Kenelm löysi todella suuren kasan kirjeitä ja pilettejä kun hän tuli
autioon kortteeriinsa Mayfairissa -- useat niistä olivat vaan
kutsumuskirjeitä aikaa sitten menneihin päiviin, eikä mitkään olleet
tärkeitä paitsi kaksi kirjettä Sir Peteriltä, kolme hänen äidiltänsä ja
yksi Tom Bowlesilta.
Sir Peterin kirjeet olivat lyhyet. Ensimmäisessä hän hiukan toruu
Kenelmiä siitä että hän on lähtenyt pois jättämättä adressia; ja kertoo
että hän oli tutustunut Gordonin kanssa, että tämä nuori herrasmies
miellytti häntä, että hän siirsi nuo 20,000 puntaa hänelle, ja että hän
oli kutsunut Gordonin, Traversin perheen ja Lady Glenalvonin
Exmundhamiin. Toisessa kirjeessä, joka oli myöhemmin kirjoitettu, Sir
Peter ilmoitti että kutsutut vieraat olivat tulleet ja puhui erittäin
suurella lämpimyydellä Cecilian viehättävistä ominaisuuksista ja käytti
tilaisuutta muistuttaaksensa Kenelmiä tämän antamasta pyhästä
lupauksesta, ettei milloinkaan kosia nuorta ladya, ennenkuin Sir Peter
oli tutkinut asian ja antanut siihen suostumuksensa. "Tule
Exmundhamiin, ja jos minä en anna suostumustani sinulle kosia Cecilia
Traversia, niin pidä minua tyrannina."
Lady Chillinglyn kirjeet olivat paljon pitemmät. Hän puhuu enemmän
surustansa siitä että Kenelmin tavat yhä edelleen ovat niin kummalliset
-- niin vallan erilaiset kuin muiden ihmisten, niinkuin sekin että hän
juuri säsongin kestäessä lähti London'ista, ja lähti niin ettei edes
palvelijakaan tiennyt mihin hän meni -- hän ei tahdo Kenelmin tunteita
loukata; mutta tällainen menetystapa ei ollut nuorelle korkeasukuiselle
herrasmiehelle luonnollista. Jos hän ei kunnioittanut itseänsä, tuli
hänen ainakin kunnioittaa vanhempiansa, etenkin äitiparkaansa. Sitten
Lady Chillingly alkoi puhua Leopold Traversin hienosta käytöksestä ja
Chillingly Gordonin hyvästä päästä ja miellyttävästä puheesta; hän oli
nuori mies, josta jokainen äiti voisi ylpeillä. Tästä aineesta hän
kääntyi vaikeroivaan perheellisten seikkain kertomiseen. John pastori
oli hyvin tylysti lausunut mielipiteensä Chillingly Gordonille erään
ulkomaalaisen kirjailijan kirjan johdosta -- jonka kirjailijan nimi oli
Comte tai Count taikka jotain sinnepäin -- jossa kirjassa Mr Gordon oli
huomannut moniaita varsin hyväntahtoisia mielipiteitä ihmiskuntaa
kohtaan, joita John pastori hyvin sopimattomalla tavalla oli väittänyt
olevan hyökkäyksiä uskontoa kohtaan. Mutta todellisuudessa John pastori
hänen mielestänsä oli liian ankara Korkean kirkon puoltaja. Näin
puhuttuansa John pastorista, teki hän muutamia naisellisia muistutuksia
noiden kolmen Miss Chillingly'jen kummallisesta puvusta. Sir Peter oli
hänen tietämättänsä -- se oli niin Sir Peterin kaltaista -- kutsunut
heitä heidän vieraillensa seuraksi, Lady Glenalvon'ille ja Miss
Traversille, joiden puku oli niin täydellinen (tässä hän kertoi
mimmoinen heidän pukunsa oli), ja he tulivat ruohonpäisissä
leningeissä, joissa oli hienot pitsit reunuksina, ja Miss Lallylla oli
kiharat ja jasmiiniseppele päässä, "jommoista ei minkään
kahdeksantoista vuotta vanhemman tytön tulisi pitää."
"Mutta, poikaseni," lisäsi hänen arvonsa, "sinun isä parkasi suku on
todella hyvin omituinen. Minulla on enemmän kärsimyksiä kuin kukaan
tietää. Minä kannan ristiäni niin hyvin kuin voin. Minä tunnen
velvollisuuteni ja tahdon niitä täyttää."
Kun näitä perhesuruja näin oli kerrottu ja niistä oli vaikeroittu,
palasi Lady Chillingly vieraidensa luo.
