Ystävältämme, joka tulee tänne joka ikinen päivä! Sehän vasta olisi
hirveän tuskallinen tila!
_Rouva Linde._ Vai todentodella et ole häneltä lainannut?
_Nora._ En, sen vakuutan. Se ei olisi minulle silmänräpäykseksikään
päähän pistänyt --. Eikä hänellä silloin ollutkaan rahaa lainaksi antaa;
hän sai vasta perästäpäin periä.
_Rouva Linde._ No, se uskonma oli sinulle onneksi, Nora-kultani.
_Nora._ Ei, se toki ei olisi koskaan sattunut mieleeni, että olisin
pyytänyt tohtori Rank'ilta --. Muuten olen ihan varma, että jos
pyytäisin häneltä --
_Rouva Linde._ Vaan sitä et tietysti tee.
_Nora._ En, tietysti. En voi ajatella että se tulisi tarpeelliseksi.
Mutta olenpa ihan varma, että jos puhuisin tohtori Rank'ille --
_Rouva Linde._ Miehesi tietämättäkö?
_Nora._ Täytyyhän minun laittaa itseni irti tuosta toisesta asiasta;
onhan _sekin_ tehty mieheni tietämättä. Minun _täytyy_ laittaa itseni
irti tästä.
_Rouva Linde._ Niin, oikein, senhän minäkin eilen sanoin; mutta --
_Nora (kävelee edestakaisin.)_ Mies paljon helpommin selvittää semmoiset
asiat, kuin vaimonpuoli --
_Rouva Linde._ Niin, oma mies.
_Nora._ Loruja. _(seisahtuu.)_ Kun joku koko velkansa suorittaa, saahan
hän sitten velkakirjansa takaisin?
_Rouva Linde._ Se on tietty.
_Nora._ Ja voi repiä sen tuhannen tuhanneksi palaseksi, ja polttaa sen
-- tuon ilkeän, inhoittavan paperin!
_Rouva Linde (katsoa tuijottaa häneen, panee pois ompeluksensa ja nousee
hitaasti.)_ Nora, sinä salaat minulta jotain.
_Nora._ Näetkös sen silmistäni?
_Rouva Linde._ Sinulle on tapahtunut jotain eilis-aamuisesta. Nora, mitä
se on?
_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Kristiina! _(kuultelee.)_ Hist! Nyt tuli
Torvald kotiin. Kuuleppas, mene lasten luokse siksiaikaa. Torvald ei
kärsi nähdä räätälintyötä. Ota Anna-Maija avuksesi.
_Rouva Linde (kokoo osan kaluista.)_ Kyllä, kyllä, vaan en lähde täältä,
ennen kuin olemme puhuneet suumme puhtaaksi.
_(Hän menee pois vasemmalle; samassa tulee Helmer etuhuoneesta sisään.)_
_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Voi, kuinka olen sinua odottanut,
Torvald kulta.
_Helmer._ Oliko tuo ompelutyttö --?
_Nora._ Ei, se oli Kristiina; hän auttaa minua pukuani kuntoon
laittaessani. Saatpa nähdä kuinka sievännäköiseksi minä tulen!
_Helmer._ Niin, eikös se ollut sangen hyvä tuo mielijohteeni?
_Nora._ Erinomainen! Vaan enkös minäkin ole hyvin kiltti, kun teen
sinulle mieliksi?
_Helmer. (nipistää vaimonsa leukaa.)_ Kilttikö -- senvuoksi kun teet
miehellesi mieliksi? No, no, pikku hupakko, tiedänhän, ettei sanasi sitä
tarkoita. Vaan enpä tahdo estää sinua; sinun kai pitää nyt koettaa
vaatteita päällesi?
_Nora._ Ja sinun kai pitää tehdä työtä?
_Helmer._ Niin; _(näyttää paperitukkua.)_ Kas tässä. Olen käynyt
pankissa -- -- _(tahtoo mennä kamariinsa.)_
_Nora._ Torvald.
_Helmer. (seisahtuu.)_ Mitä?
_Nora._ Jos nyt pikku oravasi oikein kauniin kauniisti rukoilisi jotain
sinulta --?
_Helmer._ Mitä sitten?
