Jetro ajatteli aina, että Kenton oli punanahkain kanssa tekemisissä
ollessaan aivan turhan varovainen. Hän käsitti kyllä afrikalaisella
ymmärryksellään, että niin petollista rotua, kuin intiaanien rotu,
täytyy aina varoa, mutta niin suuri varovaisuus kuin Kentonin, joka
muuten oli vilkas ja rohkea mies, tuntui mustasta miehestä
kiusalliselta.
-- Hän luulee, että kanootti ollaan proomun luona, harkitsi Jetro
Kentonin mentyä. Minä luulen melkein samaa. Viidessä minuutissa olisi
tästä suoraan hypännyt sen luo. Mutta hän kiertää. Se oli turhaa,
tyhmää. Kalkkalokäärme puree häntä, tahi hänen leukansa tarttuu puun
oksaan, hän kaatuu taaksepäin, että hampaat tärisevät suussa.
Lukija tietää, että Kentonin suunnitelma onnistui. Mutta Jetro
harkitsi: Minä lähtee suojelemaan mr Kentonia, ja kun vaara lähestyy,
hän menee yksin ja jättää Jetron.
Hän oli ensin ohjaaja, niinkuin oikeus ja kohtuus vaati, mutta nyt on
minun vuoroni.
Mustille kasvoille ilmestyi tyytymättömyyden ilme.
-- Hän sanoo, että minä en saa puhua, ei liikkua, ei hengittää. Sitten
hän lupasi hengittää. Miten olisi käynyt, ellei hän olisi sitä
luvannut? Olisinko voinut olla huokumatta kolme, neljä tuntia, jotka
hän viipyy poissa! Ja olenhan myöskin puhunut ja liikahdellut; ei siis
maksa vaivaa enää muistaa hänen käskyjään.
Hän huomasi helpotuksella, että hän jo oli uhminut kaikkia kieltoja; se
lopetti hänen sisällisen taistelunsa, joita muuten olisi voinut kestää
loppumattomiin. Ja samassa määrässä kuin rajoitukset raukenivat, kasvoi
tottelemattomuus.
Kaikista kielloista huolimatta Jetro siis meni raivatulle alueelle ja
katseli siellä ympärilleen välittämättä erityisesti varovaisuudesta.
Hän tiesi, että Kenton kiersi tämän avonaisen alan ja siten hänen
mielestään tuhlasi suotta aikaa ja voimia.
Jonkun hetken mietittyään Jetro kuitenkin onneksi luopui ensimäisestä
aikeestaan kulkea suoraan pirtin ja proomun luo ottaakseen sieltä
uutisasukkaiden pelastukselle välttämättömän venheen. Siten pelastui
hän ehkä hyvin kamalista seurauksista. Mutta paljoa parempi ei ollut
ajatus, jonka hän toteutti; hän näet lähti Kentonin jälkiä sinne, minne
metsänkävijä oli pyrkinyt.
-- Hän hämmästytään kovin, ajatteli Jetro irvistäen, kun minä hiukan
vihellän ja hän näkee minun seisovan hymyillen hänen edessään. Sen minä
teen!
Neekeri nuorukainen ei ollut niin perehtynyt metsäelämään, että olisi
voinut seurata Kentonin jälkiä, mutta sitä hänen ei tarvinnutkaan,
koska hän muutenkin osasi metsänkävijän luo.
Raivattua aluetta kiertäessään Jetro pysyttelihe tarkoin tiheikön
peitossa; oikealta hohtava kirkkaampi valo oli yksin hänen ohjaajansa.
Silloin tällöin hän lähestyi metsän reunaa niin paljon, että näki
pirtin; eikä hän luonnollisesti ottanut ainoatakaan askelta tietämättä,
missä hän oli.
Hänestä oli viehättävää katsella pirttiä, jonka Yrjö Ashbrigde oli
isänsä keralla runsaalla työllä ja suurella huolella rakentanut.
-- Onni, etten minä ollut silloin muassa. Jos olisin ollut, niin he
olisivat vain istuneet ja katselleet, ja minä olisin saanut tehdä työn.