Hän nähtävästi ei tiennyt mitään miehensä tuumista Cecilian suhteen ja
puhui hänestä hyvin lyhyesti: "Hyvin kaunis nuori lady, vaikka liian
valkoverinen hänen mielestänsä, ja käytöksensä puolesta miellyttävä."
Viimeksi hän laveasti puhui kuinka hauskaa hänelle oli tavata nuoruuden
ystäväänsä, Lady Glenalvonia.
"Häntä ei ole ensinkään suuri maailma pilannut, jonka minä,
valitettavasti, aikaa sitten jätin, käyttääkseni velvollisuuksiani
vaimona ja äitinä, vaikka minun alttiiksi panemistani niin vähässä
arvossa pidetään. Lady Glenalvon ehdoittelee että täyttäisimme tuon
kamalan vanhan lammikon -- joka olisi suuri edistys. Mutta tietysti
sinun isä-parkasi panee vastaan."
Tomin kirje oli kirjoitettu mustareunaiselle paperille ja kuului näin:
"Hyvä Sir! Siitä kuin minulla oli kunnia tavata teitä Londonissa,
olen kärsinyt suuren tappion -- minun setäni ei enää ole elävitten
joukossa. Hän kuoli äkisti iloisen illallisen jälkeen. Yksi lääkäri
sanoo että hän kuoli halvaukseen, toinen sanoo sydämentautiin. Hän
on tehnyt minun perillisekseen, määrättyään sisarelleen osan
omaisuudestaan -- ei kellään ollut aavistusta siitä että hän oli
koonnut niin paljon. Minä olen nyt rikas mies. Ja minä aion luopua
eläinlääkärin virasta, joka viime aikoina -- siitä asti kuin rupesin
lukemaan, johon te hyväntahtoisesti minua neuvoitte -- on käynyt
minulle vastenmieliseksi. Etevin viljakauppias täällä on pyytänyt
minua kauppaliittoon kanssansa; ja minun nähdäkseni on se erittäin
hyvä ja edullinen asema elämässä. Mutta, sir, minä en voi tätä nykyä
siihen tuumaan ruveta -- en voi, vaikka tahtoisin, mitään päättää.
Minä tiedän että te nauratte minulle kun sanon että minulla on
kummallinen halu matkustaa vähäsen. Olen lukenut matkakertomuksia ja
ne kummittelevat minun mielessäni enemmän kuin mitkään muut kirjat.
Mutta en luule voivani lähteä maasta tyytyväisellä mielellä ennenkuin
olen saanut vielä kerta luoda silmäyksen siihen, jonka kyllä
tiedätte, ennenkuin olen saanut häntä nähdä ja tietää että hän on
onnellinen. Minä olen varma siitä että voisin puristaa Willen kättä
ja suudella tuon toisen pientä kättä ilman pahaa ajatusta. Mitä te
siihen sanotte, sir? Te lupasitte kirjoittaa minulle hänestä.
Mutta en ole kuullut mitään teistä. Susyllakin, tuolla pienellä
kukkapallilla leikkivällä tytöllä, on ollut suru -- se vanha mies,
jonka luona hän oli, kuoli muutamia päiviä setäni kuoleman jälkeen.
Muistaakseni olen kertonut teille että äitini muutti tänne, kun paja
Graveleighissä myytiin; ja hän ottaa Susyn tykönsä. Hän pitää hyvin
paljon Susysta. Antakaa minun pian kuulla teistä, hyvä sir, ja
antakaa minulle neuvoja matkan suhteen -- ja häneen nähden.
Ymmärrättehän että mielelläni soisin hänen ajattelevan parempaa
minusta, kun olen kaukaisessa maassa.
"Minä olen, hyvä sir,
"Teidän kiitollinen palvelijanne
"T. Bowles."
"P. S. -- Miss Travers on lähettänyt minulle Willen viimeisen
rahalähetyksen. Ainoastaan hyvin vähän on enää maksamatta velasta;
varmaankin ne menestyvät hyvin. Toivon ettei hän rasita itseänsä
liiaksi."
Kun Kenelm palasi junassa illalla, meni hän Will Somersin taloon. Puoti
oli jo kiinni, mutta eräs roteva palvelustyttö vei hänet puodin
takaiseen huoneesen, jossa hän tapasi koko perheen illallisella, paitsi
pienokaista, joka jo aikaa sitten oli kehtoonsa vetäytynyt, ja kehto
oli kannettu yläkerrokseen. Will ja Jessie olivat hyvin mielissään, kun
Kenelm itse tarjousi syömään illallista heidän kanssansa, joka ei
suinkaan huono ollut, vaikka se oli kohtuullinen. Kun ateria oli
päätetty ja ruoan tähteet viety pois, siirsi Kenelm tuolinsa lähelle
sitä lasi-ovea, joka vei pieneen hyvästi hoidettuun puutarhaan -- sillä
Will hoiti sitä aina ennenkuin hän aamuin alkoi varsinaista työtänsä.
