Setelitukku laihtuu jälleen.
Juna oli pysähtynyt laiturin ääreen. Passepartout astui ensimmäisenä
ulos vaunusta. Häntä seurasi herra Fogg, auttaen nuorta rouvaa. Phileas
Fogg oli päättänyt mennä suoraan höyrylaivalle, jonka oli määrä lähteä
Hongkongiin, toimittaakseen siellä mahdollisimman mukavan kajuutan Mrs.
Audalle, jota hän ei tahtonut hetkeksikään jättää yksikseen, niin kauan
kuin vielä oltiin tässä maassa, jossa niin monet vaarat häntä
uhkasivat.
Mutta juuri kun Mr. Fogg oli tullut ulos asemahuoneesta, astui hänen
luokseen poliisimies.
-- Mr. Phileas Fogg, niinkö? -- kysyi hän.
-- Niin.
-- Ja tuo mies on palvelijanne? -- jatkoi poliisi osoittaen
Passepartout'ia.
-- On.
-- Seuratkaa, minua kumpikin.
Mr. Fogg ei osoittanut hämmästystään vähimmälläkään liikunnolla.
Poliisimies oli lain edustaja, ja lakia englantilainen pitää pyhänä.
Passepartout, ranskalainen kun oli, yritti ruveta keskustelemaan, mutta
poliisi laski kätensä hänen olalleen, ja Phileas Foggkin viittasi häntä
tottelemaan.
-- Saako tämä nuori rouva tulla mukaan? -- kysyi Mr. Fogg.
-- Saa, -- vastasi poliisimies.
Poliisimies saattoi Mr. Foggin, Mrs. Audan ja Passepartout'in palkigari
nimisten nelipyöräisten vaunujen luo, joiden eteen oli valjastettu
kaksi hevosta. Kaikki nousivat vaunuihin, ja niin ajettiin parikymmentä
minuuttia, jolla välin ei kukaan virkkanut mitään.
Ensin ajettiin "Black City'n" (Mustan kaupungin) läpi, jonka kapeilla
kaduilla ja viheliäisten asuntojen ympärillä vilisi kaikennäköistä
ryysyistä ja likaista väkeä; sitten kuljettiin eurooppalaisen
kaupunginosan kautta, joka näytti hauskemmalta kivikartanoineen
kookospalmujen suojassa. Vaikka vielä oli hyvin aikaista, näkyi
kumminkin komeita herroja ajelevan upeissa vaunuissa.
Palkigari pysähtyi erään talon eteen, joka näytti yksinkertaiselta;
nähtävästi se ei ollut mikään asuinkartano. Sittenkuin vaunuista oli
noustu, vei poliisimies vankinsa -- sillä semmoisiahan he olivat --
erääseen huoneeseen, jonka akkunat olivat varustetut rautaristikolla.
-- Kello puoli yhdeksän kutsutaan teidät tuomari Obadian eteen, --
virkkoi hän ja meni pois lukiten oven perässään.
-- Nyt on piru merrassa, -- sanoi Passepartout istahtaen tuolille, --
nyt olemme vankeudessa.
Mrs. Auda kääntyi heti herra Foggin puoleen ja sanoi liikutuksella,
jota hän turhaan koetti salata:
-- Hyvä herra, jättäkää minut oman onneni nojaan! Minun tähteni teitä
ahdistetaan siitä syystä, että olette pelastaneet minut!
Phileas Fogg vastasi vain, että se on mahdotonta. "Sutty"-asianko
tähden ahdistettaisiin? Mitä joutavia? Kukapa uskaltaisi astua esiin
kantajana? Tässä oli joku erehdys tapahtunut. Mr. Fogg lisäsi, ettei
hän missään tapauksessa jätä nuorta rouvaa, vaan saattaa hänet hamaan
Hongkongiin.
-- Mutta höyrylaivahan lähtee puolenpäivän aikana! -- sanoi
Passepartout.
-- Ennen puoltapäivää olemme höyrylaivalla, -- virkkoi tyyni
gentlemanni.
Tämä lausuttiin niin vakavasti, että Passepartout'kin sanoi itsekseen:
-- No peijakas! Sehän on tietty se. Ennen puoltapäivää ollaan laivalla!
