"Tuntuu kenties siltä kuin tahtoisin kerskata. Mutta, sir, minä olen
viime aikoina ollut ihmisten seurassa, sekä naisten että miesten, jotka
ovat korkeampaa säätyä kuin se, josta minä olen syntynyt; ja minä
tahtoisin vaimokseni kumppanin, joka olisi niiden vertainen; oi, sir,
minä en usko että Mrs Somersista sellaisen saisin."
"Nyt ymmärrän teitä, Tom. Mutta te hävitätte minun typerää romaniani.
Minä olen luullut että tuo pieni kukkapallilla leikkivä tyttö kasvaisi
korvaamaan teille Jessieä; ja, minä tunnen näet niin vähän
ihmissydäntä, luulin että ne vuodet, jotka tarvittaisiin kehittämään
pientä tyttöä naiseksi, menisivät, ennenkuin vanhaa rakkautta voisi
korvata. Nyt näen että pienellä kukkapalli-tytöllä ei ole mitään
toiveita."
"Toiveita? Kyllä, Mr Chillingly," huudahti Tom nähtävästi
närkästyneenä, "Susy on pieni herttainen olento, mutta hän on tuskin
muuta kuin löytölapsi. Sir, kun viimeksi tapasin teitä Londonissa,
niin puhuitte tästä asiasta niinkuin minä vielä olisin kylän
hevoskengittäjän poika, joka voisi naida työmiehen tyttären. Mutta,"
lisäsi Tom ja hänen suuttunut äänensä kävi lempeämmäksi, "vaikka Susy
olisi syntyänsä lady, niin luulen että se mies suuresti erehtyisi, joka
luulee saavansa pientä tyttöä pitämään häntä isänä ja sitten, kun tyttö
on täysikasvuinen, toivoo että tämä suostuisi ottamaan häntä
rakastajaksi."
"Ah, uskotteko niin!" huudahti Kenelm innokkaasti, ja loi ilosta
loistavat silmänsä Grasmereen päin. "Te uskotte sen; se on hyvin
järkevästi sanottu -- hyvä -- teitä on kehoitettu naimaan, ja te olette
evännyt sitä tehdä siksi kun olette jälleen nähnyt Mrs Somersin.
Oletteko nyt enemmän taipuvainen tähän; sanokaa se minulle?"
"Minä sanoin eilen illalla että etevin rahamies Luscombessa, suurin
viljakauppias, on pyytänyt minua rupeamaan kauppaliittoon hänen
kanssaan. Ja, sir, hänellä on yksi ainoa tytär, joka on hyvin
rakastettava, on saanut mitä parhaimman kasvatuksen ja käyttää itsensä
ja puhuu aivan kuin lady. Jos minä naisin hänen, niin pääsisin pian
etevimmäksi mieheksi Luscombessa, ja Luscombe lähettää, niinkuin
epäilemättä tiedätte, kaksi edusmiestä parlamenttiin; kuka tietää,
vaikka hevoskengittäjän poika vielä tulisi --." Tom keskeytti itseänsä
-- hämillään ollen kunnianhimoisesta ajatuksesta, joka hänen
puhuessansa oli saattanut hänen poskensa entistä punaisemmiksi ja joka
nyt loisti hänen rehellisistä silmistänsä.
"Ah!" sanoi Kenelm melkein suruisesti, "onko se niin? täytyykö jokaisen
miehen eläissänsä näyttää monta osaa? Kunnianhimo seuraa rakkautta,
viisasteleva ymmärrys kiihkoista tuntoa. Te olette todella muuttunut;
minun Tom Bowlesini on kadonnut."
"Ei loppumattomaan kiitollisuuteen katsoen teille, sir," sanoi Tom
syvästi liikutettuna. "Teidän Tom Bowles luopuisi kaikista rikkauden ja
maallisen menestyksen unelmistaan ja menisi vaikka tuleen
palvellaksensa sitä ystävää, joka ensin kehoitti häntä rupeamaan
uudeksi Bowlesiksi! Älkää hyljätkö minua, minä olen teidän oma tekonne:
te sanoitte minulle sinä kauheana päivänä, jolloin hulluus valtasi
otsani ja rikos sydämeni: 'Minä tahdon olla teille uskollisin ystävä
mikä maailmassa löytyy.' Te olette ollut sellainen ystävä. Te
kehoititte minua lukemaan, te kehoititte minua ajattelemaan, te
opetitte minulle että ruumiin tulee olla sielun palvelija."
"Hiljaa, hiljaa, ajat ovat muuttuneet; nyt te opetatte minulle jotakin.
Opettakaa, opettakaa: miten kunnianhimo korvaa rakkauden! Kuinka voi
halu edistyä maailmassa tulla vallitsevaksi himoksi, ja, jos siinä
onnistuisi, kaikkea korvaavaksi lohdutukseksi elämässämme? Me emme
milloinkaan voi olla niin onnellisia, vaikka nousisimme Caesarien
valtaistuimelle, kuin luulemme että olisimme voineet olla, jos Jumala
vaan olisi sallinut meidän asua kaukaisimmassa kylässä sen naisen
kanssa, jota rakastamme."
