Uutisasukkailla oli niin paljon muutakin ajattelemista tällä
seikkailurikkaalla matkallaan, etteivät he enää suinkaan kaivanneet
sellaista hirmua kuin kalkkalokäärme. Mutta nyt oli tuollainen julma
matelija nähtävästi kuolettavasti purrut yhtä karkaistua erämiestä.
Kun tämä miespoloinen kaatui maahan, olivat useimmat seurueen jäsenet
kokoontuneet hänen ympärilleen. Näilläkin kaukaisilla seuduilla oli jo
tähän aikaan wisky, englantilainen väkijuoma, tunnettu ja sitä
kuljetettiin matkoilla mukana. Mr Altman ensimäisenä laskeutui
polvilleen kaatuneen viereen, nosti hänet istuvaan asentoon ja sovitti
wisky-pullon hänen huulilleen.
-- Muistatko, Yrjö, tiedusteli Agnes, että mr Kenton sanoi jonkun
onnettomuustapauksen olevan meille tarpeen, niin että se viivyttää
meitä saapumasta Kalkkalokäärmelahteen ennen pimeän tuloa?
-- Muistan kyllä.
-- No niin, tässä on onnettomuustapaus!
Nyt ymmärsi nuori Ashbrigde, miksi erämiehet näyttivät hymähtävän.
James Deanea ei ollut purrut kalkkalokäärme, jonka hän tappoi -- kaikki
oli keksittyä repäisevän vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Mutta tosiasia oli, että James -- eli "Jim" -- sai imeä maksuttomasti
suuret määrät wiskyä.
Hastings näki, mikä vaara uhkaa ystävää, löi mr Altmania olkapäälle ja
sanoi:
-- On parasta, ettei hänelle anneta enempää.
-- Minusta on paras, että hän saa hyvän humalan vastamyrkyksi.
-- Hyvän humalan, önisi Jim ja tavoitteli pulloa; hyvä humala
vastamyrkyksi... tukkihumala!
-- Luulen, että hän on sen jo saanut, sanoi mr Ashbrigde, joka ymmärsi
juonen.
Ympäröivien sanoista ja katseista käsitti mr Altmankin, joka suoritti
laupiaan samarialaisen tehtävää, asian oikean laidan. Hän nousi
närkästyneenä ja hilkutti pulloaan päivää vasten.
-- Jos sen olisin tiennyt, en olisi antanut pisaraakaan, nyt hän on
ryypännyt niin paljon, että kolmekin olisi siitä humaltunut.
-- Siksi hän onkin kolmenkertaisessa juopumistilassa, sanoi Ashbrigde.
-- Se on kalkkalokäärmeen syy -- yhyh! mumisi Jim.
Koko ilveily tuntui epämiellyttävältä, mutta Boone ja Kenton olivat
hyväksyneet tällaisen suunnitelman, ja heidän mielipiteensä painoi
enemmän vaa'assa.
Hastings neuvoitteli nyt innokkaasti uutisasukkaiden ja heidän
saattajiensa kanssa. Asema oli sangen vakava, vaarallinen ratkaisu
saattoi tulla millä hetkellä hyvänsä.
-- Nyt meidän tarvitsee odottaa pimeää ainoastaan puoli tuntia,
tuskinpa sitäkään; ja ennenkuin pahimpaan paikkaan ehdimme, on
pikimusta yö.
-- Luuletteko, että olemme saaneet intiaanit erehtymään aikeistamme?
kysyi mr Ashbrigde.
-- Sitä ei voi kukaan varmaan sanoa, mutta siltä näyttää.
-- Mutta pianhan he näkevät, ettemme me aijo mennä tuon kuolonlaakson
läpi, sanoi uutisasukas.
Hastings nyökkäsi. Hän oli ajatellut samaa mahdollisuutta ja sen
seurauksia.
-- Mr Kenton on ryhtynyt älykkäihin yrityksiin, niinkuin hän aina
tekee, meidän pelastukseksemme, sanoi mr Ashbrigde. Hän toivoo
löytävänsä venheen, jonka hän jätti proomun luo, ja vielä toisen
läheltä lahtea. Mutta kuinka käy, jollei hän tapaa niitä?
-- Siihen kysymykseen voi Kenton itse vastata. Minä luulen, että hänen
yrityksensä voi yhtä hyvin raueta turhiin kuin onnistuakin; mutta sen
saamme pian tietää -- hän ei anna meidän kauan odottaa. Boone saapuu
myöskin pian, ja he osaavat päättää, mitä on tehtävä.
-- Sen kyllä uskon. Mutta suokaa anteeksi, mr Hastings, jos arvelen,
että meidän pitäisi yrittää jotakin muutakin. Huoli turvattomista
sukulaisistani oikeuttanee minut puhumaan näin tunkeutuvasti.
-- Älkää puhuko tunkeutuvaisuudesta, mr Ashbrigde, sanoi erämies;
kaikki kuuntelemme mielellämme teidän ajatuksianne.
-- Onnettomuus voi kohdata ketä hyvänsä, vaikka eräät sellaista vain
teeskentelevät, huomautti mr Ashbrigde, katsahtaen Jimin tiedotonta
olentoa. Boone ja Kenton antautuvat suuriin vaaroihin, jompikumpi
heistä voi saada surmansa -- mahdollisesti molemmat. Onneksi on meillä
vielä luotettavia suojelijoita, olettehan te miehinenne seurassamme.
Mutta viisainta on harkita asioita kaiken varalle. Mitä jos emme enää
koskaan näkisi Boonea ja Kentonia?
-- En voi pitää mahdollisena, että he molemmat joutuisivat hukkaan
samalla kertaa.
-- Kenton ei ehkä onnistu saamaan palkovenheitä, jotka olisivat meille
niin välttämättömät. -- Voimmeko lahden luona löytää sellaisen aseman,
jossa voimme puolustautua hyökkäyksiä vastaan?
-- En tiedä, sanoi erämies vilpittömästi. Täällä on vain yksi mies,
joka tuntee tarkoin Kalkkalokäärmelahden ympäristöineen.
-- Kuka se on?
Hastings viittasi Jimiin, joka makasi aivan tiedotonna juovuksissa.
-- Hm! äänsi uutisasukas, hän on meille aivan yhtä hyödytön kuin
kuollut mies. Ja juopumustilaa jatkuu vielä useampia tunteja.