XI.

Phileas Fogg ostaa itselleen kuljetusneuvon suunnattoman korkealla

hinnalla.

Juna oli lähtenyt määrättynä aikana. Siinä oli melkoinen joukko

matkustajia, muutamia upseereja, siviilivirkamiehiä sekä oopiumin ja

indigon kauppiaita, jotka kauppa-asioissa matkustivat Indian niemimaan

itäiseen osaan.

Passepartout istui samassa vaunussa isäntänsä kanssa. Kolmas matkustaja

istui heitä vastapäätä.

Se oli kenraali sir Francis Cromarty, Mr. Foggin matkatovereita

Suezista Bombayhin. Hän oli matkalla lähellä Benaresin kaupunkia olevan

sotajoukkonsa luo.

Sir Francis Cromarty oli isokasvuinen, valkoverinen mies, noin

50 vuotta vanha, ja oli urhoollisesti taistellut viimeisessä

Sepoys-kapinassa. Häntä sopi täydellä syyllä sanoa maanasukkaaksi. Jo

nuoresta pitäen oli hän asunut Indiassa, jonkun kerran vain käyden

kotimaassaan Englannissa. Hän oli asiantunteva mies ja olisi saattanut

antaa mitä selityksiä hyvänsä Indian maasta, sen tavoista, historiasta,

järjestyksestä, jos vain Phileas Fogg olisi sellaisia seikkoja

tiedustellut. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän ei matkustanut. Hän teki

kiertokulkua. Hän oli kiinteä kappale, joka käyrässä viivassa kulki

maapallon ympäri mekaniikan lakien mukaan. Hän mietiskeli paraillaan,

kuinka monta hetkeä oli kulunut siitä kuin hän oli lähtenyt Lontoosta,

ja olisipa hän tyytyväisenä hieronut käsiään, jos tarpeeton liike olisi

ollut hänen luonteensa mukaista.

Sir Francis Cromarty huomasi kohta matkakumppanissaan omituisen miehen,

saamatta tilaisuutta tarkastamaan häntä muulloin kuin silloin, kun

hänellä oli kortit kädessä, tai kahden robberin välillä.

Hän kyseli itseltään, sykkiiköhän ihmissydän tuon kylmän verhon alla,

onko Phileas Foggilla sielua, joka tajuaa luonnon kauneuksia,

siveellisiä vaatimuksia? Noihin kysymyksiin hän tahtoi saada

vastauksen. Paljon oli kenraali aikoinaan tavannut omituisia ihmisiä,

mutta tällaista ihmishahmoon pukeunutta puhdasta matematiikkaa hän ei

ollut vielä missään nähnyt.

Phileas Fogg ei ollut salannut sir Francisilta matkansa tarkoitusta ja

välipuhetta. Kenraalin mielestä tuo veto oli pelkkä omituinen oikku

ilman mitään hyödyllistä tarkoitusta, jonka pitäisi oleman jokaisen

järkevän ihmisen ojennusnuorana. Junassa tätä kummallista gentlemannia

pidettiin tyhjäntoimittajana, josta ei ollut hyötyä itselleen eikä

muillekaan.

Tunti Bombaysta-lähdön jälkeen oli juna, kuljettuaan viadukteja

(kuilusiltoja) myöten, pyyhältänyt Salcetten saaren ylitse ja kiiti nyt

mannermaalla. Callyanin asemalla se erosi haararadasta, joka

Kandallahin ja Pounahin kautta menee kaakkoiseen, ja saapui Pauwellin

asemalle. Tästä se läksi monihaaraiseen Ghates vuoristoon, jonka

selänteet ovat trappi- ja basalttikiveä ja kasvavat tiheätä metsää.

Silloin tällöin vaihtoivat sir Francis Cromarty ja Phileas Fogg

joitakuita sanoja, ja kenraali, turhaan yriteltyään ylläpitää

keskustelua, virkkoi jälleen:

-- Moniahta vuosi sitten, Mr. Fogg, olisi teitä täällä kohdannut

viivytys, josta varmaankin olisi ollut haittaa matkallenne.

-- Kuinka niin, sir Francis?

-- Rautatie, näette, ei kulkenut silloin vielä kuin vuoriselänteen

juurelle. Vuorten yli oli kuljettava joko kantotuolissa tahi

pony-hevosen selässä Kandallahin pysäyspaikalle vuorten toiselle

puolen.

-- Semmoinen viivytys ei olisi ollenkaan tehnyt häiriöitä

matkasuunnitelmalleni, -- vastasi herra Fogg. -- Luonnollisestihan olen

jo ennakolta otaksunut mahdollisiksi muutamat esteet.

