätä, etteivät isäntä ja palvelija enää milloinkaan näkisi
toisiansa.
Phileas Fogg ei voinut olla ajattelematta niin kummallisesti kadonnutta
palvelijaansa. Hänestä näytti lopulta mahdolliselta, että Passepartout
viimeisessä silmänräpäyksessä sittenkin oli mennyt "Carnatic'ille".
Samoin arveli Mrs. Audakin, joka suuresti kaipasi kunnon
Passepartout'ia. Mahdollistahan siis on, että he kohtaavat hänet
Jokohamassa, ja jos hän kerran on sinne saapunut, niin helppohan on
löytää hänet sieltä.
Kello kymmenen maissa rupesi tuuli käymään kovemmaksi. Parasta kenties
olisi ollut reivata purjeita, mutta luotsi tarkasteli taivasta ja antoi
purjeiden olla paikoillaan. Muutoin oli "Tankadere" syvässä kulkeva
alus, ja kaikki oli varattuna niin, että vihurimyrskyn tullessa voi
purjeet heti laskea alas.
Puoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli
mennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön
kannella.
Seuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista
sataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti
purren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt
kaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli
samanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.
"Tankadere" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta
kulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi
peninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli
puhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä
oli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen
hidastuttaa.
Puolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi.
Luotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne
jälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.
Mr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia
kokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös,
ja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan
tarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo
kumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa --
se ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa
kyllä -- mutta söi sittenkin.
Aterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja
sanoi:
-- Monsieur...
Tätä "monsieur" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän
kurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota
"monsieur'iä" kaulukseen.
-- Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan
tässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te,
niin aion kumminkin maksaa osani...
-- Siitä ei puhuta, monsieur, -- vastasi Mr. Fogg.
-- Totta kai, sillä minä...
-- Ei, monsieur, -- sanoi Fogg semmoisella äänellä, joka ei vastausta
sietänyt. -- Tämä on luettu yleisiin kustannuksiin.
Fiks kumarsi. Hän oli harmista halkeamaisillaan ja meni kokkaan eikä
puhunut enää sanaakaan sinä päivänä.
Matka edistyi nopeasti, ja John Bunsbyllä oli hyvä toivo. Useampia
kertoja hän sanoi Mr. Foggille, että Shangaihin kyllä tullaan
määrättynä aikana. Siihen Fogg vain arveli, että niinhän sen ollakin
pitää. Kaikki laivamiehet olivat erinomaisen uutteria. Palkinto lisäsi
noille ripeille pojille ihmeellisesti voimaa. He täyttivät mitä
kernaimmin pienimmätkin käskyt. Eikä milloinkaan ole purtta
huolellisemmin hoidettu "Royal Yacht Club'in" kilpapurjehduksissa.
Illalla oli luotsi lokilla mitaten laskenut, että Hongkongista oli jo
kuljettu 220 peninkulmaa. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa, ettei
hänen ole tarvis Jokohamassa kirjoittaa mitään muistikirjansa
tappiopalstaan. Luultavasti siis ensimmäinen suuri vastus, joka oli
häntä matkalla kohdannut, loppuu tuottamatta hänelle haittoja.
Aamupuolella yötä laski "Tankadere" hyvällä tuulella Fo-Kien'in
salmeen, joka on suuren Formosan saaren ja Kiinan manteren välillä ja
jonka poikki käy Kravun kääntöpiiri. Meri aaltoili ankarasti tässä
salmessa, joka oli täynnä vastavirtain muodostamia kurimuksia. Kutteri
keijuili kovasti. Lyhyet aallot hidastivat sen kulkua. Kovin
vaivalloista oli seisoa kannella.
Aamun koittaessa koveni tuuli vieläkin. Taivas tiesi myrskyä.
Barometrikin ennusti ilmanmuutosta; elohopea oli hyvin rauhatonna.
Kaakkoisesta näkyikin, kuinka aaltojen harjat kasvoivat yhä
korkeammiksi ja pitemmiksi. "Myrskyä tuo tietää", sanoivat merimiehet.
Edellisenä iltana oli aurinko laskenut usvaan valtameren fosforoivissa
säkenissä.
Kauan aikaa tarkasteli luotsi taivaan uhkaavata ulkonäköä ja jupisi
jotakin itseksensä. Viimein hän virkkoi Mr. Foggille hiljaa:
-- Saatanhan sanoa teille kaikki, armollinen herra?
-- Saatatte, -- vastasi Phileas Fogg.
-- Me saamme myrskyn.
