Meidän on välttämätöntä kiinnittää jälleen huomiomme Jetroon.
Muistamme hänen viimeksi saaneen sen päähänpiston, että hän poistuu
laatikon sisässä intiaanien vartioimasta mr Ashhrigden pirtistä. Ja hän
varustautui toteuttamaan tätä mainiota tuumaa. Hänen piti kaataa suuri
laatikko alaspäin omalle päälaelleen ja sen suojuksessa astua raivatun
alueen yli metsään. Lähemmin harkittuaan ja kokeita tehtyään havaitsi
hän kuitenkin pian eräitä vaikeuksia, jotka osottautuivat
voittamattomiksi.
-- Juhlallista se on, mumisi hän tyhjennettyään suuren laatikon, mutta
vaikea minun on sitä ja kivääriä kantaa. Sillä kun minä pidän sitä
päälaella, en saata nähdä, missä kuljen. Minä kaadun, menen ympäri
kolme neljä kertaa. Minun täytyy tehdä aukko silmille.
Siitä tuli työtä; mutta kuusilaudat olivat jotenkin pehmeät ja veitsi
oli terävä.
-- Tämä on hyvä, mumisi hän tutkittuaan aukkoa, johon mahtui melkein
käsikin. Se ollaan liian suuri, mutta jos minä näen pakanain tähtäävän
siihen, pyöräytän minä laatikkoa. Minä koetan!
Hän nosti laatikon pään ja olkapäiden varaan ja huomasi sen sopivan
oivallisesti. Hän katsoi ikkunasta ulos eikä nähnyt mitään epäiltävää.
Silloin aukaisi hän oven ja astui ulos suuri puinen kypärä päässä. Hän
tuli kuun valaisemalle kentälle ja jatkoi kulkuaan suurella vaivalla
kenties noin kymmenen tai kaksitoista askelta. Sitten hän kääntyi äkkiä
ympäri ja riensi avonaisesta ovesta pirttiin niin kiireesti, että
kaatui nurinniskoin pirtin permannolle.
-- Varjelkoon! Minähän olla aivan hullu! huudahti hän, eikä kukaan
tuttava olisi varmaankaan väittänyt sitä vastaan.
Hän oli kauhukseen tehnyt useita havaintoja. Ensinnäkin ei
tähystysaukko ollut oikealla paikalla. Hän oli pannut laatikon
takaperin päähänsä, eikä sen kääntäminen tahtonut onnistua. Samalla hän
huomasi, ettei hän ollut ottanut kivääriä mukaansa. Ja pahinta kaikesta
oli se, että hän äkkiä pääsi selville, etteivät ohuet kuusilaudat
voineet ollenkaan pidättää kiväärin luoteja. Hänellä ei siis ollut
minkäänlaista suojaa.
Tästä kaikesta joutui neekeripoika kauhun valtaan ja syöksyi huutaen ja
kolisten pirttiin ennen kuin edes kunnolla ennätti yrittääkään aikeensa
toteuttamista.
Ainoana lohtuna oli, ettei punanahkoja näkynyt eikä kuulunut. Hän
ajatteli, että ne kyllä olisivat ilmaisseet läsnäolonsa, jos olisivat
nähneet hänet.
Häntä vaivasi niin suuri turvattomuuden tunne, että hän alkoi miettiä
uutta keinoa ja luulikin sellaisen taas pian keksineensä.
Paetessaan intiaaneja olivat uutisasukkaat jättäneet pirttiinsä m.m.
paljon sänkyvaatteita, enimmäkseen lakanoita, peitteitä ja huopia.
Miksi ei voisi kääriytyä niihin mieluummin kuin käyttää hassua
laatikkoa?
Kuta enemmän hän sitä ajatteli, sen tyytyväisemmäksi hän tuli
keksintöönsä ja ryhtyi sitä pian toteuttamaan.
Hän otti esille lakanoita yhden toisensa jälkeen, kunnes niitä oli
siinä kuusi kappaletta, suuria vahvoja, pellavakankaisia.
Sitten hän aukaisi oven, että kuutamoa pääsisi sisään valaisemaan hänen
pukeutumistaan. Katsottuaan, ettei rakas kivääri tällä kertaa joutuisi
unohduksiin, kääri hän ensimäisen lakanan ympärilleen, sitten toisen,
kolmannen, neljännen j.n.e. Hänestä tuli siten paksu ja pyöreä, hän
muistutti pystyyn asetettua vuodetta.
