Yö oli jo pitkälle kulunut, kun lähetyssaarnaaja päätti käyttää
viimeistä mahdollisuutta Mabel Ashbridgen hengen pelastamiseksi. Hänen
tarkka silmänsä huomasi, että vähintäänkin puolitusinaa Pantterin
sotilaita liikuskeli leirin ulkopuolella tutkien valkoisten hommia
virran takana, ja he kävivät kertomassa näkemiänsä päällikölle.
Se seikka ei kuitenkaan huolettanut lähetyssaarnaajaa. Valkoisia ei
enää mikään vaara uhannut, ja olihan Boone heidän luonaan; Kenton taas
oli jossakin vihollisten lähiseudulla.
Mabel Ashbridge istui puunrungolla ihmetellen ja suruissaan. Hän
katseli päällikköä ja valkoista miestä. Kuinka konstikkaasti ne
puhuivatkaan! Heitä ei voinut ollenkaan ymmärtää. Tuntui välistä kuin
nuo miehet olisivat huvikseen äänessä lasten lailla; sillä eroituksella
vain, että päällikkö tuntui väliin olevan paha valkealle miehelle, joka
näytti niin ystävälliseltä, että hänellä varmaan on oma pieni tyttö
kotona.
Kuinka ihmeellisen uutta ja kolkkoa kaikki ympäristössä olikaan, pikku
tyttö siihen kuitenkin lopulta väsyi; hän asettui pitkälleen hirren
kupeelle pannen päänsä sen päälle ja nukkui siihen.
Silloin juuri sanoi lähetyssaarnaaja:
-- Minä pelkään, että suuren hengen valkoiset ja punaiset lapset aina
taistelevat keskenään. Lähetyssaarnaaja on koettanut rakentaa heidän
välilleen rauhaa, mutta ei ole voinut. Shawanoet ovat vanginneet pienen
tytön. Muutamia tunteja sitten vangitsivat valkea-ihoiset suuren
Wa-on-mon-päällikön, mutta valkoinen erämies päästi hänet vapaaksi.
Pantteri aikoi kiivaasti puuttua puheeseen, mutta lähetyssaarnaaja
jatkoi tyynesti ja yksitokkoisella äänellä:
-- Valkoinen erämies ei vapauttanut päällikköä sentähden, että vihasi
häntä. Hän tahtoi kohdata hänet kaksintaistelussa; mutta kun hän meni
sille paikalle, jossa Wa-on-mon oli luvannut hänet tavata, ei
päällikköä ollutkaan siellä. Suuri Wa-on-mon ei ole voinut pelätä
valkeaa miestä; hänen on täytynyt unohtaa sopimus ja mennä jonnekin
muuanne.
-- Wa-on-mon kiiruhti kokoamaan sotilaitaan lyödäkseen kaikki
valkea-ihoiset kuoliaaksi.
-- Hän kadotti useampia urhoja kuin valkeaihoiset; mutta valkea erämies
ei saa jäädä siihen uskoon, että Wa-on-mon pelkää häntä.
Tämä huomautus oli sangen lähellä vilppiä; sillä kukaan ei, ei edes
Siimon Kenton, luullut Pantterin pelkäävän ketään valkeaa miestä. Mutta
tämä huomautus sattui päällikön heikkoon kohtaan.
-- Uskooko valkoinen erämies, että Wa-on-mon pelkää kohdata häntä
metsässä, jossa vain suuren hengen silmä näkee heidät?
-- Mitä muuta hän voisi uskoa? Wa-on-mon tekee sopimuksen kohtauksesta,
mutta kun valkoinen erämies saapuu määrätylle paikalle ja odottaa, ei
Wa-on-mon tulekaan.
-- Wa-on-mon on sanonut lähetyssaarnaajalle syyn, lausui Pantteri
uhkaavin liikkein ja vihaisin silmäyksin.