-- Pohjoisestako vai etelästä?
-- Etelästä. Tyfoni-myrsky on tulossa.
-- Tulkoon vaan tyfoni-myrsky etelästä. Se jouduttaa kulkuamme. --
vastasi herra Fogg.
-- Vai niin! -- sanoi luotsi. -- Jos katsotte asiata siltä kannalta,
niin ei minulla ole teille enää mitään sanomista.
John Bunsby oli arvannut oikein. Kesemmällä olisi tyfoni, kuuluisan
meteorologin sanain mukaan, purkaunut loistavaan sähköliekistöön. Mutta
talvisen päiväntasauksen aikana oli syytä peljätä sen ilmauvan
ankarana.
Luotsi ryhtyi varovaisuuskeinoihin. Hän veti purjeet kokoon, otti
raakapuut alas ja samoin prammitangot. Hän tukkesi tarkkaan kaikki
aukot, jottei vedenpisaraakaan pääsisi kannelta purren sisään.
Kolmikolkkainen purje yksin oli mastossa. Niin odotettiin mitä tuleva
oli.
John Bunsby oli pyytänyt herrasväkeä menemään alas. Mutta ahtaus sekä
umpea ilma ja aluksen keikkumiset tekivät alhaalla-olon kovin
hankalaksi. Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks pysyivät sen vuoksi kannella.
Kello kahdeksan paikoilla alkoi myrsky rankkasateella ja ankaralla
tuulella. "Tankadere", päällä ainoastaan pieni purjelappu, kulki kuni
höyhen tuulen kiidättämänä. Tuulen voimasta myrskyssä ei voi saada
oikein tarkkaa käsitystä. Jos vertaisi sitä nelinkertaiseen täysin
höyryin kulkevan höyryveturin nopeuteen, niin ei sekään vielä
osoittaisi asian oikeata laitaa.
Koko päivän kulki pursi tällä tavoin pohjoista kohti, nousten ja
laskeutuen aaltojen mukana, onneksi pysyen samassa nopeudessa kuin
nekin. Monta monituista kertaa oli pursi vähällä joutua takaa tulevan
vesivuoren alle; mutta luotsi osasi aina taitavilla käännöksillä
välttää uhkaavan tuhon. Tuontuostakin roiskahti matkustajain päälle
suolaista, vaahtoavaa vettä, mutta sen he ottivat filosofisesti
vastaan. Fiks kiroili kaiketi itseksensä. Rohkea Auda rouva, ihmetellen
pelastajansa kylmäverisyyttä, osoitti olevansa hänen ansiollinen
seurakumppaninsa eikä myöskään pelännyt myrskyä. Mitä taas Mr. Foggiin
tulee, niin näytti siltä, kuin hän olisi pitänyt tätä tyfoniakin yhtenä
numerona ohjelmassaan.
Aina iltaan saakka oli "Tankadere" kiitänyt pohjoista kohti, mutta nyt
kääntyi tuuli, niinkuin oli pelättykin, luoteiseksi. Aallot rupesivat
käymään sivulta, ja kutteri keikkui hirveästi. Meri pieksi sitä
tosiaankin kauhistuttavasti: ties lieneekö se laiva niin luja
liitteissään!
Yöllä yltyi myrsky entistä hurjemmaksi. Pimeän tultua, jolloin
vaaratkin lisääntyivät, John Bunsby kävi rauhattomaksi. Hän rupesi
arvelemaan, eikö olisi parasta poiketa johonkin satamaan, ja kysyi
neuvoa laivamiehiltänsä.
Sen tehtyään hän astui Mr. Foggin luokse.
-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- parasta lienee, että koetamme
päästä johonkin satamaan rannalle.
-- Sitä minäkin, -- vastasi herra Fogg.
-- Niinkö, mihinkähän olisi sopivin poiketa?
-- Minä tunnen vain yhden ainoan sataman, -- vastasi Mr. Fogg tyynesti.
-- Ja se on...
-- Shanghai.
Luotsi oli kotvasen äänetönnä, ikäänkuin ei oikein olisi ymmärtänyt
vastausta, niin kovin sitkeätä ja itsepäistä. Sitten hän huudahti:
-- No niinpä kyllä, armollinen herra, Shanghai juuri, ihan niin!
"Tankadere'n" kurssi pidettiin entisellään pohjoista kohti.