-- Ainakin, -- jatkoi kenraali, -- te voitte joutua ikävään juttuun

palvelijanne varomattomuuden tähden.

Passepartout, jalat villapeitteeseen kiedottuina, makasi raskaasti,

uneksien vain, että muut ihmiset puhelevat hänestä.

-- Englannin hallitus on tavattoman kova senlaatuisiin rikoksiin

nähden, niinkuin oikein onkin, -- lausui jälleen sir Francis Cromarty;

-- se vaatii hindulaisten uskonnollisia tapoja kunniassa pidettäväksi,

ja jos teidän palvelijanne olisi pantu kiinni...

-- Entä sitten, sir Francis? -- lausui herra Fogg. -- Hän olisi

tuomittu, olisi kärsinyt rangaistuksen ja sitten kaikessa rauhassa

palannut kotimaahansa. En ymmärrä, mitenkä tämä asia olisi voinut

viivyttää hänen isäntänsä matkaa.

Ja siihen se keskustelu loppui. Yön aikana kulki juna Ghates vuorien

poikki, tuli Nassikiin ja kiiti seuraavana päivänä, lokakuun 21:ntenä,

Kandeishin tasaisen maakunnan halki. Maa oli hyvin viljeltyä ja täynnä

pikkukaupunkeja. Niistä kohoili jokaisesta pagodin minareetti, vastaten

eurooppalaisen kirkon kellonjalkoja. Useat pienet joet, Godaveryn

lisävedet, kostuttivat tätä hedelmällistä maata.

Passepartout oli herännyt. Hän silmäili ympärillensä eikä mitenkään

saattanut ymmärtää sitä seikkaa, että hän nyt kulkee hindujen maitse

Great Peninsular rautatien vaunussa. Tämä tuntui hänestä niin peräti

mahdottomalta. Ja täyttä totta se oli sittenkin. Höyryveturi,

englantilaisen kuljettajan johtamana ja englantilaisilla kivihiilillä

lämmitettynä, tuprutteli savuansa pumpuli-, kahvi-, muskotti-,

neilikka- ja pippuriviljelyksille. Kiemurrellen kierteli höyry

palmustoissa, joiden välitse näkyi somia bungaloveja (bambuputkista

tehtyjä olkikattoisia majoja), muutamia "vihareja", jonkinlaisia

autioiksi jääneitä luostareja, ja kummallisia temppeleitä, joissa yhä

rikkaampina loistavat esiin indialaisen rakennustaiteen suunnattoman

monipuoliset koristemuodot. Kauempana, silmänkantamattomiin, levisi

äärettömiä ketoja sekä dshungleja (tiheitä viidakoita) käärmeineen ja

tiikereineen, joita junan vihellykset pelottelivat pakosalle, sekä

vihdoin rautaisen radan halkomia aarniometsiä, joissa norsut

tyyssijojansa pitävät, miettiväisinä katsellen ohikiitävää junaa.

Samana aamuna, lähdettyään Malligaumin pysäyspaikasta, juna kulki sen

onnettoman maakunnan kautta, jossa Kali nimisen jumalattaren palvelijat

niin usein vuodattivat ihmisverta. Vähän matkan päässä siitä kohoili

Ellora kummallisine pagodeineen, lähellä sitä kuuluisa Aurungabad,

rajun Aureng-Zebin pääkaupunki, nyt ainoastaan vähäpätöinen

paikka eräässä niistä maakunnista, jotka lohkaistiin Nitsamin

kuningaskunnasta. Tässä seudussa hallitsi Feringea, Thugien eli

Kuristajain kuningas. Nämä murhamiehet muodostivat liiton, joka pysyi

saavuttamattomissa. Heidän tehtävänänsä oli kuristamalla kuolettaa

kaikenikäisiä ihmisiä Kuolottaren kunniaksi, vuodattamatta verta, ja

olipa aika, jolloin kaikkialta löysi ruumiita, kun vähänkin maata

kaivoi. Englannin hallitus sai tosin suurissa määrin vähennetyksi

näiden murhain lukua, mutta tuo kauhea Kuristajain lahko on vieläkin

olemassa ja yhä edelleen toimessa.

Kello puoli 1 päivällä juna seisahtui Burhampurin pysäyspaikkaan, ja

siellä sai Passepartout suurella hinnalla ostetuksi itselleen parin

lasihelmillä koristettuja babusheja (itämaalaisia tohveleja), jotka hän

pisti jalkaansa huomattavan kopeana.

