Passepartout on mielissään, ettei asia muuta maksanut kuin kengät.
Tunnettua on, että India, tuo ylösalaisin käännetty kolmio, jonka asema
on pohjoista ja kärki etelää kohti, on alaltaan 1 milj. 400 tuhatta
maantieteellistä neliöpeninkulmaa[6] ja että siinä eri suurissa
ryhmissä asuu 180 miljoonaa ihmistä. Yksi osa tätä suunnatonta maata on
täydellisesti Englannin vallan alaisena. Englannin hallituksella on
kenraalikuvernööri Kalkuttassa, kuvernöörit Madrasissa, Bombayssa,
Bengalissa ja alakuvernööri Agrassa.
Mutta varsinaista englantilaista Indiaa ei ole kuin 700,000
neliöpeninkulmaa, jolla alalla asuu noin 100 miljoonaa henkeä.
Melkoinen osa maata ei siis vieläkään ole saarivaltakunnan hallussa, ja
siellä on tänäkin päivänä joitakuita raakoja ja julmia rajah'eja
(ruhtinaita), jotka yhä edelleen ovat täysin itsenäisiä herroja
aloillaan.
Vuodesta 1756 alkaen -- jolloin ensimmäinen englantilainen asutus
perustettiin siihen paikkaan, missä nyt Madrasin kaupunki sijaitsee --
hamaan siihen vuoteen asti, jolloin suuri Sepoys-kapina alkoi, oli
Itä-Indian Komppania itsevaltiaana. Se otti valtaansa maakuntia
maakuntain jälkeen, ostaen niitä rajaheilta vuotuisia veroja vastaan,
joita sittemmin maksettiin sangen vähän tai ei ensinkään; itse se
nimitti kenraalikuvernöörin sekä kaikki sota- ja siviilivirkamiehet.
Mutta nyt ei tätä yhtiötä enää ole olemassa; Englannin siirtomaat
Indiassa ovat välittömästi Englannin kruunun alaisina.
Indian niemimaan ulkonäkö, tavat ja kansain asema muuttuvatkin päivä
päivältä. Ennen muinoin kuljettiin vielä vanhanaikuisilla
kulkuneuvoilla, jalkaisin, hevosella, käsirattailla, palankiinissa
(kantotuolissa) tahi korissa, jota mies kantoi selässään, j.n.e. Mutta
nykyjään vilisee nopeita höyryveneitä Indus- ja Ganges-virroilla, ja
rautatie, kulkien halki Indian ja haarautuen eri suunnille, yhdistää
Bombayn ja Kalkuttan ainoastaan kolmen päivän matkalla. Tämä rautatie
ei kulje suoraan Indian halki. Linnun tietä olisi tätä väliä
ainoastaan 1,000 tai 1,100 peninkulmaa, ja siihen matkaan ei
tavalliseltakaan junalta menisi kolmea päivää; mutta väli pitenee
ainakin kolmanneksellansa polven takia, Allahabadin niemimaan
pohjoisosassa.
Mainittu rautatie, jonka nimi on "Great Indian Peninsular Railway",
kulkee seuraavain tärkeämpäin paikkain kautta. Lähdettyään
Bombay-saarelta käy se Salcette-saaren poikki, nousee manterelle
Tannahin kohdalla, kulkee koilliseen aina Burhampuriin saakka,
halkaisee melkein itsenäisen Bundelkund nimisen maakunnan, nousee
pohjoiseen aina Allahabadiin, kääntyy sieltä itään päin, tulee
Ganges-virralle Benaresin kaupungin kohdalla, sujahtaa sievästi sen
sivuitse ja, kääntyen kaakkoista kohti Burdiwanin ja Ranskan kaupungin
Chandernagorin kautta, kohtaa Kalkuttan haaran.
Kello oli puoli viisi, kun "Mongolia'n" matkustajat nousivat maihin
Bombayssa, ja juna Kalkuttaan oli lähtevä ummelleen kello 8.
Herra Fogg otti jäähyväiset vistikumppaneiltaan, käski palvelijansa
ostaa yhtä ja toista sekä olla ennen kello kahdeksaa rautatiellä, ja
läksi itse kulkemaan passivirastoon, määränperäisin askelin, sekunti
joka liikauksella, kuni pendeli tähtitornin kellossa.