Kauheata yötä! Olipa oikea ihme, ettei pursi kaatunut kumoon. Monasti
oli aalto vähällä huuhtaista matkustajat kannelta mereen. Mrs. Auda oli
aivan rauennut, mutta valitusta ei häneltä kuulunut. Vähäväliä täytyi
Mr. Foggin rientää hänen luokseen, suojelemaan häntä raivoavilta
aalloilta.
Päivä koitti jälleen. Myrsky kiihtyi hurjimpaan raivoonsa, mutta tuuli
kääntyi jälleen kaakkoiseksi. Tämä oli varsin edullista, ja "Tankadere"
lensi jälleen huimaa vauhtia tuon tavattomasti pauhaavan meren
pinnalla. Uuden tuulen nostamat aallot taistelivat entisten kanssa
ankaraa taistelua, ja tässä ristiaallokossa olisi heikommin rakennettu
laiva särkynyt pirstaleiksi.
Välistä siinsi silmään ranta usvan lävitse, mutta laivaa ei näkynyt
ainoatakaan. "Tankadere" se ypö yksinään kesti meren raivoa.
Puolenpäivän aikana näkyi muutamia merkkejä, jotka ennustivat myrskyn
laantumista; auringon laskiessa merkit kävivät selvemmiksi.
Matkustajat, ihan uupuneina ja rauenneina, saattoivat nyt nauttia vähän
ruokaa ja käydä levolle.
Yö oli verrattain rauhallisempi. Luotsi lisäsi purjeita, mutta
reivattuina. Purren nopeus oli melkoinen. Seuraavana päivänä,
marraskuun 11:ntenä, aamun koittaessa, näkyi jo ranta. John Bunsby
vakuutti, ettei enää ole Shangaihin kuin 100 peninkulmaa.
Sata peninkulmaa! Ja ne oli kuljettava yhdessä päivässä! Tänä iltana
piti Mr. Foggin tulla Shangaihin, ennättääkseen Jokohaman laivalle. Jos
ei myrskyä olisi noussut, olisi hän nyt ollut ainoastaan noin 30
peninkulman päässä satamasta.
Tuuli laimeni nähtävästi, mutta onneksi tyyntyi merikin. Pursi nosti
kaikki purjeensa, ja kohisten vaahtoili suolainen vesi kokassa.
Puolenpäivän aikana oli "Tankadere" ainoastaan 45 peninkulman päässä
Shanghaista. Vielä oli kuusi tuntia aikaa, ennenkuin Jokohaman laiva
sieltä lähtee.
Laivalla ruvettiin pelkäämään. Perille oli ehdottomasti päästävä.
Kaikki, paitsi Phileas Foggia, tunsivat sydämensä tykyttävän
maltittomuudesta. Purren oli kuljettava keskimäärin 9 peninkulmaa
tunnissa, mutta tuuli laimeni laimenemistaan. Se oli pelkkiä
epäsäännöllisiä puuskia laitapuolelta. Ne loppuivat, ja meri tyyntyi
heidän jälkeensä.
Mutta soman kutterin korkeat ja hyvin tiiviistä kankaasta tehdyt
purjeet kokosivat poveensa kaikki pienimmätkin puuskat ja tuulahdukset,
ja niiden sekä meren virran avulla päästiin kello kuusi 10 peninkulman
päähän Shanghaista.
Kello 7 oli enää 3 peninkulmaa Shangaihin. Karkea kirous pääsi luotsin
huulilta... Hän oli menettämäisillään kahdensadan punnan palkinnon. Hän
katsahti Mr. Foggiin. Mr. Fogg seisoi tyynenä, rauhallisena, vaikka
koko hänen omaisuutensa riippui tästä silmänräpäyksestä.
Samassa näkyi musta savupatsas Shanghaista päin. Jokohaman laiva lähtee
siis paraillaan Shanghain satamasta.
-- Revetköön raato! -- kiljaisi John Bunsby.
-- Signaalilaukaus! -- virkkoi Phileas Fogg kuivasti.
Kokkapuolella oli vähäinen pronssitykki; sitä käytettiin
signaalilaukausten ampumiseen sumussa. Tykki ladattiin täpö täyteen,
mutta juuri kun luotsi oli tuonut hehkuvan hiilen ja oli panna sen
sankkireiän suulle, huudahti Phileas Fogg:
-- Nosta hätälippu!
Lippu vedettiin mesaaniin. Toivottavasti höyrylaiva sen huomattuaan
vähentää vauhtiansa ja lähenee purtta.
Luotsi nosti hiilen jälleen sankkireiälle.
-- Nyt! -- komensi herra Fogg, ja pamaus pienestä tykistä kajahti.