Matkustajat söivät häthätää murkinan ja jatkoivat matkaansa Assurgurin

asemalle, kuljettuaan hetken aikaa Taptyn vartta, erään pienen joen,

joka laskee vetensä Cambaye lahteen lähellä Suratia.

Mitähän ajatteli tällä välin Passepartout? Hän oli yhä vain luullut,

että matka päättyisi Bombayhin. Mutta nyt, hänen kulkiessaan huimaa

vauhtia halki Indian, hänen ajatuksensa olivat vääntyneet toisaalle.

Hän rupesi katsomaan isäntänsä hanketta totisemmalta puolen, hän uskoi

vedon todeksi ja siis että isännän tosiaankin oli tehtävä matka maan

ympäri määrätyssä ajassa, hetkeäkään myöhästymättä. Hän rupesi jo

pelkäämään mahdollisia viivytyksiä, esteitä; hän ikäänkuin otti osaa

vetoon ja kauhistui ajatellessaan, että hänen kelvoton uteliaisuutensa

olisi saattanut viivyttää isännän matkaa. Passepartout ei ollut niin

kylmäverinen kuin herra Fogg. Hän luki lukemistaan, kuinka monta päivää

jo oli kulunut, kiroili itsekseen junan pysäyksiä ja oli oikein <i>in

petto</i> (sydämessään) suutuksissaan isäntäänsä siitä, ettei tämä

ollut luvannut palkintoa kuljettajalle. Poika parka ei tiennyt, että

se, mikä oli mahdollista postilaivalla, ei enää käynyt laatuun

rautatiellä, missä junan kulku on minuutilleen määrätty.

Illan suussa tultiin Sutpourin vuorisolaan, joka erottaa toisistaan

Kandeishin ja Bundelkundin maakunnat.

Seuraavana päivänä, lokakuun 22:ntena, kysäisi sir Francis Cromarty,

mitä kello on, johon Passepartout, vetäen taskustaan vaarin-isän

aikuisen kellonsa, vastasi sen olevan kolme. Tämä merkillinen kello

kävi yhä vain Greenwichin horisontin mukaan, joka oli lähemmä 77

astetta lännempänä. Se jätti kuin jättikin kokonaista 5 tuntia.

Sir Francis sanoi nyt, mitä oikea kello on, ja teki Passepartout'ille

saman muistutuksen, minkä tämä kerran ennen oli saanut Fiksiltä.

Kenraali koetti selittää hänelle, että kello on asetettava aina uuden

puolipäiväpiirin jälkeen, sillä luonnollistahan on, että mitä idempänä

maa, sitä varemmin siellä aurinko nousee, ja että niinmuodoin itään

päin mentäessä joka päivä lyhenee niin monta kertaa 4 minuuttia, kuin

on asteita kuljettu.

Mutta vähät Passepartout selityksistä. Kenties tuo itsepäinen ei

ymmärtänyt niitä, vai lieneekö ymmärtänytkin; pääasia vain on se, ettei

hän ruvennut kelloaan muuttelemaan, ja tuosta viattomasta

itsepäisyydestähän ei saattanut olla haittaa kellenkään.

Kello 8 aamulla ja 15 peninkulman päässä Rothalin pysäyspaikasta juna

äkkiä pysähtyi keskelle suurta avonaista paikkaa metsässä.

Ylt'ympärillä oli bungaloveja ja pieniä työväen asunnoita. Junan

konduktööri kulki vaunujen sivuitse huutaen:

-- Matkustajat astuvat tässä ulos!

Phileas Fogg katsahti sir Francisiin, joka näytti kummastuneen tästä

pysäyksestä keskellä tamarindi- ja kajouri-metsää.

Passepartout, äimistyen hänkin, riensi ulos ja tultuaan heti kohta

takaisin huusi:

-- Monsieur! Jo nyt loppui lappamiset.

-- Mitä sillä tarkoitatte? -- kysyi sir Francis Cromarty.

-- Sitä minä tarkoitan, ettei juna tästä mene mihinkään.

Kenraali astui heti ulos. Phileas Fogg seurasi häntä, kiiruhtamatta

kumminkaan. Kumpikin kääntyi konduktööriin.

-- Missä ollaan? -- kysyi sir Francis Cromarty.

-- Kholbyn kylässä, -- vastasi konduktööri.

-- Pysähdytäänkö tähän?

-- Pysähdytään, sillä edemmäksi on rautatie vielä keskentekoinen.

-- Keskenkötekoinen?

-- Niin. Tästä on noin 15 peninkulman väli, jossa rautatie ei vielä ole

valmis. Allahabadin pysäyspaikasta lähtee juna jälleen.

-- Mutta sanomalehdethän ovat ilmoittaneet koko tien olevan valmiin.