Mutta ihan varma hän ei kumminkaan tuntenut olevansa.
Kello puoli yhdeksän avattiin ovi. Poliisimies tuli sisään ja saattoi
vangit viereiseen saliin. Se oli tuomarin tutkintosali, jonne oli
kuulijain paikalle kokoontunut suuri joukko eurooppalaisia sekä
maanasukkaita.
Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout kävivät istumaan penkille
vastapäätä pöytää, jonka ääressä tuomarilla ja notaarilla oli sijansa.
Tuomari, herra Obadia, tuli pian sisään, perässään notaari. Hän oli
kookas mies, lihava ja pullea. Hän otti seinältä naulasta peruukin ja
pani sen päähänsä.
-- Ensimmäinen juttu esiin! -- virkkoi hän.
Mutta pian hän nosti kätensä päätään kohti.
-- Mitä ihmeitä? Eihän tämä olekaan minun peruukkini! -- huudahti hän.
-- Minunpa se näkyy olevankin, herra Obadia, -- vastasi notaari.
-- Hyvä herra Oysterpuf! Kuinka te saatatte luulla, että tuomari voisi
julistaa oikeata tuomiota notaarin peruukki päässä!
Herrat vaihtoivat peruukkeja. Tällä välin oli Passepartout tuskin
malttanut pysyä alallaan; viisari salin suuressa kellossa kulki hänen
mielestään hirmuisen nopeasti.
-- Ensimmäinen juttu! -- äänsi tuomari.
-- Phileas Fogg! -- kysyi notaari.
-- Tässä olen, -- vastasi herra Fogg.
-- Passepartout!
-- Täss' ollaan, -- vastasi Passepartout.
-- Hyvä! -- virkkoi tuomari. -- Syytetyt! Kahtena päivänä on teitä
haeskeltu jok'ainoalta Bombaysta tulevalta junalta.
-- Mistä meitä syytetään? -- kysyi Passepartout maltitonna.
-- Sen saatte kohta kuulla, -- vastasi tuomari.
-- Herra tuomari, -- sanoi herra Fogg, -- minä olen Englannin
kansalainen ja minulla on oikeus...
-- Eikö ole oltu kohteliaita teille? -- kysyi Mr. Obadia.
-- Sitä en saata valittaa.
-- Hyvä! Kantajat sisään!
Tuomarin käskystä avattiin ovi, ja vartia saattoi sisään kolme
hindulaista pappia.
-- Johan minä sen arvasin! -- jupisi Passepartout itsekseen, -- samat
roistot, jotka tahtoivat roviolla korventaa nuoren rouvan!
Papit asettuivat tuomarin eteen, ja notaari luki kovalla äänellä
kanteen, jossa Phileas Foggia ja hänen palvelijaansa syytetään
bramalaisen uskonnon pyhittämän paikan saastuttamisesta.
-- Kuulitteko? -- kysyi tuomari Phileas Foggilta.
-- Kuulin, -- vastasi Mr. Fogg katsahtaen kelloonsa, -- ja tunnustan.
-- Vai niin, te tunnustatte.
-- Niin kyllä ja odotan, että nämä kolme pappia vuorostansa
tunnustavat, mikä aikomus heillä oli Pilajin pagodissa.
Papit katsahtivat toisiinsa. He eivät näyttäneet ymmärtäneen syytetyn
sanoja.
-- Juuri niin! -- kiljaisi Passepartout kiivaasti, -- juuri Pilajin
pagodissa, jossa he olivat tulella korventaa elävän ihmisen.
Papit jälleen ihmettelemään ja tuomari Obadia kovasti kummastelemaan.
-- Mitä korventaa? -- kysäisi hän. -- Keskelläkö Bombayn kaupunkia?
-- Bombayn! Kuinka! -- huudahti Passepartout.
-- Niin juuri. Tässä ei ole puhetta Pilajin pagodista, vaan pagodista
Malebarin mäellä Bombayssa.
-- Ja tässä on todistus, tässä ovat temppelin saastuttajan kengät, --
lisäsi notaari, asettaen kengät pöydälle.
-- Voi kenkiäni! -- Semmoinen huuto pääsi ehdottomastikin
Passepartout'ilta.