Tom oli kovin ihmeissään tästä masentamattomasta kiihkon ilmauksesta
miehessä, joka oli hänelle sanonut että vaikka ainoastaan kerran
maailmassa voi löytää ystävän, niin on lemmityisiä yhtä runsaasti kuin
mustikoita.
Hän silitti kädellään otsaansa ja vastasi epääväisesti: "Minä en
rohkene sanoa miten lienee muiden laita. Mutta omasta asiastani
päättäen näyttää olevan näin: nuori mies, jolla ei ole mitään joka
häntä miellyttää tai innostuttaa, paitsi ammattinsa, tulee
tyytyväiseksi, mieltyneeksi ja innostuneeksi kun hän rakastuu; ja hän
luulee silloin ettei mikään tässä maailmassa ole rakkauden vertaista,
hän ei välitä ensinkään kunnianhimosta. Minun setä-vainajani pyysi
minua monta monituista kertaa tulemaan hänen luoksensa Luscombeen ja
kuvasi kaikki ne maalliset edut mitkä minulle siitä olisi; mutta minä
en voinut lähteä siitä kylästä, jossa Jessie asui, ja sitä paitsi minä
tunsin itseni kykenemättömäksi päästä korkemmalle kannalle, kuin olin.
Mutta kun jonkun ajan olin Luscombessa asunut ja olin tottunut
toisellaisiin ihmisiin ja toisellaiseen puheesen, aloin mieltyä
samoihin, kuin ne, joiden seurassa oleskelin; ja kun minä, osittain
seurustelemisen kautta sivistyneempien ihmisten kanssa, osittain sen
kautta että koetin sivistää itseäni, huomasin että nyt voisin helpommin
kohoittaa itseäni setäni aseman yli kuin pari vuotta sitten taisin
kohoittaa itseäni hevoskengittäjän pojan yli, silloin heräsi
kunnianhimo minussa ja kasvoi yhä enemmän päivä päivältä. Sir, minä en
usko että millään voi herättää ihmisen henkisiä kykyjä niin kuin
kilpailuhalulla. Ja kilpailuhalu on juuri kunnianhimo."
"Silloin minussa ei mahda löytyä kilpailuhalua, sillä minussa ei ole
kunnianhimoa."
"Sitä en voi uskoa, sir; kenties toiset ajatukset sitä peittävät ja
pitävät alalla jonkun aikaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin se puhkee
ilmi ja tunkeutuu esimmäiseksi, niinkuin se on minussa tehnyt. Päästä
eteenpäin maailmassa, tulla yhä enemmän kunnioitetuksi, kuta
vanhemmaksi tulee, niiden joukossa, jotka meitä tuntevat, se on minusta
miehen toive. Minä olen varma siitä että se on englantilaiselle yhtä
luonnollista kuin -- kuin --."
"Halu lyödä maahan toisen englantilaisen, joka on hänen tiellänsä. Minä
huomaan nyt että aina olette ollut hyvin kunnianhimoinen mies, Tom;
kunnianhimo on vaan ottanut toisen suunnan. Caesar olisi ehkä ollut
vaan
"'Tappelija ensimmäinen kentällä.'
"Ja nyt oletan että te luovutte matkatuumastanne, te palaatte
Luscombe'en, parantuneena surusta Jessien kadottamisen tähden, te
menette naimiseen sen nuoren ladyn kanssa, josta puhuitte, ja kokootte
vähitellen askelittain aldermannista ja mayorista Luscomben
parlamentin-jäseneksi."
"Kaikki tuo kaiketi tulee aikoinaan," sanoi Tom, jota Kenelmin
ivallinen ääni ei loukannut, "mutta minun yhä vielä tekee mieleni
matkustaa; yhden vuoden matkustus ulkomailla varmaankin tekee minun
vielä soveliaammaksi sitä asemaa varten, johon pyrin. Minä lähden
takaisin Luscombeen järjestämään asioitani, tuumaamaan Mr Lelandin,
viljakauppiaan, kanssa takaisin tulostani ja --."
"Nuori lady odottaa kai siksi."
"Emily."
"Oh, onko se hänen nimensä? Emily! se on paljon muhkeampi nimi kuin
Jessie."
"Emily," jatkoi Tom järkähtämättömällä mielenmaltilla, "Emily tietää
että jos hän tulee vaimokseni, niin minä ylpeilisin hänestä, ja hän
tulee kunnioittamaan minua vielä enemmän, kun huomaa kuinka vakaa
päätökseni on elää niin, ettei hänen milloinkaan tarvitse minua
hävetä?"
"Suokaa anteeksi, Tom," sanoi Kenelm lempeämmin ja pani veljellisellä
hellyydellä kätensä hänen olallensa. "Luonto on teistä tehnyt
täydellisen herrasmiehen; ja te ette voisi ajatella ja puhua jalommin,
jos olisitte tullut maailmaan kaikkien Howardien päämiehenä."