Ei hänen mieleensä nytkään johtunut ruveta katselemaan Bombayn
merkillisyyksiä, ei raatihuonetta tai komeaa kirjastoa, linnoja,
laivaveistämöjä, pumpulitoria, basaareja, moskeoita, synagogia,
armeenialaisia kirkkoja, ei edes kaksitornista komeata pagodia
(hindujen kirkkoa) Malebarin mäellä. Ei hän käynyt katsomassa
mestariteoksia Elefantan saarella, ei sen salaperäisiä, maanalaisia
hautauspaikkoja reitin kaakkoispuolella, ei Kanherie-rotkoja Salcetten
saarella, noita ihmeteltäviä buddhalaisen rakennustaiteen jäännöksiä.
Ei! Ei yhtään mitään. Passivirastosta hän astui hiljalleen
asemahuoneelle ja tilasi siellä itselleen päivällisen. Muiden
ruokalajien muassa katsoi ravintolan hovimestari velvollisuudekseen
esittää hänelle erästä gibelottea (leikkeleitä) "kotimaisesta
jäniksestä", josta hän tiesi kertoa ihmeellisiä asioita.
Phileas Fogg käski tuoda tuota gibelottea ja tunnollisesti sitä
maistoikin, mutta, vaikka kastike olikin kovin höystettyä, huomasi sen
maun kovin inhottavaksi.
Hän soitti hovimestarin luokseen.
-- Kuulkaa, herra, -- kysyi hän luoden häneen tarkan silmäyksen, --
onkos tämä jänistä, tämä?
-- On, mylord, -- vastasi häpeämätön hovimestari, -- dshungli-jänistä
se on.
-- Naukuiko se tapettaessa?
-- Ettäkö naukui? Mitä joutavia, mylord! Jänis se on, minä vannon...
-- Herra hovimestari, - keskeytti Fogg tyynesti, -- älkää vannoko;
muistakaa toki, että ennen muinoin pidettiin Indiassa kissaa pyhänä
elukkana. Ne olivat hyviä aikoja, ne.
-- Kissoilleko, mylord?
-- Ja kenties matkustajille myös.
Tämän muistutuksen jälkeen herra Fogg jatkoi levollisesti syöntiänsä.
Muutamia silmänräpäyksiä Mr. Foggin jälkeen oli Fiks myöskin astunut
laivasta ja mennyt suoraa tietä Bombayn poliisipäällikön luo. Hän
näytti kirjansa ja ilmoitti, mikä toimi hänellä oli täytettävänä
luulotellun varkaan suhteen. Oliko Lontoosta tullut vangitsemiskäskyä?
Ei, ei niin mitään. Vangitsemiskäsky, joka oli lähetetty Foggin lähdön
jälkeen, ei ollut vielä saapunut, sehän on luonnollista.
Fiks tuosta pahoille mielin. Hän pyysi poliisipäälliköltä
vangitsemiskäskyä herra Foggia vastaan. Päällikkö ei suostunut.
Semmoisia käskyjä eivät saa lain mukaan antaa muut kuin pääkaupungin
päällikkö. Tämä luja pysyminen perusteissa, tämä lain määräysten tarkka
noudattaminen on aivan englantilaisen katsantotavan mukaista, ja
persoonallisen vapauden suhteen laki ei salli mitään omavaltaista
selitystä.
Fiks huomasi pian, ettei tässä muuta neuvoksi kuin odottaa käskyn
tuloa. Samalla hän päätti seurata luulemansa varkaan jok'ainoata
askelta Bombayssa. Hän oli varma (ja niinhän oli Passepartout'kin),
että Phileas Fogg jää Bombayhin, joten vangitsemiskäsky ennättäisi
vielä tulla hänen käsiinsä.
Mutta Passepartout oli viimeksi saamainsa käskyjen johdosta tullut
siihen päätökseen, että Bombayssa käy samalla tapaa kuin Suezissa ja
Pariisissakin, että nimittäin matkaa vain jatketaan ainakin Kalkuttaan
asti, kukaties kauemmaksikin. Hän rupesi arvelemaan: "Eiköhän Mr.
Foggin veto ole sittenkin täyttä totta, ja eiköhän kohtalo ole kuin
olekin pannut minua matkustamaan koko maan ympäri 80 päivässä, minua,
jonka hartain halu oli pysyä paikallani!"
