Tom lähti seuraavana päivänä. Hän ei tahtonut enää tavata Jessieä, vaan
sanoi lyhyesti: "Minä en tahdo että se vaikutus, jonka hän toissa
iltana minuun teki, mitenkään heikontuisi."
Kenelm ei suinkaan ollut pahoillansa ystävänsä lähdöstä. Vaikka Tomin
käytös ja sivistys oli niin parantunut, että hän oli käynyt enemmän
Chillinglyein säädyllisen ja taitavan perillisen kaltaiseksi, niin
Kenelm kuitenkin oli enemmän mieltynyt entiseen lohtumattomaan
matkakumppaniin, joka oli pannut pitkäkseen hänen viereensä heinikkoon
ja kuunnellut laulajan puhetta tai runoja, kuin käytölliseen ylöspäin
pyrkivään Luscomben porvariin. Lily Mordauntin nuoren rakastajan mieltä
loukkasi tieto, että ihmissydän voi suostua sellaisiin viisasteleviin
kunnioituksen esineiden vaihtelemisiin: yksi Jessie tänään, yksi Emily
huomenna -- "La reine est morte; vive la reine!"
Pari tuntia sen jälkeen kuin Tom oli mennyt huomasi Kenelm että häntä
melkein mekaanisesti vietiin Braefieldvilleen päin. Hän oli
vaistontapaisesti aavistanut Elsien toiveita hänen itsensä ja Lilyn
suhteen, vaikka Elsie luuli niitä salanneensa.
Braefieldvillessä hän kuuli puhuttavan Lilystä ja juuri niillä
paikoilla, jossa hän ensi kerran oli häntä nähnyt.
Hän tapasi Mrs Braefieldin yksin salongissa; hän istui pöydän vieressä,
joka oli täynnä kukkia, joita hän järjesteli ja laitteli kukkavaaseihin
pantavaksi.
Kenelmin mielestä hän oli tavallista varovaisempi ja hiukan
hämmästynyt; ja kun Kenelm, ensin puhuttuansa jokapäiväisistä asioista,
äkkiä kysyi oliko hän hiljan Mrs Cameronia tavannut, vastasi hän
lyhyesti: "Kyllä, minä kävin siellä toissa päivänä," ja alkoi sitten
kohta puhua surkeasta tilasta mannermaalla.
Kenelm oli päättänyt ettei hän anna niin helposti itseänsä hämmentää,
ja palasi kohdakkoin aineesen.
"Taannoin ehdoittelitte että tekisimme huviretken roomalaisen huvilan
raunioille, ja sanoitte kutsuvanne Mrs Cameronin tulemaan kanssamme.
Ehkä olette sitä unohtanut?"
"En; mutta Mrs Cameron ei tule. Me voimme kutsua Ewlynin hänen
sijaansa. Hän tulee olemaan erittäin hyvä opas."
"Erinomainen! Miksei Mrs Cameron tule?"
Elsie oli hetken aikaa vaiti, loi sitten kirkkaat, mustat silmänsä
Kenelmiin ja päätti tehdä pikainen muutos asiassa.
"En voi sanoa miksi Mrs Cameron ei tule, mutta hän teki siinä hyvin
viisaasti ja hyvin kunniallisesti. Kuulkaa, Mr Chillingly. Te tiedätte
kuinka suuresti minä teitä kunnioitan ja kuinka sydämellisesti minä
teistä pidän, ja jos saan päättää siitä, mitä moniaita viikkoja,
kenties pitemmänkin ajan tunsin, senjälkeen kun erosimme Tor-Hadhamissa
--." Tässä hän taas epäsi puhua, mutta jatkoi punastuen ja hymyssä
suin: "Jos minä olisin Lilyn täti tai vanhempi sisar, niin tekisin niin
kuin Mrs Cameron tekee; minä kieltäisin Lilyä olemasta paljon yhdessä
nuoren herrasmiehen kanssa, joka varallisuuteen ja säätyyn nähden on
liian paljon Lilyä etevämpi, voidaksensa --."
"Tauotkaa," huudahti Kenelm ylpeästi, "minä en voi myöntää että miehen
rikkaus tahi sääty voisi puoltaa hänen julkeuttansa luulla olevansa
Miss Mordauntia etevämpi."
"Varmaankaan ei etevämpi häntä synnynnäiseen sulouteen ja hienouteen
katsoen. Mutta maailmassa on toisia kohtia, joita Sir Peter ja Lady
Chillingly kenties ottaisivat lukuun."
"Te ette sitä ajatellut ennenkuin viimeksi olitte Mrs Cameronin
tykönä."
"Suoraan sanoen, en sitä tehnyt. Koska olin vakuutettu siitä että Miss
Mordaunt oli syntyänsä korkeasäätyinen nainen, niin en kylläksi
miettinyt muita eroavaisuuksia."
"Te tiedätte siis että hän on syntyänsä vallas-nainen?"
"Minä tiedän sen vaan, niinkuin kaikki täällä, Mrs Cameronin
vakuutuksesta, eikä kukaan voi epäillä ettei hän ole lady. Mutta on eri
asteita ladyjen ja herrasmiehien välillä, joista ei tavallisessa
yhteiselämässä paljon välitetä, mutta jotka otetaan huomioon kun
naimiskaupasta on puhe; ja Mrs Cameron itse sanoo suoraan ettei hänen
hoidokkaansa hänen mielestänsä kuulu siihen säätyyn, josta Sir Peter ja
Lady Chillingly toivoisi, että heidän poikansa valitsisi morsiamen.
Suokaa sentähden anteeksi (tässä hän ojensi kätensä Kenelmille) jos
olen loukannut tai pahoittanut teitä. Minä puhun niinkuin teidän ja
Lilyn totinen ystävä. Jos Miss Mordaunt on syynä teidän viipymiseenne
täällä, niin minä vakaasti kehoitan teitä lähtemään pois, kun vielä on
aika, sekä hänen että teidän oman mielenne rauhan takia."
"Hänen mielen rauhan takia," sanoi Kenelm matalalla äänellä. "Hänen
mielen rauhan takia. Uskotteko toden perään että hän minusta välittää
-- että hän välittäisi siitä -- jos minä jäisin tänne?"
"Toivoisin voivani vastata teille varmasti. Minä en ole hänen sydämensä
salaisuuksiin tunkeunut. Minä voin ainoastaan otaksua, että jokaiselle
nuorelle tytölle olisi vaarallista olla liian paljon yhdessä teidän
kaltaisenne miehen kanssa, ja aavistaa, että tämä häntä rakastaa,
tietämättä ettei tämä mies voisi perheensä suostumuksella kosia häntä."
Kenelm painoi päänsä alas ja peitti kasvonsa oikealla kädellään. Hän ei
puhunut hetken aikaan. Senjälkeen hän nousi; hänen raittiit poskensa
olivat käyneet hyvin vaaleiksi, ja hän sanoi:
"Te olette oikeassa. Miss Mordauntin mielen rauhaa tulee ajatella ennen
kaikkea. Suokaa anteeksi että minä äkisti lähden teiltä. Te olette
antanut minulle paljon ajattelemisen aihetta, ja minä voin ajatella
sitä oikein ainoastaan kun olen yksin."