Mrs Cameron istui yksin kauniissa salissansa ja hänen polvellansa oli
auki oleva kirja, jota ei kuitenkaan luettu. Hän katseli pois siitä,
näennäisesti puutarhaan, vaan oikeastaan tyhjään ilmaan.
Terävämielinen ja kokenut katselija olisi hänen kasvoissansa huomannut
ilmauksen, jota tavallinen silmä ei nähnyt.
Tavalliselle silmälle hänen kasvonsa osoittivat ainoastaan
huolettomuutta; ne ilmoittivat että hän oli hiljainen nainen, joka oli
ajatellut jotakin vähäpätöistä talouden asiaa, mutta oli siihen väsynyt
ja nyt ei ajatellut niin mitään.
Mutta todellinen katsoja huomasi näissä kasvoissa myrskyisen entisyyden
jälkiä, haamuja, jotka eivät milloinkaan tahtoneet saada lepoa; ne
osoittivat luonnetta, joka oli jollakin tavalla suuresti muuttunut; se
ei aina ollut hiljaisen ja nöyrän naisen luonne ollut. Huulien ja
sieramien hienot piirteet osoittivat hekumallisuutta, ja alahuulen
syvä, alaspäin vedetty mutka ilmoitti synkkämielisyyttä. Hänen
katseensa lempeys ei osoittanut huolettomuutta, vaan pikemmin mieltä,
jota salaisen surun kuorma oli nöyryyttänyt ja rasittanut. Koko hänen
olentonsa todisti että hän oli sivistyneissä piireissä ollut --
piireissä, joissa on sekä tyyneyttä että arvollisuutta ja suloa. Köyhät
käsittivät sitä paremmin kuin hänen rikkaat tuttavansa Moleswichissä,
kun he sanoivat: "Mrs Cameron on päästä kantapäähän lady." Hänen
kasvoistansa päättäen oli hän varmaan ollut kaunis, ei mikään
täydellinen kaunotar, mutta hän oli ollut sievä. Nyt tämä kauneus oli
haihtunut kylmäksi, harmaaväriksi ja masennetuksi ja uniseksi
ujoudeksi. Hän ei nostanut suurta melua itsestään, vaan oli luultavasti
määrännyt velvollisuudekseen tukehduttaa kaikkia taipumuksia siihen.
Kukapa voi näiden huulien muotoa katsella huomaamatta että ilmoittivat
kiivasta, äkkipikaista luonnetta? Ja kuitenkin, kun taas likemmin häntä
katseli, niin tämä hänen luonnollisen suoran luonteensa sortaminen
viehätti sitä enemmän, kun hänessä oli hyvin vähän mielenlujuutta, jos
muka fysiognomiiassa ja frenologiiassa mitään perää on. Mutkikas
ylähuuli, arka, rukoileva katse, pään epäsuhteellinen kapeneminen
korvan ja niskan välillä ilmoittivat että hän oli ihminen, joka ei
voinut sen tahtoa vastustaa, jota hän joko rakastaa tai johon hän
luottaa.
Hänen polvellaan oleva kirja on uskonnollinen kirjoitelma armon-opista,
jonka eräs tunnettu "Matalan kirkon" pappi on kirjoittanut. Hän luki
harvoin muita kirjoja kun hengellisiä, paitsi kun hänen huolensa Lilyn
kasvatuksesta pakoitti häntä lukemaan "Historian ja Maantieteen
ensimmäisiä alkeita," tai niitä ranskan kielen oppikirjoja, joita
luettiin seminareissa nuoria tyttöjä varten. Mutta jos joku olisi
houkutellut Mrs Cameronia tuttavalliseen keskusteluun niin hän olisi
huomannut että hän oli mahtanut saada semmoisen kasvatuksen, kuin
ylhäiset nuoret naiset tavallisesti saavat. Hän osasi puhua ja
kirjoittaa ranskan ja italian kieliä. Hän oli lukenut ja muisti vielä
sellaisia näiden kielisien klassillisten kirjailijain teoksia, joita
oikea-uskoiset opettajattaret antoivat oppilasten lukea. Hän osasi
vähän kasvioppia, sellaista kasvioppia, jommoista kaksikymmentä vuotta
sitten opetettiin. Minä en ole varma siitä vaikka hän olisi erittäin
hyvin oppinut teologiiaa ja valtiollista ekonomiiaakin, sellaisina kuin
nämä tieteet esitellään Mrs Marcetin helppotajuisissa käsikirjoissa.
