Phileas Fogg kulkee ihanan Gangeen laakson kautta katsahtamattakaan
siihen.
Pelastus oli onnistunut. Tunnin aikaa vielä jälkeenpäin nauratti
Passepartout'ia tämä vikkelä menestys. Sir Francis Cromarty oli
puristanut tuon uljaan pojan kättä. Herra Fogg oli sanonut
hänelle: <i>well!</i> (hyvin!) -- ja tuo sana hänen suussansa merkitsi
erinomaisen korkeata hyväksymistä. Tähän oli Passepartout vastannut,
että kunnia koko tästä asiasta tulee hänen isännällensä. Hänelle,
Passepartout'ille, se oli muka ollut vain "tuommoinen hassu
päähänpisto", ja oikein sydämen pohjasta hän nauroi ajatellessaan, että
hän, Passepartout, entinen nuoralla-tanssija, entinen palokunnan
kersantti, oli ollut viehättävän naisen miehenä, balsamoituna
indialaisena ruhtinaana!
Nuori indiatar ei vieläkään tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Villavaippoihin kiedottuna hän makasi toisessa istuinkorissa.
Norsu, tarkan oppaan ohjaamana, kulki kovaa vauhtia vielä pimeän metsän
kautta. Tunnin kuluttua siitä kuin oli Pilajin pagodilta lähdetty,
saavuttiin suunnattoman suurelle lakealle. Kello 7 pysähdyttiin
lepäämään. Ruhtinatar makasi yhä vielä horroksissaan. Opas antoi
hänelle vähän vettä, johon oli sekoitettu pari pisaraa konjakkia, mutta
oopiumin vaikutus kesti yhä vieläkin jonkun aikaa.
Sir Francis Cromarty, joka tiesi, mitä hampunsavu vaikuttaa, ei ollut
ensinkään levoton hänen tähtensä.
Mutta vaikkei hän ollut rauhaton nuoren ruhtinattaren toipumisesta,
niin ajatus hänen tulevaisuudestaan ei sallinut hänen olla levollisena.
Hän sanoi suoraan Phileas Foggille, että jos ruhtinatar jää Indiaan,
niin hän jälleen joutuu pyöveliensä käsiin. Näitä pirun riivaamia
olentoja oli kaikkialla Indiassa, ja kaiketikin he, olkoon poliisi
kuinka valpas tahansa, saavat uhrinsa jälleen valtoihinsa, jollei
Madrasissa, niin Bombayssa, ellei siellä, niin Kalkuttassa. Sir Francis
kertoi, asiata todistaakseen, samanlaisen seikan, joka oli tapahtunut
joku aika sitten. Hänen mielestänsä tuo nuori nainen ei ollut turvassa
ennenkuin ulkopuolella Indian nientä.
Phileas Fogg sanoi panevansa nämä tiedot visusti muistiinsa.
Kello 10 ilmoitti opas, että nyt oli tultu Allahabadin pysäyspaikalle.
Sieltä alkoi jälleen rautatie, jota myöten vuorokaudessa pääsee
Allahabadista Kalkuttaan.
Phileas Fogg ennättää siis oikeaan aikaan höyrylaivalle, joka
seuraavana päivänä, lokakuun 25:ntenä, kello 12 päivällä oli lähtevä
Hongkongiin.
Ruhtinatar nostettiin erityiseen huoneeseen pysäyspaikalla.
Passepartout lähetettiin ostamaan tarpeellisia kapineita, niinkuin
vaatteita, saaleja y.m., mitä vain löytäisi. Rahoja hän ei saa säästää,
niin sanoi isäntä.
Passepartout läksi heti ulos ja juoksi katuja pitkin ylös ja alas.
Allahabad, s.o. Jumalan kaupunki, on pyhimpinä pidettyjä paikkoja
Indiassa, se kun on rakennettu kahden pyhän virran, Gangeen ja
Dshumnan, yhdyntäpaikalle. Näiden virtain varsille tekevät hurskaat
ihmiset toivioretkiä kaikilta haaroin niemimaata. Muutoin kertoo taru
Gangeen lähteen olevan taivaassa, josta Brama on sen armossansa pannut
juoksemaan maahan.