Tämä seikka osoitti isännälle ja palvelijalle asian oikean laidan. He
olivat unohtaneet koko pagodi-asian Malebarin mäellä Bombayssa. Siitä
juuri oli heidät nyt vedetty oikeuteen Kalkuttassa.
Poliisimies Fiks oli, niinkuin lukija muistaa, kuullut Bombayssa
Passepartout'in kertovan isännälleen, mitä hänelle oli tapahtunut
Malebarin mäellä, ja tämän seikan oli Fiks osannut käyttää hyödykseen.
Hän oli jättänyt matkansa seuraavaksi päiväksi ja yllyttänyt
Malebar-pagodin pappeja ajamaan pahantekijää takaa. Olipa Fiks luvannut
heille melkoisen vahingonpalkkionkin, sillä hän tiesi Englannin
hallituksen kovasti rankaisevan semmoisia rikoksia. Sitenpä olivat
papit lähteneet pahantekijän perään seuraavassa junassa. Mutta kun
nuoren lesken pelastamiseen oli kulunut joltinenkin aika, niin oli
Fiks pappien kanssa ennättänyt Kalkuttaan ennen Foggia ja hänen
palvelijaansa. Sähkösanomalla olivat he ilmoittaneet asian jo ennakolta
tuomarille ja käskeneet ottaa kiinni Foggin ja Passepartout'in heti
rautatien asemahuoneella. Mutta kovastipa Fiks ällistyi -- senhän
jokainen arvaa -- kuultuansa, ettei Phileas Fogg vielä ollut tullutkaan
Kalkuttaan. Hän rupesi arvelemaan varkaan pysähtyneen välillä,
mennäksensä pohjoisiin maakuntiin. Neljäkolmatta tuntia oli Fiks
tuskallisessa levottomuudessa väijynyt rautatien asemahuoneella
saalistansa. Ja voi, kuinka hän ihastui tänä aamuna, nähdessään hänen
astuvan ulos vaunusta, tosin erään nuoren naisen kanssa, jonka
ilmaumista hän ei millään muotoa osannut arvata! Heti lähetti Fiks
poliisimiehen ottamaan hänet kiinni, ja näinpä nyt Mr. Fogg,
Passepartout sekä Bundelkundin rajahin nuori leski olivat joutuneet
tuomari Obadian eteen.
Jos Passepartout olisi asialtansa malttanut, niin hän olisi eräässä
nurkassa kuulijain joukossa huomannut salapoliisin, joka kuunteli jutun
kulkua mitä suurimmalla hartaudella, niinkuin luonnollista olikin,
sillä Kalkuttassakaan hän ei vielä ollut saanut vangitsemiskäskyä
Lontoosta.
Tuomari Obadia oli ottanut Passepartout'in tunnustuksen pöytäkirjaan.
Voi kuinka kernaasti Passepartout olisi ottanut sanansa takaisin, jos
suinkin olisi laatuun käynyt!
-- Syytös on siis tunnustettu? -- kysyi tuomari.
-- On, -- vastasi Fogg kylmästi.
-- Koska, -- jatkoi tuomari, -- Englannin laki suojelee kaikkia
indialaisen väestön uskontoja, koska rikoksen on tunnustanut herra
Passepartout, joka, niinkuin todistettu on, jaloillansa on saastuttanut
pyhää lattiata pagodissa Malebarin mäellä Bombayssa lokakuun 20 p:nä,
niin katsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita yllämainitun Passepartout'in
15 päivän vankeuteen ja sitäpaitsi vetämään sakkoa 300 puntaa.
-- Kolmesataa puntaa! -- kiljaisi Passepartout, välittämättä muusta
kuin sakosta.
-- Vait! -- ärjäisi vartia äänellä, joka oli ankara kuin pasuuna.
-- Ja koska, -- jatkoi vaan tuomari Obadia, -- ja koska täydellisesti
ei ole voitu selville saada, että salavehkeitä olisi ollut olemassa
isännän ja palvelijan välillä, mutta ensinmainittu kumminkin on
velvollinen vastaamaan palvelijastansa, joka hänen leivässään on, niin
katsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita Phileas Foggin 8 päivän vankeuteen
ja vetämään sakkoa 150 puntaa. -- Julistettu. -- Notaari, huutakaa
seuraava juttu esiin!