Ovi oli auki; siitä tulvasi tähdikkään illan viileys sekä uinailevien
kukkasien tuoksu.
"Teillä on täällä hauska koti, Mrs Somers."
"Niin on todella, ja me tiedämme siunata häntä, jota meidän tulee siitä
kiittää."
"Se ilahuttaa minua. Kuinka usein Jumala, kun Hän tahtoo osoittaa
meille jonkun erityisen hyvän, vuodattaa hyvyyttä kanssaihmisen
sydämeen -- kenties sellaisen ihmisen, josta me kaikkein vähimmin sitä
voisimme ajatella; mutta siunaessamme sitä ihmistä, kiitämme Jumalaa,
joka hänen sydämeen tämän hyvyyden vuodatti. Rakkaat ystäväni, minä
tiedän että te kaikki kolme luulette minun olevan sen välikappaleen,
jonka Jumala on valinnut hyväntekeväisyytensä toimeenpanemiseen. Te
luulette että se oli minulta kun te saitte sen lainan, joka saattoi
teitä tilaisuuteen muuttaa Graveleighista ja asettua tänne asumaan. Te
olette erehtyneet -- te katsotte epäileväisesti minuun."
"Eihän se voinut olla Squiri," huudahti Jessie. "Miss Travers vakuutti
minulle ettei se ollut hän eikä hän itse. Se on varmaankin te. Suokaa
anteeksi, mutta kukapa se muuten olisi?"
"Teidän miehenne arvaa sen. Otaksukaa, Will, että olette kohdellut
pahoin ihmistä, josta kuitenkin pidätte, ja että te, likemmältä asiaa
ajateltuanne, olette ollut hyvin pahoillanne ja hävennyt itseänne, ja
otaksukaa että teillä myöhemmin olisi tilaisuutta ja kykyä tehdä tälle
henkilölle palveluksen, luuletteko että tekisitte sen?"
"Muuten olisin huono mies."
"Hyvä! Ja olettakaa että kun se henkilö, jolle te olette tämän
palveluksen tehnyt, saisi tietää että te olitte sen hyvän työn hänelle
tehnyt, ei olisi siitä kiitollinen, ei katsoisi sitä kauniiksi teidän
puolestanne täten sovittaa sen pienen vääryyden, minkä hän kukaties
ennen oli teille tehnyt, vaan olisi epäkohtelias, äkäinen ja suuttunut,
ettekö katsoisi tätä henkilöä kiittämättömäksi olennoksi --
kiittämättömäksi ei ainoastaan teitä, hänen kanssaihmistänsä -- vaan
Jumalaakin kohtaan, joka herätti teidän sydämessänne ajatuksen olla
Hänen inhimillinen välikappaleensa tehdyn hyvän työn toimeen
panemiseen?"
"Kyllä, sir, tietysti," sanoi Will, joka, vaikka hän oli paljoa
älyllisempi Jessiä, ei huomannut mitä Kenelm tarkoitti; sillä välin
Jessie kovasti puristi käsiänsä yhteen, kävi vallan kalpeaksi ja,
katsellen säikähtyneenä Willen kasvoihin, vastasi äkkiä:
"Oi Mr Chillingly, minä toivon ettette tarkoita Mr Bowlesia?"
"Ketäpä toista tarkoittaisin?"
Will nousi äkkiä tuoliltansa, hänen kasvonsa vallan muuttuivat.
"Sir, sir, tämä on kova kohtaus, kovin kova."
Jessie riensi Willen luo, pani käsivartensa hänen kaulansa ympäri ja
huokasi.
Kenelm kääntyi hiljaa vanhan Mrs Somersin puoleen, joka oli herennyt
sitä työtä tekemästä, jota hän oli tehnyt illallisen jälkeen; hän,
näet, kutoi sukkia pienokaiselle.
"Hyvä Mrs Somers, mitä hyötyä siitä on että olette isoäiti ja kudotte
sukkia pienille lapsenlapsille, jos ette voi vakuuttaa näitä tuhmia
lapsianne siitä että he ovat liian onnelliset voidaksensa pitää vihaa
miestä kohtaan, joka olisi tahtonut heitä eroittaa ja nyt sitä katuu?"