Ostoksia tehdessään oli Passepartout ennättänyt katsella kaupunkia,
joka ennen oli suojattu komealla, nyt valtion vankilaksi muutetulla
linnoituksella. Nykyään ei siinä enää harjoiteta kauppaa eikä mitään
teollisuutta, vaikka se ennen muinoin oli ollut kuuluisa kauppa- ja
tehdaskaupunki. Passepartout, joka turhaan oli hakenut muotimakasiinia,
ikäänkuin olisi luullut kävelevänsä Lontoossa Regent-Streetillä
muutaman askeleen päässä Farmer & C:sta, ei saanut haluamiansa
kapineita -- skotlanninkankaista leninkiä, suurta vaippaa ja komeata
saukonnahkaista kappaa -- muualta kuin eräältä hävyttömältä
juutalaiselta, jolle hänen täytyi maksaa 75 puntaa siitä. Kaupat
tehtyänsä hän kumminkin palasi riemuissaan pysäyspaikalle.
Mrs.[7] Auda oli ruvennut toipumaan. Pilajin pappien aikaansaama
huumaus haihtui haihtumistaan, ja hänen kauniisiin silmiinsä palasi
jälleen koko ihanuudessaan hindulainen sulous.
Kuningas ja runoniekka Usaf Uddaul ylistelee Ahmehnagaran kuningattaren
suloja tällä tavalla:
"Hänen loistavat hiuksensa, kahtia jaetut, verhoavat hänen hentojen,
valkoisten, terveydestä loistavain poskiensa soinnukkaita piirteitä.
Hänen kiiltomustat kulmansa kaareilevat kuni Kaman, rakkauden jumalan,
jousen kaari, ja hänen pitkäin silkkisten silmäripsiensä alla, suurten
kirkkaitten silmäin mustasta teräksestä heijastuu, kuni Himalaijan
pyhistä järvistä, taivaallinen, puhdas valo. Siroina, tasaisina,
lumivalkoisina kiiltävät hänen hampaansa hymyhuulten välissä kuni
kastepisarat granaattikukan puoleksi puhjenneessa terässä. Hänen
pienoiset, soreat korvansa, piirteiltään säännölliset, hänen punertavat
kätösensä, hänen pienet, somat jalkansa, hennot kuni lootos-kukan
umppu, kimaltelevat ihanimmista Ceylonin helmistä, komeimmista
Golkondan timanteista. Hänen solakka, yhden käden täyttämä vyötäisensä
enentää kauneutta hänen pyöreäin lanteittensa muodosteessa ja koko
hänen vartalonsa täyteläisyydessä, jossa kukoistava nuoruus näyttää
runsaimmat aarteensa, ja hänen silkkisen vaippansa poimut kertovat,
että hänet on hopeaan veistänyt Vicvacarma'n, iankaikkisen
kuvanveistäjän, jumalainen käsi."
Tämä runollinen kuvaus olkoon nyt sillänsä, mutta varmaa on, että Mrs.
Auda, Bundelkundin rajahin leski, oli "viehättävä" nainen sanan
täydessä merkityksessä. Hän puhui englanninkieltä varsin sujuvasti,
eikä opas ollut yhtään laskenut liikoja sanoessaan nuoren parsilaisen
aivan muuttuneen kasvatuksen vaikutuksesta.
Juna oli valmiina lähtemään Allahabadista. Parsilainen oli myös tullut
sinne. Mr. Fogg maksoi sovitun palkan eikä penniäkään enempää. Tämä
hiukan ihmetytti Passepartout'ia, joka kyllä tiesi, kuinka paljon tuo
luotettava opas oli tehnyt hänelle hyötyä. Olihan parsilainen henkensä
uhalla ottanut osaa Pilaji-juttuun, ja jos hindut myöhemmin saavat
hänet kiinni, niin hän tuskin voi välttää heidän kostoansa.
Vielä oli jäljellä kysymys Kiunista. Mitä kummaa sillä tekisi, tuolla
kalliilla norsulla?
Mutta Phileas Fogg oli jo ratkaissut tuon kysymyksen.
-- Kuules, parsilainen, -- sanoi hän oppaalle, -- sinä olet tehtäväsi
hyvin toimittanut. Olen maksanut palkan työstäsi, mutta en
uskollisuudestasi. Saat norsun omaksesi, jos tahdot.
Oppaan kasvot loistivat.
-- Sehän on koko omaisuus, jonka teidän arvoisuutenne minulle
lahjoittaa! -- huudahti hän.
-- Ota vaan, parsilainen, -- vastasi Mr. Phileas Fogg, -- velkaa
sinulle sittenkin jään.