_Nora._ Suostuisitko siihen?
_Helmer._ Ensiksihän minun tietysti pitää tietää, mitä se on.
_Nora._ Oravasi hyppelisi iloissaan ja löisi leikkiä, jos sinä olisit
niin kiltti ja suostuisit.
_Helmer._ Virka sitten asiasi.
_Nora._ Leivosesi viserteleisi kaikissa huoneissa, sekä kaikuvasti että
hiljaa --
_Helmer._ Mitä vielä, viserteleehän leivonen jo ilmankin.
_Nora._ Minä rupeaisin keijukaiseksi ja tanssisin sinulle kuutamossa,
Torvald.
_Helmer._ Nora -- se ei suinkaan mahda olla sama asia, josta puhuit tän'
aamuna?
_Nora. (tulee lähemmin.)_ On, Torvald; minä rukoilen sinua niin
hartaasti!
_Helmer._ Ja sinä todella uskallat ottaa sen asian uudestaan esille?
_Nora._ Niin, niin, sinun pitää tehdä minulle mieliksi; sinun _pitää_
antaa Krogstad'in pysyä virassansa pankissa.
_Helmer._ Nora-kulta, sen viran olen määrännyt rouva Lindelle.
_Nora._ No, se on erinomaisen kiltisti tehty; mutta voithan vaan antaa
eron toiselle konttoriherralle Krogstad'in sijasta.
_Helmer._ Oletpa kun oletkin sanomattomasti itsepäinen! Siksi että sinä
ajattelemattomasti lupasit puhua hänen puolestansa, pitäisi muka minun
--!
_Nora._ Ei senvuoksi, Torvald. Sinun itsesi tähden. Kirjoitteleehan tuo
mies kaikkiin häijyimpiin sanomalehtiin; sen olet itse sanonut. Hän voi
tehdä sinulle sanomattoman paljon pahaa. Minä häntä niin kauheasti
pelkään --
_Helmer._ Ahhaa, minä ymmärrän; sinua vanhat muistot säikähyttävät.
_Nora._ Mitäs sillä tarkoitat?
_Helmer._ Muistat kai isääsi?
_Nora._ Niin, aivan oikein. Muistahan vaan, mitä kaikkea pahanilkiset
ihmiset kirjoittivat isästä sanomalehtiin ja mitä kauheita juorupuheita
he hänestä panivat liikkeelle. Pelkäänpä, että hän olisi saanut
virka-eronsa, jos ei ylihallitus olisi lähettänyt sinua sinne asiaa
tutkimaan, ja jos et sinä olisi ollut hyvä ja avulias häntä kohtaan.
_Helmer._ Noraseni, onpa jommoinenkin eroitus isäsi asemalla ja minun
asemallani. Isäsi ei ollut nuhteeton virkatoimissaan. Mutta minä olen;
ja semmoisena toivon pysyväni, niin kauan kuin olen tässä paikassa.
_Nora._ Oh, eihän kukaan taida tietää, mitä kaikkea pahat ihmiset
saattavat keksiä! Nyt meillä voisi olla niin hyvä, niin hauskaa ja
onnellista tässä rauhallisessa, huolettomassa kodissamme -- sinulla ja
minulla ja lapsilla, Torvald! Senvuoksi rukoilen sinua koko sydämmestäni
--
_Helmer._ Ja juuri tällä esirukouksellasi teet minulle vasta oikein
mahdottomaksi pitää häntä virassa. Pankissa jo tietävät, että minun on
aikomus eroittaa Krogstad virasta. Jos nyt saataisiin kuulla, että uusi
pankinjohtaja on muuttanut mielensä vaimonsa rukousten tähden -- --
_Nora._ Entäs sitten --?
_Helmer._ Tietysti ei mitään, kunhan vaan tää pieni visapää saisi asian
käymään tahtonsa mukaan! -- Vai minun pitäisi muka saattaa itseni
kaikkein virkamiesteni naurun alaiseksi -- saattaa ihmiset siihen
luuloon, että minuun kaikellaiset syrjäiset syyt voivat vaikuttaa?