-- Sanomalehdet ovat erehtyneet, siinä kaikki.

-- Mutta tehän myytte pilettejä Bombaysta Kalkuttaan, -- virkkoi sir

Francis Cromarty harmistuen.

-- Niin kyllä, -- vastasi konduktööri, -- mutta matkustajat tietävät

vallan hyvin, että heidän tulee omin neuvoin kulkea Kholbyn ja

Allahabadin väli.

Kenraali oli raivoissaan. Passepartout olisi kernaasti vääntänyt

konduktööriltä niskat nurin, vaikkeihan se hänen syynsä ollut, että

rautatie oli keskentekoinen. Isäntäänsä ei Passepartout uskaltanut

katsahtaakaan.

-- Sir Francis, -- virkkoi herra Fogg, -- jos suvaitsette, niin

miettikäämme, millä tavoin pääsemme Allahabadiin.

-- Mr. Fogg, tässähän on tapahtunut viivytys, josta on silminnähtävä

haitta teille.

-- Ei suinkaan, sir Francis; se oli ennakolta tietty.

-- Kuinka? Tiesittekö, ettei rautatie...

-- Sitä en; mutta tiesin, että jokin este minua matkallani viimeinkin

kohtaisi. Siis ei ole tapahtunut mitään vastenmielistä. Minä olen

voittanut kaksi päivää, jotka nyt saan käyttää hyödykseni. Höyrylaiva

lähtee Kalkuttasta Hongkongiin lokakuun 25 päivänä puolenpäivän aikana.

Tänään on vasta 22:s; siis ennätämme kyllä Kalkuttaan.

Mitäpäs noin kerrassaan varmaan vastaukseen osasi muuta kuin olla

vaiti?

Asia oli valitettavasti semmoinen, että rautatienrakennus oli tässä

vielä kesken. Sanomalehtien laita on kuin muutamain kellojen, jotka

pyrkivät käymään edellä: ne olivat ennen aikojaan ilmoittaneet

rautatien olevan valmiin. Suurin osa matkustajista oli tiennyt tämän,

ja he olivatkin senvuoksi heti paikalla palkanneet kaikki ne erilaiset

kulkuneuvot, mitä pienessä kylässä oli saatavissa: nelipyöräiset

palkigari-rattaat, joita vetivät zebu-nimiset kaksikyttyräiset härät,

matkavaunut, jotka olivat näköjään kuin kulkevat pagodit, palankiinit,

ponyt j.n.e. Mr. Fogg ja sir Francis kävivät ympäri kylää, mutta eivät

enää löytäneet mitään.

-- Minä lähden jalkaisin, -- sanoi Phileas Fogg.

Passepartout, joka samassa oli tullut isäntänsä luo, irvisti hyvin

happamesti ja loi silmänsä tohveleihinsa, jotka tosin olivat hyvin

kauniit, mutta vallan epämukavat pitkille matkoille jalkapatikassa.

Kaikeksi onneksi hän, kuljeksiessaan yksinänsä lähiseuduilla, oli

keksinyt jotain ja virkkoi nyt verkalleen:

-- Monsieur, luulenpa löytäneeni kulkuneuvon.

-- Minkä niin?

-- Norsun! Sadan askeleen päässä tästä asuu hindu, jolla on norsu.

-- Mennään katsomaan norsua, -- virkkoi Mr. Fogg.

Viiden minuutin kuluttua Mr. Fogg, sir Francis Cromarty ja Passepartout

saapuivat pienen mökin edustalle, jonka vieressä oli korkea aitaus.

Mökissä oli hindu ja aitauksen sisällä norsu. Pyynnöstä päästi

hindulainen vieraat aitauksen sisään.

He saivat katsella eläintä, joka oli kesy ja jonka sen isäntä oli

kasvattanut ei rauhalliseksi kuorman vetäjäksi, vaan uljaaksi

sotaeläimeksi. Sitä varten oli hän ruvennut muodostamaan eläimen

itsestänsä lempeätä luonnetta, saattaen sitä vähitellen erääseen

raivotilaan, jota hindujen kielellä sanotaan <i>mutshi'iksi</i>, ja

tämä oli saavutettava syöttämällä eläintä kolme kuukautta sokerilla ja

voilla. Tällainen mieto ruokinta näyttänee sopimattomalta niin tuiman

tarkoituksen saavuttamiseksi, mutta norsujen kasvattajat ovat kumminkin

menestyksellä käyttäneet sitä. Kaikeksi onneksi Mr. Foggille oli norsu

vielä tuskin päässyt näiden makeain päiväin makuunkaan, niin ettei

mitään "mutsh'iakaan" vielä ollut näkynyt.

