-- Wa-on-mon ei ole aina pitänyt lähetyssaarnaajaa koirana, sanoi mr
Finley hiljaa ja arvokkaasti; hän sanoi häntä ennen veljeksi.
-- Hän puhui silloin yhdellä kielellä ja oli punaisen miehen ystävä,
vastasi Pantteri heti yhtä kiivaasti kuin aikaisemminkin.
-- Tämä lähetyssaarnaaja puhuu aina yhdellä ainoalla kielellä ja on
punaisen miehen ystävä niin kauan kuin elää.
Pantteri raivostui, jos mahdollista, entistä enemmän. Hän levitti
käsivartensa ikäänkuin eleillä vahvistaakseen sanojaan ja astui jonkun
askeleen lähemmäksi lähetyssaarnaajaa, niin että he olisivat voineet
syleillä toisiaan. Sitten taivutti hän kamalannäköiset kasvonsa aivan
valkoisen miehen kasvojen eteen ja huusi inhoittavalla vimmalla:
-- Lähetyssaarnaaja valehtelee! Hänellä on käärmeen kaksihaarainen
kieli, ja hän on punaisen miehen vihollinen niinkuin kaikki
valko-ihoiset.
Eräs sotilaista oli viskannut lisää risuja nuotioon, jonka loimo
kirkasti Pantterin villiä hahmoa. Toiset intiaanit pysyivät visusti
syrjässä, pikku Mabel oli kauhuissaan ja ihmettelyn vallassa. Hän ei
tuntenut valkoista miestä, mutta jos tämä olisi jollakin ilmeellä tai
sanalla antanut hänelle viittauksen, olisi hän juossut hänen syliinsä
ja pyytänyt viemään vanhempiensa luo. Sellainen olisi kuitenkin ollut
kovin vaarallista; siksi mr Finley karttoi tyttöön katsomastakin. Hän
vastasi raivoisalle päällikölle yhtä rauhallisesti kuin ennenkin.
-- Mutta Wa-on-mon sanoi kerran, että hän on lähetyssaarnaajan ystävä;
miksi hän sanoo nyt olevansa vihollinen?
-- Eikö hän tänä yönä taistellut shawanoeja vastaan? Eikö hän auttanut
valkoihoisia koiria pakenemaan virran yli suurella venheellä?
Finley oli odottanut näitä kysymyksiä, ja niihin vastaamiseen
tarvittiin kaikki hänen pettämätön varmuutensa ja hienotuntoisuutensa.
Niinkuin Pantterikin puhui hän itsestään kolmannessa tekijässä, s.o.
niinkuin syrjäisestä olennosta, josta on puhe.
-- Lähetyssaarnaaja käyttää päivät ja yöt apua tarvitsevain parhaaksi,
eikä hän kysy silloin, onko ihonväri punainen vaiko valkea. Hän oli
matkalla punaisten miesten luo, joita Wa-on-mon kerran sanoi
lähetyssaarnaajan veljiksi, ja tapasi silloin omaa kansaansa suuressa
hädässä. Hän teki mitä voi auttaakseen heitä, ja sitten hän läksi
liikkeelle voidakseen puhutella Wa-on-mon'ia.
-- Miksi hän tahtoo puhutella Wa-on-mon'ia?
Se oli arkaluontoinen kysymys.
Ovela intiaani aavisti lähetyssaarnaajan asian; mutta tälle olisi
käynyt huonosti, jos hän olisi sen heti paljastanut. Hänen täytyi
kiertää hyökkäys.
-- Kun lähetyssaarnaaja viimeksi kävi Wa-on-mon'in teltassa ei
päällikkö kysynyt, mistä asiasta hän tahtoo puhua; sanoi hänet vain
tervetulleeksi. Nyt puhuu Wa-on-mon toisella tavalla.
-- Koska lähetyssaarnaaja ei ole tullut Wa-on-mon'in, vaan jonkun
toisen tähden; lähetyssaarnaajan sydän ei ole punainen, vaan valkea.
-- Se on punainen ja valkea, sillä se rakastaa sekä punaista että
valkeaa miestä. Wa-on-mon'in sydän on punainen ja sentähden hän
rakastaa kansaansa. Eikö lähetyssaarnaaja saisi tuntea samoja tunteita
heitä kohtaan, jotka suuri henki on tehnyt valkoisiksi?
-- Intiaanit ovat suuren hengen lapsia; valkeaihoiset ovat pahanhengen
lapsia. Nämä ovat punaisen miehen metsästysmaita; valko-ihoisilla ei
ole täällä oikeutta olla.
Nämä väitteet oli Finley kuullut yhä uudestaan siitä hetkestä saakka,
jolloin hän ensi kerran puhutteli intiaania, mutta hän ei koskaan
niistä kiusaantunut. Hän sanoi nytkin:
-- Metsästysmaat ovat pitkät ja laajat, virrat syvät ja kalaiset,
erämaat ovat riistaa täynnä -- on tilaa ja varaa sekä punaisille että
valkeille asua rinnatusten.
-- He eivät voi koskaan asua rinnatusten! huudahti Pantteri
synkistynein katsein. Valko-ihoiset ovat koiria; he ryöstävät punaisten
metsästysmaat, he pettävät heitä, he ampuvat meidän sotilaitamme ja
sanovat meitä sitten veljiksi!
Sanoin ei voi kuvata sitä kiukkua, joka kuvastui intiaani-päällikön
sanoissa.
-- Monet valko-ihoiset ovat pahoja, sanoi lähetyssaarnaaja.
Wa-on-mon'in sanat ovat tosia useihin nähden -- minä myönnän sen
surulla -- mutta kaikkiin nähden ne eivät pidä paikkaansa.
