Kenelm ei tavannut isäänsä eikä äitiänsä ennenkuin hän tuli
päivällisille. Silloin hän pantiin istumaan Cecilian viereen. He
puhuivat hyvin vähän toistensa kanssa, pääasiallinen puheenaine olikin
yleinen ja koski Chillingly Gordonin vaalia, joka miellytti kaikkia;
ennustettiin että hän voittaisi, puhuttiin siitä mitä hän parlamentissa
toimittaisi. "Siellä on niin suuri puute eteenpäin pyrkivistä nuorista
miehistä," sanoi Lady Glenalvon, "että vaikka hän olisi ainoastaan
puolet niin taitava kuin hän on, niin olisi etu että hän sinne tulisi."
"Etu minkä suhteen?" kysyi Sir Peter äkäisesti. "Hänen maallensako?
Siitä hän minun luullakseni ei välitä pennyn edestä."
Tähän väitökseen Leopold Travers vastasi hyvin innokkaasti ja Mrs
Cameron piti yhtä suurella innolla hänen puoltansa.
"Minä puolestani luulen," sanoi Lady Glenalvon sovittavalla äänellä,
"että jokainen taitava mies parlamentissa on eduksi maalle; ja hän
voipi palvella maatansa yhtä voimakkaasti vaikka hän ei kerskaa
rakkaudestansa siihen. Ne valtiolliset miehet, joita minä enin pelkään,
ovat nuo meluavaiset patriotit, jotka nyt Franskassa pääsevät valtaan.
Kun Sir Robert Walpole sanoi: 'Kaikilla noilla miehillä on hintansa,'
osoitti hän niitä miehiä, jotka sanovat itsensä 'patrioteiksi'."
"Hyvä!" huudahti Travers.
"Sir Robert Walpole osoitti rakkauttansa maahansa pilaamalla sitä. On
monta muuta keinoa maan pilaamiseen kuin lahjomiset," sanoi Kenelm
lempeästi, ja se oli hänen ainoa apunsa yleiseen keskuspuheesen.
Vasta sitten kun muut seuran jäsenet olivat lähteneet levolle, tapahtui
se neuvottelu, jota Kenelm ikävöi ja Sir Peter pelkäsi. Se kesti
myöhään yötä myöten; kun he erosivat toisistaan tuntui heidän sydämensä
keveämmältä ja he rakastivat toisiansa enemmän kuin ennen. Kenelm oli
kuvannut Haltiatarta niin ihmeen viehättäväksi ja niin täydellisesti
vakuuttanut Sir Peteriä siitä että hänen mieltymyksensä tähän
Haltiattareen ei ollut mikään haihtuva nuoruuden mielikuvitus, vaan
rakkaus, joka on juurtunut syvästi sydämeen, että tämä, vaikka syvään
huoaten, luopui ajatuksesta saada Cecilia miniäksensä; ja hän lohdutti
itseänsä vihdoin sillä että Lily oli jaloa sukua, ja että nimi Mordaunt
todella oli vanhan ja kuuluisan suvun nimi, ja sanoi hymyillen: "Se
olisi voinut olla pahempi, poikani. Minä aloin pelätä että sinä
Miversin ja Welbyn opinnoista huolimatta olisit rakastunut 'Myllärin
tyttäreen.' Meille tulee kumminkin vaikea tehtävä saada äitisi
puolellemme. Salatakseni sinun ensimmäistä pakoasi kodistamme
luulottelin minä pahaksi onneksi häntä että sinä ajattelit Lady Janea,
herttuan tytärtä, ja nyt se yhä vaan on hänen mielessänsä. Niin käy kun
valehtelee."
"Minä toivon että Lady Glenalvon tulee meitä auttamaan," sanoi Kenelm.
"Jos niin arvossa pidetty ylhäisen maailman oraakeli puhuu minun
puolestani ja lupaa esitellä vaimoani hovissa, niin luulen että äitini
suostuu siihen että järjestämme vanhat perhetimantit hänen
käytettäväksensä Londonissa. Ja sitten voitte myöskin sanoa äidilleni
että minä aion ruveta kreivikunnan kandidaatiksi. Minä tahdon
parlamenttiin, ja jos siellä tapaan meidän taitavan serkkumme ja
huomaan ett'ei hän välitä maasta pennyn edestä, niin olkaa vakuutettu
siitä että minä annan hänelle selkään helpommin kuin Tom Bowlesin
voitin."
"Tom Bowles! Kuka hän on? -- ah! nyt muistan että sinä eräässä
kirjeessäsi puhuit Bowles nimisestä miehestä, jonka lempitutkinnon
esine oli ihmiskunta; hän on siis moraali-filosoofi."
"Moraali-filosoofit," vastasi Kenelm, "ovat niin täyttäneet aivonsa
uusien aatteiden alkoholilla, että heidän moraaliset jalkansa ovat
käyneet horjuviksi, ja ihmisystävän tulisi ennemmin toimittaa
heitä makuulle kuin antaa heille selkään. Minun Tom Bowles'ini on
jäntere-kristitty, joka ei käynyt vähemmän jäntereiseksi, vaan paljoa
enemmän kristityksi senjälkeen kuin hän sai selkäänsä."
Ja näin miellyttävällä tavalla päättyi näiden omituisten miesten
keskustelu ja he menivät levolle käsivarret toinen toisensa kaulan
ympärillä.