Ihmeellistä, että kaikki luulevat, etten minä kelpaa muuhun kuin
työhön; unhottavat, että minä voin ampua yhtä tarkkaan kuin kuka muu
hyvänsä.
Seistuaan hetkisen paikallaan mietti hän suurenmoisen suunnitelman.
-- Kun mr Kenton liikkuu niin varovasti, menee häneltä kaksikin päivää
veneen tavottamiseen, niin ettei minunkaan tarvitse hätäillä. Minä
pistäydyn hiukan pirtissä ja katson, minkälainen järjestys siellä on.
Hän valmistui vähääkään epäilemättä panemaan tuumansa täytäntöön.
Aluksi hän meni tuvan takasivulle, jossa oli alakerrassa kaksi ikkunaa
ja yläkerrassa samoin. Ne olivat kaikki kuitenkin niin pieniä, ettei
niiden kautta mahtunut sisään pujottautumaan. Jetro katsoi sisään
yhdestä ikkuna-aukosta ja huomasi, että huonekalut oli siellä pantu
sikin-sokin, ja mitä suurin epäjärjestys näkyi kaikkialla. Se ei tehnyt
hauskaa vaikutusta, ja neekerinuorukainen kiersi pirtin ovelle
yrittääkseen päästä sisään.
Tässä maailmassa huomataan usein onnellisia sattumia, ja sellaisen sai
Jetro nyt kokea, ja se vaikutti ratkaisevasti uutisasukkaiden matkaan,
vaikkeivät viisaat johtajat Boone ja Kenton olleet osanneet sitä ottaa
laskuihinsa.
Jos nuori neekeri olisi ilmestynyt ovelle puolituntia aikaisemmin,
olisivat intiaanit epäilemättä hänet heti huomanneet ja murhanneet;
sillä muistammehan, kuinka istuva intiaanisoturikin tähysteli tarkoin
pirttiä ennenkuin nukkui.
Sattumalta Jetro säästyi kaikilta näiltä vaaroilta. Kentonkaan, joka
piti tarkoin pirttiä silmällä, ei häntä huomannut. Mutta hauska olisi
ollut tietää, mitä metsänkävijä olisi tuuminut, jos hän olisi sattunut
katsomaan pirtille sillä hetkellä, jolloin neekeri hiipi nurkan ympäri
ja kulki pirtin ovelle.
-- Olipa hyvä, mutisi Jetro, kun näki säpin aukaisuhihnan ulkopuolella,
ettei tarvitse potkia ovea rikki.
Hän vetäsi hihnasta, ovi aukeni, ja Jetro astui sisään sydän sykkien
tavallista kiivaammin.
Erikokoisia laatikoita oli aukaistuina tahi särettyinä permannolla.
Suuren nelikulmaisen liitan luona oli ruukkuja, kattiloita ja haahloja
sekä muita vanhanaikuisia talouskaluja. Kaikkialla oli niin paljon
tavaraa sikin-sokin, että saattoi astua vain varovasti ja jalkojaan
sijoittamalla.
Yläkertaan johtava porras oli paikallaan, mutta kiireessä ei oltu
ennätetty mitään sinne kantaa.
Jetro tirkisti ikkunasta ulos, mutta ei huomannut mitään rauhattomuutta
herättävää. Silloin teki hän ainoan järkevän teon tänä päivänä, veti
oven avaushihnan sisään, niin ei mikään vihollinen voinut hiipiä
pirttiin hänen huomaamattansa.
Poika vavahti, kun hän näki laatikon, johon olivat jääneet
uutisasukkaiden viimeisen aterian tähteet. Hän asetti kiväärin seinää
vasten pystyyn ja leikkasi suuren kimpaleen hyvää mustaa leipää alkaen
sitä hienontaa vahvoilla valkeilla hampaillaan.
Sitten heittäytyi hän pitkälleen kovalle permannolle, joka tällä kertaa
tuntui hänestä pehmoiselta höyhenvuoteelta, ja vaipui syvään,
rauhalliseen uneen ajattelematta lainkaan, mitä seurauksia hänen
menettelystään voi johtua.
Niin kului pitkä kesäpäivä iltaan, ja kun pimeyden vaippa vihdoin
verhosi nämä erämaan seudut, nukkui Jetro edelleen hurskaan unta.