Fiks yhtyy Phileas Foggin kanssa yhteen.
Tällä välin, mitään pahaa aavistamatta, käveli Mr. Fogg Mrs. Audan
kanssa kaupungilla. Sittenkuin Mrs. Auda oli vastaanottanut hänen
tarjouksensa, viedä hänet Eurooppaan, oli Mr. Foggin täytynyt ryhtyä
hankkimaan kaikkia noin pitkälle matkalle tarvittavia kapineita.
Englantilainen gentlemanni saattaa kyllä matkustaa maan ympäri pieni
matkalaukku kädessä, mutta toisin on naisihmisen laita. Senpävuoksi
täytyi ostaa vaatteita ja mitä muuta matkalla tarvittaisiin. Herra Fogg
teki kaiken tämän omituisella tyyneydellänsä, ja kun nuori rouva,
kainostuen niin suuresta ystävällisyydestä, pyyteli anteeksi tai
kielteli, vastasi Fogg aina samoilla sanoilla:
-- Se kuuluu minun matkaohjelmaani.
Ostokset suoritettuansa he palasivat hotelliin ja söivät päivällistä
hienossa table d'hôte'ssa. Mrs. Auda, joka oli hieman väsynyt, meni
huoneisiinsa, puristettuansa "à l'anglaise" uljaan pelastajansa kättä.
Kunnioitettavan gentlemannin illanviettona oli Times ja Illustrated
London News.
Jos hän olisi milloinkaan mitään voinut kummastella, niin olisi hänen
ainakin täytynyt kummaksensa panna sitä, ettei palvelijaa vielä
kuulunut kotiin maatapanon aikana. Mutta tietäessään höyrylaivan
lähtevän Jokohamaan vasta huomisaamuna ei hän asiasta sen enempää lukua
pitänyt. Aamullakaan ei vielä kuulunut Passepartout'ia.
Mitä kunnon gentlemanni lienee arvellut saatuaan tietää, ettei hänen
palvelijansa ollut käynytkään hotellissa, sitä ei kukaan voi sanoa.
Herra Fogg otti matkalaukkunsa, ilmoitti Mrs. Audalle ajan olevan
lähteä ja tilasi palankiinin.
Kello oli silloin 8, ja "Carnatic'in" oli määrä lähteä nousuveden
tultua kello puoli 10.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda nousivat mukavaan palankiiniin; matkakapineet
seurasivat käsirattailla perässä.
Puolen tunnin kuluttua he saapuivat venelaiturille, mutta siinä Mr.
Fogg sai tietää "Carnatic'in" lähteneen edellisenä iltana.
Mr. Fogg oli tänä aamuna toivonut kohtaavansa palvelijan sekä
höyrylaivan: nyt hän ei kohdannut kumpaistakaan. Mutta ei harmin
värettäkään näkynyt hänen kasvoillansa, ja Mrs. Audalle, joka
rauhatonna katseli häntä, virkkoi hän vain:
-- Tuli este, madame, ei muuta mitään.
Tällöin läheni häntä mies, joka tarkasti silmäili häntä. Tämä oli
salapoliisi Fiks, joka tervehdittyään sanoi:
-- Ettekö te, monsieur, ole, niinkuin minäkin, matkustajia, jotka eilen
tulivat tänne "Rangoon'illa"?
-- Olen, -- vastasi Fogg kylmästi, -- mutta en tiedä, kenen kanssa...
-- Suokaa anteeksi, luulin kohtaavani täällä palvelijanne.
-- Tiedättekö, missä hän on? -- kysyi nuori rouva.
-- Kuinka? -- vastasi Fiks, ollen hämmästyvinään, -- eikö hän ole
mukana?
-- Ei, -- vastasi Mrs. Auda. -- Häntä ei ole näkynyt sitten
eilispäivän. Olisiko hän yksinään mennyt "Carnatic'ille" ilman meitä?
-- Ilman teitäkö, madame? -- vastasi poliisimies. -- Mutta sallikaa
kysyäni: oliko teidän sitten aikomus lähteä "Carnatic'illa"?
-- Oli kyllä.
-- Niin minunkin, mutta pitipäs vaan tulla tällainen kiusa. "Carnatic"
sai höyrykattilansa korjatuksi pikemmin kuin oli luultu ja läksi
Hongkongista 12 tuntia ennen määrättyä aikaa, ilmoittamatta siitä
kellekään mitään, ja nyt täytyy odottaa kahdeksan päivää, ennenkuin
toinen höyrylaiva lähtee.
Lausuessaan nuo sanat "kahdeksan päivää" tunsi Fiks sydämensä
sykähtelevän riemusta. Kahdeksan päivää! Fogg on viipyvä Hongkongissa
kahdeksan päivää! Vangitsemiskäsky tulee siinä ajassa kyllä perille.
Viimeinkin näytti onni alkavan hymyillä lain edustajalle.