-- Wa-on-mon ei ole sanonut sitä valkoiselle erämiehelle, huomautti
horjumaton Finley.
-- Lähetyssaarnaaja saa sen sanoa.
-- Sen hän tekee; mutta mitä hän sanoo valkoiselle erämiehelle, jos
tämä kysyy, eikö Wa-on-mon tahtoisi uudella kohtauksella osoittaa,
ettei hän ole pelkuri.
-- Sano valkoiselle erämiehelle, että Wa-on-mon kohtaa hänet! huudahti
Pantteri hänellekin aivan tavattomalla raivolla. Hän tarttui uhkaavasti
puukkoonsa ikäänkuin aikoen iskeä lähetyssaarnaajan rintaan.
Tällaista tilannetta lähetyssaarnaaja oli juuri toivonut.
Kaksintaistelu, josta vain toinen saattoi hengissä päästä oli
hengelliselle miehelle kovin vastenmielinen. Mutta nyt oli olemassa
niin pakottavat syyt, että sellaiseen keinoon, ainoana mahdollisena,
oli turvauduttava.
Finley jatkoi taitavasti asian kehitystä toivomaansa päämäärään.
-- Valkoisen erämiehen sydän riemastuu, kun hän saa kohdata
Wa-on-mon'in kahdenkesken metsässä niinkuin eilen oli aikomus. Saanko
sanoa sen valkealle erämiehelle?
-- Wa-on-mon on sanonut sanansa; hän kohtaa valkean erämiehen.
Sitten vain sovittiin ajasta ja paikasta. Yhtymisen piti tapahtua
auringonnoustessa virtaan pistävällä kalliolla lähellä leiriä.
-- Wa-on-mon menköön, sanoi Finley, sille kalliolle, se on
vedenrajassa; tunteeko minun veljeni sen?
-- Wa-on-mon tietää, mitä hänen veljensä lähetyssaarnaaja tarkoittaa,
vastasi päällikkö Finleyn mielihyväksi.
-- Lähetyssaarnaaja järjestää niin, että valkea erämies on kalliolla
itäisen taivaanrannan kirkastuessa.
-- Mitä aikoo lähetyssaarnaaja itse tehdä?
-- Hän tulee takaisin Wa-on-mon'in leiriin odottamaan päällikön
palaamista kaksintaistelusta.
-- Wa-on-mon ei anna hänen kauan odottaa, vastasi päällikkö varmasti.
-- Ja kun hän palaa?
-- Saa minun veljeni, lähetyssaarnaaja, lähteä vapaana.
-- Ja tuo pieni tyttö, joka nukkuu tuossa?
-- Hän kuolee.
-- Eikö Wa-on-mon palaa ennenkuin valkea erämies on saanut surman hänen
puukostaan.
-- Ei; mutta sitä ei tarvitse odottaa kauan.
-- Oletetaanpa, ettei Wa-on-mon tulekaan takaisin? sanoi Finley
välinpitämättömästi, vaikka tämä oli asian tärkein kohta.
-- Hän tulee, vastasi päällikkö.
-- Luuleeko hän, että valkoinen erämies säästää häntä? Ei, lausui
lähetyssaarnaaja omaan kysymykseensä vastaten. Mutta olettakaamme, että
minun veljeni, mahtava Wa-on-mon, ei tulekaan takaisin.
-- Silloinkin saa veljeni, lähetyssaarnaaja, palata omainsa luo.
-- Sen lupauksen antoi veljeni jo aikaisemmin. Eikö hän nyt lupaa, että
jos Wa-on-mon ei tule takaisin, saa lähetyssaarnaaja mennä vapaasti ja
ottaa pienen vangin mukaansa.
-- Wa-on-mon lupaa veljellensä sen; hän on sen sanonut.
Nyt oli asia selvä!
Lähetyssaarnaajan pyynnöstä selitti Wa-on-mon lupauksensa sotilailleen.