Seuraavana päivänä päivällisen aikana Kenelm ja hänen vieraansa,
kävellessänsä joen rantaa pitkin, pysähtyivät Izaak Walton'in
kesähuoneen edustalla ja menivät Kenelmin ehdoituksesta sisään
lepäämään ja rauhassa jatkamaan aloitettua keskustelua.
"Te juuri sanoitte minulle," sanoi Kenelm, "että teistä tuntuu kuin
kivi olisi rinnaltanne nostettu, siitä saakka kun jälleen Jessie
Somersin tapasitte, ja että hän teistä on niin muuttunut, ettei hän
enää ole se nainen jota te rakastitte. Mitä muuttumiseen tulee, niin se
minusta näyttää olevan muutos parempaan, hänen ulkonäköönsä,
käytökseensä ja luonteesensa katsoen; tietysti en sanoisi tätä, jos en
olisi vakuutettu siitä että puhuitte aivan vilpittömästi kun sanoitte
että muka haavanne on parantunut. Mutta minusta on hyvin kummallista
että palava rakkaus, joka on syttynyt ja saanut sijaa niin
harrasmielisen ja tulisen miehen sydämessä kuin teidän, yhtäkkiä voi,
yhden ainoan yhtymisen kautta, haihtua tai muuttua tyveneksi
ystävyydeksi; selittäkää se minulle."
"Se on minustakin ihmeellistä," vastasi Tom, "ja minä en tiedä voinko
sitä selittää."
"Miettikää sitä ja koettakaa."
Tom mietiskeli vähän aikaa ja alkoi sitten: "Te tiedätte että minä olin
vallan toinen mies silloin kun rakastuin Jessie Wilesiin ja sanoin:
'Tapahtukoon mitä tahansa, tuo tyttö on tuleva minun vaimokseni. Ei
kukaan muu häntä saa.'"
"Sen myönnän; jatkakaa."
"Mutta sillä aikaa kun tulin toisellaiseksi mieheksi, niin
mielikuvitukseni yhä vielä kuvasi häntä minulle samana Jessie Wilesinä;
ja kun näin hänen Graveleighissä, hänen jo naimisessa ollessaan -- sinä
päivänä --."
"Kun pelastitte hänen squiren hävyttömyydestä."
"-- Oli hän vasta nainut. Minä en ajatellut häntä naineena. Minä en
nähnyt hänen miestänsä, ja muutos minussa alkoi vasta silloin. No niin,
koko sillä ajalla kuin luin ja ajattelin ja koetin parantaa vanhaa
minääni Luscombessa, oli Jessie Wiles yhä mielessäni ainoana tyttönä,
jota eläissäni olen rakastanut ja milloinkaan voisin rakastaa; minä en
uskonut mahdolliseksi voivani koskaan naida toista; kaikki omaiseni
sitä toivoivat, mutta Jessien kasvot olivat taas edessäni ja minä
sanoin itsekseni: 'Minä olisin kunnoton mies, jos menisin naimiseen
naisen kanssa, kun en saa toista mielestäni.' Minun täytyi vielä kerta
saada Jessieä nähdä, minun täytyi saada selkoa siitä, olivatko hänen
kasvonsa nyt toden perään samat, jotka minulle kummittelevat yksin
ollessani; ja minä olen hänen nähnyt, ja ne eivät olleet samat kasvot;
kukaties ne ovat kauniimmat, mutta ne eivät ole tytön kasvot, ne ovat
vaimon ja äidin kasvot. Ja eilen illalla, kun hän puhui niin
avosydämisesti kuin en milloinkaan ennen ole kuullut hänen tekevän,
niin huomasin sen muutoksen itsessäni, joka hiljakseen on tapahtunut
kahden viime kuluneiden vuosien ajalla. Silloin, sir, kun minä olin
sivistymätön, vähäpätöinen kylän hevoskengittäjä, ei ollut mitään
eroitusta minun ja talonpojan tytön välillä; tai oikeammin talonpojan
tyttö oli minua etevämpi kaikessa paitsi varallisuudessa. Mutta eilen
illalla kysyin itseltäni, kun likemmältä häntä katselin ja hänen
puhettansa kuuntelin: 'Jos Jessie nyt olisi vapaa, pakoittaisinko häntä
minun vaimokseni rupeamaan?' ja vastasin itselleni: 'En.'"