-- Se kelpaa se! -- huusi Passepartout. -- Ota pois, ystävä! Kiuni on
kelpo ja uljas eläin.
Passepartout meni eläimen luo ja antoi sille sokeria lausuellen:
-- Se, Kiuni, se, se!
Norsu osoitti mieltymystään muutamalla omituisella mörinällä, sieppasi
sitten kärsällään Passepartout'ia vyötäisistä ja kohotti hänet päänsä
kohdalle. Passepartout ei pelännyt ollenkaan, vaan silitteli ja hyväili
elukkaa, ja Kiuni laski hänet hiljalleen jälleen maahan. Ja hyväksi
lopuksi läväytti kunnioitettava Kiuni häntä kärsällään, johon
vastaukseksi kunnioitettava ranskalainen läväytti häntä kädellään.
Tuokion kuluttua istuivat Phileas Fogg, sir Francis Cromarty ja
Passepartout mukavassa rautatievaunussa, jossa paras sija oli suotu
Mrs. Audalle. Juna kiiti nyt tulista vauhtia Benaresin kaupunkia kohti.
Sinne oli korkeintaan 80 peninkulmaa, ja he saapuivat sinne kahden
tunnin kuluttua.
Matkalla toipui nuori rouva täydellisesti; hangin unettavat höyryt
olivat kokonaan haihtuneet.
Kuinka kovin hän hämmästyi nähdessään olevansa rautatievaunussa,
puettuna eurooppalaiseen pukuun ja matkustajien seurassa, joita hän ei
tuntenut!
Matkatoverit osoittivat hänelle ensin mitä hellintä huolenpitoa ja
virkistivät häntä muutamalla pisaralla likööriä. Sen jälkeen kenraali
kertoi koko tapauksen ja huomautti, kuinka Phileas Fogg oli ollut
vähällä uhrata henkensä hänen pelastuksekseen, ja selitti sitten, miten
pelastus oli tapahtunut ja kuinka suuri osa Passepartout'illa oli siinä
työssä ollut.
Mr. Fogg ei sanonut tuohon yhtään mitään. Passepartout kainosteli ja
saneli sanelemistaan, että "mitäs turhia, eihän se..."
Mrs. Auda kiitti pelastajiansa sydämellisesti, enemmän kyynelillä kuin
sanoilla. Hänen kauniit silmänsä ilmoittivat hänen sydämellisen
kiitollisuutensa vielä selvemmin kuin huulet. Kun hänen mieleensä
sitten jälleen johtui tuo hirveä uhrausjuhla, tuo Indian maa, jossa
niin monet vaarat häntä odottivat, silloin kävi kylmä vavistus koko
hänen ruumiinsa kautta.
Phileas Fogg ymmärsi Mrs. Audan ajatukset ja rauhoittaaksensa häntä
tarjoutui, muutamalla kylmällä sanalla kuitenkin, viemään hänet
Hongkongiin, jonne hän jäisi siksi kuin asia on unohdettu.
Kiitollisena otti nuori rouva tarjouksen vastaan. Hongkongissa
sattuukin hänellä olemaan sukulainen, parsilainen hänkin ja etevimpiä
kauppiaita sanotussa kaupungissa, joka on kaikin puolin englantilainen,
vaikka onkin Kiinan rannalla.
Kello puoli yksi pysähtyi juna Benaresissa. Bramiinilaiset tarut
kertovat tämän kaupungin olevan samalla paikalla kuin muinoin Kaasin
kaupunki, joka ennen vanhaan oli heilunut ilmassa kuin Muhammedin
hauta. Mutta nyt meidän reaalisena aikanamme sijaitsi Benares eli
Indian Ateena, kuten orientalistit sitä nimittävät, varsin
yksinkertaisesti maassa, ja Passepartout näki vilaukselta sen
kivikartanot ja oksista punotut mökit, jotka näyttivät varsin
viheliäisiltä.
Tänne oli sir Francis Cromarty jääpä. Hänen sotajoukkonsa oli
majoitettuna muutamain peninkulmain päähän kaupungista pohjoiseen.