Sanalla sanoen, hänessä olisi oppinut tuntemaan korkeasti sivistynyttä
englantilaista ladya, joka oli saanut kasvatuksensa nykyistä
edellisessä sukupolvessa ja henkiseen kehitykseen katsoen oli paljoa
korkeammalla kannalla kuin nuoret englantilaiset naiset nyt
tavallisesti ovat. Mitä vähä-arvoisempiin sivistys-aineihin tulee --
jotka nyt tehdään etevimmiksi -- niinkuin musiiki, niin asiantuntija ei
voinut kuulla hänen soittavan sanomatta: "Tällä naisella on ollut hänen
aikansa parhaimmat opettajat." Hän taisi soittaa ainoastaan sellaisia
soittokappaleita, jotka olivat hänen sukupolvensa aikaiset. Hän ei
ollut siitä ajasta pitäen mitään oppinut. Sanalla sanoen, koko hänen
henkinen kehityksensä oli vallan pysähtynyt monta vuotta sitten,
kenties jo ennenkuin Lily oli syntynyt.
Hänen näin katsellessansa tyhjään ilmaan, tullaan sanomaan että Mrs
Braefield on tullut. Mrs Cameron ei säpsähdä. Hän ei milloinkaan joudu
hämille. Mutta hänen liikkeensä osoittavat väsymystä ja mielipahaa; hän
panee hengellisen kirjan pois. Elsie astuu sisään, nuorena, loistavana,
puettuna uusimman muodin mukaan, se on, niin kokonansa aistia vailla
taiteilijan silmissä, kuin vallasnainen voi olla puettu; mutta rikkaat
kauppiaat, jotka ylpeilevät vaimoistansa, vaativat että heidän vaimonsa
pukevat itsensä niin, ja heidän vaimonsa tässä katsannossa nöyrästi
noudattavat miestensä tahtoa.
Molemmat rouvat tervehtivät toisiansa, sitten alkaa tavallisesti
kanssapuheen valmistukset ja hetken vaitiolon jälkeen Elsie kysyy:
"Mutta enkö saa Lilyä tavata? Missä hän on?"
"Minä pelkään että hän on mennyt kylään. Pienelle pojalle, joka on
käynyt meidän asioilla, on sattunut tapaturma -- hän on pudonnut maahan
kirsikkapuusta."
"Josta hän varasti marjoja?"
"Luultavasti."
"Ja Lily on mennyt nuhtelemaan häntä?"
"Sitä en tiedä; mutta poika on loukannut itsensä pahasti, ja Lily on
mennyt katsomaan kuinka hänen on."
Mrs Braefield lausui suoraan, niinkuin hänen tapansa oli:
"Minä en ylipäänsä pidä Lilyn ikäisistä tytöistä, vaikka hyvin rakastan
lapsia. Te tiedätte kuinka paljon pidän Lilystä; ehkä tulee se siitä
että hän on niin lapsen kaltainen. Mutta hän tuottaa varmaankin teille
paljon huolta."
Mrs Cameron vastasi levottomasti: "Ei. Hän on vielä lapsi, ja erittäin
hyvä lapsi; miksi olisin levoton?"
Mrs Braefield, innokkaasti:
"Teidän lapsenne on varmaan kahdeksantoista vuoden vanha."
Mrs Cameron:
"Kahdeksantoista -- onko se mahdollista! Kuinka aika rientää! vaikka
aika ei tunnu rientävän niin ykstoikkoisessa elämässä kuin minun, niin
se liukuu eteenpäin kuin vesi virrassa. Annas nähdä -- kahdeksantoista?
Ei, hän on vaan seitsemäntoista -- tuli seitsemäntoista vanhaksi viime
Toukokuussa."