Fiks oli oikein mielissänsä: Phileas Foggin täytyy jäädä kahdeksaksi
päiväksi Kalkuttaan, -- enempää ei ole tarvis; kyllä vangitsemiskäsky
siksi joutuu tänne.
Passepartout oli vimmoissaan. Moinen tuomio saattaa isännän ihan
perikatoon. Kaksikymmentä tuhatta puntaa on menetetty, ja ainoastaan
siitä syystä, että hän, senkin pässi, oli mennyt tuohon kirottuun
pagodiin!
Phileas Fogg, tyynenä, ikäänkuin tuomio ei olisi häntä koskenutkaan, ei
edes ollut räväyttänyt silmäänsäkään. Mutta juuri kun notaari yritti
esiinhuutaa seuraavata juttua, nousi hän ylös.
-- Minä annan takauksen, -- sanoi hän.
-- Siihen on teillä oikeus, -- vastasi tuomari.
Fiks tunsi selkäänsä karmivan, mutta pian hän sai varmuutensa takaisin,
kun kuuli tuomarin lausuvan:
-- Sen johdosta, että Phileas Fogg ja hänen palvelijansa ovat
ulkomaalaisia, katsoo Oikeus kohtuulliseksi määrätä kumpaisenkin
takaussumman tuhanneksi punnaksi.
Kaksituhatta puntaa tuli siis Mr. Foggin maksaa, jos ei tahtoisi tyytyä
ensin julistettuun tuomioon.
-- Minä maksan, -- sanoi hän.
Ja laukusta, joka oli Passepartout'in huostassa, otti hän setelitukun
ja asetti sen notaarin eteen.
-- Tämä summa, -- sanoi tuomari, -- suoritetaan teille takaisin, kun
olette kärsineet vankeusrangaistuksenne. Siihen saakka olette vapaa
tätä talletettua takaussummaa vastaan.
-- Mennään, -- sanoi Phileas Fogg palvelijalleen.
-- Mutta antakoot edes kenkäni takaisin! -- huudahti Passepartout vihan
vimmassa.
Kengät hän saikin.
-- Kas nämä ne kengät vasta on, -- jupisi hän. -- Toista tuhatta puntaa
maksaa kumpikin tallukka, puhumattakaan siitä, että ne puristavat
varpaita niin vietävästi.
Passepartout oli oikein murheissansa astuessaan ulos Mr. Foggin kanssa,
joka oli tarjonnut käsivartensa Auda rouvalle. Fiks toivoi vielä ettei
hänen luulemansa varas millään muotoa jätä näitä kahtatuhatta puntaa,
vaan kyllä menee kahdeksan päivän vankeuteen. Senvuoksi hän päätti
seurata Foggia.
Mr. Fogg vuokrasi vaunut. Mrs. Auda, Passepartout ja hän kävivät niihin
istumaan. Fiks juoksi perässä, ja vähän ajan kuluttua pysähtyivät
vaunut sataman rantaan.
Ulkona reitillä oli ankkurissa höyrylaiva "Rangoon", lähtölippu
etumaston nenässä. Kello löi 11. Mr. Foggilla oli vielä tunti jäljellä.
Fiks näki hänen astuvan vaunuista ja laskeutuvan nuoren naisen ja
palvelijansa kanssa veneeseen. Salapoliisi polkaisi jalkaansa
harmissaan.
-- Tuo heittiö! -- jupisi hän. -- Hän lähtee! Kaksituhatta puntaa
viskattu kuin veteen! Niin tuhlaa kuin varas! Haa, mutta minä seuraan
häntä vaikka maailman ääriin, jos siksi tulee. Mutta tuolla lailla
tuhlatessaan hän pian menettää koko varastamansa summan!
Poliisimies oli oikeassa. Lontoosta lähdettyään oli Fogg
matkakulunkeihin, palkintoihin, norsun ostoon, takauksiin ja sakkoihin
maksanut jo kuudetta tuhatta puntaa, niin että prosenttipalkinto
takaisin saatavasta summasta suli päivä päivältä yhä pienemmäksi.