Saisinpa, sen vakuutan sulle, piankin kokea seuraukset siitä! Ja paitse
sitä -- onpa yksi seikka, joka tekee Krogstad'in olon aivan
mahdottomaksi tässä pankissa, niin kauan kuin minä olen johtajana.
_Nora._ Mikä se olisi?
_Helmer._ Hänen siveelliset virheensä olisin hätätilassa kenties voinut
kärsiä --
_Nora._ No niin, Torvald!
_Helmer._ Ja kuulenpa hänen olevan työssänsä sangen taitavan. Mutta
meillä on nuoruuden-tuttavuus keskenämme. Se on niitä ajattelemattomasti
solmittuja tuttavuuksia, jotka sitten myöhemmin elämässä niin usein ovat
vastukseksi; voinpa sanoa sen sinulle suoraan: me sinuttelemme
toisiamme. Eikä tuo typerä mies sitä yhtään peitä silloin, kun on toisia
läsnä. Päinvastoin -- hän luulee itsellään olevan oikeuden kohdella
minua niinkuin vanhaa veikkoa; ja niin hän joka silmänräpäys paiskaa
ulos tuota: "sinä, sinä Helmer"iänsä. Se on oikein tuskallista minulle,
sen vakuutan sinulle. Hänen kauttansa tulisi oloni pankissa
mahdottomaksi kärsiä.
_Nora._ Torvald, tuolla kaikella et tarkoita mitään.
_Helmer._ Vai niin? Miks'en?
_Nora._ Et, sillä ovathan nämä kaikki vain turhapäisiä syitä.
_Helmer._ Mitä sanot? Turhapäisiäkö? Olenko minä mielestäsi
turhamielinen?
_Nora._ Et, päinvastoin, Torvald-kulta; ja juuri sen vuoksi --
_Helmer._ Ykskaikki; sinä sanot syyni turhapäisiksi; siispä lienen
itsekin turhamielinen. Turhamielinen! Vai niin! -- No, tästä totta
tosiaan pitää tehdä loppu. _(menee etuhuoneen ovelle ja kutsuu:)_ Leena!
_Nora._ Mitäs aiot?
_Helmer. (hakee papereistaan.)_ Tehdä lopun.
_(Sisäpiika tulee.)_
_Helmer._ He! otappas tää kirje ja mene kohta alas. Hae joku kaupungin
sanansaattaja ja käske heti paikalla toimittaa se perille. Mutta
joutuun. Adressi on päälle kirjoitettu. He tässä rahaa.
_Piika._ Hyvä on. _(hän lähtee kirjettä viemään.)_
_Helmer. (panee paperinsa kokoon.)_ Kas näin, minun pikku visapääni.
_Nora. (hengästyneenä.)_ Torvald -- mikä kirje se oli?
_Helmer._ Erokirja Krogstad'ille.
_Nora._ Peruuta se, Torvald! Vielä on aika. Voi, Torvald, peruuta se!
Tee se minun tähteni -- itsesi tähden; lastemme tähden! Kuuletkos,
Torvald; tee se! Et tiedä, mitä pahaa tämä voi tuottaa meille kaikille.
_Helmer._ Jo on liika myöhäistä.
_Nora._ Niin, liika myöhäistä.
_Helmer._ Nora-kulta, minä annan tämän tuskasi anteeksi, vaikka se
oikeastaan on häpäisevä minulle. Niin, sitä se on! Vai eikö olisi
minulle häpäiseväinen tuo luulosi, että minun tarvitsisi peljätä
tuommoisen nurkkakirjuri-rentun kostoa? Mutta kuitenkin annan sen
sinulle anteeksi, koska se samassa osoittaa sinun syvää rakkautta
minuun. _(syleilee häntä.)_ Niin pitää olla, oma armas Noraseni. Tulkoon
nyt vaan, mitä tulleekin. Saatpa nähdä, että kun asia oikein vaatii,
minussa on niin hyvin miehen mieli kuin miehen voima. Saatpa nähdä, että
minussa on mies kaikkea kestämään.
_Nora. (peljästyneenä.)_ Mitä sillä tarkoitat?
_Helmer._ Kaikkea, sanon --
_Nora. (vakautuen.)_ Sitä et saa koskaan ikipäivinä tehdä.
