He olivat kuulleet tämän hiljaisen merkkiäänen kolme kertaa. Ja pian
ystävämme käsittivät, että väijyvä intiaani siten huomautti
toverilleen, että hän nyt oli uutisasukkaiden jälillä. Intiaanijoukot
saattoivat merkkiäänien johdolla pian piirittää valkoihoiset ja tuhota
heidät.
Kun raakkuna kuului neljännen kerran, istuivat valkoihoiset väijyjät
puun rungolla, niinkuin olemme kertoneet, ja katsoivat äänetönnä
toisiinsa.
Vihdoin sanoi Kenton tavallisella varovaisuudellaan:
-- No, mitä arvelet, Taneli?
-- Se merkitsee sitä, että shawanoe-intiaanit seuraavat ystäviemme
jälkiä, emmekä me voi sitä estää.
-- Kuinka monta punanahkaa sinä luulet olevan väijyksissä?
-- Kukaties yksi -- kukaties yksi tusina.
-- Kyllä heitä, Taneli, on useampia kuin yksi, sen tiedät yhtä hyvin
kuin ininäkin.
Vanhempi mies nyökkäsi ja hymyili.
Ei saata ajatella parempaa todistusta näiden miesten erinomaisen
tarkasta luonnonäänien ja metsäelämän tuntemisesta kuin tämä
havaintojen yhtäpitäväisyys. He olivat näet huomanneet pienen
eroituksen ensimäisten ja viimeisen merkkiäänen viilillä. Oli kuin yksi
intiaani olisi raakkunut kolme kertaa ja antanut sitten toisen matkia
itseään, joka onnistuikin mainiosti.
-- Tiedätkö, Siimon, sanoi vanhempi, minä luulen, että he aikovat
väijyä Kalkkalokäärmelahdessa.
Kalkkalokäärmelahti oli Ohio virran syvä mutka Kentuckyn puolisella
rannalla, ehkä noin puolenpeninkulman päässä siitä, missä valkoiset
metsänkävijät illan lähestyessä istuivat puunrungolla.
Puhvelien ja muiden villi-eläinten tallaama vähintäänkin sadan vuoden
vanha polku kulki heidän ohitsensa. Lahden takana kääntyi se oikeaan
syvälle metsään ja päättyi suolakenttään, jolla eläimet kävivät suolaa
nuolemassa.
-- Kapteeni Bushwick itse oli viime kesänä täällä jonkinlaisella
tutkimusmatkalla, sanoi Kenton. Hän kulki paluumatkallaan tätä polkua.
Ja ensimäiseksi hän tapasi kalkkalokäärmeen, joka puri hampaansa hänen
sääryksiinsä tapaamatta kuitenkaan ihoa. Kapteeni iski petoa kiväärin
tukilla, mutta kuuli samassa toisen käärmeen kalisevan takanaan. Jollei
hän olisi tavattoman reippaasti hypännyt syrjään, olisi hän saanut
kuolettavan nipistyksen. Nyt ei käärme häntä tavannut, ja kapteeni
ampui pedon.
-- Hän kai ristikin lahden Kalkkalokäärmelahdeksi?
-- Hyvällä syyllä; mutta kyllä minä olen ollut täällä usein käärmettä
näkemättä.
-- Kun minä olin täällä pari viikkoa sitten, kertoi Taneli, näin
kauriin kulkevan suolakentälle päin. Se olisi nähnyt minut, ellei se
olisi katsellut kalkkalokäärmettä, joka kiinnitti sen kaiken
tarkkaavaisuuden. Kauris oli tyhmä. Sen sijaan, että se olisi kulkenut
taaksepäin, niinkuin ne tavallisesti tekevät kalkkalokäärmeen
huomatessaan, alkoi se nuuskia ja tanssia käärmeen ympärillä sekä
lopulta lyödä toppasi sitä etusorkallaan. Luonnollisesti potki se
käärmeen rääsyiksi, mutta sitä ennen ennätti tämä iskeä pari kolme
haavaa, ja suuri komea eläin kuoli puolentunnin kuluessa.
Kalkkalokäärmeet ovat yhtä häijyjä kuin intiaanit.
-- Usein kyllä, mutta ei aina, Taneli; eiväthän ne raakukaan kuin
varikset. Sitä paitsi ne eivät surmaa edeltäpäin ilmoittamatta.
-- Nyt emme ole käärmeiden karissa tekemisissä.
-- Emme. Meidän pitää vetää punanahkoja nenästä. Olemme kulkevinamme
Kalkkalokäärmelahden ohi; silloin tulvii sinne noita syöpäläisiä ja
odottavat meitä tervetulleina.