Mutta kuvailkaapa hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli Phileas Foggin
virkkavan tyynesti:
-- Onhan luullakseni muitakin laivoja Hongkongin satamassa kuin
"Carnatic".
Mr. Fogg tarjosi käsivartensa Mrs. Audalle ja käänsi askeleensa
satamaan, tiedustellaksensa muita laivoja.
Fiks seurasi kovin rauhatonna. Olisi luullut hänen olevan kiinnisidotun
Mr. Foggiin.
Mutta onni näkyi tosiaankin hyljänneen tuon gentlemannin, jota se tähän
saakka oli suosinut. Phileas Fogg käveli kokonaista kolme tuntia
satamassa ristiin rastiin, lujasti päätettyään vuokrata, jos ei muu
auttaisi, vartavasten laivan Jokohamaan. Mutta hän näki ainoastaan
laivoja, jotka joko ottivat tai purkivat lastia ja jotka siis eivät
olleet valmiita lähtemään. Fiks rupesi jälleen toivomaan.
Mr. Fogg ei kumminkaan ollut millänsäkään, vaan kyseli kyselemistään ja
olisi tätä tehden mennyt vaikka hamaan Makaoon asti. Mutta äkkiä astui
muuan merimies hänen luokseen.
-- Tahdotteko venettä, armollinen herra? -- kysyi merimies lakki
kourassa.
-- Onko teillä venettä, joka olisi valmis lähtemään? -- kysyi herra
Fogg.
-- On kyllä, armollinen herra, luotsikutteri n:o 43, paras koko
joukosta.
-- Kulkeeko hyvin?
-- 8 tai 9 peninkulmaa tunnissa. Tahdotteko nähdä sitä?
-- Tahdon.
-- Vene on kyllä oleva mieliinne, sen takaan. Suvaitsette kai tehdä
pienen huvimatkan merellä?
-- Pitkän matkan.
-- Minne asti?
-- Tahdotteko viedä minut Jokohamaan?
Merimies, suu auki ja silmät selällään, katsoi häneen.
-- Leikkiähän laskette, armollinen herra? -- sanoi hän.
-- En laske leikkiä. Minä myöhästyin "Carnatic'ilta" ja minun täytyy
olla Jokohamassa viimeistään tämän kuun 14 p:nä ennättääkseni
höyrylaivaan, joka lähtee San Fransiskoon.
-- Ikävä juttu, -- sanoi luotsi, -- mutta mahdotonta.
-- Minä tarjoan teille sataa puntaa päivältä ja palkinnoksi kaksisataa
puntaa, jos päästään määrättynä aikana perille.
-- Ihanko totta? -- kysäisi luotsi.
-- Ihan, -- vastasi Mr. Fogg.
Luotsi astui muutamia askelia. Hän katseli merta; hänessä näkyi
selvästi taistelevan toisella puolen halu saada omakseen suunnaton
rahasumma ja toisella puolen pelko niin pitkälle matkalle lähteä. Fiks
oli hirveässä tuskassa.
Sillä välin oli Mr. Fogg kääntynyt Mrs. Audan puoleen.
-- Ettehän pelkää, madame? -- kysyi hän.
-- Teidän seurassanne en, Mr. Fogg, -- vastasi toinen.
Luotsi astui jälleen gentlemannin eteen käännellen ja väännellen
hattuaan käsissänsä.
-- No, luotsi? -- kysyi herra Fogg.
-- Niin, armollinen herra, -- vastasi luotsi, -- en saata panna
väkeäni, itseäni enkä teitäkään alttiiksi vaaroille niin pitkällä
matkalla tähän vuodenaikaan pienessä aluksessa, joka vetää tuskin
kahtakaankymmentä tonnia. Sitäpaitsi emme kumminkaan ennättäisi oikeaan
aikaan, sillä Hongkongista Jokohamaan on 1,650 peninkulmaa.
-- Ei ole kuin 1,600, -- huomautti herra Fogg.
-- Ykskaikki.
Fiks tunsi helpotusta.
-- Mutta, -- lisäsi luotsi, -- kenties menisi asia lukkoon toisella
tavalla.
Fiks oli tukehtua.
-- Millä tavalla? -- kysyi Phileas Fogg.
-- Nagasakiin, joka on Japanin eteläpäässä, on Hongkongista 1,100
peninkulmaa, mutta Shangaihin ei ole kuin 800. Viimeksimainitulla
matkalla sopii pysytellä lähellä Kiinan rannikkoa, ja siitä on iso etu,
sitä isompi, koska merenvirta siinä käy pohjoiseen.
-- Kuulkaa, luotsi, -- sanoi Phileas Fogg, -- Jokohamassa minun täytyy
laivalle ennättää eikä Shanghaissa eikä Nagasakissa.
-- Mitä se tekee? -- vastasi luotsi. -- Postilaiva San Fransiskoon ei
lähde Jokohamasta; se vain poikkeaa Jokohamaan ja Nagasakiin, mutta
Shanghaista se oikeastaan lähtee.