Tämä ihmeellinen varustus ulottui pään yli ja jalkoja se verhosi
nilkkoihin saakka.
Jetro päätti nyt noudattaa kaikkea mahdollista varovaisuutta. Hän
pilkisti ulos ovesta ja tarkasti avonaisen paikan virralle asti, mikäli
se kuun piiloon mentyä oli mahdollista. Sitten katseli hän itään ja
länteen, eikä kummaltakaan puolelta näyttänyt mitään vaaraa uhkaavan.
Ikkunasta katseli hän taaksepäin, jonne hän aikoi juosta.
Oliko tämä harhanäkyä, vai seisoiko intiaani liikkumattomana tuolla
metsänreunassa ikäänkuin odotellen, että pirtissä oleva mies tulisi
kiväärin tavattaviin?
Jetro katsoa tuijotti uhkaavaan olentoon useampia minuutteja, kunnes
kuun hävitessä pilvien taakse miehen haamukin hävisi.
-- Ei siellä kai ollutkaan mitään, ja minä juoksen sen syliin, jos se
on siellä, mumisi neekeri sitten.
Epävarmuus sai hänet kuitenkin muuttamaan pakenemissuuntaa. Hän päätti
juosta metsään lähelle sitä paikkaa, jossa Kenton sieppasi venheen
nukkuvan intiaanin nenän edestä. Lähellä oleva proomu vaikutti niin
puoleensavetävästi. Jetro oli liikkunut sillä niinkauan, että hän tunsi
sen varsin hyvin; siinä hän voisi puolustautuakin kiväärinsä avulla.
Hän lähti päättävästi kulkemaan harkitsemaansa suuntaan, ja silloin hän
huomasi, että se huolellisuus, jolla hän oli suojannut jalkansa,
arveluttavasti esti hänen liikuntoaan. Hän saattoi ottaa vain kovin
lyhyitä askeleita, ja häntä kiusoitti näin hidas kulku.
Hän oli sangen hassunkurisen näköinen. Lakanat olivat tehneet hänen
paksun ruumiinsa vielä paksummaksi. Pään yli ulottuvat poimut
viruttivat hänelle pituutta, ja niin muistutti hän kummituksentapaista
jättiläistä, joka tepsutteli hiljaa rantaa kohden.
Se merkillinen onni, joka oli seurannut mustaihoista nuorukaista m.m.
hänen pirttiin saapuessaan, ei luopunut hänestä nytkään. Kun Kenton
illan lähestyessä saapui yksin raivatun alueen ympäri pirtin luo,
liikuskeli paikalla kaksi intiaania. Kenties Pantteri järjestäessään
väijyntää Kalkkalokäärmelahden luo epäili, että uutisasukkaat
kääntyisivät takaisin pirtilleen pitääkseen siellä puoliaan, ja
sentähden käski kaksi sotilasta jäämään sinne ja sitten antamaan
hänelle tarpeellisia tietoja tältä seudulta.
Kun näistä sotilaista yksi kierteli läheistä metsää, jäi toinen venheen
luo ja nukkui hetkiseksi. Silläaikaa Kenton vei kanootin ja myöskin
Jetro hiipi pirttiin. Heti sen jälkeen saapui toinen intiaani metsästä
ja nukkuja havahtui huomaten venheen häviämisen. Silloin toinen sotilas
lähti etsimään venettä -- kuinka hän siinä onnistui, olemme kertoneet
toinen jäi vartioimaan pirttiä, ja kun hän näki, että joku mies oli
pirtissä, koetti hän ajaa häntä sieltä pois.
Ne äänet, joita Jetro luuli kuullensa oven takaa, saattoivat kyllä olla
yhdestä samasta kurkusta lähteneitä, koska intiaani ja neekeri
koettivat pettää toisiaan. Intiaani tuli sitten rauhattomaksi
toveristaan, joka ei palannut -- koska kaatui kaksintaistelussa
Kentonin kanssa --, ja niin hän lähti virralle jättäen pirtin asujineen
oman onnensa nojaan. Hän, kuten olemme kertoneet, valtasi sitten
onnellisesti Kentonin palkovenheen.
Siitä johtui, että Jetron varovaisuustoimenpiteet pirtistä lähtiessään
osottautuivat tarpeettomiksi. Sillä hän olisi voinut rauhallisesti
marssia pois vankilastaan kuin herra oman puutarhansa poikki.
Mutta jos hän olisi niin tehnyt, ei se ihmeellinen tapahtuma, josta nyt
on kerrottava, olisi voinut sattua.