-- Mutta mitä tekevät silloin uutisasukkaat?
-- Kulkevat toista tietä.
-- Mitä tietä? Metsä on niin tiheä sekä oikealla että vasemmalla,
etteivät ainakaan naiset pääse askeltakaan eteenpäin ja niin hiljaa,
etteivät punanahkat kuulisi.
-- Voidaan menetellä monella tavalla. Voimme esim. vaeltaa niin
hitaasti, ettemme ennätä lahden luo ennen pimeää. Mutta jos liian
hitaasti liikutaan, herättää se intiaanien epäilystä. Toivoisin, että
ilta olisi jo käsissä.
-- On turha toivoa mitään.
-- Aivan niin. Mutta pimeällä voimme joka tapauksessa kääntyä takaisin
ja mennä virran yli alempana. Matkaa jatketaan sitten virran toisella
puolella ja mennään suoraan paalumajalle.
Boone puistatti päätään; sillä hän ei hyväksynyt tätä suunnitelmaa.
-- Kuinka sinä luulet saavasi naiset ja lapset virran yli? Luultavasti
kukaan ei osaa uida omaa pituuttaankaan.
-- Minulla on palkovene, jonka olen kätkenyt pensaihin lahden tähän
reunaan, -- jolleivät syöpäläiset ole sitä vieneet.
-- Luultavasti ne ovat sen ottaneet tahi ainakin rikkoneet sen pohjan.
Mutta jollen ole erehtynyt, niin on ruuhi sen proomun luona, jonka te
jätitte uutispirtin luo.
-- Aivan niin.
-- Miksi emme kääntyisi takaisin ja noutaisi sitä?
-- Se ei olisi hulluinta, sanoi Kenton miettivästi. Jos voisin
kuljettaa venheen virtaa ylös intiaanien epäluuloa herättämättä, niin
asia olisi selvä.
-- Mutta se ei kanna kaikkia, naisia ja lapsia ja muuta joukkoa samalla
kertaa.
-- Teemme kaksi matkaa tahi useampiakin, jos tarvitaan.
-- Se voi olla uhkapeliä. Mutta mitäpä muuta voisi tehdä. Jos todella
löytäisit venheesi sieltä, minne jätit, niin ehkäpä me selviäisimme.
Kenton tähysteli lähellä olevain puiden latvoihin ikäänkuin etsien
jotakin -- ei kuitenkaan mitään esinettä.
-- Niinkuin näet, niin vasta kahden tunnin kuluttua tulee pimeä, että
voimme yrittää intiaanien kiertämistä. Sillä aikaa ehtivät miehet
Kalkkalokäärmelahteen kaksikin kertaa. Meidän pitää keksiä juoni, joka
viivyttää heitä taipaleella ainakin kaksi tuntia, mutta niin
taitavasti, etteivät intiaanit huomaa heidän epäilevän mitään. Keksitkö
sinä sellaisen, Taneli?
-- On monta keinoa, vastasi vanhempi mies mietittyään hetkisen.
Matkalla voisi sattua onnettomuus -- erästä voisi kalkkalokäärme
purra...
Kenton huomasi toverissaan veitikkamaisen vivahduksen, vaikka hän
puhuikin vakavasti.
Kuului lehtien kahinaa, joku lähestyi. Kumppanukset tarttuivat
vaistomaisesti kivääreihinsä. Jos saapuja olisi käyttäytynyt
varovaisemmin, olisivat metsänkävijät piiloutuneet puun taakse. He
huomasivat, ettei mikään väijyvä vihollinen lähesty näin julkisesti.
Kenton ja Boone tiesivät, että se oli ystävä tahi ainakin sellainen,
jolta ei tarvitse mitään pelätä.
Ja niin oli todellakin asianlaita. Metsästä tuli näkyviin Jetro, mr
Altmanin suuri ja karkeatekoinen neekeripalvelija kivääri olkapäällä.
Hän ei huomannut metsästäjiä ennenkuin oli aivan heidän edessään.
Silloin seisattui hän äkkiä ja otti raskaan pyssynsä olalta.
-- Anna olla! huusi Kenton ihmetellen, että mitä miehellä oli mielessä.
-- Halloo, tekö se ollaan, mr Kenton? sanoi Jetro irvistäen; minä
luulin että se oli Pantteri. Olin lähettää kuulan teidän läpi. Onni
että puhuitte. Mutta, lisäsi neekeri merkitsevästi, minulla on teille
tärkeitä tietoja, mr Kenton ja mr Boone.