Kenelmin ihmeeksi vanha Mrs Somers nousi paikaltansa ja läheni
arvoisuudella, jommoista ei kukaan olisi voinut hiljaiselta
talonpoikaiselta naiselta odottaa, avioparia, nosti toisella kädellänsä
Jessien kasvot ylös, pani toisen Willen pään päälle, ja sanoi: "Jos
ette toivo saada jälleen tavata Mr Bowlesia ja sanoa hänelle: 'Jumala
teitä siunatkoon, sir!' niin ette ansaitse sitä Jumalan siunausta, joka
teillä on." Sitten hän taas palasi tuolilleen ja alkoi kutoa.
"Jumalan olkoon kiitos siitä että olemme maksaneet suurimman osan
velkaa," sanoi Will hyvin liikutetulla äänellä, "ja minä luulen,
Jessie, että me voimme maksaa loputkin, kun säästäväisesti elämme ja
myymme ne tavarat mitkä meillä on -- ja silloin, sir," lisäsi hän,
Kenelmiin kääntyen, "me kiitämme Mr Bowlesia."
"Se ei minua ensinkään tyydytä, Will," vastasi Kenelm; "ja koska minä
autoin teidät yhteen, niin katson oikeudekseni sanoa teille etten
milloinkaan olisi sitä tehnyt, jos olisin voinut aavistaa että teillä
on niin vähän luottamusta vaimoonne, että sallitte muiston Mr
Bowlesilta teitä loukata. Te ette tuntenut itsenne nöyryytetyksi, kun
luulitte että olitte velkaa minulle rahoja, joita rehellisellä tavalla
maksatte. Noh hyvä, minä lainaan teille sen pienen rahasumman, joka
vielä on maksamatta velastanne Mr Bowlesille, jotta pikemmin voitte
hänelle sanoa: 'Kiitoksia.' Mutta, olkoon se meidän kesken sanottu,
Will, minä luulen että te olette sekä parempi että miehekkäämpi mies,
jos ette ota lainaksi minulta sitä pientä summaa, jos huomaatte että
teidän tulee Mr Bowlesille sanoa 'Kiitoksia,' ilman tuota turhaa
ajatusta että, koska olette velkanne maksaneet, ette ole hänelle mitään
velkaa hänen hyvyydestänsä."
Will katsoi toisaalle ja näytti olevan kahdella päällä. Kenelm jatkoi:
"Minä olen tänään saanut kirjeen Mr Bowlesilta. Hän on tullut rikkaaksi
ja aikoo lähteä ulkomaille; mutta ennenkuin hän menee, sanoo hän
mielellänsä tahtovansa puristaa Willen kättä ja saada Jessieltä
vakuutuksen että hänen entinen raaka käytöksensä häntä kohtaan on
anteeksi annettu. Hän ei aavistanut että minä lavertelisin lainasta;
hän toivoi että se aina pysyisi salaisuutena. Mutta ystäväin kesken ei
tarvita salaisuuksia. Mitä sanotte, Will? Vastaanotetaanko Mr Bowles
täällä ystävänä vai ei?"
"Sydämellisesti tervetullut," sanoi vanha Mrs Somers, katsoen ylös
sukankutimestaan.
"Sir," sanoi Will, äkkiä rohkaisten mieltänsä, "te ette suinkaan ole
milloinkaan rakastanut. Jos olisitte sitä tehnyt, niin ette olisi niin
ankara minulle. Mr Bowles oli rakastunut vaimooni. Mr Bowles on kaunis
mies ja minä olen rampa."
"Oh, Will, Will!" huudahti Jessie.
"Mutta minä luotan sydämestäni ja sielustani vaimooni; ja nyt kun
ensi tuska on ohitse, on Mr Bowles oleva, niinkuin äiti sanoo,
sydämellisesti tervetullut."
"Kätenne tänne! Nyt puhutte niinkuin mies, Will. Minä toivon tuovani Mr
Bowlesin mukaani tänne parin päivän kuluttua syömään illallista teidän
kanssanne."
Ja samana iltana Kenelm kirjoitti Mr Bowlesille:
"Hyvä Tom! Tulkaa muutamaksi päiväksi minun luokseni Cromwell
Lodgeen, Moleswichissä. Mr ja Mrs Somers toivovat saamansa tavata
teitä ja kiittää teitä. Minä en voinut ainaiseksi jäädä niin
hävyttömäksi että noudattaisin teidän oikkuanne. He väittivät että
minä olin ostanut puodin ynnä muuta heille, ja puolustaakseni
itseäni täytyi minun sanoa kuinka asia oli. Puhutaan enemmän tästä
ja matkoista kun te tulette.
"Teidän todellinen ystävänne,
"K. C."