Ostettuaan muutamia paitoja ja sukkia hän käveli nyt Bombayn katuja
pitkin. Ihmisiä oli liikkeellä äärettömän paljon; siinä eurooppalaisia
jos jostakin maasta, suippolakkisia persialaisia, bunhyalaisia
turbaanit päässä, sindejä nelikolkkaisine päähineineen, armeenialaisia
pitkissä kauhtanoissa, parsilaisia mustat mitrat päässä. Parsilaiset --
Zoroasterin uskolaiset, ahkerimmat, sivistyneimmät, älykkäimmät
hinduista, kansakunta, johon kuuluvat nykyjään etevimmät kotimaiset
kauppiaat Bombayssa -- olivat paraillaan juhlaa viettämässä. He pitivät
jonkinlaista uskonnollista karnevaalia juhlakulkueineen ja tansseineen,
joissa esiintyi bajadeereja ruusunkarvaisissa, kullalla ja hopealla
kirjailluissa gaaseissa. Viulujen ja tamtam-rumpujen soidessa tanssivat
nämä erinomaisen viehättävästi.
Tuskin tarvitsee sanoakaan, että Passepartout jäi katsomaan näitä
lystillisiä juhlamenoja, että hän katseli silmät levällään ja kasvot
sojossa, niinkuin "härkämies" konsanaankin.
Pahaksi onneksi sekä hänelle että isännälle, jonka matkan hän vähällä
oli tehdä tyhjäksi, meni hän uteliaisuudessaan kauemmaksi kuin olisi
pitänyt. Katseltuaan kyllikseen juhlamenoja hän käänsi askeleensa
rautatielle päin. Tällä matkalla hän sattui kulkemaan Malebarin mäellä
olevan ihmeteltävän pagodin ohitse, ja nyt pälähti hänelle päähän --
hullusti kyllä -- mennä temppelin sisään.
Kaksi seikkaa oli, joita hän ei tiennyt: ensinnäkin, että muutamiin
pagodeihin on pääsy kristityiltä kerrassaan kielletty, ja toiseksi,
etteivät oikeauskoiset hindut itsekään astu temppeleihinsä muuten kuin
paljain jaloin. Olkoon selitykseksi sanottu, että Englannin hallitus,
viisaasti kyllä, itse pitäen kunniassa ja vaatien, että muutkin
kunniassa pitävät maanasukasten uskontoa, kovasti rankaisee kaikki
rikokset tässä suhteessa.
Passepartout meni sisään, mitään pahaa aavistamatta, ja katseli kuin
turisti konsanaankin bramiinilaisten koristusten huikaisevaa loistoa.
Mutta ei aikaakaan, niin paiskattiin hänet alas temppelin pyhälle
kivilattialle. Kolme pappia oli hyökännyt raivoissaan hänen kimppuunsa;
he raastivat nyt kengät ja sukat ranskalaisen jaloista ja rupesivat
ankarasti löylyttämään häntä, huutaen ja kiljuen ihan hirveästi.
Ranskalainen, väkevä ja notkea kun oli, nousi pian pystyyn.
Nyrkin-iskulla ja potkulla hän paiskasi maahan kaksi pyhää pappia,
jotka takertuivat pitkien hameittensa liepeisiin, ja sitten
käpälämäkeen, minkä suinkin ennätti. Pian hän pääsikin hyvin kauas
kolmannesta papista, joka kansaa yllyttäen oli juossut hänen perässään.
Kello oli jo viittä minuuttia vailla kahdeksan, kun hän paljain päin ja
paljain jaloin, kadotettuaan mylläkässä vielä ostoksensakin, saapui
rautatien asemahuoneelle.
Fiks seisoi asemasillalla. Hän oli seurannut Foggia rautatielle saakka.
Hän oli saanut tietää tuon takaa-ajamansa saaliin aikovan lähteä
Bombaysta. Hän päätti senvuoksi seurata häntä Kalkuttaan ja
kauemmaksikin, jos tarvis vaatisi. Fiks seisoi syrjässä, niin ettei
Passepartout häntä nähnyt; mutta Fiks kuuli kumminkin kuinka tämä
lyhykäisesti kertoi isännälleen seikkailustansa temppelissä.
-- Toivoakseni ei teille tällaista enää toista kertaa tapahdu, --
virkkoi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti, astuen rautatievaunuun.
Passepartout, paljain jaloin ja huonossa asussa, seurasi isäntäänsä
sanaakaan sanomatta.
Fiks yritti menemään vaunuun hänkin, mutta äkkiä hänen mieleensä iski
uusi ajatus, ja hän päätti jäädä Bombayhin.
-- Minä jään tänne, -- arveli hän. -- Rikos on tehty englantilaisella
alueella... Hän ei pääse kynsistäni.
Samassa kuului kimeä vihellys, ja juna katosi yön pimeyteen.