Mrs Braefield:
"Seitsemäntoista vuotias! Hyvin vaarallinen ikä tytölle; ikä, jolloin
nuket lakkaa ja rakastajat alkaa."
Mrs Cameron, ei niin väsyneellä äänellä, mutta kuitenkin tyynesti:
"Lily ei ole milloinkaan paljon pitänyt nukeista -- ei milloinkaan
paljon välittänyt elottomista esineistä; ja mitä rakastajiin tulee, hän
ei ensinkään niitä ajattele."
Mrs Braefield vilkkaasti:
"Niin pian kun tyttö on yli kuuden vuoden, ajattelee hän rakastajia.
Mutta tässä tulee toinen kysymys. Kun niin kaunis tyttö, kuin Lily,
ensi syntymäpäivänänsä tulee kahdeksantoista vuoden ikäiseksi, eikö
rakastaja silloin voi häntä ajatella?"
Mrs Cameronin kylmä ja tyyni käytös osoitti että kysyjä, joka sellaista
kysyi, oli liian rohkea, ja hän vastasi:
"Koska ei mitään rakastajaa ole kuulunut, en voi vaivata itseäni hänen
ajatuksiansa miettimällä."
Elsie sanoi itsekseen: "Tämä on tuhmin nainen minkä olen nähnyt!" ja
ääneen Mrs Cameronille:
"Eikö naapurimme, Mr Chillingly, teistä ole kaunis mies?"
"Luulen että häntä yleensä katsotaan kauniiksi. Hän on hyvin pitkä."
"Kauniit kasvot."
"Ovatko ne kauniit? Sitä en myönnä."
"Mitä Lily sanoo?"
"Mistä?"
"Mr Chillinglystä. Eikö hän pidä häntä kauniina?"
"En ole koskaan sitä häneltä kysynyt."
"Hyvä Mrs Cameron, eikö hän olisi sopiva mies Lilylle? Chillinglyein
suku on vanhimpia 'Burken maa-aatelisukuja,' ja minä luulen että hänen
isänsä, sir Peter, on jotenkin rikas."
Mrs Cameron osoitti nyt ensi kerta tämän keskustelun kestäessä
liikutusta. Hänen kasvonsa äkisti lensivät punaisiksi ja sen jälkeen ne
kävivät entistä vaaleammiksi. Hetkisen vaiti oltuansa hän taas oli
tyyni kun ainakin, ja vastasi jyrkästi:
"Se ei olisi Lilyn ystävä, joka sellaisia ajatuksia hänen päähänsä
panee; eikä ole mitään syytä luulla että ne ovat Mr Chillinglyn mieleen
tulleet."
"Surettaisiko se teitä, jos niin olisi? Varmaankin te soisitte että
hoidokkaanne joutuisi hyvään naimiseen ja Moleswichissä ei ole sopivaa
kosijaa hänelle."
"Suokaa anteeksi, Mrs Braefield, mutta minä en ole milloinkaan
kenenkään kanssa keskustellut Lilyn naimisesta, ei edes hänen
holhojansa kanssa. Ja kun ajattelen kuinka lapsellinen hän on ikäänsä
katsoen, niin en luule että aika vielä on käsissä siitä neuvotella."
Kun Elsie huomasi että häntä vastustettiin, alkoi hän puhua muutamasta
sanomalehden kirjoituksesta, joka sillä erällä oli yleisön huomiota
herättänyt, ja nousi pian lähteäksensä pois. Mrs Cameron piti vieraansa
hänelle ojennetusta kädestä kiinni ja sanoi matkalla, hiukan
hämmästyneellä, mutta vakaalla äänellä: "Hyvä Mrs Braefield, suokaa
minun toivoa että teidän terve järkenne ja ystävyytenne Lilyä kohtaan
estää teitä häiritsemästä hänen mielensä rauhaa viittaamalla niihin
kunnianhimoisiin tuumiin hänen tulevaisuuteensa nähden, joista nyt
olette minulle puhunut. On vallan mahdotonta uskoa että sellainen nuori
mies, kun Mr Chillingly, toden perään voisi aikoa naida tyttöä, joka ei
ole hänen omaa säätyänsä, ja --."