_Nora._ Hyvä on; niin kannamme kuorman yhdessä, Nora -- niinkuin miehen
ja vaimon sopii. Se on, niinkuin olla pitää. _(hyväilee häntä)_ Oletkos
nyt tyytyväinen? Kas niin, kas niin; ei ole tarvis noita pelollisia
kyyhkysensilmiä. Eihän koko asiassa ole muuta kuin aivan perättömiä
luuloja. -- Nyt sinun pitäisi tanssia kerta Tarantella-tanssi läpi ja
harjoittaa tamburinon lyöntiä. Minä menen sisäkamariini ja panen
väli-oven kiinni, niin en kuule mitään; peuhaa sinä täällä vaikka kuinka
paljon. _(kääntyy ovessa.)_ Ja kun Rank tulee, sano hänelle, mistä hän
saa minut tavata. _(Hän nyykähyttää päätä vaimolleen jäähyväisiksi,
menee papereineen kamariinsa ja panee oven kiinni jälkeensä.)_
_Nora. (hurjistuneena tuskasta, seisoo kuin paikkaansa kiinninaulittuna,
kuiskaa.)_ Hänen sydämmensä salli hänen tehdä näin. Hän tekee sen. Hän
tekee sen, vaikka mitä tapahtuisi. -- Ei, ei koskaan sinä ilmoisna ikänä
tätä! Ennen vaikka mitä! Pelastusta --! Mikä neuvoksi -- _(Kello soi
etuhuoneessa.)_ Tohtori Rank --! Ennen vaikka mitä! Ennen _kaikkea_
muuta, mitä ikinä lieneekin!
_(Hän pyyhkäisee kasvojaan, hillitsee tuskansa, menee ja avaa oven.
Tohtori Rank seisoo siellä ulkona ja ripustaa juuri turkkinsa naulaan.
Seuraavan keskustelun aikana alkaa pimetä.)_
_Nora._ Hyvää päivää, tohtori Rank. Tunsinpa teidät soittamisestanne.
Mutta älkää nyt menkö sisään Torvald'in luokse; hänellä on, luulen ma,
jotakin työtä.
_Rank._ Entäs teillä?
_Nora. (astuen saliin ja pannen kiinni oven tohtorin jälkeen.)_ Kyllähän
te sen tiedätte -- teidän varallenne on minulla aina hiukkanen aikaa.
_Rank._ Kiitoksia siitä. Sitä aion käyttää hyväkseni niin kauan kuin
voin.
_Nora._ Mitä te sillä tarkoitatte? Niin kauan kuin voitte?
_Rank._ Juuri niin. Peljästyttekö niistä sanoista?
_Nora._ Onpas se hyvin kummallinen puhe. Pitäiskö sitten jotain
tapahtuman?
_Rank._ Tapahtuva on se, jonka jo kauan olen tiennyt tapahtuvaksi. Vaan
en tosin uskonut sen tapahtuvan niin pian.
_Nora. (tarttuu häntä käsivarteen.)_ Mitä te olette saanut tietää?
Tohtori Rank, teidän pitää virkkaa se minulle!
_Rank. (istahtaa uunin viereen.)_ Minun loppuni on tulossa. Siihen ei
voi tehdä mitään.
_Nora. (hengähtää helpommin.)_ Teidänkö --?
_Rank._ Kenenkäs muun sitten? Ei auta valehdella itselleen. Minä olen
viheljäisin kaikista hoidettavistani sairaista, rouva Helmer. Juuri
näinä päivinä olen läpitutkinut kaikki sisälliset tilikirjani.
Konkurssi. Kuukauden kuluttua kenties jo makaan ja mätänen tuolla
kirkkomaassa.
_Nora._ Hyi, kuinka ilkeästi te puhutte.
_Rank._ Asia onkin hiiden ilkeä. Mutta pahin on, että sen edellä käy
niin paljon muuta ilkeyttä. Yksi seikka on minulla vielä tutkimatta; kun
se on suoritettu, tiedän jokseenkin, milloin loppu alkaa. Tahdonpa sanoa
teille jotakin. Helmer'in hieno luonto on niin kovasti vastahakoinen
kaikelle inhottavalle. En tahdo, että hän tulee minun sairashuoneeseni
--
_Nora._ Mutta tohtori Rank --
_Rank._ Minä en tahdo että hän tulee sinne. Minä suljen oveni häneltä.