-- Tiedättekö sen varmaan?
-- Ihan varmaan.
-- Ja milloin se lähtee Shanghaista?
-- Tämän kuun 11 p:nä kello 7 illalla. Meillä on siis vielä neljä
päivää, s.o. 96 tuntia, ja kulkien keskimäärin 8 peninkulmaa tunnissa,
jos nimittäin tuuli on myötäinen ja meri rauhallinen, ennätämme kyllä
hyvissä ajoin perille.
-- Milloin voisitte lähteä?
-- Tunnin kuluttua. Täytyy ensin ostaa ruokavaroja ja panna kaikki
kuntoon.
-- Päätetty siis. Tekö laivuri olette?
-- Niin olen, John Bunsby, "Tankadere'n" laivuri.
-- Tahdotteko käsirahaa?
-- Jos suvaitsisitte, niin...
-- Kas tässä 200 puntaa etukäteen. Monsieur, -- lisäsi Phileas Fogg
kääntyen Fiksiin, -- jos tahdotte käyttää tilaisuutta...
-- Olin juuri nöyrimmästi pyytää teiltä sitä, monsieur, -- sanoi Fiks
päättävästi.
-- Hyvä! Puolen tunnin kuluttua olemme laivalla.
-- Mutta kuinka käy Passepartout paran? -- kysäisi Mrs. Auda kovin
levotonna hänestä.
-- Teen hänen edukseen minkä voin, -- vastasi Phileas Fogg.
Sillä välin kuin Fiks hermostuneena, kuumeisena, kiihkoisana astui
luotsin alukseen, menivät toiset kaksi Hongkongin poliisivirastoon,
jossa Phileas Fogg ilmoitti Passepartout'in tuntomerkit ja talletti
sinne rahasumman matkarahoiksi Passepartout'ille kotimaahan. Samoin
teki hän Ranskan konsulivirastossa. Senjälkeen vei palankiini heidät
hotelliin, josta matkakapineet otettiin, ja vihdoin jouduttiin takaisin
satamaan.
Kello löi 3. Luotsialus n:o 43 oli valmiina lähtöön laivaväki oli
paikoillansa, ruokavarat oli ostettu.
"Tankadere" oli vähäinen, erittäin sievä kutteri, 20 tonnin vetoinen,
somasti ja sievästi laitettu; se näytti kilpajahdilta. Kiiltävät
vasket, galvanoidut raudat, kansi valkoinen kuin norsunluu -- kaikki
osoitti, että laivuri John Bunsby oli siisteyttä rakastava mies.
Molemmat mastot olivat hiukan takanojassa, purjeita oli kaikenlaisia,
niin että kyllä oli toivoa matkan edistymisestä kelpo tuulella.
"Tankadere" olikin jo monta kertaa voittanut palkintoja
kilpapurjehduksissa.
Laivaväkeä oli, paitsi laivuria John Bunsbytä, neljä miestä. Nämä
olivat uljaita, kokeneita merimiehiä, uskalsivat kovassakin ilmassa
ulapalle ja tunsivat tyyten tarkoin nämä purjehdusväylät. John Bunsby,
noin viidenviidettä vuoden ikäinen, oli lujavartaloinen mies, iho
ruskeaksi ahavoitunut, katse vilkas, kasvojenpiirteet tarmokkaat. John
Bunsby olisi herättänyt luottamusta jo ensi silmäyksellä kenessä
hyvänsä.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda astuivat alukseen. Fiks oli jo siellä. Perällä
oli vähäinen, neliskulmainen kajuutta, sisustettu sohvilla joka
seinällä. Keskellä lattiata oli pöytä ja pöydällä heiluva lamppu.
Kaikki oli vähäistä, mutta somaa.
-- Mieleni on paha, etten saata tarjota teille tämän parempaa, -- sanoi
Mr. Fogg Fiksille, joka kumarsi ääneti.
Salapoliisista tuntui hieman nöyryyttävältä käyttää tällä lailla
hyödykseen herra Foggin kohteliaisuutta.
-- Erittäin kohtelias konna, -- ajatteli Fiks, -- mutta konna
sittenkin.
Kello 3 ja 10 min. nostettiin purjeet. Englannin lippu liehui maston
nenässä. Matkustajat olivat laivan kannella. Mr. Fogg ja Mrs. Auda
loivat vielä viimeisen silmäyksen rannalle, katsellen, eikö
Passepartout'ia näkyisi, mutta turhaan.
Fiks ei ollut oikein levollinen. Mitäs, jos Passepartout, jota hän oli
niin pahasti kohdellut, sattumalta tulisi rannalle? Siinä syntyisi
selityksiä, varsin vähän edullisia salapoliisille. Mutta ranskalaista
ei näkynyt; hän oli epäilemättä edelleen horroksissa oopiumista.
John Bunsby nostatti ankkurin, "Tankadere'n" purjeet paisuivat, ja pian
se kiiti ulos Hongkongin satamasta keikkuen aalloilla.