"Odottakaa, Mrs Cameron. Minun täytyy keskeyttää teitä. Lilyn
persoonalliset ominaisuudet ja hänen miellyttävä käytöksensä olisivat
koristeena mille säädylle tahansa; ja enkö ole teitä oikein käsittänyt,
kun olette sanonut että vaikka hänen holhojansa, Mr Melville, on,
niinkuin kaikki tiedämme, mies, joka on kohoittanut itsensä
vanhempiensa säädyn yli, on Miss Mordaunt kuitenkin, niinkuin te
itsekin, korkeasukuinen nainen?"
"Kyllä hän on korkeasukuinen nainen," sanoi Mrs Cameron ja kohoitti
ylpeästi päätänsä. Mutta hän lisäsi, yhtä äkillisesti muuttuen nöyräksi
ja kylmäksi: "Mitä se tekee? Tyttö ilman rikkautta, ilman sukulaisia,
kasvatettu pienessä huvilassa, taideniekan valvatti, joka itse on
City-kirjurin poika, ei ole samaa säätyä kuin Mr Chillingly, ja tämän
vanhemmat eivät voisi hyväksyä sellaista avioliittoa. Se olisi hyvin
julmaa Lilyä kohtaan, joka muuttaisi sen viattoman ilon, mikä hänellä
voi olla puhumisesta sivistyneen muukalaisen kanssa, sellaiseksi
mieltymykseksi, jommoista niinkin lapsellisessa ja kauniissa tytössä,
kuin Lily on, voisi herätä henkilöä kohtaan, joka esitellään hänelle
hänen tulevaksi elämänsä kumppaniksi. Älkää tätä julmuutta harjoittako;
älkää -- älkää sitä tehkö -- minä rukoilen teitä!"
"Luottakaa minuun!" huudahti helläsydäminen Elsie, ja kyynelet nousivat
hänen silmiinsä. "En ole milloinkaan tullut ajatelleeksi sitä, jota te
niin viisaasti ja jalosti sanotte. Minä en paljon maailmaa tunne -- en
tuntenut sitä ensinkään ennenkuin menin naimiseen -- ja kun pidän
Lilystä ja suuresti kunnioitan Mr Chillinglyä, niin luulin voivani
hyödyttää heitä molempia paremmin kuin -- kuin -- mutta nyt näen: Mr
Chillingly on hyvin nuori, hyvin kummallinen; hänen vanhempansa kenties
panisivat vastaan, ei Lilyn itsensä tähden, vaan niiden asiain
johdosta, joita mainitsitte. Ja te ette soisi hänen tulevan perheesen,
johon hän ei olisi niin sydämellisesti tervetullut, kuin hän ansaitsee
olla. Minä olen iloinen siitä että olen puhunut teidän kanssanne tästä.
Kaikeksi onneksi en vielä ole mitään pahaa tehnyt. Enkä aio tehdäkään.
Minä tulin tänne kutsumaan teitä ja Mr Chillinglyä huviretkelle
roomalaisen huvilan raunioille, jotka ovat parin peninkulman päässä
täältä. En enää aio koettaa saattaa häntä ja Lilyä yhteen."
"Kiitoksia! Mutta te käsitätte vielä minua väärin. Minä en luule että
Lily pitää puoletkaan niin paljon Mr Chillinglystä kuin uudesta
perhosta. Minua ei heidän yhdessä olemisensa peloita siinä valossa,
jossa Lily nyt häntä katselee, ja jossa hän, minun havainnoistani
päättäen, Lilyä katselee. Ainoa jota pelkään on että joku viittaus
sinnepäin saattaisi tyttöä katsomaan häntä toisin, ja se on
mahdotonta."
Elsie lähti pois ollen hyvin hämillänsä ja kovin halveksien Mrs
Cameronin tietoja siitä mitä voi tapahtua kahdelle "yhteen saatetulle"
nuorelle henkilölle.