-- Niin pian kuin olen saanut täyden selvän pahimmasta, lähetän teille
käyntikorttini, musta risti nimeni päälle piirustettuna, ja silloin
tiedätte tuon inhottavan hävityksen alkaneen työtänsä.
_Nora._ No, mutta tänään te olette aivan hurja. Ja minä, joka niin
mielelläni olisin suonut, että olisitte olleet oikein hyvällä tuulella.
_Rank._ Kuolema rinnassako? -- Ja kun minun näin pitää kärsiä
rangaistusta toisen tähden. Onkos siinä kohtuutta? Ja jokaikisessä
perheessä on tavalla tai toisella tuommoinen leppymätön kosto
kärsittävänä -- --
_Nora. (peittää käsillä korviansa)._ Joutavia! Ollaan iloiset! Ollaan
iloiset!
_Rank._ Ei mar' siinä ole muuta kuin naurettavaa koko asiassa. Minun
viattoman selkäpii-parkani täytyy kivistää isäni lystien
luutnantinpäivien tähden.
_Nora (vasemmalla puolella pöydän ääressä.)_ Olihan hän niin ahne
parsseille ja hanhenmaksa-pasteijalle. Eikö niin?
_Rank._ Niin oli; ja myös tryffeli-sienille.
_Nora._ Niin; oikein, tryffeli-sienille. Ja ostereillekin, luulen ma?
_Rank._ Myös ostereille, ostereille; se on tietty.
_Nora._ Ja sitten vielä kaikille noille portviineille ja sampanjoille
lisäksi. Surkeata on että kaikki nuo hyvät herkut tekevät niin pahaa
selkäpiille.
_Rank._ Varsinkin että ne tekevät pahaa semmoisellekin
selkäpii-raukalle, joka ei niistä ole saanut vähintäkään maistaa.
_Nora._ Niin, niin, sehän se on kaikkein surkein.
_Rank. (katsoo tarkastellen rouvaan.)_ Hm!
_Nora. (tuokion kuluttua.)_ Miksi te hymyilette?
_Rank._ En minä; te hymyilitte.
_Nora._ Enkä, tehän hymyilitte, tohtori Rank!
_Rank. (nousee.)_ Olettepa toki suurempi veitikka, kuin mitä minä
luulin.
_Nora._ Olen tänään niin hullunkurisella tuulella.
_Rank._ Siltä näyttää.
_Nora. (laskien molemmat kätensä tohtorin olkapäälle.)_ Hyvä, hyvä
tohtori Rank, te ette saa näin kuolla ja jättää Torvaldia ja minua.
_Rank._ Oh, se kaipaus teiltä kyllä pian haihtuu. Se, joka menee pois,
unohtuu pian.
_Nora. (katsoo pelollisesti häneen.)_ Niinkös te luulette?
_Rank._ Löydetään pian toisia ystäviä, ja niin --
_Nora._ Kukas löytää toisia ystäviä?
_Rank._ Sen teette sekä te että Helmer, kun minä olen poissa. Itse
oletten jo hyvän matkan sillä tiellä, luullakseni. Mitäs tuolla rouva
Lindellä oli asiaa tänne eilen illalla?
_Nora._ Ahaa -- ettehän toki liene mustasukkainen Kristiina-paralle?
_Rank._ Niinpä olen. Hän on perivä minun sijani tässä talossa. Kun
minulle on tullut este, on kenties tää rouva --
_Nora._ Hist! älkää puhuko niin kovaan; hän on tuolla kamarissa.
_Rank._ Vai tänään myös? Enkös sitä sanonut!
_Nora._ Hän on vain täällä pukuani ompelemassa. Herrainen aika, kuinka
järjetön te olette! _(istahtaa sohvalle.)_ Olkaa nyt kiltti, tohtori
Rank; huomenna saatte nähdä, kuinka kauniisti minä tanssin, ja silloin
voitte kuvitella mielessänne, että minä teen sen ainoasti teidän
mieliksenne -- ja tietysti myös Torvald'ille mieliksi; se on tietty.