Kenraali sanoi senvuoksi jäähyväiset Phileas Foggille toivottaen
hänelle hyvin paljon onnea ja sanoen suovansa, että tämä uudelleen
tekisi tällaisen matkan vähemmin omituisella, mutta sitä edullisemmalla
tavalla. Mr. Fogg ojensi sanaakaan sanomatta kätensä. Mrs. Auda lausui
hänelle sen sijaan sydämelliset jäähyväiset. Hän ei sanonut koskaan
unohtavansa kiitollisuuden velkaansa sir Francis Cromartylle.
Passepartout'ia kenraali kunnioitti ystävällisellä kädenpuristuksella.
Liikutettuna Passepartout kysäisi, missä ja milloin hän saisi uhrautua
kenraalin edestä.
Niin erottiin.
Benaresin kaupungista alkaen kulkee rautatie osittain Gangeen laakson
kautta. Vaunun akkunasta näki kirkkaalla ilmalla ohitse kiitävän
Beharin maakunnan viheriällä verhottuja vuoria, ohra- ja maissipeltoja,
jokia ja järviä, joissa veheriät alligaattorit mellastivat, somia kyliä
ja vihantia metsiä. Muutamia norsuja ja isokyttyräisiä zebu-härkiä
näkyi uiskentelevan virran vedessä, ja huolimatta myöhäisestä
vuodenajasta ja jotenkin jo viileästä ilmasta oli siinä hinduja
kumpaakin sukupuolta joukottain kylpemässä, niinkuin käskee heidän
uskontonsa. Nämä uskovaiset, buddhalaisuuden suuret viholliset,
tunnustavat Braman uskontoa, jota edustaa kolme jumalaolentoa: Vishnu,
auringon jumala, Shiva, luonnonvoimain olennoima, ja Brama, pappien ja
lainsäätäjäin korkein mestari. Mutta milläpä silmin nuo Bramat ja
Shivat ja Vishnut katsoisivat nykyistä britannioittua Indiaa, kun
viheltelevät höyrylaivat saastuttavat pyhän Gangeen vettä, säikyttäen
kalalokkeja sen pinnalla, kilpikonnia, joita sen rannoilla syntyy, ja
hartaita uskovaisia, jotka pitkällään venyvät sen äyräillä.
Koko tuo kuva kiiti salaman nopeudella ohitse, ja usein kietoi savu sen
sakeaan vaippaansa. Matkustajat tuskin erottivat Kunarin linnan, 20
peninkulman päässä kaakkoiseen Benaresin kaupungista, Belfarin rajahien
entisen linnan; Gatsepurin ja sen isot ruusuvesitehtaat; lordi
Cornwallisin haudan Gangeen vasemmalla rannalla; linnoitetun Buksarin
kaupungin; Patna nimisen ison tehdas- ja kauppakaupungin, jossa
pidetään Indian suurimpia oopiumi-markkinoita; Monghir nimisen
kaupungin, joka on yhtä englantilainen kuin Manchester tai Birmingham,
tunnettu valinpajoistaan ja asetehtaistaan, ja jonka korkeat tehtaiden
piiput nokeavat sakealla savullaan Braman taivasta -- oikea korvapuusti
unelmain maassa!
Tuli yö. Ulvoen ja kiljuen pakenivat tiikerit, karhut ja sudet veturin
edeltä, joka syöksi nopeinta vauhtia, ja matkustajilta jäivät näkemättä
kaikki Bengalin merkillisyydet, Golkonda, Guurin rauniot, Murshedabad,
entinen pääkaupunki, Burdvan, Hugly, Chandernagor, tuo ranskalainen
kaupunki Indian alueella, -- kuinkahan ylpeä olisi Passepartout
ollutkaan, jos olisi saanut nähdä Ranskan lipun liehuvan siellä!
Viimeinkin tultiin Kalkuttaan kello 7 aamulla. Postihöyrylaiva oli
lähtevä Hongkongiin vasta puolenpäivän aikana. Phileas Foggilla oli
siis vielä viisi tuntia aikaa.
Matkasuunnitelman mukaan hänen piti oleman Indian pääkaupungissa
lokakuun 25 p:nä, 23 päivää Lontoosta-lähtönsä jälkeen. Määrättynä
päivänä hän oli sinne saapunutkin. Hän ei siis ollut voitolla eikä
tappiolla. Valitettavasti oli kaksi päivää, jotka hän oli voittanut
matkalla Lontoosta Bombayhin, mennyt häneltä hukkaan -- lukija tietää
jo miten; mutta luultavaa on, ettei Fogg ollut siitä yhtään
pahoillansa.