<i>Kiuni</i> -- se oli norsun nimi -- kykeni, niinkuin muutkin

sukulaisensa, kulkemaan nopeasti pitkiä matkoja, ja muun puutteessa

päätti Phileas Fogg käyttää sitä kulkuneuvonaan.

Mutta norsut ovat kalliita elukoita Indiassa, jossa ne alkavat vähetä.

Koirakset yksinään kelpaavat sirkustaisteluihin, ja niiden hinta onkin

senvuoksi korkea. Kesyinä ollessaan nämä elukat harvoin lisääntyvät,

niin että uusia täytyy hankkia metsästämällä. Niitä hoidetaankin

erinomaisella huolella, ja kun Mr. Fogg kysyi hindulta, tahtoiko hän

vuokrata elukkaansa, niin tämä jyrkästi kielsi.

Herra Fogg tarjosi tuntuvan maksun, nimittäin 10 puntaa tunnista. Ei --

20 puntaa? -- Ei vaikka mitä. -- 40 sitten? -- Ei sittenkään.

Passepartout hypähti aina hämmästyksestä sitä korkeammalle, mitä

suuremman hinnan isäntä tarjosi. Hindu se vain oli itsepäinen.

Ja kumminkin oli tarjottu summa melkoinen. Jos norsu viipyisi 15 tuntia

tästä Allahabadiin, niin se jo tuottaisi isännälleen kokonaista 600

puntaa.

Phileas Fogg, millään muotoa hätäilemättä, pyysi silloin saada ostaa

norsun ja tarjosi suorastaan tuhatta puntaa.

Hindu ei sanonut myyvänsä sitä ollenkaan. Tuon lurjuksen nenään kai

haiskahti lihava paisti.

Sir Francis Cromarty otti Mr. Foggin syrjään ja pyysi häntä

ajattelemaan tarkkaan, ennenkuin pitemmälle menisi. Phileas Fogg

vastasi, ettei hän ajattelematta tee milloinkaan mitään, että hänellä

oli 20 tuhatta puntaa vedossa, että hän välttämättömästi

tarvitsi norsua, ja että, vaikka hänen tulisi maksaa siitä

kahdenkymmenenkertainen hinta, hän ottaa sen.

Mr. Fogg meni jälleen hindun luo, jonka pienet silmät, vilkkuen

ahneudesta, selvästi osoittivat, ettei tässä enää muuta ollut

kysymyksenä kuin hinta. Phileas Fogg tarjosi tuhatkaksisataa,

tuhatviisisataa, sitten tuhatkahdeksansataa, lopuksi kaksituhatta

puntaa. Passepartout, tavallisesti niin punaposkinen, oli nyt kalpeana

mielenliikutuksesta.

Kahteentuhanteen puntaan suostui hindu viimeinkin.

-- Revetkööt mun tohvelini tuohon paikkaan! -- huudahti Passepartout.

-- Siin' on mies, joka osaa vaatia hintaa norsunlihasta!

Kauppa tehtiin. Nyt oli vain hankittava matkaopas. Se saatiin helposti.

Muuan nuori, ymmärtäväisen näköinen parsilainen tarjoutui oppaaksi.

Herra Fogg suostui, luvaten hänelle runsaan palkinnon, ja tämä tietysti

ei voinut muuta kuin tehdä oppaan kahta vertaa ymmärtäväisemmäksi.

Norsu satuloitiin heti. Parsilainen tunsi tarkoin "mahun" eli kornakin

(norsun-ajajan) ammatin. Hän pani loimen elukan selkään ja ripusti

kummallekin kupeelle jonkinlaiset, tosin hyvin epämukavat istuinkorit.

Phileas Fogg maksoi hindulle pankinseteleissä, jotka hän otti

tunnetusta matkalaukustansa. Näytti siltä, kuin ne olisi kiskottu

Passepartout'in sisälmyksistä. Mr. Fogg kutsui sir Francis Cromartyn

matkustamaan heidän kanssansa yhdessä Allahabadin pysäyspaikalle asti.

Mitäpäs yhden hengen lisäpaino merkitsikään tuolle suurelle elukalle?

Ruokavaroja ostettiin Kholbysta. Sir Francis Cromarty asettui toiseen,

Mr. Fogg toiseen koriin. Passepartout asettui ratsain norsun selkään

isäntänsä ja kenraalin välille. Parsilainen kävi niskalle, ja niin

lähdettiin kello yhdeksän kylästä ja vähän ajan perästä saavuttiin

tiheään palmumetsään.