_(ottaa kaikellaista ulos vakasta.)_ Tohtori Rank; käykääpä tänne näin
istumaan, niin näytän teille jotain.
_Rank (istahtaa.)_ No mitä sitten.
_Nora._ Kas tässä. Katsokaas!
_Rank._ Silkkisukkia.
_Nora._ Ihonkarvaisia. Eikö ne ole somia? No niin, nyt on täällä niin
hämärä; mutta huomenna -- Ei, ei, ei -- ette saa katsella muuta kuin
jalkapuolta. No, no, vaikkapa sentään varttakin katselisitte.
_Rank._ Hm -- --
_Nora._ Miksi te näytätte niin tarkastavaiselta? Ettekö luule niiden
sopivan?
_Rank._ Siitä minulla ei millään lailla voi olla perustettua arvelua.
_Nora (katsahtaa häneen.)_ Hyi teitä! _(huiskahtaa häntä sukilla
korville.)_ Kas tuossa saatte! _(panee taas sukat kokoon.)_
_Rank._ Ja mitä muita koreuksia vielä saan nähdä?
_Nora._ Ette saa nähdä mitään enempää, kun ette ole siivo. _(hän
hyräilee vähäisen ja hakee jotain kalujen seasta.)_
_Rank (kun hetkinen on oltu vaiti.)_ Kun näin ystävällisesti istun tässä
yhdessä teidän kanssanne en voi ajatella -- en voi ollenkaan käsittää --
mikä minusta olisi tullut, jos en koskaan olisi joutunut tähän taloon.
_Nora (hymyilee.)_ Kylläpä minä uskon, että te sangen hyvin viihdytte
meidän luonamme.
_Rank (hiljemmin, katsoen eteensä.)_ Ja kun nyt täytyy lähteä ja jättää
tämä kaikki --
_Nora._ Mitä vielä; ette te lähde pois täältä.
_Rank (niinkuin ennen.)_ -- eikä voi jättää jälkeensä edes mitään
pienintä kiitollisuuden merkkiäkään tuskinpa haihtuvaisen kaipauksen --
ei muuta kuin tyhjän paikan, jonka ken tahansa voi täyttää.
_Nora._ Ja jos nyt pyytäisin teiltä --? Ei --
_Rank._ Mitä?
_Nora._ Suurta ystävyyden osoitusta --
_Rank._ Niinkö?
_Nora._ Ei, tarkoitan -- sanomattoman suurta aputyötä.
_Rank._ Tahtoisitteko todella _yhden_ kerran saattaa minut niin
onnelliseksi?
_Nora._ Mutta ettehän ollenkaan tiedä mitä se on.
_Rank._ No niin; virkkakaa se sitten.
_Nora._ Mutta en voi, tohtori Rank; -- se on jotakin niin sanomattoman
paljon -- sekä neuvo että apu ja ystävyyden työ --
_Rank._ Sitä parempi. En voi käsittää mitä te tarkoitatte. Mutta puhukaa
siis. Ettekö luota minuun?
_Nora._ Kyllä luotan niinkuin en keneenkään muuhun. Te olette minun
uskollisin ja paras ystäväni, sen kyllä tiedän. Sentähden tahdonkin
virkkaa sen teille. No niin, tohtori Rank; on asia, jota estämään te
voitte auttaa minua. Te tiedätte kuinka sanomattoman syvästi Torvald
rakastaa minua; hän ei silmänräpäystäkään epäilisi, jos hänen tulisi
heittää henkensä minun puolestani.
_Rank (kallistuen Noran puoleen.)_ Nora -- luulettenko sitten hänen
olevan ainoan -- --?
_Nora (vähäisen säpsähtäin.)_ Joka -- --?
_Rank._ Joka iloisesti heittäisi henkensä teidän puolestanne.
_Nora (raskaasti.)_ Vai niin.
_Rank._ Olin vannonut sydämmessäni, että teidän pitäisi saada se tietää,
ennen kuin minulle tulee lähtö. Parempaa tilaisuutta en koskaan voisi
löytää. -- Niin, Nora, nyt te sen tiedätte. Ja nyt te siis myös
tiedätte, voivanne minulle uskoa kaikki, niinkuin ei kellenkään muulle.