-- Ne ovat tosia kaikkiin nähden; lähetyssaarnaajaankin.
Nuotio leimahti kirkkaammin ja valaisi lähetyssaarnaajan kasvojen
punastuksen. Hänenkin povessaan asui vanha Aatami, ja loukkauksesta
suuttuneena oli hänellä hyvä halu lyödä päällikkö maahan. Mutta Finley
osasi hillitä itsensä. Hän painoi kiväärin perän maata kohden, pani
kätensä ristiin sen suun päälle ja vastasi lempeästi:
-- Wa-on-mon'in katse ei ole päivän kirkastama; sen on usva sumentanut.
Kun päivänvalo hävittää pois usvan, näkee hän lähetyssaarnaajan jälleen
sellaisena kuin hän näki hänet silloin, kun he viimeksi metsästivät
yhdessä puhveleita ja karhuja ja kantoivat haavoittuneen intiaanin
telttaansa.
Lähetyssaarnaaja toivoi tällä viittauksella koskettavansa Pantterin
sydämeen. Mutta tämä oli kovin kiihtynyt kostoajatuksestaan ja kähisi
vastaukseksi:
-- Wa-on-mon on sotajalalla; hän on valko-ihoisten vihollinen.
-- Wa-on-mon on suuri päällikkö, ja hän puhuu niinkuin ajattelee.
Lähetyssaarnaajan sydän suree, mutta hän ei tahdo enää kiistellä
Wa-on-mon'in kanssa.
Tämä äkillinen käänne teki pikaisen vaikutuksen, joka ei jäänyt Finleyn
tarkalta silmältä huomaamatta.
-- Miksi lähetyssaarnaaja saapuu Wa-On-mon'in leiriin, kun
valko-ihoisten luodit ovat kaataneet useita shawanoe-sotilaita?
-- Ja shawanoe-sotilaiden luodit tehneet suurta vahinkoa valkoisten
joukossa.
-- Wa-on-mon'in sydän riemuitsee, kun hän kuulee tämän. Kuinka monta
valkoista on kaatunut?
-- Kansani keskuudessa on syvä suru; yksi heistä kaatui minun
rinnallani ja toisia on pahoin haavoittunut.
-- Kukaan heistä ei pääse paalumajalle; heidät kaikki surmataan!
-- Käyköön niinkuin suuri henki tahtoo!
-- Voiko lähetyssaarnaaja puhua vain yhdellä kielellä? Onko hän tullut
leiriin vain tavatakseen Wa-on-mon'ia?
-- Ei, vastasi Firdey heti.
-- Ketä hän tahtoo tavata?
-- Pientä vankia, joka on Wa-on-mon'in hallussa.
-- Hän on tuossa, sanoi päällikkö osoittaen puunrungolle, jossa Mabel
istui. Lähetyssaarnaaja näkee hänet, saa puhutella häntä.
-- Lähetyssaarnaaja kiittää Wa-on-mon'ia, saako hän sanoa häntä
veljekseen?
-- Ei, vastasi päällikkö pikaisesti, Wa-on-mon ja lähetyssaarnaaja
olivat kerran veljiä, mutta eivät ole enää.
-- Lähetyssaarnaaja kiittää Wa-on-mon'ia, mutta hän ei ole vielä valmis
puhuttelemaan kärsivää lasta.
-- Aikaa ei ole paljon; tyttö kuolee auringonnoustessa.
-- Siihen on vielä useampia tunteja; sill'aikaa puhuu lähetyssaarnaaja
Wa-on-mon'ille lapsesta.
-- Mitä hänellä on sanomista?
-- Hänellä on anomus esitettävänä?
-- Minkälainen anomus? kysyi intiaani, vaikka kyllä tiesi sen.
-- Wa-on-mon'illa on kaksi lasta, toinen on sotilas, toinen herttainen
tyttö. Lähetyssaarnaaja on leikkinyt heidän kanssaan, puhunut heille ja
kiikutellut heitä polvellaan. Uskooko Wa-on-mon, että lähetyssaarnaaja
panisi henkensä alttiiksi pelastaakseen heitä vaarasta?
Pantteri vaikeni hetkiseksi kuultuaan tämän vastenmielisen kysymyksen
ja vastasi sitten siihen toisella kysymyksellä:
-- Onko puunrungolla istuva lapsi lähetyssaarnaajan oma lapsi?
-- Ei, mutta hän on lähetyssaarnaajan ystävän lapsi. Tyttö ei ole
vahingoittanut eikä vahingoita shawanoeja.
-- Mutta hänen vanhempansa vahingoittavat. Kun lapsi kuolee, saavat he
kipeämmän haavan kuin päällikön kuulan tekemä; sentähden Wa-on-mon
surmauttaa hänet.
-- Kuulkoon Wa-on-mon suuren hengen ääntä, joka kuiskaa hänen
povessaan; osoittakoon hän vangille samanlaista hyväntahtoisuutta kuin
lähetyssaarnaaja osoittaisi suuren päällikön lapsille, kuin vangin isä
osoittaisi Wa-on-mon'in lapsille, jos suuri henki antaisi ne hänelle.
-- Lähetyssaarnaaja puhuu kahdella kielellä. Hän valehtelee.
Hän on koira eikä hän saa käyttää enää semmoisia sanoja! huudahti
Pantteri, jonka kärsivällisyys näytti nyt kokonaan loppuneen.
Lähetyssaarnaajankin pitäisi kuolla kuin koiran, mutta menköön hän
omiensa luo. Lasta hän ei saa mukaansa; lapsi kuolee auringonnoustessa.