ja veisasi kaikki jäljellä olevat värssyt. Veisuun loputtua astui
rovasti saarnastuoliin ja lyhyen rukouksen perästä lausui:
-- Ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me
etsimme (Hepr. 13:14). Hän selitti kuulijoillensa, kuinka kaikkein,
jotka syntyneet ovat, täytyy kuolla ja jättää tämä maailma ja etsiä
tulevaista ja pysyväistä kotoa. Siitä oli näkyväisenä esimerkkinä
nytkin se vainaja, jonka muistoa tässä vietettiin.
Sitten hän luki vainajan elämänvaiheet ja sukuluettelon mainiten,
kuinka vainaja oli syntynyt kuuluisista ja kunniallisista
vanhemmista, tullut kuuluisalle ja kunnialliselle Niemelän
rusthollarille emännäksi -- Niemelä oli rustitila Ruotsin vallan
aikana --, elänyt kunniallista ja nuhteetonta elämää, kuollut
Herrassa ja nyt ynnä muiden autuaallisesti edesmenneiden kanssa
nauttii hyväin töittensä hedelmää, iankaikkista autuutta. "Sillä,
meidän vaivamme, joka ajallinen ja keviä on, saattaa meille
iankaikkisen ja määrättömän kunnian, jotka emme näkyväisiä
katso, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajalliset, mutta
näkymättömät iankaikkiset" (2 Kor. 4: 17, 18). Vainaja oli niitä
ihmisiä, joka ei vaivojaan säästänyt, vaan kasvatti lapsensa
kurituksessa ja Herran nuhteessa näyttäen heille aina hyvää
esimerkkiä, niin että koko Niemelän talon perhe kuin myöskin kaikki
vainajan sukulaiset ovat kunniallisia ja rehellisiä ihmisiä, joista
koko seurakunnalla on ilo, kunnia, arvo jne.
Sitten kun esirukous vainajan edestä oli luettu, veisattiin virrestä
293 viimeinen värssy ja näin päättyi juhlallisuus.
Niemelän isäntä meni kirkkoherran perästä pappilaan, kiitti
rovastia kauniista saarnasta ja maksoi sekä koulunkäviäiset kuin
myöskin saarnanpitopalkan luvaten tuoda lehmän viikon varrella.
Kirkkoherra otti rahat kiittäen sanoen olevansa vakuuttunut, ettei
lautamies Niemelä suinkaan kehtaa tuoda maahanpaniaislehmäksi jotain
hiehokäppyrää vaan tuopi oivallisen aikaraavaan. Sen Niemelä lupasi
tehdäkin ja niin erottiin kaikessa ystävyydessä.
Sitten isäntä meni pitäjäntupaan, johon emäntä oli jo laittanut
päivällisen eväänä olevista ruokavaroista niille kaukaisille
sukulaisille ja tuttaville, vainajan kantajille ja laulajille,
jotka asuivat toisella puolella pitäjää ja jotka eivät matkan
pituuden tautta tahi muista syistä voineet maahanpaniaisiin
tulla. Pitäjäntupaan tuli myöskin ruumiin saattoväki, jota
maahanpaniaistalosta oli saattanut ruumista. Kaikille vieraille
isäntä jakeli kirkkoryyppyjä. Kaukaiset vieraat käskettiin syömään,
vaan maahanpaniaisväki läksi takaisin Niemelään. Hauta-Lauri sekä
hänen perheensä myös syötettiin, samaten suntio.
Vierasten syötyä korjattiin ruuantähteet kontteihin ja kontit rekeen.
Kiitettyään ja jäähyväiset sanottuaan läksivät vieraat kotiinsa,
samaten Niemelän isäntäkin.