_Nora (nousee; sanoo tyynesti ja hätäilemättä.)_ Antakaa sijaa, että
pääsen pois täältä.
_Rank (antaa sijaa, mutta jääpi istumaan.)_ Nora --
_Nora (Etuhuoneen ovella.)_ Leena, tuo lamppu sisään. -- _(menee uunin
puolelle.)_ Voi, hyvä tohtori Rank, tämä oli teiltä oikein pahasti
tehty.
_Rank (nousee.)_ Että olen rakastanut teitä yhtä syvästä sydämmestä kuin
suinkin joku ihminen? Oliko se pahasti tehty?
_Nora._ Ei, vaan että te sen virkatte minulle. Eihän se ollut millään
muotoa tarpeellista --
_Rank._ Mitä te tarkoitatte? Tiesittekö te sitten --?
_(Sisäpiika tuopi sisään lampun, asettaa sen pöydälle ja lähtee jälleen
pois.)_
_Rank._ Nora -- rouva Helmer -- sanokaa minulle, tiesittekö jo jotain?
_Nora._ Oh, tiedänkö minä siitä, mitä tiesin, mitä en? En tosiaan taida
sitä sanoa teille --! Että voitte olla niin kömpelö, tohtori Rank!
Olihan kaikki niin hyvin.
_Rank._ No, kumminkin on teillä nyt se varma tieto, että koko minun
henkeni ja sieluni on teille alttiina. Puhukaa siis suoraan.
_Nora (katsoo häneen.)_ Tämän jälkeenkö?
_Rank._ Minä pyydän teitä, antakaa minun saada tietää mitä se oli.
_Nora._ Nyt ette saa mitään tietää.
_Rank._ Saan, saan. Älkää minua näin rangaisko. Sallikaa minun tehdä
teidän puolestanne, mitä ihmiselle on mahdollista.
_Nora._ Nyt te ette voi tehdä mitään puolestani. -- Muuten, enpä
tarvitsekaan mitään apua. Ne oli vaan turhia mielenkuvitelmiani, sen
saatte nähdä. Aivan niin ne ovat. Tietysti! _(istahtaa liekkutuolille;
katsoo tohtoriin ja hymyilee.)_ Niin, olettepa te oikein soma veitikka,
tohtori Rank! Ettekö itsekin häpeä nyt kun lamppu on tuotu sisään?
_Rank._ En; oikeastaan en. Mutta kenties minun nyt pitäisi lähteä pois
-- ijäksi?
_Nora._ Ei, sitä ette suinkaan saa tehdä. Teidän tietysti pitää tulla
tänne niinkuin ennenkin. Tiedättehän, ettei Torvald voi olla ilman
teidän seurattanne.
_Rank._ Niin, mutta _te?_
_Nora._ Oh, minun mielestäni tulee aina niin erinomaisen hauska, kun te
ilmautte taloon.
_Rank._ Se se juuri viekoitti minut harhatielle. Teistä on mahdoton
saada selvää. Monta kertaa on minusta tuntunut, ikäänkuin te melkein
yhtä mielellänne pitäisitte seuraa minun kanssani kuin Helmerinkin
kanssa.
_Nora._ Niin, näettenkös, onhan ihmisiä, joita yli kaikkein rakastaa, ja
toisia, joiden kanssa melkein mieluimmin pitää seuraa.
_Rank._ No, saattanee siinä olla jotain perää.
_Nora._ Vanhassa kodissani rakastin tietysti isääni yli kaikkein. Vaan
kuitenkin oli minusta aina niin sanomattoman hauska, kun voin salaa
pujahtaa piikakamariin; sillä ne eivät ojentaneet minua koskaan; ja
sitten ne aina juttelivat niin lystejä asioita keskenänsä.
_Rank._ Ahaa, vai _niiden_ sijaan sitten minä tulin.
_Nora (kavahtaa ylös ja tohtorin luokse.)_ Voi, hyvä kiltti tohtori
Rank, enhän sitä tarkoittanut. Mutta voittehan toki ymmärtää, että
Torvald on minulle samoin kuin isäni ennen --
_(Sisäpiika tulee etuhuoneesta.)_
_Sisäpiika._ Rouva! _(kuiskaa ja ojentaa käyntikortin.)_
_Nora (katsahtaa korttiin.)_ Ah! _(pistää kortin taskuunsa.)_
_Rank._ Mikä nyt on hätänä?
_Nora._ Ei, ei, ei mitään; se on vain --; se on minun uusi pukuni --
_Rank._ Kuinka? Tässähän teidän pukunne on.
_Nora._ Niin se; mutta tuo tuolla on toinen; olen sen teettänyt --;
Torvaldin ei pidä saada siitä tietoa --
_Rank._ Ahaa, vai siinäkö se nyt on, se suuri salaisuus.
_Nora._ Niin onkin; menkää nyt vaan Torvald'in luokse; hän istuu
sisäkamarissaan; pidättäkää häntä niin kauan --
_Rank._ Olkaa huoletta; ei hän pääse irti minusta. _(menee Helmer'in
kamariin.)_
_Nora (piijalle.)_ Ja hän on kyökissä odottamassa?
_Sisäpiika._ On, hän tuli takarappuisista ylös --
_Nora._ Vaan etkö sanonut, että täällä oli vieras?
_Sisäpiika._ Sanoin, mutta eipä siitä apua.
_Nora._ Hän ei siis tahdo mennä pois?
_Sisäpiika._ Ei, hän ei sano menevänsä, ennen kuin on päässyt rouvan
puheille.
_Nora._ Anna hänen sitten tulla sisään; mutta hiljaa. Leena, siitä et
saa puhua kellenkään mitään; se on salaisuus, jolla aion äkkiluulematta
ilahuttaa miestäni.
_Sisäpiika._ Kyllä, kyllä, minä ymmärrän -- _(menee ulos.)_
_Nora._ Tuo kauhea tapaus on tulossa. Se tapahtuu kuitenkin. Ei, ei, ei,
se ei voi tapahtua; se ei saa tapahtua. _(hän menee ja lukitsee
Helmer'in oven.)_
_(Sisäpiika avaa etuhuoneen oven asian-ajaja Krogstad'ille ja panee sen
sitten kiinni. Krogstad on matkapuvussa, turkissa, päällyssaappaissa ja
puuhkalakissa.)_
_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Puhukaa hiljaa; mieheni on kotona.
_Krogstad._ No, olkoon vain!
_Nora._ Mitä te tahdotte minulta?
_Krogstad._ Saada selvää eräästä asiasta.
_Nora._ Niin puhukaa joutuun. Mitä se on?
_Krogstad._ Tiedättehän että olen saanut virka-eron.
_Nora._ En voinut sitä estää, herra Krogstad. Olen ponnistanut ja
pitänyt puoltanne viimeiseen asti, mutta siitä ei ollut apua.
_Krogstad._ Niin vähänkö teidän miehenne teitä rakastaa? Hän tietää
mihin vaaraan minä teidät voin saattaa, ja kuitenkin hän uskaltaa --
_Nora._ Kuinka te voitte luulla hänen saaneen sitä tietää?
_Krogstad._ Ei, enhän sitä nyt luullutkaan. Eihän olisikaan meidän
siivon Torvald Helmer'in tapaista näyttää niin paljon miehuutta --
_Nora._ Herra Krogstad, minä vaadin että puhutte kunnioituksella
miehestäni.
_Krogstad._ Kyllä mar', kaikella velvollisella kunnioituksella. Mutta
koska te, rouva, pidätte tämän niin petollisesti salassa, niin voinen
arvata, että te myös eilisestä asti olette saaneet vähän paremmin
selville, mitä te oikeastaan olette tehneet?
_Nora._ Paremmin kuin mitä _te_ koskaan voisitte neuvoa minulle.
_Krogstad._ Mitäs tämmöinen huono lakimies kuin minä --
_Nora._ Mitä minulta tahdotte?
_Krogstad._ Tahdoinpa vaan nähdä, kuinka te voitte, rouva Helmer. Olette
näet olleet mielessäni koko päivän. Onpa myös velkojen sisään-ajajalla,
nurkkakirjurilla, -- sanalla sanoen, tämmöiselläkin miehellä kuin minä
hiukkasen sitä, mitä sanotaan sydämmeksi.